verorahat vankien ylläpitoon?

Mitä mieltä olette Suomen rangaistusten pituuksista? Onko oikein, että ohikulkijan puukolla tappanut saa saman rangaistuksen kun 20km/h ylinopeutta kaahannut? mielestäni rikosten ja rangaistusten vastaavuudessa on jotain pahasti vialla.

Tyyppi, joka on tehnyt sata pikkurikosta ja on istunut vankilassa kaksi viikkoa jää kiinni seuraavasta sadasta rikoksesta kuukauden kuluttua, jolloin hänen uutta rangaistustaan lyhennetään neljästä viikosta kahteen, koska hän on kaksi jo aiemmin istunut! kukaan ei vaan huomaa, että eri rikoksista!

Varsinkin rikoksen uusijat kuluttaa turhaan verorahojamme. Yhden vangin ylläpitoon menee kuukaudessa viisi kertaa enemmän rahaa kun opiskelijan. Näin me kannustamme rikollisia!
13651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mitkähän nimenomaiset tapaukset ovat kyseessä? 20km/h ylinopeudesta saa sakkoja. Kuka ja missä on selvinnyt sakoilla ohikulkijan surmaamisesta? Entä tuo sadan pikkurikoksen mies? Kuka hän on ja missä tuomioistuimessa tuomio on muutettu noin? Vai ovatko jutut vain mielikuvituksesi tuotetta?

Äänestä
  • ensinnäkin tän jutun tarkotus oli herättää keskustelua. jos juttu ei provosois mitenkään niin tekään ette varmaankaan olisi vastanneet mitään.

    eli, kyllä repäsin sen ylinopeuden hatusta. Pointti kuitenkin oli se, että eivät tappajat täällä Suomessa kovin paljoa enemmän kärsi kun liikennerikolliset.

    se sadan pikkurikoksen tapaus on totta. muistaakseni Tampereen käräjäoikeus lyhensi jonkun pikkurikollisen rangaistusta, koska hän oli jo aikaisemmin istunut samoista rikoksista ja koska rikoksia oli niin paljon! onko järkeä?

    sen verran hänelle, joka sanoi, että jos tuomiot pitenisivät niin vankeihin kuluisi enemmän rahaa. mieti vaikka, että jos auton luvattomasta käyttöönotosta sais kaksi kuukautta ehdotonta (en tiedä paljonko siitä saa...)ja sitten rangaistus muutettais kahteen vuoteen? olisiko sillä kenties jotain ennaltaehkäisevää vaikutusta???

    Äänestä

  • erika kirjoitti:

    ensinnäkin tän jutun tarkotus oli herättää keskustelua. jos juttu ei provosois mitenkään niin tekään ette varmaankaan olisi vastanneet mitään.

    eli, kyllä repäsin sen ylinopeuden hatusta. Pointti kuitenkin oli se, että eivät tappajat täällä Suomessa kovin paljoa enemmän kärsi kun liikennerikolliset.

    se sadan pikkurikoksen tapaus on totta. muistaakseni Tampereen käräjäoikeus lyhensi jonkun pikkurikollisen rangaistusta, koska hän oli jo aikaisemmin istunut samoista rikoksista ja koska rikoksia oli niin paljon! onko järkeä?

    sen verran hänelle, joka sanoi, että jos tuomiot pitenisivät niin vankeihin kuluisi enemmän rahaa. mieti vaikka, että jos auton luvattomasta käyttöönotosta sais kaksi kuukautta ehdotonta (en tiedä paljonko siitä saa...)ja sitten rangaistus muutettais kahteen vuoteen? olisiko sillä kenties jotain ennaltaehkäisevää vaikutusta???

    "sen verran hänelle, joka sanoi, että jos tuomiot pitenisivät niin vankeihin kuluisi enemmän rahaa. mieti vaikka, että jos auton luvattomasta käyttöönotosta sais kaksi kuukautta ehdotonta (en tiedä paljonko siitä saa...)ja sitten rangaistus muutettais kahteen vuoteen? olisiko sillä kenties jotain ennaltaehkäisevää vaikutusta???"

    Joo, ihan kiva keskustella, mutta itse päivittelit vankeihin kuluvia rahoja. En minä niitä kammoksu. Mielestäni rahaa pitäisi käyttää paljon lisää vankien vapautuessa heidän asioiden kuntoon laittamiseen. Sillä ne uusintarikolliset vähenee, kun ei tarvitse asunnon ja työpaikan puutteen takia sortua jälleen kaidalta tieltä.

    Rangaistusten pituudella on hyvin vähän vaikutusta rikollisuuden määrään. Kiinnijäämisriski vaikuttaa enemmän ja tietenkin sosiaalipolitiikka.

    Äänestä

  • Logi kirjoitti:

    siinä on ideaa, että vankeihin vois satsata kun ne vapautuu, panostaa siis siihen että he eivät uusis rikoksiaan, mutta mielestäni vankien vankilaolosuhteista vois kyllä jotain karsia. vankila ei oo suomessa sellainen paikka, että sitä joku pelkäis, pikemminkin sitä pidetään täyshoitolana...

    Miksi vankiloissa sitten on muurit ja vartijat? Ja miksi vangit yrittävät säännöllisesti karata? Monessako vankilassa olet itse käynyt ja mihin käsityksesi perustuu?

    Paras ystäväni on vankilassa ja hänen kertomanaan tiedän, että se, millaiset olet vankilassa on, ei ole kovinkaan oleellista. Vankilassa on pahinta se, ettei voi tehdä mitä haluaa. Ei käydä leffassa kun huvittaa, iskeä naisia baarista, käydä lumilautailemassa tai kalassa. Ei voi tehdä kaikkea sitä, mitä ihmiset normaalisti tekevät. On vain huone ja telvisio, jota tuijottaa päivät pitkät. Ei käy kateeksi ei.

    Vankilat tulevat erittäin kalliiksi, mutta se ei suinkaan johdu vankien elinoloista. Se, mikä maksaa, on vankilan henkilökunta ja rakennuksen ylläpito.

    Äänestä

  • Andy kirjoitti:

    Voi kamala. Niitähän kohdellaan siellä kuin pahantekijöitä...

    Mikä rangaistus se olisi, jos vankilassa voisi tehdä kaikkea sitä, mitä ihmiset normaalisti tekevät?

    Äänestä

  • hohhoijaa kirjoitti:

    Voi kamala. Niitähän kohdellaan siellä kuin pahantekijöitä...

    Mikä rangaistus se olisi, jos vankilassa voisi tehdä kaikkea sitä, mitä ihmiset normaalisti tekevät?

    En kai siitä valittanutkaan, eikä valita kaverikaan, vaan kokee ansainneensa rangaistuksen. Pointti oli vain siinä, että vankilan teho ei ole huonoissa olosuhteissa vaan _vapauden menetyksessä_. Siksi on turha höpistä mitään lepokodeista, vaikka fyysiset olosuhteet ovatkin kohtuulliset.

    Ensinnäkin, itse jokainen rikoksensa on tehnyt. olisi kannattanu miettiä vapauttaan ennen kun teki jotain rikollista...

    Toinen juttu on se, että jos kerran olosuhteilla ei ole merkitystä vaan pointti on vapauden menetyksessä niin mitä väliä sillä on millaista vankilassa on?

    Niin. Rikosten tehtailu on vapaaehtoista ja itseään niistä saa syyttää, ken tekee. Tässä yhteiskunnassa on päätetty, että rangaistuksina käytetään vain vapauden ja omaisuuden menetystä. Ei esimerkiksi ruoskintaa, ärsykeriistoa, häpeäpaalua, amputaatiota, pakkoseisottamista, sokaisua tai kuolemaa. Ei tietenkään ole mitään rationaalista perustetta, miksi joitain näistä ei yhtä hyvin voitaisi käyttää, mutta useat ihmiset pitävät niitä vastenmielisinä, eivätkä halua kannattaa niitä. Monet pitävät myös ihmisten ahtamista kylmiin, vetoisiin, ahtaisiin ja likaisiin selleihin vastenmielisenä. Siksi sitäkään ei tehdä, vaan rangaistus kohdistuu yksinomaan rangaistavan vapauteen. Myös tämä on ankara rangaistus, mutta koska se ei näy päällepäin, sitä ei kammoksuta samalla tavoin. Vain asian itse kokenut voi todella käsittää tämän rangaistusmuodon julmuutta ja minullakin on siitä vain kalpea aavistus. Edellämainittu kaverikin vaihtaisi vankeuden epäröimättä ruumiilliseen rangaistukseen.

    Yleisesti kyse on sellaisista abstrakteista suureista kuin ihmisarvo ja humaanisuus. Niitä on vaikea määritellä, mutta vaistonvasraisesti tietää, mikä niitä rikkoo ja mikä ei.

    se, että vangilla on hyvät olosuhteet ei taida olla ihan itsestäänselvyys. puhuit siitä, että vankeja ei haluta pitää likaisissa ja vetoisissa paikoissa jne...

    en tiedä, missä maissa vangeilla on yhtä hyvät olosuhteet, kun täällä suomessa. katsoin joskus dokumentin bankokin vankilasta ja se on sellainen paikka, että sinne en missään nimessä haluais päätyä... eli jos menisin bankokiin niin ei huvittais pienintäkään rikettä tehdä. se on mielestäni yksi rangaistuksen tarkoituksista: ennaltaehkäisy! se olisi ehkä pistänyt kaverisikin miettimään ennen kuin teki rikoksensa.

    Yleisesti suomen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta pieni esimerkki:

    Herra X puukottaa huvikseen herra N:ää. Herra N kuolee. Rouva C menettää rakkaan aviomiehensä ja lapset Y ja Ä isänsä. Herra X tuomitaan vankilaan. Rouva C käy töissä elättääkseen itsensä ja lepsensa ja maksaa kunnon kansalaisena veroa puolet palkastaan, josta osa menee herra X:n elättämiseen vankilassa. "Mukava" ajatus Rouva C:n kannalta?!

    Bankokin vankilat ovat epäilemättä epämiellyttäviä, mutta niin on Bankokin tavallisten ihmisten elämä muutenkin meidän silmissämme. Ei ole välttämättä juoksevaa vettä, jääviileäkaappia, puhtaita lattioita jne. Vankeinhoidon perusteita tuli lueskeltua aika paljon kun kaveri linnaan joutui. Yksi Suomessa ja monissa muissakin sivistysmaissa noudatettavista vankeinhoidon periaatteista on, että vankien elintason tulisi olla suunnilleen muun yhteiskunnan tasalla.

    On toki maita, joissa näitä periaatteita ei noudateta, kuten vaikka Angola, Pohjois-Korea, Irak, Iran, Uganda, Kongo jne. mutten välttämättä pitäisi niiden oikeusjärjestelmää kopioimisen arvoisena.

    Suomessa rangaistuksia lievennettiin huomattavasti 1970-luvulla, kun laajoissa kansainvälisissä oikeuspoliittisissa tutkimuksissa huomattiin, että rangaistusten ankaruus ei juuri rikoksia vähennä. Suomessakaan ei tapahtunut mitään voimakasta rikosaaltoa tämän johdosta. Rikollisuus kasvoi samaan tasaiseeen tahtiin, kuten aiemminkin. Tähän syynä mm. yhteiskuntarakenteen muutos. Vankiloiden hoitoon menevät rahat kuitenkin säästyivät.

    Enemmän kuin pitkät tai muuten ankarat tuomiot, rikollisuutta vähentää suuri kiinnijäämisriski ja ennenkaikkea hyvät sosiaaliset olosuhteet.

    Äänestä

Ensin valitat, että rangaistukset liian lyhyitä !!

Sitten sanot, että vankien ylläpitoon menee paljon rahaa !!

Jos rangaistuksia pidennetään, menisi vielä enemmän rahaa. Tätäkö haluat?

Jospa ajattelisit ensin ja puhuisit vasta sitten.

Äänestä

Aivan liian pienet rangaistukset saa! Henkilö voi mennä istumaan linnaan muutamaksi vuodeksi ja hankkii sievoisen summan tavalla toisella, josta sitten rikos seuraa. Suomessa pitäisi kiristää rikoslakia huimasti!

On täysin järjetöntä, että kun nuoriso tekee rikoksia, niin sossutantat juoksee ensimmäiseksi paikalle sovittelemaan asian niin, että tulee vain huomautus. No, nuori oppii tästä, että helpollahan pääsee ja kovan kundin leiman sekä mahdollisesti etuja. Toistaa tapauksen, sossutantat taas sovittelemassa. Kolmas tapaus jne, ja lopulta ollaan jo alaikäisenä rikoskierteessä, kun aina sovitellaan ja päästään helpolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

erika kirjoitti:

Mitä mieltä olette Suomen rangaistusten pituuksista? Onko oikein, että ohikulkijan puukolla tappanut saa saman rangaistuksen kun 20km/h ylinopeutta kaahannut? mielestäni rikosten ja rangaistusten vastaavuudessa on jotain pahasti vialla.

Tyyppi, joka on tehnyt sata pikkurikosta ja on istunut vankilassa kaksi viikkoa jää kiinni seuraavasta sadasta rikoksesta kuukauden kuluttua, jolloin hänen uutta rangaistustaan lyhennetään neljästä viikosta kahteen, koska hän on kaksi jo aiemmin istunut! kukaan ei vaan huomaa, että eri rikoksista!

Varsinkin rikoksen uusijat kuluttaa turhaan verorahojamme. Yhden vangin ylläpitoon menee kuukaudessa viisi kertaa enemmän rahaa kun opiskelijan. Näin me kannustamme rikollisia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu