Miksi äiti, miksi?

Anonyymi

Miksi äiti, miksi
Opetit minut jo taaperona

Niin pienestä
Kuin vain ikinä muistan

Inhoamaan
Omaa ruumistani?

Häpeämään
Aivan suunnattomasti

Sitä lasten harjoittamaa
Niin kutsuttua unnutusta?

Miksi äiti, miksi
Jatkoit samaa linjaa

(Kaikkea täytyy hävetä)
Kun aloitin koulun ja olin kaikki ne vuodet koulussa kiusattu?

Sinä äiti
Kiusasit minua vielä kotona

Tiedostitko
Sinä muuten edes sitä?

Enkä tiedä
Kumpi vaikutti minuun lopulta enemmän

Kiusaus koulussa
Vai sinun sekoamisesi aina kotona

Luulitko esim saavasi
Minusta murrosikäisenä

(Oli yhtä helvettiä)
Jotenkin tasapainoisen

Kun nöyryytit lasta
(Minä olin vielä mieleltäni lapsi, äiti)

Kuukautisten alkamisesta
Tai kun rintaliivejä piti kerjätä?

Kaiken sen jälkeen
Sinulla oli pokkaa ihmetellä

Miksi en puhunut
Sinulle enää teininä naiseudesta

Vaikka muiden
Tyttäret kuulemma puhuivat?

Eikä päiväkirjaa
Uskaltanut muuten pitää

Ettet sinä vain
löydä sitä, tiesitkö sitäkään äiti?

Ja tänään
Kun olen jo aikuinen..

En voi kuin
Ihmetellä lapsuuttani ja nuoruutta

Ja välejämme,
Miksi siirsit estosi minuun?

Ja mistä
Edes sait ne itsellesi?

Mutta koska sinä
Et tänä päivänäkään kykene

Keskustelemaan
Kanssani mistään naiseuteen liittyvästä

(Joku voisi sanoa ilmiötä jännäksi)
En pysty tänä päivänäkään kysymään

Miksi
Kohtelit minua niin?

12

324

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hieno runo. Ja kokemukset paljolti samoja kuin minulla.

    • Anonyymi

      Paljon on samoja kokemuksia minulla ja lähipiirissä, miten äidit kohtelevat tyttäriään huonosti. Sitä voisi kuvitella, että se oma tytär on rakas, mutta usein näin ei ole. Itku tuli, kun samaistuin tähän liikaa:(

      • Anonyymi

        Äidille aina omat lapset ovat maailman rakkaipia ja tärkeinpiä
        mutta,
        moni äiti kuten minäki ei osannu olla muuta kuin oli,
        tiedoksi vaan äitisi varmasti rakasti sinua, ja muitaki sisarruksiasi, kaikkia tasavertaisesti,
        mutta ehkä ei ehtiny paneutua tai osannu paneuta kaikkiin nuoren ihmisen huliin tai ajatuksiin,
        tiesitkö
        äitisiki oli kerran lapsi, äitisikään ei koskaan saanu yhteyttä omaan äittinsä,
        joten tietämättömyyden musta aukko on sukupolvien periytyvä jatkumo,
        ilmeisesti tulee olemaan sinunki omassa elämässä suhteessa omiin lapsiisi,

        oi luoja miksi ihminen on niin vajaa ja niin osaamaton ikuisesti
        kaiken rakkauden keskelläki,
        miksi, miksi miksi,
        luoja auta ja armahda jälkipolvia elämään elämänsä paremmin sinun turvassasi ja ohjauksessasi,
        luoja kuule rukouseni,, aamen,


      • Anonyymi00008

        On tyttäret äidille aina hyvin hyvin hyvin rakkaita,
        mutta
        se napanuoren katkaisu vaatii aina taistelua
        niin vaati omassaki elämässä,
        oi kuinka äiti saattoiki olla niiiiiiin ärsyttävävä,
        hän vaati kaikessa täydellisyyttä ja tiesi kaikesta kaiken paremmin kuin minä

        mutta suuri mutta , kaiken taistelun ja " vihan " keskellä tiesu alitajunnassa
        äitini on minulla maailman rakkain olento, vaikka vihasin vihasi vihasi hänen viisauttaan,
        ja paremmuttaan kaikessa,

        oi ihminen
        kuinka kasvaisit
        rakauteen
        itsesi kanssa
        ja huomaisit
        taistelun joka jokaisen ihmisen on käytävä läp
        kasvaakseen ihmisenä ihmisyyteen

        se on raamatussaki sanottu,

        lapset nousee aina vanhempiaan vastaan
        joskus taistelu on niiki rajua että se vanhempi voi menettää henkensä siin napanuora taistelussaa, ja moni on menettänykki, kun lukee uutisointia lehdissä,
        joka vuosi joku kuolee ihan turhaan
        luonnon lait on julmia niin ihmisen kuin eläitenki maailmassa,
        mutta yleensä ihmisillä on perus sivistys ja tieto murrosikäisten lasten vaikeuksista kasvuvaiheessa aikuisuuteen ja se tekee kipittä äidille ja vanhemmille molemmille kuin myös aikuistuvalle jälki kasvulle,

        OI LUOJA
        kun antaisit viisautta ihmis poloisille elämän vaikeuksien kohdatessa kaikein rakkaimpia läheisiä vanhemia ja itsenäistyviä lapsia,,,

        vain JUMALA voi loplta auttaa pahimmissa taistelu tapauksissa,

        siihen luottakaamme, AAMEN !


    • Anonyymi

      Rakas runon tekijä,

      kaunis haavoitetun ihmisen erittäin koskettava runo

      maailma on saira,
      niin moni äitiki on sairas,

      äitiki on ollu haavoitettu, siksi ei osannu suinua varjella,
      osasi vain haavoittaa sinua,

      jos voit anna anteeksi äidillesi,

      jos et voi
      pyydä jumalaa antamaan anteeksi

      sillä jumala tietää kaiken, miksi kaikki meni niin kuin meni,

      jumalan siunausta ja suojelua elämääsi,
      olet harvinaisen lahjakas ,
      kirjoita lisää kauniita runojasi,
      ne runot hoitaa myös lukijaansa,
      kiitos alotuksentekijälle,,
      TV: mummi*

    • Ellet voi pelastaa äitiäsi, pelasta Itsesi. 🙏
      Kaikesta voi saada jonkinlaisen selvyyden, ja
      löytää rauhan, myös toisten pahoille teoille.

      Emme ole vastuussa toisistamme, edes äideistämme,
      ellemme itse halua sinne paskamyrskyyn ajautua.

      Pidä huolta itsestäsi 🙏
      kaikesta huolimatta!

      • Anonyymi

        runonN : loistava elämänohje kaikille rikkirevityille,,,,

        pidä itsestäsi huolta, sitten jaksat pitää huolta muistaki,

        ensin itselle happinaamari jotta jaksaa pystyy auttaa muita,,


      • Anonyymi kirjoitti:

        runonN : loistava elämänohje kaikille rikkirevityille,,,,

        pidä itsestäsi huolta, sitten jaksat pitää huolta muistaki,

        ensin itselle happinaamari jotta jaksaa pystyy auttaa muita,,

        😷 Niin minä olen suruni kokenut, harmaat päiväni viettänyt, yrittänyt ensiksi huolehtia vuotavat haavani umpeen, sitten vasta katsellut muiden kanssa yhdessä tätä elämää.
        Olen usein myös väsynyt muihin ihmisiin, törmännyt umpijäähän,
        mutt silloin on pysähdyttävä, hengittämään
        raitista ilmaa. 😷


    • Anonyymi00006

      Hieno tuskanhuuto ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

      miksi elämä voi olla niin julmaa kuin on,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,


      liian usein liian julmaa

      vaikka kaiken takana on ollu joskus rakkaus ?????????????????????????????????

      • Anonyymi00007

        Alotus on varmaan maailman kaunein runo edeleen,

        ja ihmisen
        tuskanhuuto


        mummi* itkee kanssasi ja rukoilee parempaa tulevaisuutta alottajalle

        ja koko
        ihmiskuntaan,


      • Anonyymi00009

        Kaiken takana ONKI RAKKAUS ,

        ihmiset ei vain osaa sitä näyttää,

        se purkautuu määräyksinä jopa vihan purkauksina toiseen rakkaaseen osapuoleen,


        vaikka tarkotus on päinvastainen



        ihminen on tyhmä heikko vanhempanaki, vaikka tarkottaa hyvää.

        anteeksi elämä ,
        jos vanhempi turmeli elämän,


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Kaiken takana ONKI RAKKAUS ,

        ihmiset ei vain osaa sitä näyttää,

        se purkautuu määräyksinä jopa vihan purkauksina toiseen rakkaaseen osapuoleen,


        vaikka tarkotus on päinvastainen



        ihminen on tyhmä heikko vanhempanaki, vaikka tarkottaa hyvää.

        anteeksi elämä ,
        jos vanhempi turmeli elämän,

        tuohon voi sanoa VÄÄRIN RAKASTETTU .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      578
      1179
    2. 69
      802
    3. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      262
      639
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      53
      624
    5. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      161
      612
    6. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      169
      602
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      84
      562
    8. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      117
      536
    9. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      202
      509
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      476
    Aihe