Poliisit sai porttikiellon työpaikalle Helsingissä

Iltasanomat 17.9.2020
Tutkitaan, mitä voi tehdä vapaa- ajallaan.

Laissa määritellään mm. Poliisin on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sivistys on sisäsyntyistä, kasvatuksen kautta saatua. Ulkopuolisille näkyy käyttäytymisessä. Vaikea peittää, sitä on tai ei ole. 👍

Äänestä

Voi olla tässä, kuin monessa muussa tapauksessa,
et oletetaan viran tuovan turvan, myös yksityiselämässä tekemisille. Itse ei tarvitse vastata teoistaan ja näin ylitetään monet rajat.

Voi olla opittuakin, vanhemmat aina vastanneet kaikesta, myös ilkivallanteoista. Lapsen ei ole tarvinnut ottaa vastuuta. Voi siis jatkaa aikuisena samaan malliin. Voi, vain pinkoa pakoon. Joku, kyllä lopulta ottaa vastuun.

Äänestä

Oikeusvaltion, oikeudenmukainen poliisi.

Äänestä

Kyttähuora ottaa mitä haluaa tahdonvoimalla.

Äänestä

emätinvuoto pierunhajuisessa kyttäkommunissa.

Äänestä

persut on poispotkittujen, irtisanottujen, eläköityneiden, katkeroituneiden, dopingkyttien puolue.

Äänestä

Mitä, kun idolit paljastuu pettureiksi.

Äänestä

Hyvä, et virassa olevia työläisiä seurataan, mitä ns. vapaa - ajalla puuhaillaan. Saattaa olla rikollista toimintaa. 🤭

On myös heitä, joilla ei suoranaista työ - ja vapaa - aikaa ole eroteltu toisistaan. Mitenkä, sitten käy, jos työajallaan eksyy rikostenpoluille. Kannattaa olla tarkkana, joku voi nähdä, ja... .... Jos ote sattuukin lipsumaan, vaikka onkin paljon harjoiteltu.

Äänestä

Onkohan tutkinta tuottanut, mitään tietoa tai tulosta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Iltasanomat 17.9.2020
Tutkitaan, mitä voi tehdä vapaa- ajallaan.

Laissa määritellään mm. Poliisin on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu