poikakaverini jätti mut tänään 5.4 2005 noin kello 17.
ehdimme seurustella kuukauden verran, mutta olemme seurustelleet aikasemmin vuosi sitten, jolloin olimme kaksi vuotta yhdessä. erosimme kesäksi, jolloin pääsin hänestä todella hyvin yli, joten tämä meidän kuukauden seurustelu oli tavallaan uusi alku molemmille.
viime aikoina meillä oli paljon riitaa, emmekä viihtyneet yhdessä, en tiedä miksi. olimme kummatkin toisin sanoen kyllästyneet toisiimme. pysyimme yhdessä, koska halusimme uskoa parempaan tulevaisuuteen. yritimme olla kärsivällisiä. nyt kuitenkin eilen riitamme paisui, ja kundikaverini päätti tehdä lopun. tänään hän sen vielä varmisti: hän haluaa jättää minut.
muhun sattuu ihan mielettömästi. vihaan itseäni? teinkö jotain väärin? mikä mussa on vikana?
kaikista naurettavinta tässä on se, että suren ja syytän nyt itseäni, sillä oli vain ajan kysymys koska jätän hänet. se oli käynyt mielessä moneen kertaan. ja olisin sen tehnyt, ellei hän olisi.
silti itken ja tuntuu että maailma kaatuu niskaan. kaipaan häntä jo nyt. en haluakaan erota! toisaalta, en halua palata yhteen, jos se on sellaista.
kokemuksia? mitä tää oikeen on?
ehdimme seurustella kuukauden verran, mutta olemme seurustelleet aikasemmin vuosi sitten, jolloin olimme kaksi vuotta yhdessä. erosimme kesäksi, jolloin pääsin hänestä todella hyvin yli, joten tämä meidän kuukauden seurustelu oli tavallaan uusi alku molemmille.
viime aikoina meillä oli paljon riitaa, emmekä viihtyneet yhdessä, en tiedä miksi. olimme kummatkin toisin sanoen kyllästyneet toisiimme. pysyimme yhdessä, koska halusimme uskoa parempaan tulevaisuuteen. yritimme olla kärsivällisiä. nyt kuitenkin eilen riitamme paisui, ja kundikaverini päätti tehdä lopun. tänään hän sen vielä varmisti: hän haluaa jättää minut.
muhun sattuu ihan mielettömästi. vihaan itseäni? teinkö jotain väärin? mikä mussa on vikana?
kaikista naurettavinta tässä on se, että suren ja syytän nyt itseäni, sillä oli vain ajan kysymys koska jätän hänet. se oli käynyt mielessä moneen kertaan. ja olisin sen tehnyt, ellei hän olisi.
silti itken ja tuntuu että maailma kaatuu niskaan. kaipaan häntä jo nyt. en haluakaan erota! toisaalta, en halua palata yhteen, jos se on sellaista.
kokemuksia? mitä tää oikeen on?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaikka itse harkitsee eroamista, on se aina kovempi isku ku itse tulee jätetyksi. Kaippa ihmisen mieli tietämättämme pitää itseämme heikompana ku toinen jätti. tätä tunnetta emme huomaa, mutta podemme sitä silti masennuksena. Ja ainahan sitä tulee mietittyä "mikä minussa on vikana! mitä minä tein väärin?", mikä on ihan normaalia, sillä onhan siinä jokin syy koska toinen jätti.
joten tässä tapauksessa on huoletta sanoa, että älä murehdi onko sussa jotain vikana ym. koska niin ei ole. itsehän sanoit, että te riitelitte usein, joten jätä se syyksi. loppujen lopuksi te olitte vain niin erillaisia persoonia jotka, ikävä kyllä, ei sopineet yhteen.
but there's still plenty of fish in the ocean ;)
kiitos paljon, eiköhän tossa ollutkin jo kaikki se mitä oikeastaan mun tarvitsi kuulla... niinhän se asia on, eikä tämä nyt ole edes ensimmäinen kerta kun me eroamme. aika parantaa haavat, niinkö viimeksikin. parhaan ystävän kanssa kaljalle, niin kyllä se tästä. :)
... Tommonen on ehkä yks niistä asioista mikä sattuu eniten kun se kohdalle sattuu... Harva pystyy tollasia elämänsä välttämään, en minä itsekkään.
Kuitenkin. Ei voi ajatella niin että itsessä on vikaa, olen huono jne. ... Tietysti tuollaisessa tilanteessa tulee tommoset ajatukset mieleen helposti, mutta pitää vaan päästä niistä yli...
Tietysti helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainakin itseäni auttoi vastaavan laisessa tilanteessa aivan älytön itsensä rääkkääminen. Voi kuulostaa hullulta mutta niinä muutamana kuukautena kun minulla itselläni oli vastaavnalainen olo kuin sinulla treenasin aivan älyttömästi, paransin koulussa, tein vähintään jokatoinen ilta duunivuoron jne.
Jo kuukauden jälkeen oli itseasiassa jo aika hyvä fiilis kun oli niin vahvasti tietoinen siitä että minut jättäneen exäni uusi ei varmasti saisi aikaan samaa kun minä, ei samaa palkkamäärää, ei samaa koulumenestystä, ei samanlaista kuntoa, kroppaa ja ulkonäköä jne. ... Taas voi kuulostaa, no, ei niin kauheen fiksulta, mutta ainakin itseni kohdalla on toiminut se, että vaikka kuinka vituttas niin menee vaan eteenpäin ja kääntää voimaks kaiken epämieluisan.
Tsemppiä sulle! kyllä se siitä kun vaan käännät sen vitutuksen ja surun voimaks ja jatkat elämääsi!
puhut kyllä ihan asiaa, kiitos rohkaisevista sanoista! kyllä tää tästä, kun on paljon kaikkea muuta tekemistä, oot ihan oikeessa siinä! kiitti kaikille vastanneille, elämä alkaa pikkuhiljaa maistuu taas...