Poliisiasemalta he ajoivat takaisin reittiä, jota Sam ajatteli Michaelin käyttäneen. Hän tarkkaili maisemia vaitonaisena, odottaen kiivaasti jotakin johtolankaa, jotakin joka kertoisi mitä oli tapahtunut. Myös Erik oli vaiti, hän ei voinut olla syyttämättä itseään. Ehkä jos hän olisi kertonut Michaelille heti alussa totuuden Jeanista ja Rickystä? Olisiko se auttanut jotakin? Hän tunsi olevansa vastuussa Michaelista, hän oli tuntenut niin jo silloin heti alussa. Hän oli hakenut Jeanin ja Michaelin lentokentältä ja katsonut tätä nuorta, viatonta poikaa, jolla ei ollut aavistustakaan siitä miten olennaisesti Jeanin ja hänen menneisyytensä nivoutuivat yhteen. Michael oli katsonut Jeania luottavaisin silmin ja uskonut miehen pyyteettömään rakkauteen ja haluun auttaa häntä. Mutta Erik oli kokoajan tiennyt totuuden.
Kuukausi sen jälkeen kun Jean ja Michael olivat tulleet Pariisiin, Erik oli jutellut Jeanin kanssa kahden. Erik muisti keskustelun täydellisesti. ”Jean milloin tämä leikki oikein loppuu? Eikö sinun pitäisi kertoa totuus Michaelille?” Hän oli kysynyt Jeanilta eräänä iltana heidän asunnollaan, kun Michael oli ollut suihkussa. ”Ei tämä ole mitään leikkiä Erik, olisi hullua kertoa nyt Michaelille ja sinä pidät myös suusi kiinni siitä, eikö niin?” Jean oli sanonut, katsonut häneen vaativasti, odottaen. ”Pidän sanani, kunhan vain lupaat ettet satuta häntä, pidän tuosta pojasta, hän ansaitsee parempaa” ”En tietenkään satuta, välitän hänestä itsekin todella, olen rakastunut häneen…Se ei ehkä alkanut niin, mutta nyt…Joka päivä jonka vietän hänen kanssaan on elämäni paras. Siksi sinun on luvattava ettet kerro hänelle Rickystä ja minusta, se on mennyttä, eikä sillä ole enää merkitystä” Jean oli sanonut. Erik oli katsonut häneen pitkään, Jean todella tuntui puhuvan totta. Hänen silmänsä olivat syttyneet onnesta aina kun Michael oli kävellyt huoneeseen ja Erik oli pystynyt unohtamaan kaikki epäilyksensä, ainakin siihen asti, kun oli nähnyt ensimmäiset mustelmat Michaelin kasvoilla tai vartalolla. Hänen olisi pitänyt kertoa viimeistään silloin, mutta Jean oli onnistunut suostuttelemaan hänet yhä uudestaan salaisuutensa säilyttämiseen.
”Pysäytä auto!” Sam huudahti äkisti. Erik säikähti huutoa ja jarrutti nopeasti. ”Mitä nyt?” Erik kysyi hämmästyneenä auton pysähdyttyä. Sam ei sanonut sanaakaan, hän nousi autosta ja lähti kävelemään pimeää kujaa edemmäksi, pysähtyen ja kumartuen maahan, jonkun mytyn luokse. Erik nousi myös ulos autosta. ”Sam, mitä siellä on?” Hän kysyi. Sam nousi ylös maasta laukun kanssa. ”Tämä on Michaelin” Hän sanoi ja katsoi laukkua kummallisena. Samin katse nousi ja hän seisoi liikkumatta, katsoen autiota kujaa edellään. ”Se tapahtui täällä, hänet siepattiin” Sam sanoi vakavana. Hän tunsi vapisevansa. ”Sam tule, mennään, ilmoitetaan tuosta poliisille, enempää emme voi enää tänään tehdä” Erik kehotti. Sam palasi autolle, näyttäen jotenkin heiveröiseltä, aivan kuin murtuisi minä hetkenä hyvänsä. Hän istui autoon ja puristi laukkua tiiviisti itseään vasten. Hän ei ollut koskaan ollut niin peloissaan, mielikuvitus syötti hänelle mitä kauheampia kuvia. ”Taistele rakas, älä luovuta, ole kiltti älä luovuta” Sam mutisi itsekseen. Erik ajoi Samin takaisin kotiinsa. ”Pärjääthän nyt?” Erik kysyi huolissaan Samin noustessa autosta. ”Pärjään kyllä.” Sam vastasi heikolla äänellä. ”Jutellaan aamulla taas, kyllä Michael löytyy vielä” Erik sanoi. ”Niin hän löytyy vielä…jutellaan…öitä” Sam sanoi ja sulki auton oven.
Asunto ei ollut koskaan tuntunut niin tyhjältä, niin kylmältä, niin hengettömältä. Sam käveli olohuoneeseen ja istui pimeän huoneen sohvalle. Hänen kurkussaan oli kuristava tunne, hän ei tuntunut saavan hengitetyksi kunnolla. Sydäntä vihloi. Tunne oli hukuttava, mitään sellaista hän ei ollut aiemmin tuntenut. Oleminen oli silkkaa tuskaa, eikä hän tiennyt mitään mikä olisi helpottanut sitä, mitään muuta kuin Michael. Hän katsoi kirjahyllyyn, jossa oli kuva hänestä ja Michaelista, kädet kiedottuina toistensa ympärille, hymyillen. Hän tuli hyllyn luokse ja otti kuvan käteensä, katsoi sitä pitkään, kosketti kuvaa Michaelin kohdalta. ”Rakastan sinua, tapahtukoot mitä tahansa” Hän kuiskasi. Sam käveli makuuhuoneeseen kuvan kanssa. Käpertyi sängylle, otti Michaelin tyynyn ja puristi sen itseään vasten. Tyyny tuoksui aivan häneltä, Sam sulki silmänsä ja itki.
Verhojen välistä kajastui aamuauringon ensisäteet. Michael istui kylmällä puulattialla, vasenkäsi kahlittuna patteriin. Aamuyöllä hän oli saanut käydä peseytymässä kylpyhuoneessa Rickyn vahtiessa ulkopuolella. Hän oli pukenut farkkunsa takaisin päälleen, mutta paitaa hän ei ollut saanut. Ricky oli antanut hänelle 20minuuttia, jonka jälkeen mies oli hakenut hänet ja raahannut takaisin huoneeseen, ottanut käsiraudat ja lukinnut hänet kylmään patteriin. Michael ei tiennyt kuinka monta tuntia oli istunut siinä, hänellä oli kylmä ja hänen vartaloaan särki. Hän nojasi päätään polvien varaan. Hän ajatteli Samia, ikävöi hänen luokseen ja murehti eniten sitä miten huolissaan Samin täytyi olla hänestä. Hänen olisi päästävä jotenkin pois täältä, hän ei vain tiennyt miten. Muista huoneista alkoi kuulua ääniä. Hän vilkuili levottomana huoneenovea, jonka ohitse vähän väliä kuljettiin. Hän pelkäsi sitä mitä tulisi tapahtumaan, kuinka kauan häntä pidettäisiin täällä? Hengissä häntä tuskin päästettäisi lähtemään ja kuinka kauan Ricky pystyisi oleskelemaan Ranskassa? Edessä oleva kohtalo tuntui liian kauhealta, hän ei halunnut kuolla. Hänen oli päästävä takaisin Samin luokse, mutta miten?
Pian Michael kuuli kuinka, joku avasi ovea ja hän valpastui, hän katsoi ovea kiinteästi kun se aukeni hitaasti, sitten hän näki Jeanin. Jean astui sisään kantaen tarjotinta ja sulki oven perässään. He katselivat toisiaan hetken, sanakaan sanomatta. Michael tutki kuumeisesti miehen kasvoja ja silmiä. Tunne oli outo, Jean joka oli joskus ollut hänelle niin tuttu ja rakas, seisoi siinä hänen edessään, vaikuttaen nyt niin kovin vieraalta. Hän haki tämän katseesta jotakin tuttua ja oli näkevinään entisestä Jeanista häivähdyksen. ”Ajattelin, että sinun on nälkä” Jean sanoi ja tuli lähemmäksi. Ääni kuulosti lempeältä. Michael tarkkaili tiiviisti jokaista Jeanin liikettä. Jean laskeutui hänen lähelleen. ”Kuinka voit?” Hän kysyi sitten, näyttäen siltä että haluaisi koskettaa häntä. ”Kuinka voin?? Mitä sinä luulet, että vastaan tuohon?! Kiitos Jean voin oikein loistavasti, minusta on erittäin mukavaa olla täällä.” Michael sanoi sarkastisesti. Jean katsoi häneen vakavana. ”Älä viitsi…Ei sen olisi tarvinnut mennä näin Michael, rakastin sinua.” Hän sanoi sitten hiljaisella äänellä. ”Rakastit? Et edes tiedä mitä rakkaus on…Halusit omistaa minut, siinä kaikki. Se ei onnistunut ja täällä sitä ollaan.” Michael huokaisi. ”Sinä petit minut! Rakastin sinua ja sinä petit minua Samin kanssa!…Olisiko minun pitänyt ohittaa se seikka noin vain?” Jean huudahti. ”Voi hyvä luoja, sinä se et vieläkään tajua…Tiedätkö millaista se oli? Sinä, kokoajan selkäni takana, vahtimassa jokaista liikettäni. Luoja auttakoon jos edes hymyilin jollekin toiselle miehelle, luulit, että petin sinua! Se mitä Samin kanssa tapahtui, se oli vain yksi suudelma sinä iltana, sen myönnän, muttei mitään muuta, ei ennen kuin sinä ja Patrick…” Michael henkäisi ja keskeytti lauseensa. Jean katsoi häneen vihaisena. ”Yrität vieläkin valehdella, tiedän että siinä oli enemmän! Kaikki ne kerrat kun tulin kotiin ja löysin teidät Samin kanssa, muka opiskelemassa, kumpikin posket punaisina naureskellen ja heti kun huomasitte minut niin vaikenitte. Teidän välillänne oli aina jotakin salaista.” Jean puuskahti. Michael katsoi häneen väsyneenä. ”Uskot mitä tahdot… Ja nyt, teit juuri niin kuin Ricky halusi, annoit minut hänelle. Etkö ymmärrä? Hän pyörittää sinua vieläkin tahtonsa mukaan, veikkaan että kaikki täällä tapahtuu Rickyn ehdoilla ja sinä ja nuo muut ovat vain apureita, hänen aivottomia palvelijoitaan” Michael sanoi. Jean katsoi häneen ärsyyntyneen oloisena, mutta hillitsi itsensä. ”Sinun täytyy syödä, tuossa ota kahvia ” Hän sanoi tiukalla äänellä ja ojensi kupin Michaelille. ”En halua mitään sinulta!” Michael huudahti ja huitaisi kupin hänen kädestään niin, että kahvia roiskahti Jeanin päälle. Jeanin ärtymys kasvoi. ”Yritin vain olla ystävällinen ja täällä sinun kannattaisi ottaa siitä kaikki irti, koska sitä ei muualta paljoakaan heru, mutta nähtävästi se ei sinulle kelpaa. Ihan miten vain, itsepähän valitset!” Jean sähähti ja nousi ylös. Hän käveli huoneesta nopein askelin ja paiskasi oven kiinni mennessään. Michael katui hetken, että oli saanut Jeanin suuttumaan. Jean oli oikeassa, hän tosiaan tarvitsi nyt kaiken ystävällisyyden minkä vain voisi saada, mutta hänen luonteensa ei helposti antanut periksi mielistelyä ihmisiä kohtaan jota halveksui, hänen luonteensa oli ennenkin johtanut hänet pulaan sen vuoksi. Hän muisti kuinka hänen äitinsä oli joskus useasti sanonut, että hänen pitäisi hillitä kieltään ja miettiä tarkemmin mitä sanoi ihmisille. Hän katseli hetken tarjotinta, jonka Jean oli tuonut, appelsiinimehua, croisanteja, hedelmiä… ”Olen pahoillani, että teen tämän sinulle, mutta tässä, ota tämä loistelias aamiainen” Michael ajatteli huvittuneena, enää olisi puuttunut vain pieni maljakko, punaisen ruusun kera. Hän oli kyllä nälkäinen, hän tunsi sen selvästi, olihan siitä jo monia tunteja, kun hän oli viimeksi syönyt. Hänen ylpeytensä antoi nälän alla periksi. Hän kurottautui hieman eteenpäin ja nappasi yhden croisantin tarjottimelta.
Koko yönä Sam ei ollut saanut unta, hän nuokkui keittiön pöydän ääressä ja joi viidettä teekupillistaan loppuun. Tiskialtaan päällä oli Michaelin kahvikuppi, jonka hän oli jättänyt siihen edellisenä aamuna. ”Jos siirrän sitä, Michael ei tule takaisin” Sam järkeili uupuneessa päässään. Hän muisteli edellistä aamua, he olivat nukkuneet pitkään, puoleenpäivään asti. Sitten he olivat tulleet aamiaiselle. Michael oli nojaillut tiskipöytään, kasvot häneen suuntaansa ja hymyillyn. ”Voisimme pitää pienen loman, lähteä jonnekin.” Michael oli ehdottanut innostuneen kuuloisena, nostanut kahvikupin huulilleen ja juonut. Sam oli noussut ylös, kävellyt hänen luoksensa ja he olivat suudelleet. ”Minne haluaisit lähteä? Saat päättää, seuraisin sinua minne vain” Hän oli sanonut ja suudellut pehmeästi Michaelin niskaa. ”Hyvä on…Haluaisin lähteä Espanjaan, isoäitini oli sieltä kotoisin ja olen aina halunnut käydä siellä, palata juurilleni tai jotain vastaavaa” Michael oli nauranut. ”Espanjaan siis menemme, lämmintä ja kaunista, kelpaa minulle” Hän oli luvannut. Sitten Michael oli laskenut kahvikuppinsa tiskialtaan päälle, kietonut kätensä hänen ympärilleen, kohottanut kulmaansa ja hymyillyt viettelevästi. ”Milloin lähdemme?” ”Milloin haluat? Otan sitten lomaa” ”Hmm…kuukauden päästä, marraskuussa?” Michael oli ehdottanut. ”Hyvä on, silloin sitten” ”Mmm…minun täytyy kiittää sinua jotenkin…ehtisimme vielä, ennen kuin lähdet töihin…” Michael oli vihjaillut, katsonut makuuhuoneen suuntaan ja suudellut häntä pitkään. Sam ei ollut tarvinnut enempää suostuttelemista.
Ovikellon soidessa hän nousi väsyneenä ylös ja kävi avaamassa oven. Kity seisoi oven takana ja katsoi häntä äärimmäisen huolestuneena. ”Michael ei ole vieläkään tullut kotiin?” Hän kysyi sitten astuessaan peremmälle. ”Ei, teimme eilen katoamisilmoituksen Erikin kanssa.” Sam sanoi hiljaa ja suuntasi takaisin keittiöön Kity perässään. ”Näytät kaamealta, et ole tainnut saada nukuttua?” Kity kysyi, kaatoi vettä pannuun ja asetti sen hellalle. ”No vaikeaahan se on tässä tilanteessa” Sam huokaisi ja istui alas. Kity istui vastapäätä häntä. ”Sam olen varma että kaikki järjestyy, että Michael löytyy ja kaikki on taas hyvin” Kity sanoi ja katsoi häntä pää kallellaan. ”Järjestyykö?? Ei Kity, kaikki ei järjesty, asiat eivät enää koskaan tule olemaan hyvin!” Sam huudahti ja nousi ylös. Hän käveli ikkunalle ja tuijotti ulos. ”Sam, minä…” Kity aloitti, hän oli kävellyt Samin taakse laskenut kätensä hänen hartioilleen. Sam kääntyi katsomaan tyttöön. ”Etkö ymmärrä Kity? Siitä on jo monta tuntia kun hän katosi, siinä ajassa on ehtinyt tapahtua jo paljon, liian paljon… Vaikka ehtisimme pelastaa hänet elossa, niin minkälaiset jäljet se on ehtinyt jo jättää häneen? Michael on jo kokenut liikaa pahaa elämänsä aikana…Kuinka paljon yksi ihminen voi kestää?…” Sam kysyi itkuisella äänellä. ”Voi Sam, en tiedä, en tosiaan tiedä. Meidän täytyy vain toivoa parasta ja valmistautua pahimpaan. Michael on vahva, muista se. Hän on taistelijaluonne.” Kity sanoi ja halasi ystäväänsä lujasti. ”No niin, istu nyt alas niin kaadan sinulle teetä” Kity sanoi lempeästi. Sam teki niin kuin Kity oli ehdottanut. Hän ei pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin Michaelia. Hän ajatteli sitä mitä oli tapahtunut ja Jeania. Suru vaihtui hiljalleen raivoksi miestä kohtaan, joka oli riistänyt heidän onnensa. Teen juotuaan Sam kiersi asuntoa levottomana. Raivon yhä vain kasvaessa ja sekoittuessa surun tunteeseen. Hän tarttui maljakkoon olohuoneen hyllyllä, pyöritteli sitä hetken käsissään, kunnes heitti sen voimalla eteenpäin ja huusi. Maljakko lensi lyhyen aikaa ilmassa kunnes alkoi tippua kohti lattiaa. Lasi rikkoutui ja palaset lensivät ympäriinsä. Sam vaipui lattialle, peitti kasvonsa käsillään ja itki lohduttomana. Kity oli ryntäsi hänen luokseen ja laskeutui lattialle hänen viereensä. Hän kietoi kätensä Samin ympärille ja yritti lohduttaa häntä. ”Se on niin helvetin väärin! Vannon että kostan tämän Jeanille, jos saan hänet joskus käsiini!” Sam huusi. Kity katsoi Samiin löytämättä mitään oikeita sanoja. Hän istui Samin vieressä, kädet yhä tämän ympärillä ja vain oli siinä. Sitä Sam tarvitsikin.
Michael oli käynyt lattialle kyljelleen makaamaan, hän yritti saada unta asennon epämukavuudesta huolimatta. Päivällä hän oli saanut käydä uudestaan kylpyhuoneessa ja sitten hänet oli tuotu taas takaisin siihen samaan paikkaan. Nyt täytyi olla jo ilta, hän ajatteli väsyneenä. Nukkuminen onnistui vain hetken. Ovi avautui ja Ricky tuli huoneeseen. Michael nousi lattialta takaisin istumaan ja katseli epävarmana miestä, joka lähestyi häntä. Ricky kumartui hänen viereensä ja avasi käsirautojen lukon. ”No niin Mike, aika pitää vähän hauskaa, vai mitä?” Ricky virnisti nostaessaan hänet ylös lattialta. Michaelin mieli täyttyi pelolla, Hän tiesi mitä Ricky tarkoitti hauskanpidolla, eikä se olisi sitä hänelle yhtään. Ricky lähti taluttamaan häntä olohuoneeseen, josta kuului musiikkia ja puhetta. Miehet pelasivat korttia olohuoneen pöydän ääressä. Jokaisen katse kääntyi häneen, kun he tulivat huoneeseen. Michael huomasi videokameran sohvan vieressä ja katsoi sitä kauhunsekaisin tuntein. Sitten Michaelin katse kiinnittyi Jeaniin, joka oli kaikesta päätellen ehtinyt jo juoda enemmän. Jeanin katse oli samanlainen, kuin sinä iltana hänen syntymäpäiväjuhlissaan ja se pelotti häntä. ”Taitaa olla sinun vuorosi Jean” Ricky tokaisi ja työnsi Michaelin Jeanin lähelle. Jean katsoi häntä hetken arvioivasti, nauttien suurenmoisesti tästä tilanteesta. Sitten hän nousi ylös. Tuli aivan hänen lähelleen, muttei vieläkään koskenut häneen. Michael käänsi katseensa pois hänestä. ”Vai aivottomia palvelijoita?” Jean kuiskasi niin hiljaa, että vain Michael kuuli sen. Michael käänsi katseensa takaisin Jeaniin. Hänen hengityksensä oli kiivasta, hänen odottaessa pelolla sitä mitä tulisi tapahtumaan. ”Sinä se palvelija olet, tai pikemminkin orja, meidän oma pikku huoramme” Jean jatkoi ja kietoi kätensä sitten hänen ympärilleen, suuteli häntä rajusti. Michael pyristeli itseään irti. ”Lopeta Jean, ole kiltti” Michael pyysi. ”Miksi lopettaisin nyt kun kerta pääsin makuun?” Jean virnisti ja raahasi hänet sohvalle. Kaatoi hänet siihen selälleen ja tuli hänen päälleen. Hän jatkoi Michaelin suutelemista ja työnsi lantiotaan kiivaasti häntä vasten. Joku tuli hänen taakseen ja auttoi Jeania pitelemällä kiinni hänen ranteistaan. Jean nousi istumaan, ollen yhä hänen päällään. Hän alkoi riisumaan paitaansa, katsoen koko ajan tiiviisti ja nautinnollisesti Michaelin kasvoihin. Sitten Jean riisui Michaelin housut, jonka jälkeen Jean nousi hetkeksi ylös ja riisui omat housunsa. Hänen kalunsa oli jo kova. Jean hyväili sitä hetken kädellään, katse edelleenkin Michaelissa. ”Olet niin pantavan näköinen” Jean henkäisi ja tuli uudestaan hänen päälleen. ”Ei älä, ole kiltti älä.” Michael rukoili. ”Ennen pidit tästä, muistatko ne kerrat? Halusit sitä, tarvitsit sitä…Tuskin Samista on antamaan sinulle sitä mitä tarvitset.” Jean kuiskasi. Michael itki lohduttomana. Jean nosti hänen lantiotaan ylös ja työntyi hitaasti hänen sisäänsä. Michael voihkaisi kyyneleiden lomasta. Syrjäsilmällä hän näki kuinka muut miehet katsoivat heitä kiihottuneina. He pelasivat korttia siitä kuka oli seuraava. Jean laukesi hänen sisäänsä ja jäi hetkeksi makaamaan hänen päälleen. Hän tarttui Michaelia leuasta ja katsoi häntä tiiviisti. ”Ei se ole vielä ohi huora” Jean virnuili ja suuteli häntä uudestaan. Mies joka oli pidellyt kiinni hänen ranteistaan, vapautti otteensa. Jean nosti hänet syliinsä ja piti häntä tiukasti kiinni. Seuraava mies, se joka oli pitänyt häntä kiinni autossa, se iso ja kaljupäinen, nousi ylös tuoliltaan ja käveli hänen luokseen. Mies availi housujaan ja veti kalunsa esiin hänen kasvojensa kohdalla. ”Avaa suusi” Mies käski. Kun Michael ei tehnyt sitä heti, niin mies tarttui häntä kurkusta ja puristi hieman ”Avaa suusi tai satutan sinua enemmän” Mies sanoi vaativammin. Vastentahtoisesti hän otti miehen elimen suuhunsa ja tunsi miltei tukehtuvansa miehen alkaessa työntää sitä syvemmälle, sisään ja ulos kalun kovettuessa entisestään. Lopulta mies tuli hänen suuhunsa. Sitten Joe tarttui häneen ja raahasi hänet pöydän päälle. Mies työntyi häneen voimalla. Michael kuuli kuinka muut huutelivat kannustushuutoja Joelle ja nauroivat.
Hänen tajuntansa hämärtyi kivun kasvaessa, se kaikki tuntui kestävän ikuisuuden, kaikki vuorollaan tulivat häneen. Huone pyöri hänen silmissään, kasvot ja tila hämärtyivät utuisiksi. Lopulta oli aivan kuin hän olisi katsonut kaikkea sitä ulkopuolelta, se oli niin kovin epätodellista ja silti niin valitettavan totta.
jatkuu...
Kuukausi sen jälkeen kun Jean ja Michael olivat tulleet Pariisiin, Erik oli jutellut Jeanin kanssa kahden. Erik muisti keskustelun täydellisesti. ”Jean milloin tämä leikki oikein loppuu? Eikö sinun pitäisi kertoa totuus Michaelille?” Hän oli kysynyt Jeanilta eräänä iltana heidän asunnollaan, kun Michael oli ollut suihkussa. ”Ei tämä ole mitään leikkiä Erik, olisi hullua kertoa nyt Michaelille ja sinä pidät myös suusi kiinni siitä, eikö niin?” Jean oli sanonut, katsonut häneen vaativasti, odottaen. ”Pidän sanani, kunhan vain lupaat ettet satuta häntä, pidän tuosta pojasta, hän ansaitsee parempaa” ”En tietenkään satuta, välitän hänestä itsekin todella, olen rakastunut häneen…Se ei ehkä alkanut niin, mutta nyt…Joka päivä jonka vietän hänen kanssaan on elämäni paras. Siksi sinun on luvattava ettet kerro hänelle Rickystä ja minusta, se on mennyttä, eikä sillä ole enää merkitystä” Jean oli sanonut. Erik oli katsonut häneen pitkään, Jean todella tuntui puhuvan totta. Hänen silmänsä olivat syttyneet onnesta aina kun Michael oli kävellyt huoneeseen ja Erik oli pystynyt unohtamaan kaikki epäilyksensä, ainakin siihen asti, kun oli nähnyt ensimmäiset mustelmat Michaelin kasvoilla tai vartalolla. Hänen olisi pitänyt kertoa viimeistään silloin, mutta Jean oli onnistunut suostuttelemaan hänet yhä uudestaan salaisuutensa säilyttämiseen.
”Pysäytä auto!” Sam huudahti äkisti. Erik säikähti huutoa ja jarrutti nopeasti. ”Mitä nyt?” Erik kysyi hämmästyneenä auton pysähdyttyä. Sam ei sanonut sanaakaan, hän nousi autosta ja lähti kävelemään pimeää kujaa edemmäksi, pysähtyen ja kumartuen maahan, jonkun mytyn luokse. Erik nousi myös ulos autosta. ”Sam, mitä siellä on?” Hän kysyi. Sam nousi ylös maasta laukun kanssa. ”Tämä on Michaelin” Hän sanoi ja katsoi laukkua kummallisena. Samin katse nousi ja hän seisoi liikkumatta, katsoen autiota kujaa edellään. ”Se tapahtui täällä, hänet siepattiin” Sam sanoi vakavana. Hän tunsi vapisevansa. ”Sam tule, mennään, ilmoitetaan tuosta poliisille, enempää emme voi enää tänään tehdä” Erik kehotti. Sam palasi autolle, näyttäen jotenkin heiveröiseltä, aivan kuin murtuisi minä hetkenä hyvänsä. Hän istui autoon ja puristi laukkua tiiviisti itseään vasten. Hän ei ollut koskaan ollut niin peloissaan, mielikuvitus syötti hänelle mitä kauheampia kuvia. ”Taistele rakas, älä luovuta, ole kiltti älä luovuta” Sam mutisi itsekseen. Erik ajoi Samin takaisin kotiinsa. ”Pärjääthän nyt?” Erik kysyi huolissaan Samin noustessa autosta. ”Pärjään kyllä.” Sam vastasi heikolla äänellä. ”Jutellaan aamulla taas, kyllä Michael löytyy vielä” Erik sanoi. ”Niin hän löytyy vielä…jutellaan…öitä” Sam sanoi ja sulki auton oven.
Asunto ei ollut koskaan tuntunut niin tyhjältä, niin kylmältä, niin hengettömältä. Sam käveli olohuoneeseen ja istui pimeän huoneen sohvalle. Hänen kurkussaan oli kuristava tunne, hän ei tuntunut saavan hengitetyksi kunnolla. Sydäntä vihloi. Tunne oli hukuttava, mitään sellaista hän ei ollut aiemmin tuntenut. Oleminen oli silkkaa tuskaa, eikä hän tiennyt mitään mikä olisi helpottanut sitä, mitään muuta kuin Michael. Hän katsoi kirjahyllyyn, jossa oli kuva hänestä ja Michaelista, kädet kiedottuina toistensa ympärille, hymyillen. Hän tuli hyllyn luokse ja otti kuvan käteensä, katsoi sitä pitkään, kosketti kuvaa Michaelin kohdalta. ”Rakastan sinua, tapahtukoot mitä tahansa” Hän kuiskasi. Sam käveli makuuhuoneeseen kuvan kanssa. Käpertyi sängylle, otti Michaelin tyynyn ja puristi sen itseään vasten. Tyyny tuoksui aivan häneltä, Sam sulki silmänsä ja itki.
Verhojen välistä kajastui aamuauringon ensisäteet. Michael istui kylmällä puulattialla, vasenkäsi kahlittuna patteriin. Aamuyöllä hän oli saanut käydä peseytymässä kylpyhuoneessa Rickyn vahtiessa ulkopuolella. Hän oli pukenut farkkunsa takaisin päälleen, mutta paitaa hän ei ollut saanut. Ricky oli antanut hänelle 20minuuttia, jonka jälkeen mies oli hakenut hänet ja raahannut takaisin huoneeseen, ottanut käsiraudat ja lukinnut hänet kylmään patteriin. Michael ei tiennyt kuinka monta tuntia oli istunut siinä, hänellä oli kylmä ja hänen vartaloaan särki. Hän nojasi päätään polvien varaan. Hän ajatteli Samia, ikävöi hänen luokseen ja murehti eniten sitä miten huolissaan Samin täytyi olla hänestä. Hänen olisi päästävä jotenkin pois täältä, hän ei vain tiennyt miten. Muista huoneista alkoi kuulua ääniä. Hän vilkuili levottomana huoneenovea, jonka ohitse vähän väliä kuljettiin. Hän pelkäsi sitä mitä tulisi tapahtumaan, kuinka kauan häntä pidettäisiin täällä? Hengissä häntä tuskin päästettäisi lähtemään ja kuinka kauan Ricky pystyisi oleskelemaan Ranskassa? Edessä oleva kohtalo tuntui liian kauhealta, hän ei halunnut kuolla. Hänen oli päästävä takaisin Samin luokse, mutta miten?
Pian Michael kuuli kuinka, joku avasi ovea ja hän valpastui, hän katsoi ovea kiinteästi kun se aukeni hitaasti, sitten hän näki Jeanin. Jean astui sisään kantaen tarjotinta ja sulki oven perässään. He katselivat toisiaan hetken, sanakaan sanomatta. Michael tutki kuumeisesti miehen kasvoja ja silmiä. Tunne oli outo, Jean joka oli joskus ollut hänelle niin tuttu ja rakas, seisoi siinä hänen edessään, vaikuttaen nyt niin kovin vieraalta. Hän haki tämän katseesta jotakin tuttua ja oli näkevinään entisestä Jeanista häivähdyksen. ”Ajattelin, että sinun on nälkä” Jean sanoi ja tuli lähemmäksi. Ääni kuulosti lempeältä. Michael tarkkaili tiiviisti jokaista Jeanin liikettä. Jean laskeutui hänen lähelleen. ”Kuinka voit?” Hän kysyi sitten, näyttäen siltä että haluaisi koskettaa häntä. ”Kuinka voin?? Mitä sinä luulet, että vastaan tuohon?! Kiitos Jean voin oikein loistavasti, minusta on erittäin mukavaa olla täällä.” Michael sanoi sarkastisesti. Jean katsoi häneen vakavana. ”Älä viitsi…Ei sen olisi tarvinnut mennä näin Michael, rakastin sinua.” Hän sanoi sitten hiljaisella äänellä. ”Rakastit? Et edes tiedä mitä rakkaus on…Halusit omistaa minut, siinä kaikki. Se ei onnistunut ja täällä sitä ollaan.” Michael huokaisi. ”Sinä petit minut! Rakastin sinua ja sinä petit minua Samin kanssa!…Olisiko minun pitänyt ohittaa se seikka noin vain?” Jean huudahti. ”Voi hyvä luoja, sinä se et vieläkään tajua…Tiedätkö millaista se oli? Sinä, kokoajan selkäni takana, vahtimassa jokaista liikettäni. Luoja auttakoon jos edes hymyilin jollekin toiselle miehelle, luulit, että petin sinua! Se mitä Samin kanssa tapahtui, se oli vain yksi suudelma sinä iltana, sen myönnän, muttei mitään muuta, ei ennen kuin sinä ja Patrick…” Michael henkäisi ja keskeytti lauseensa. Jean katsoi häneen vihaisena. ”Yrität vieläkin valehdella, tiedän että siinä oli enemmän! Kaikki ne kerrat kun tulin kotiin ja löysin teidät Samin kanssa, muka opiskelemassa, kumpikin posket punaisina naureskellen ja heti kun huomasitte minut niin vaikenitte. Teidän välillänne oli aina jotakin salaista.” Jean puuskahti. Michael katsoi häneen väsyneenä. ”Uskot mitä tahdot… Ja nyt, teit juuri niin kuin Ricky halusi, annoit minut hänelle. Etkö ymmärrä? Hän pyörittää sinua vieläkin tahtonsa mukaan, veikkaan että kaikki täällä tapahtuu Rickyn ehdoilla ja sinä ja nuo muut ovat vain apureita, hänen aivottomia palvelijoitaan” Michael sanoi. Jean katsoi häneen ärsyyntyneen oloisena, mutta hillitsi itsensä. ”Sinun täytyy syödä, tuossa ota kahvia ” Hän sanoi tiukalla äänellä ja ojensi kupin Michaelille. ”En halua mitään sinulta!” Michael huudahti ja huitaisi kupin hänen kädestään niin, että kahvia roiskahti Jeanin päälle. Jeanin ärtymys kasvoi. ”Yritin vain olla ystävällinen ja täällä sinun kannattaisi ottaa siitä kaikki irti, koska sitä ei muualta paljoakaan heru, mutta nähtävästi se ei sinulle kelpaa. Ihan miten vain, itsepähän valitset!” Jean sähähti ja nousi ylös. Hän käveli huoneesta nopein askelin ja paiskasi oven kiinni mennessään. Michael katui hetken, että oli saanut Jeanin suuttumaan. Jean oli oikeassa, hän tosiaan tarvitsi nyt kaiken ystävällisyyden minkä vain voisi saada, mutta hänen luonteensa ei helposti antanut periksi mielistelyä ihmisiä kohtaan jota halveksui, hänen luonteensa oli ennenkin johtanut hänet pulaan sen vuoksi. Hän muisti kuinka hänen äitinsä oli joskus useasti sanonut, että hänen pitäisi hillitä kieltään ja miettiä tarkemmin mitä sanoi ihmisille. Hän katseli hetken tarjotinta, jonka Jean oli tuonut, appelsiinimehua, croisanteja, hedelmiä… ”Olen pahoillani, että teen tämän sinulle, mutta tässä, ota tämä loistelias aamiainen” Michael ajatteli huvittuneena, enää olisi puuttunut vain pieni maljakko, punaisen ruusun kera. Hän oli kyllä nälkäinen, hän tunsi sen selvästi, olihan siitä jo monia tunteja, kun hän oli viimeksi syönyt. Hänen ylpeytensä antoi nälän alla periksi. Hän kurottautui hieman eteenpäin ja nappasi yhden croisantin tarjottimelta.
Koko yönä Sam ei ollut saanut unta, hän nuokkui keittiön pöydän ääressä ja joi viidettä teekupillistaan loppuun. Tiskialtaan päällä oli Michaelin kahvikuppi, jonka hän oli jättänyt siihen edellisenä aamuna. ”Jos siirrän sitä, Michael ei tule takaisin” Sam järkeili uupuneessa päässään. Hän muisteli edellistä aamua, he olivat nukkuneet pitkään, puoleenpäivään asti. Sitten he olivat tulleet aamiaiselle. Michael oli nojaillut tiskipöytään, kasvot häneen suuntaansa ja hymyillyn. ”Voisimme pitää pienen loman, lähteä jonnekin.” Michael oli ehdottanut innostuneen kuuloisena, nostanut kahvikupin huulilleen ja juonut. Sam oli noussut ylös, kävellyt hänen luoksensa ja he olivat suudelleet. ”Minne haluaisit lähteä? Saat päättää, seuraisin sinua minne vain” Hän oli sanonut ja suudellut pehmeästi Michaelin niskaa. ”Hyvä on…Haluaisin lähteä Espanjaan, isoäitini oli sieltä kotoisin ja olen aina halunnut käydä siellä, palata juurilleni tai jotain vastaavaa” Michael oli nauranut. ”Espanjaan siis menemme, lämmintä ja kaunista, kelpaa minulle” Hän oli luvannut. Sitten Michael oli laskenut kahvikuppinsa tiskialtaan päälle, kietonut kätensä hänen ympärilleen, kohottanut kulmaansa ja hymyillyt viettelevästi. ”Milloin lähdemme?” ”Milloin haluat? Otan sitten lomaa” ”Hmm…kuukauden päästä, marraskuussa?” Michael oli ehdottanut. ”Hyvä on, silloin sitten” ”Mmm…minun täytyy kiittää sinua jotenkin…ehtisimme vielä, ennen kuin lähdet töihin…” Michael oli vihjaillut, katsonut makuuhuoneen suuntaan ja suudellut häntä pitkään. Sam ei ollut tarvinnut enempää suostuttelemista.
Ovikellon soidessa hän nousi väsyneenä ylös ja kävi avaamassa oven. Kity seisoi oven takana ja katsoi häntä äärimmäisen huolestuneena. ”Michael ei ole vieläkään tullut kotiin?” Hän kysyi sitten astuessaan peremmälle. ”Ei, teimme eilen katoamisilmoituksen Erikin kanssa.” Sam sanoi hiljaa ja suuntasi takaisin keittiöön Kity perässään. ”Näytät kaamealta, et ole tainnut saada nukuttua?” Kity kysyi, kaatoi vettä pannuun ja asetti sen hellalle. ”No vaikeaahan se on tässä tilanteessa” Sam huokaisi ja istui alas. Kity istui vastapäätä häntä. ”Sam olen varma että kaikki järjestyy, että Michael löytyy ja kaikki on taas hyvin” Kity sanoi ja katsoi häntä pää kallellaan. ”Järjestyykö?? Ei Kity, kaikki ei järjesty, asiat eivät enää koskaan tule olemaan hyvin!” Sam huudahti ja nousi ylös. Hän käveli ikkunalle ja tuijotti ulos. ”Sam, minä…” Kity aloitti, hän oli kävellyt Samin taakse laskenut kätensä hänen hartioilleen. Sam kääntyi katsomaan tyttöön. ”Etkö ymmärrä Kity? Siitä on jo monta tuntia kun hän katosi, siinä ajassa on ehtinyt tapahtua jo paljon, liian paljon… Vaikka ehtisimme pelastaa hänet elossa, niin minkälaiset jäljet se on ehtinyt jo jättää häneen? Michael on jo kokenut liikaa pahaa elämänsä aikana…Kuinka paljon yksi ihminen voi kestää?…” Sam kysyi itkuisella äänellä. ”Voi Sam, en tiedä, en tosiaan tiedä. Meidän täytyy vain toivoa parasta ja valmistautua pahimpaan. Michael on vahva, muista se. Hän on taistelijaluonne.” Kity sanoi ja halasi ystäväänsä lujasti. ”No niin, istu nyt alas niin kaadan sinulle teetä” Kity sanoi lempeästi. Sam teki niin kuin Kity oli ehdottanut. Hän ei pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin Michaelia. Hän ajatteli sitä mitä oli tapahtunut ja Jeania. Suru vaihtui hiljalleen raivoksi miestä kohtaan, joka oli riistänyt heidän onnensa. Teen juotuaan Sam kiersi asuntoa levottomana. Raivon yhä vain kasvaessa ja sekoittuessa surun tunteeseen. Hän tarttui maljakkoon olohuoneen hyllyllä, pyöritteli sitä hetken käsissään, kunnes heitti sen voimalla eteenpäin ja huusi. Maljakko lensi lyhyen aikaa ilmassa kunnes alkoi tippua kohti lattiaa. Lasi rikkoutui ja palaset lensivät ympäriinsä. Sam vaipui lattialle, peitti kasvonsa käsillään ja itki lohduttomana. Kity oli ryntäsi hänen luokseen ja laskeutui lattialle hänen viereensä. Hän kietoi kätensä Samin ympärille ja yritti lohduttaa häntä. ”Se on niin helvetin väärin! Vannon että kostan tämän Jeanille, jos saan hänet joskus käsiini!” Sam huusi. Kity katsoi Samiin löytämättä mitään oikeita sanoja. Hän istui Samin vieressä, kädet yhä tämän ympärillä ja vain oli siinä. Sitä Sam tarvitsikin.
Michael oli käynyt lattialle kyljelleen makaamaan, hän yritti saada unta asennon epämukavuudesta huolimatta. Päivällä hän oli saanut käydä uudestaan kylpyhuoneessa ja sitten hänet oli tuotu taas takaisin siihen samaan paikkaan. Nyt täytyi olla jo ilta, hän ajatteli väsyneenä. Nukkuminen onnistui vain hetken. Ovi avautui ja Ricky tuli huoneeseen. Michael nousi lattialta takaisin istumaan ja katseli epävarmana miestä, joka lähestyi häntä. Ricky kumartui hänen viereensä ja avasi käsirautojen lukon. ”No niin Mike, aika pitää vähän hauskaa, vai mitä?” Ricky virnisti nostaessaan hänet ylös lattialta. Michaelin mieli täyttyi pelolla, Hän tiesi mitä Ricky tarkoitti hauskanpidolla, eikä se olisi sitä hänelle yhtään. Ricky lähti taluttamaan häntä olohuoneeseen, josta kuului musiikkia ja puhetta. Miehet pelasivat korttia olohuoneen pöydän ääressä. Jokaisen katse kääntyi häneen, kun he tulivat huoneeseen. Michael huomasi videokameran sohvan vieressä ja katsoi sitä kauhunsekaisin tuntein. Sitten Michaelin katse kiinnittyi Jeaniin, joka oli kaikesta päätellen ehtinyt jo juoda enemmän. Jeanin katse oli samanlainen, kuin sinä iltana hänen syntymäpäiväjuhlissaan ja se pelotti häntä. ”Taitaa olla sinun vuorosi Jean” Ricky tokaisi ja työnsi Michaelin Jeanin lähelle. Jean katsoi häntä hetken arvioivasti, nauttien suurenmoisesti tästä tilanteesta. Sitten hän nousi ylös. Tuli aivan hänen lähelleen, muttei vieläkään koskenut häneen. Michael käänsi katseensa pois hänestä. ”Vai aivottomia palvelijoita?” Jean kuiskasi niin hiljaa, että vain Michael kuuli sen. Michael käänsi katseensa takaisin Jeaniin. Hänen hengityksensä oli kiivasta, hänen odottaessa pelolla sitä mitä tulisi tapahtumaan. ”Sinä se palvelija olet, tai pikemminkin orja, meidän oma pikku huoramme” Jean jatkoi ja kietoi kätensä sitten hänen ympärilleen, suuteli häntä rajusti. Michael pyristeli itseään irti. ”Lopeta Jean, ole kiltti” Michael pyysi. ”Miksi lopettaisin nyt kun kerta pääsin makuun?” Jean virnisti ja raahasi hänet sohvalle. Kaatoi hänet siihen selälleen ja tuli hänen päälleen. Hän jatkoi Michaelin suutelemista ja työnsi lantiotaan kiivaasti häntä vasten. Joku tuli hänen taakseen ja auttoi Jeania pitelemällä kiinni hänen ranteistaan. Jean nousi istumaan, ollen yhä hänen päällään. Hän alkoi riisumaan paitaansa, katsoen koko ajan tiiviisti ja nautinnollisesti Michaelin kasvoihin. Sitten Jean riisui Michaelin housut, jonka jälkeen Jean nousi hetkeksi ylös ja riisui omat housunsa. Hänen kalunsa oli jo kova. Jean hyväili sitä hetken kädellään, katse edelleenkin Michaelissa. ”Olet niin pantavan näköinen” Jean henkäisi ja tuli uudestaan hänen päälleen. ”Ei älä, ole kiltti älä.” Michael rukoili. ”Ennen pidit tästä, muistatko ne kerrat? Halusit sitä, tarvitsit sitä…Tuskin Samista on antamaan sinulle sitä mitä tarvitset.” Jean kuiskasi. Michael itki lohduttomana. Jean nosti hänen lantiotaan ylös ja työntyi hitaasti hänen sisäänsä. Michael voihkaisi kyyneleiden lomasta. Syrjäsilmällä hän näki kuinka muut miehet katsoivat heitä kiihottuneina. He pelasivat korttia siitä kuka oli seuraava. Jean laukesi hänen sisäänsä ja jäi hetkeksi makaamaan hänen päälleen. Hän tarttui Michaelia leuasta ja katsoi häntä tiiviisti. ”Ei se ole vielä ohi huora” Jean virnuili ja suuteli häntä uudestaan. Mies joka oli pidellyt kiinni hänen ranteistaan, vapautti otteensa. Jean nosti hänet syliinsä ja piti häntä tiukasti kiinni. Seuraava mies, se joka oli pitänyt häntä kiinni autossa, se iso ja kaljupäinen, nousi ylös tuoliltaan ja käveli hänen luokseen. Mies availi housujaan ja veti kalunsa esiin hänen kasvojensa kohdalla. ”Avaa suusi” Mies käski. Kun Michael ei tehnyt sitä heti, niin mies tarttui häntä kurkusta ja puristi hieman ”Avaa suusi tai satutan sinua enemmän” Mies sanoi vaativammin. Vastentahtoisesti hän otti miehen elimen suuhunsa ja tunsi miltei tukehtuvansa miehen alkaessa työntää sitä syvemmälle, sisään ja ulos kalun kovettuessa entisestään. Lopulta mies tuli hänen suuhunsa. Sitten Joe tarttui häneen ja raahasi hänet pöydän päälle. Mies työntyi häneen voimalla. Michael kuuli kuinka muut huutelivat kannustushuutoja Joelle ja nauroivat.
Hänen tajuntansa hämärtyi kivun kasvaessa, se kaikki tuntui kestävän ikuisuuden, kaikki vuorollaan tulivat häneen. Huone pyöri hänen silmissään, kasvot ja tila hämärtyivät utuisiksi. Lopulta oli aivan kuin hän olisi katsonut kaikkea sitä ulkopuolelta, se oli niin kovin epätodellista ja silti niin valitettavan totta.
jatkuu...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiira05 suorastaan rakastan tarinoitasi, ne ovat niin upeita ja toden tuntuisia, että kyyneleet lähes vierivät poskilleni. Kirjoita nopeasti jatkoa, en malta odottaa!
Kiitos kovasti palautteesta, se on se mikä kannustaa jatkamaan :) Koitan piakoi laittaa jatkoa
Tämä on surullinen tarina :( silmät kostuvat. Toivon paljon, että loppu olisi onnellinen!