Haluaisin asiallisia vastauksia, kiitos.
Kysyisin, että onko mulla mahdollisesti jonkunlainen bulimia... Ahmin ja oksennan.
Homma etenee näin: Haluan laihtua. Ja aamuisin en syö mitään juuri sen takia. Koulussakaan en syö mitään, koska häpeän syödä muiden nähden. No, kun pääsen koulusta, suunnistan heti kauppaan ostelemaan suklata tai jotain karkkia, yleisesti suurikalorisia ruokia. Kotona syön ne kaikki ja käyn vielä jääkaapillakin pöllimässä jotain herkkuja. Sitten kun olen kaiken ahtanut sisään, seuraa syyllisyys, jonka seurauksena työnnän sormet kurkkuun ja oksennan...
Tätä on jatkunut jo jonkin aikaa. Haluaisin apua, koska en hallitse syömistä. En vaan uskalla kertoa kenellekään, etten joutuisi pakkohoitoon laitokseen :/ mitä teen? ja onko minulla bulimia?
Kysyisin, että onko mulla mahdollisesti jonkunlainen bulimia... Ahmin ja oksennan.
Homma etenee näin: Haluan laihtua. Ja aamuisin en syö mitään juuri sen takia. Koulussakaan en syö mitään, koska häpeän syödä muiden nähden. No, kun pääsen koulusta, suunnistan heti kauppaan ostelemaan suklata tai jotain karkkia, yleisesti suurikalorisia ruokia. Kotona syön ne kaikki ja käyn vielä jääkaapillakin pöllimässä jotain herkkuja. Sitten kun olen kaiken ahtanut sisään, seuraa syyllisyys, jonka seurauksena työnnän sormet kurkkuun ja oksennan...
Tätä on jatkunut jo jonkin aikaa. Haluaisin apua, koska en hallitse syömistä. En vaan uskalla kertoa kenellekään, etten joutuisi pakkohoitoon laitokseen :/ mitä teen? ja onko minulla bulimia?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kuulostaa huolestuttavalta. En tiedä, mikä olisi lääkärin tarkka diagnoosi tapauksessasi, mutta kyllä tuo bulimiaan viittaa. Joka tapauksessa sinulla on ongelmia suhtautumisessasi ruokaan. Voitko puhua kenenkään aikuisen kanssa asiasta? Ei kannata jäädä yksin murehtimaan, koska tällöin ongelma voi vain pahentua. Syömishäriöt on aina otettava vakavasti. Ei sinua mihinkään pakkohoitoon viedä! Korkeintaan vietäisiin, jos olisit sairaalloisen laiha ja hengenvaarallisessa tilassa oleva anorektikko. Mene vain rohkeasti puhumaan esim. terveydenhoitajallesi, jonka kanssa voit puhua asiasta luottamuksellisesti.
Mutta onko tämä sitten vakavaa?
syö aamulla, sillä se ei lihota, ja pysyt pirteenä.
mutta jos illalla niin se lihottaa enemmän.
En mä vaan pysty! Tää ei oo helppoo... Vaikka mä kuinka yrittäisin olla laattaamatta ni aina mä vaan työnnän ne sormet kurkkuun. Ei sille voi mitään! En hallitse tätä hommaa nyt...
Syömishäiriöt on aina otettava vakavasti, koska niistä niistä käsii ajan kuluessa myös ruumiin terveys. Ei tilasi nyt kuulosta mitenkään kuolemanvakavalta, mutta älä anna tilan jatkua ja kehittyä. Jos ahmiminen ja tavallisten aterioiden väliinjääminen jatkuu, on asialle tehtävä jotain. On tosi hyvä, että olet itse huolestunut asiasta! Ahmiminen ja oksentaminen eivät ole normaalia käytöstä, joten älä jää yksin ongelmasi kanssa!
saanko kysyä ikääsi, ja mittojasi? :/
Säännölliset ateriat jaoteltuina tasaisesti pitkin päivää ovat normaalin (ja myös laihduttajan) ruokavalion perusta. Nimimerkillä Epätoivoinen on ongelmia suhtautumisessa ruokaan, koska hän ei syö ollenkaan kunnon aterioita, joten mielestäni hänelle ei pitäisi neuvoa mitään laihdutusvinkkejä! Mietipäs vähän!
No entä jos menisin huomenna terkkarille? Joutuisinko laitokseen vai mitä tapahtuisi? Kertokaa tästä terapiasta niin ehkä saatan uskaltaakin jutella terkkarille... :)
Minulla ei ole tietoa, millaista terapiaa annetaan. Et todellakaan mihinkään laitokseen joudu! Terkkari todennäköisesti kyselee sinulta asioita ja laatii sinulle ruokavalion ja kehottaa syömään kouluateriat ja lopettaa ahmimisen, jonka jälkeen sovitte uudesta tapaamisesta. Mikäli ongelma ei ole silloinkaan helpottanut, sinulle voidaan suositella myös hoitoa, mutta ei pakolla. Eikä sekään mitään laitoshoitoa tässä tapauksessa olisi.
on jatkunut jo pitkään ja et pysty sitä enää itse kontroloimaan niin ikävää kun se onkin saat lähettee laitokselle. :(
tiiän koska olen itteki joutunu laitokselle
saman asian takia. ei todellakaan ollu mitään rapeaa mutta voin jo vähän paremmin. tosin syömis häiriö ja laitos hoito jättävät ikuiset henkiset arvet. mutta siitä huolimatta sinun kannattaa nyt puhua terkkarille tai ravintoterapeutille.
yksin tuosta tuskin selviää.. koita pärjäillä.
en halua laitokseen ja siksi en mene sittenkään puhumaan terkkarille :/
Lopulta päätös on itselläsi. Lopulta kuitenkin joudut hoitoon, jos ja kun tilasi pahenee ja vaikkapa vanhempasi saavat selville, että kärsit syömishäiriöstä. Ei sinua nyt mihinkään laitoshoitoon ohjata, jos menet puhumaan terkkarille! Jos menet hyvissä ajoin, et tarvitse semmoista ollenkaan.
PS. Oksennuksen hapot pilaavat nopeasti hampaasi kiilteen, ja hampaasi tulevat ruskeiksi...
varmaan ikinä kertoa totuuksia, ko ihmiset reakoi noin. eli siis tuskin oot vielä samassa tilasa ko mie olin. jos menet sinne vappaehtosesti sinut todetaan parantumis myönteiseksi ja annetaan mahdollisuus parantua ilman laitos hoitoa. eli sinne joutuu vain jos olet totaallisesti menettäny hallinnan ja olet selvässä vaarassa.
ja sitte laitoksillaki on eroja on suljettuja ja avoimia. jos et hae apua ajoissa ja vapaa ehtoisesti voit joutua niin huonoon jamaan että joudut ssuljetulle ilman että sulta ees kysytään mitään. eli mars sinnne terveys hoitajalle. ei ne sinua minnekkään lähetä. uskon että et ole vielä vaarassa kuolla. mutta jos jatkat tuota niin huonosti voi käydä.
mutta jos välttämättä halvat laitokselle niin älä ihmeessä hae apua...
Sinulla on lähes kaikki bulimian tyypilliset oireet. Sairastat bulimiaa. Se on vakava ja pahimmasta tapauksessa tappava sairaus, josta on yllättävän helppo parantua muihin syömishäiriöihin nähden. (Bulimiapotilaan myöntävät helpommin sairautensa kuin esim. anorektikot, joten heidän paranemismahdollisuutensa ovat korkeammat.)
Minä en saanut bulimialla riudutettua itseäni hengiltä, mutta hiukset oheni, hampaat hajosi, rystyset oli verillä ja onnistuin vaurioittamaan myös ruokatorveni... Se ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen, mitä sairaus teki henkiselle tasapainolleni ja itsetunnolleni. Päivät koostuivat ensin normaalielämästä, ahmimisesta ja oksentamisesta, mutta jo vuoden päästä vain nukkumisesta, itseni inhoamisesta, ahmimisesta ja oksentamisesta. Seisoin peilin edessä, itkin, inhosin, ahmin, oksensin ja palasin peilin eteen... itkin, inhosin... EI koskaan enää!
Nyt kolme vuotta terveenä, hiukset taas päässä ja naama normaalin värinen, iho ei tunnu hiekkapaperilta, hammaslääkärikin kehui purukalustoani. Peilistä katsoo onnellinen, tasapainoinen nuori nainen, jolla on kilo tai kaksi liikaa alavastassa... who cares?!
Pyydän polvillani rukoillen, hae apua! Puhu kaverille, äidille, koulun terveydenhoitajalle. Tai vaikka minulle? Pliis?
Nyt olen hakenut apua :) Menin tänään terkkarille ja se käski huomenna tulla uudestaan ku se soittaa jonnekin paikkaan missä mua voidaan auttaa. :)
Hyvä! Kiitos =)