Onko kellään kokemusta Jyväskylän kesähotelli Rentukasta,voiko sinne mennä lasten kanssa?
RENTUKKA
kesämatkailija
3574
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rentukan huoneet ovat Kortepohjan ylioppilaskylän huoneita, pari kilsaa keskustasta.
Tarvittaessa kyllä löytyy lisävuoteita tai junnupatjoja.
Viime kesänä yövyimme siellä kaksi yötä, 2 aikuista ja 3 lasta (4, 6, 7 vuotiaat). "Kämppä" oli tavallinen soluasunto, kaksi huonetta, keittokomero ja vessa suihkulla. Olin aivan tyytyväinen asumiseen. Sain laitettua (=lämmitettyä) ruokaa keittiössä ja tilaa oli riittävästi. No ei siellä tietenkään ollut telkkua, mutta eihän sinne tulla huoneessa olemaan.
Lähellä oli päiväkoti, jonka pihalla kävimme illalla leikkimässä, ja kauppojakin oli aivan vieressä. Aamiainen oli hyvä.
Huonoja puolia oli se, että auto piti ensin jättää kauas, kun meidän talo sattui olemaan aika perällä. Mutta löysimme sitten lähempää parkkipaikan ja ajoimme lähtiessä auton aivan oven eteen, että saimme kamppeet näpsäkästi autoon.
Suosittelen.
Viime elokuussa Neste rallin aikaan, meillä oli huone varattuna "kesähotellista" sikamaisen kallis niinkuin kaikki majoitus siihenaikaan kyseisessä kaupungissa. No huone oli itseasiassa solukämppä 2 huonetta keittokomero ja pieni kylppäri, huoneet siivottomia, keittiössä ei mitään välineitä, huonekalut 70-luvulta laverisängyt matala pöytä ja kaksi paskaista tuolia, ei ilmanvaihtoa, muutenkin lähiympäristö siivotonta ja paskaista. Ja tietty samassa U-muotoisessa talossa asui muitakin rallia seuraavia. Pari pentulaumaa terrorisoi koko taloa soittamalla stereoita ikkunoissa, että kukaan ei nukkunut. Henkilökunta vähätteli asiaa ja vasta uhkaus soittaa poliisit itse paikalle sai respan tyttöihin vauhtia. Aamupala oli ihan hyvä se oli ainoa positiivinen asia.
Ehkä muuhunaikaan se on rauhallinen, mutta harkitkaa vakavasti muita vaihtoehtoja. Tosiaankin nimitys hotelliksi on kaukaa haettu, pareminkin murju vastaa tätä tasoa.