Tuotanto taas suosii Punaisia

Anonyymi

Ja kooste vääristelee tapahtumia sen minkä ehtii.

Viikkotehtävässä punainen joukkue, eli talon joukkue on jatkuvasti rikkonut sääntöjä. Niitä ei kuitenkaan näytetä koosteissa! Sen sijaan Nikon leikkivalitus epäurheilijamaisesta käytöksestä, Katin tuulettaessa voittonsa jälkeen näytettiin.

Sitä ei kuitenkaan näytetty eikä kerrottu kuinka Kati meni ennen kisan alkua nostelemaan esineitä painon arviointitehtävässä! Näin Kati sai tietää esimerkiksi sen että pakki oli tyhjä ja piikkauskone erittäin painava, kun taas Kristiina ei saanut koskea esineisiin ollenkaan ja hävisi sen vuoksi tehtävän.

Sitäkään ei koosteessa näytetty kuinka PunaistenMarko ääneen ohjeisti BBTimoa rakennustelineen rakentamisessa vaikka äänen käyttö oli ankarasti kielletty!

Tänään ammuskelutehtävässä Punainen, eli talon joukkue voitti Tuottajan ilmoituksesta (ei siis vakituisen BB:n äänen vaan ihan pääohjaaja JVirtasen äänellä), vaikka punaisten viiden pisteen arvoinen Ella väisteli jatkuvasti sinisten ammuksia, vaikka liikkuminen ja väistäminen oli ankarasti kielletty!

Ne jotka taas tulevat trollaamaan kuinka kooste kertoo kaiken, hommatkaa 247, niin näette mitä talossa oikeasti tapahtuu ja kuinka epäreilusti tuotanto kohtelee tiettyjä asukkaita, tai nyt, kokonaisia joukkueita.

On erittäin typerää että tuotanto alkaa tuottamaan konflikteja ja muuta vastaavaa, kun ovat epäonnistuneet castingissä olemalla epäreilu tiettyjä asukkaita kohtaan ja suorastaan valehtelemalla katsojille talon tapahtumista! Kun katsojat eivät saa tietää koko totuutta tietyistä asukkaista, onko äänestäminen silloin enää reilua?

5

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Reiluus ja rehellisyys sanat ja bb tuotanto ei sovi mitenkään yhteen.

    • Anonyymi

      Mulla on yks, jota mä inhoan katsella talon puolelta ja se on ella.
      Se on peilin edessä puolipäivää. Puhuu miehen äänellä, koska onkin mies.
      Minua etoo suoraan sanoen tuollaiset ihmiset susi lampaan vaatteissa.
      Ja vielä kun taloon tullessa uhoaa, että voittaa.
      Voittorahat menisi varmasti erilaisiin leikkauksiin ja meikkeihin ja botoxiin.

      • Anonyymi

        Niinhän siinä käy että mielenkiintoisimmat joutuu pois. Mökin väessä kaikki on mielenkiintoisia toisin kuin talon väessä osa porukasta tylsiä näkättäjiä


    • Anonyymi

      Mökkiläisiä senkun runtataan lisää varmaan jatkossakin ja talon asukkeja hemmotellaan. Kenen idis tälläinen epäoikeudenmukaisuus on, toista ryhmää kohtaan? Talon asukkaiden päivätehtävän säätörikkomuksiakaan ei huomioitu.
      Alma Hätönen kumppaneineen, hekin olivat sitä mieltä, että mökkiläiset ovat vaan huonoja häviäjiä. Siksi kun huomasivat talon asukkaiden rikkovan monia kilpailun sääntöjä. Ihan uskomatonta, toisen rymän suosimista ja toisen syrjintää.

      • Anonyymi

        ALma Hätösen kaikki kommentit kannattaa pistää suoraan toisesta korvasta ulos. Juontaja on viimekauden alusta saakka osoittanut sen ettei seuraa BBTalon tapahtumia ollenkaan, vaan saa "tietonsa" pelkästä briefingistä, tullessaan töihin.

        Esimerkiksi juuri nuo selkeät sääntörikkomukset viime viikolla, Hätönen kuittasi lauantain koosteessa pelkäksi "huonoksi häviämiseksi".

        Eikä se miesjuontaja ole sen parempi. Hän sentään eräässä juonnossa otti esiin sen kuinka koosteessa ei näy kuin vajaa 1/24 osa tapahtumista, mikä on erittäin suuri myönnytys häneltä.

        En tiedä onko se mahdollista tiedonvapauslakiin vedoten, mahdollista tallentaa 247:sta lähetystä, mutta tekisi mieli perustaa blogi jossa näyttäisin sen mitä talossa oikeasti tapahtui ja minkä kooste vääristeli, tai suorastaan valehteli! Veikkaisin että siitä tulisi hetkessä suosituin blogi, ja samantien nelonenmedia vaatisi sivuston poistamista.

        Siitä syystä suosittelen jokaista hankkimaan 247:n ja katsomaan itse kuinka pahasti kooste vääristelee, joko ihan suoraan valehdellen, mutta useimmin jättäen tärkeitä asioita kertomatta!

        Esimerkiksi tänä vuonna ei nimeämisiä näytetä, edes koosteessa kokonaan! Viime vuonna raportoin ne tänne, jotta katsojat saisivat tietää missä mennään.

        Se mikä ärsyttää tuotannon toimissa (pääohjaaja, juontajat, "asiantuntijat") on se että he haluavat ärsyttävien ihmisten pysyvän talossa, koska se takaa heidän työnsä. Mutta samalla esimerkiksi Radio Rockin juontaja, ja siis maikkarin BB version pääohjaaja! paljasti sen että talossa suositaan ja osaa asukkaista tahallaan ärsytetään ja kohdellaan epäreilusti, jotta saataisiin aikaan tarinoita. He haluavat ne tylsät ja tasaiset asukkaat pois, jotta saisivat muissa medioissa palstatilaa, eli ilmaista mainosta!

        Tylsät haluan minäkin pois ja ne kyllä lähtevät omalla ajallaan, koska heistä ei vaan yksinkertaisesti ole voittajiksi.

        Mutta kun kooste valehtelee ja vääristelee asukkaan kustannuksella, silloin on pakko kysyä että tekeekö se rahaäänestyksistä reiluja!

        Toinen kysymys on se, että haluaako joku äänestää ärsyttävän ääliön voittavan koko potin, vaikka hänen mielipidettään ja käyttäytymistään ei missään tapauksessa hyväksyisikään? Ainakin minä haluan oman suosikkini voittavan, en minkään rasistisen idiootin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      204
      11863
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8208
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6266
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      172
      5194
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      51
      4948
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      48
      4500
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      116
      4408
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      118
      3890
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      81
      3383
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      51
      1907
    Aihe