Tässä 5 vuotta sitten tapahtunut asia, joka säännöllisesti palaa mieleeni, enkä tiedä mitä asian kanssa tehdä.
Aloin tuolloin vasta eronneena tapailla uutta miestä. Hän oli alusta saakka hyvin dominoiva, ja osasi hyvin ohjailla ja manipuloida minua asioissa joita en edes tajunnut. Kun en ensimmäisten viikkojen aikana halunnut mennä sänkyyn, oli henkinen painostus valtavaa. Lopulta suostuin, kun tuntui että minun oli pakko. Miehellä kuitenkin oli hankaluuksia ns juhlakunnon pitämisessä, jonka vuoksi seksielämämme ei oikein onnistunut. Asia vaivasi miestä kovasti, vaikka yritin vakuuttaa että kaikki on ok ja asia ratkeaa aikanaan.
Eräänä iltana olin baarissa, ja mies oli sovitusti sillä aikaa tullut asunnolleni. Hän oli selvinpäin. Tulin äärimmäisen tuhdissa humalassa kotiin ja sammuin ensi töikseni eteiseen. Seuraava muistikuva on sängyllä, kun mies riisuu housujani ja sanoo että nyt hän on päättänyt että enää ei käy niin että antaa "tunnelman tyssätä", ja alkaa panna minua sen kummemmin kyselemättä. Muistan että olen tajunnan rajamailla, välillä hereillä, välillä en. En kuitenkaan kieltänyt tekemästä mitään, enkä tiedä miksi. Olin ihan sekaisin. Jossain vaiheessa muistan kuulleeni että mies kertoo että on kiihottavaa panna minua kun olen sammunut. Viimeinen muistikuva on kun makaan kyljelläni selinpäin mieheen, ja hän vaikeroi että mitä menikään tekemään.
Seuraavana aamuna hän on kuin mitään ei olisi tapahtunut, yrittää tosin olla extrahuomaavainen. Minulla oli morkkis, hävetti ja ahdistunut olo, mutta en tajunnut että mitään väärää olisi tapahtunut. Jatkoimme seurustelua, älkää kysykö miksi. Asia tuli toistuvasti mieleeni, ahdistuin ja sain paniikkikohtauksia. En halunnut enää harrastaa seksiä ollenkaan, mistä mies syyllisti minua ja nosti jatkuvasti kovan metelin. En aluksi edes tajunnut että kaikki johtui tuosta kokemuksesta.
Aina kun yritin lähteä suhteesta, hän osasi puhua minut ympäri. Hän rajoitti sosiaalista elämääni, oli mustasukkainen ja minä olin jotenkin lamaantunut. Lopulta parin kuukauden kuluttua, sain viimein sanottua miten hirveä olo minulle jäi tuosta tapahtuneesta. Mies raivostui että kehtasin edes ajatella hänen tehneen jotain väärää. Hänen mukaansa kysyi minulta seksin aikana useaan kertaan olenko hereillä, ja aina vastasin että olen. Hän oli selvästikin myös luullut ja toivonut etten muistaisi koko tapahtumaa. Suhde loppui tämän keskustelun jälkeen pian.
Tapahtumasta siis viisi vuotta, ei todistajia, vain minun sanani. Tiedän että mies ei myöntäisi ikinä mitään.
Tällä hetkellä minulla on ihana mies ja olen viimeisilläni raskaana. Tuo tapahtuma on palannut mieleeni yhä useammin, nyt kun tämä salmisen tapaus on lööpeissä niin olen miettinyt tapahtunutta paljon. Minua suututtaa ja oksettaa koko mies.
Onko tässä teidän näkemyksen mukaan tapahtunut mitään väärää? Olisiko paras vain yrittää päästä asian yli vaikka terapian kautta? Ilmeisesti oikeusteitse tällainen keissi olisi aika epätodennäköistä saada päätökseen minun hyväkseni?
Aloin tuolloin vasta eronneena tapailla uutta miestä. Hän oli alusta saakka hyvin dominoiva, ja osasi hyvin ohjailla ja manipuloida minua asioissa joita en edes tajunnut. Kun en ensimmäisten viikkojen aikana halunnut mennä sänkyyn, oli henkinen painostus valtavaa. Lopulta suostuin, kun tuntui että minun oli pakko. Miehellä kuitenkin oli hankaluuksia ns juhlakunnon pitämisessä, jonka vuoksi seksielämämme ei oikein onnistunut. Asia vaivasi miestä kovasti, vaikka yritin vakuuttaa että kaikki on ok ja asia ratkeaa aikanaan.
Eräänä iltana olin baarissa, ja mies oli sovitusti sillä aikaa tullut asunnolleni. Hän oli selvinpäin. Tulin äärimmäisen tuhdissa humalassa kotiin ja sammuin ensi töikseni eteiseen. Seuraava muistikuva on sängyllä, kun mies riisuu housujani ja sanoo että nyt hän on päättänyt että enää ei käy niin että antaa "tunnelman tyssätä", ja alkaa panna minua sen kummemmin kyselemättä. Muistan että olen tajunnan rajamailla, välillä hereillä, välillä en. En kuitenkaan kieltänyt tekemästä mitään, enkä tiedä miksi. Olin ihan sekaisin. Jossain vaiheessa muistan kuulleeni että mies kertoo että on kiihottavaa panna minua kun olen sammunut. Viimeinen muistikuva on kun makaan kyljelläni selinpäin mieheen, ja hän vaikeroi että mitä menikään tekemään.
Seuraavana aamuna hän on kuin mitään ei olisi tapahtunut, yrittää tosin olla extrahuomaavainen. Minulla oli morkkis, hävetti ja ahdistunut olo, mutta en tajunnut että mitään väärää olisi tapahtunut. Jatkoimme seurustelua, älkää kysykö miksi. Asia tuli toistuvasti mieleeni, ahdistuin ja sain paniikkikohtauksia. En halunnut enää harrastaa seksiä ollenkaan, mistä mies syyllisti minua ja nosti jatkuvasti kovan metelin. En aluksi edes tajunnut että kaikki johtui tuosta kokemuksesta.
Aina kun yritin lähteä suhteesta, hän osasi puhua minut ympäri. Hän rajoitti sosiaalista elämääni, oli mustasukkainen ja minä olin jotenkin lamaantunut. Lopulta parin kuukauden kuluttua, sain viimein sanottua miten hirveä olo minulle jäi tuosta tapahtuneesta. Mies raivostui että kehtasin edes ajatella hänen tehneen jotain väärää. Hänen mukaansa kysyi minulta seksin aikana useaan kertaan olenko hereillä, ja aina vastasin että olen. Hän oli selvästikin myös luullut ja toivonut etten muistaisi koko tapahtumaa. Suhde loppui tämän keskustelun jälkeen pian.
Tapahtumasta siis viisi vuotta, ei todistajia, vain minun sanani. Tiedän että mies ei myöntäisi ikinä mitään.
Tällä hetkellä minulla on ihana mies ja olen viimeisilläni raskaana. Tuo tapahtuma on palannut mieleeni yhä useammin, nyt kun tämä salmisen tapaus on lööpeissä niin olen miettinyt tapahtunutta paljon. Minua suututtaa ja oksettaa koko mies.
Onko tässä teidän näkemyksen mukaan tapahtunut mitään väärää? Olisiko paras vain yrittää päästä asian yli vaikka terapian kautta? Ilmeisesti oikeusteitse tällainen keissi olisi aika epätodennäköistä saada päätökseen minun hyväkseni?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.