Mikä autio talojen rikkomisessa on hauskaa?

Niin mikä siinä teidän nuorten mielestä on niin hauskaa? En yleistä, että te kaikki rikkoisitte taloja, mutta jotkut yleistää ja sitten niiden muutaman mädän yksilön takia kaikkia nuoria haukutaan ja epäillään! Äitini töissä vanhainkodissa ja siellä vanhukset puhuu, että nuoriso on pilalla, kun ne jotkut paskat ovat saaneet sen vaikutelman aikaan! Mutta jos jollain on järkevä syy niin kertokoon sen tänne. Jos jokin järkevä syy tulee niin syön hattuni ja jos oikein todella järkevä niin vielä sukatkin!

Sukulaiseni talo joutui ilkivallan kohteeksi ja sen rikkoja onneksi jäi kiinni.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miksi ne altiotalot jätetään vuosikausiksi mätänemään eikä niille ikinä tehdä mitään? Siinä vaiheessa ei pitäisi valittaa kun on noin pitkään se hylätty.
Järvenpään keskustassakin mätäni kokonainen vanha hotelli vuosia, vaikka siitä olisi saanut asuntoja köyhille tai opiskelijoille.

Nuorisolle ei ole paikkoja missä leikkiä tai harrastaa. Leikkikentiltäkin ja koulujen pihoiltakin tullaan häätämään pois. Missään ei saa olla.. Mutta samaan aikaan ei tarjota paljoa vaihtoehtoja. Kaikilla ei ole varaa tai aikaa harrastaa. Nuorisotaloja jos sattuu olemaan, ne on lähes aina kiinni silloin kun nuoret on liikkeellä eikä niissäkään tarjota kuin harvoina päivinä jotain tekemistä.
Ja jos katutaiteesta puhut, niin harvoissa paikoissa annetaan mitään seinää yms. minne harjoitella. Nämä täggääjät jotka vain kusee nimimerkkinsä joka ikiselle seinälle on yleensä narkkareita tai muuten idiootteja, eikä katutaidetta, mutta niitä on kaiken ikäisiä.

Lähes aina sieltä autiotalosta just löytyy ne keski-ikäiset elämäntapa juopot jotka niitä hajoittaa. Tai narkkari porukat. Sitten syytetään nuoria taas siitäkin, vaikka jos sinne nuoret menee niin siinä vaiheessa kun aika ja nämöä juopot on jo se hajottaneet ihan paskaksi. Ei moni uskalla mennä kun koko lapsuuden varoitettu huumeneuloista ja narkeista jotka niissä asuu, yleensä niin kauan nuo altiotalot mätänee.
Jotkut rikkaammat teinit tietty hajottaa kaikkea, kun kaikki on tullut saatua helposti niin ei ole oppinut asioiden arvoa ja vaikutusta. Ja on näitäkin, että ei ole mitään mihin purkaa omaa oloaan.

Kaikki hieman riippuu kaupungista ja alueesta missä asuu, mutta nuorille on yhä huonommin tarjolla oikeasti jotain muuta kuin työnhakuun liittyviä palveluja, Monet heistä yrittävät välttää, ettei mene aikaisten sukupolvien (30 ) tapaan vain ryyppäämään aina kun ei ole tekemistä, mutta se ion vaikeaa kun ei todella sitä tekemistä löydy.

Jos nuoret jotain hajottelee niin lähes aina se on ne samat porukat jotka tarkoituksella kiertää kaikkialla ja tekee ilkivaltaa, mutta todella usein kyse onkin alakoulu ikäisistä kun heidät saadaan kiinni ja heille on vaikea laillisesti tehdä mitään.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Niin mikä siinä teidän nuorten mielestä on niin hauskaa? En yleistä, että te kaikki rikkoisitte taloja, mutta jotkut yleistää ja sitten niiden muutaman mädän yksilön takia kaikkia nuoria haukutaan ja epäillään! Äitini töissä vanhainkodissa ja siellä vanhukset puhuu, että nuoriso on pilalla, kun ne jotkut paskat ovat saaneet sen vaikutelman aikaan! Mutta jos jollain on järkevä syy niin kertokoon sen tänne. Jos jokin järkevä syy tulee niin syön hattuni ja jos oikein todella järkevä niin vielä sukatkin!

Sukulaiseni talo joutui ilkivallan kohteeksi ja sen rikkoja onneksi jäi kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu