LAITURI

Haluaisimme mökkimme saunarantaan laiturin, koska ranta on kivinen ja matala mutta jo muutaman metrin päässä syvenee. Emme suunnittele sellaista isotöistä ja pitkää laituria, jossa on iso työ pystyttää ja purkaa. Sellainen helppo tehdä ja purkaa olisi omiaan.
Mitä ehdotatte. Olemme neuvoista kiitollisia.
710484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ponttoonilaituri. Ostakaa kaksi tynnyriä tai muoviponttoonia ja naputelkaa kyllästetystä laudasta ympärille laituri. Ei vaikea tehdä eikä kovin paljon tarvitse euroja uhrata.

Äänestä
  • Moni nikkaroinnin opaskirja neuvoo helppoja malleja piharakennelmien tekemiseen kotikonstein. Näissä olen nähnyt myös erilaisten uimalaitureiden malleja.

    Yksi nyrkkisääntö näissä ohjeissa on, että rannan, pohjan ja vesistön tyyppi asettaa omat vaatimuksensa laiturimallille. Esimerkiksi vilkkaasti virtaavaan jokeen ei kannata ponttoonilaituria tehdä, vaan pylväslaituri voi olla tukevampi. Vastaavasti pehmoisella pohjalla ponttooni on pylväitä parempi, ellei taas vesi virtaa liikaa. Jos vesistössä on vaikka juoksutusten takia suuria veden pinnan korkeuseroja, on ponttooni taas paikallaan.

    Laiturifirmojen nettisivuilta kannattaa myös käydä katselemassa malleja, josko löytyisi valmiiksi mieleinen, tai hyvä esikuva omalle nikkaroinnille.

    Jos teet itse ponttoonilaiturin, tutkaile nikkarointimalleja ja vaikka tehdastekoisia laitureita ja huomaa, että niissä on yleensä kyllä enemmän kellukkeita kuin vain kaksi tynnyriä tai pari styroxlevyä. Liian pienillä ja vielä väärin sijoitetuilla kellukkeilla ponttoonilaiturista tulee viheliäinen ja jopa vaarallinen kiikkulauta.

    Jos aiot nostaa laiturisi talveksi maihin, mieti nostoa jo rakennusvaiheessa, josko keksit jonkinlaisen laiturin pohjaan jo valmiiksi asennettavan telan tai rullan. Jos jätät laiturin veteen talveksi, älä aliarvioi jäiden voimaa, vaan tee riittävän vankka laituri tai varaudu rakentamaan joka kevät uusi.

    Äänestä

Meillä on kokemusta kahdenlaisesta ratkaisusta matalarantaisella mökillä
Toisella mökillä rakensimme laiturin sorapohjaiseen rantaan asettamalla kolme 80 cm kaivonrengasta järveen kuorittujen kuusiropsinpätkien (3 kpl/rengas ja hieman renkaita pitemmät)päälle ja aivan rantaan hieman kaivautumalla kolme betonista noin metrin mittaista jalkakäytävän reunakiveä rannan suuntaisesti, kaivonrenkaiden linjaan. Näiden reunakivien ja kaivonrenkaiden päälle ankkuroimme vanhat sähköpylväät rannan päästä proppaamalla teräspannoilla ja renkaiden päästä lyömällä 14x1000mm harjateräspätkät pylvään läpi renkaiden sisään. Kaivonrenkaat täytimme kivillä jotka löytyivät vedestä laiturin ympärysalueen uintikuntoiseksi perkaamisen yhteydessä.
Pylväiden päälle naulasimme koolingeiksi 50x100 k 800 painekyllästetyt juoksut "syrjälleen" ja kanneksi ruuvasimme 28x100 höylätty lauta "timpurinkynää" rakotulkkina käyttäen.
Näin syntyi noin 6mx4m tukeva laituri vaikka tanssien pitoon.
En osaa sanoa oliko tämä helpoin tapa rakentaa, mutta laituri on nyt kymmenisen vuotta palvellut ja kertaalleen olemme joutuneet kevätjäiden voimannäytön jälkeen laiturin kärkeä korottamaan kampeamalla pylväiden kärkiä lankun pätkällä ja asentamalla kaivonrenkaiden ja pylväiden väliin noin 100x100 parrunpätkät. Remonttia helpotti se, että olimme ankkuroineet pylväiden kärjet renkaisiin noilla harjateräspuikoilla, jolloin pylväät noudivat kivutta teräksien liukuessa kivien välissä.
Toisella mökillämme on ranta myös matalaa, mutta pohja pehmeä mutapohja. Sinne ostimme valmiin ponttoonilaiturin, joka on ollut nyt kuusi vuotta ja on aivan verrattoman huoltovapaa vaikkakaan ei aivan yhtä reunakantava ja vakaa kuin tuo pohjasta tuettu laiturimme.

Äänestä

Jotkut kehuu käyttävänsä finnfoamia ponttooneina. Ei ole kokemusta, mutta jos toimii, niin ei laiturille pitäisi hirveitä hintoja tulla.

Äänestä
  • Rakensin parikymmentä vuotta sitten ponttoonilaiturin mökille, joka on pienen järven rannalla. Sinne laitoin tyroksista ponttoonit, ovat kestäneet ongelmitta toistaiseksi. En ole kertaakaan nostanut laituria talveksi ylös, mutta pinessä järvessähän ei jäät liiku.

    Äänestä

Venemessuilla oli hieman toisenlaista ajattelumallia oleva laituri. Laituri kasataan halutun malliseksi kevyistä muovimoduleista. Kannattaa ihan vaikka silkasta mielenkiinnosta vilkaista.

http://www.jetti-laituri.fi
http://www.candock.com

Äänestä
  • Nuo palapelilaiturit on ihan kamalia laitoksia. Tietysti kaytön mukaan, mutta kun ei sellasella huonojalkaisella edes kävely onnistu. Eri asia siiten on, jos on tarkoius ajaa jetillä suoraan ponttooneille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kivi&Käpy kirjoitti:

Haluaisimme mökkimme saunarantaan laiturin, koska ranta on kivinen ja matala mutta jo muutaman metrin päässä syvenee. Emme suunnittele sellaista isotöistä ja pitkää laituria, jossa on iso työ pystyttää ja purkaa. Sellainen helppo tehdä ja purkaa olisi omiaan.
Mitä ehdotatte. Olemme neuvoista kiitollisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu