ulosottolaitos

Joulukuussa 2020 muuttuu paikalliset ulosottovirastot valtakunnalliseksi Ulosottolaitokseksi ja toimipaikkoja vähennetään reippaasti. Ulosottolaitos uudistuu 1.12.2020 alkaen. Nykyisistä 22 ulosottovirastosta ja keskushallinnosta muodostetaan valtakunnallisesti toimiva virasto, Ulosottolaitos.
Ulosottomiehinä uudessa Ulosottolaitoksessa perustäytäntöönpanossa toimivat ulosottotarkastajat.

Onko siis niin, että oma tuttu uo-henkilö muuttuu nyt sitten tuntemattomaksi tyypiksi ja asioiden hoito tapahtuu vain sähköisesti? Suomi on pitkä maa ja monelle vähävaraiselle on mahdotonta matkustaa toiselle puolelle maata henkilökohtaiseen palaveriin. Nämä paikkakunnat ovat siis esillä: Helsinki, Turku, Tampere, Kuopio, Oulu ja Vaasa.
Saavatko aikaisemmat kuntien uo-henkilöt kenkää? Voutikin on jatkossa ihan eri.
102925
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miksi joku asioi ulosottomiehen kanssa? Eikö ne ole ihmisten riistäjiä ja elävältä syöjiä?

Uudistus kuulostaa hyvältä mutta toki nähtäväksi jää onko riisto edelleen raakaa vai muuttuuko se ihmismäiseksi.

Toki valtio osaa jo nyt ryöstää perinnöt ja omaisuudet kaiken maailman veroilla ja perunkirjoitusvaatimuksilla.

Onneksi riisto ja orjuus loppuu kun Jeesus palaa hallitsemaan ihmiskuntaa.

Äänestä
  • "Onneksi riisto ja orjuus loppuu kun Jeesus palaa hallitsemaan ihmiskuntaa."

    Odota, mutta älä pidätä henkeäsi.

    Äänestä

  • Aivan. Lohduttakaamme toisiamme pian tapahtuvalla ylöstempauksella ja vaivanajan lopussa tapahtuvalla palaamisellamme tänne Jeesuksen kanssa. Voi niitä, jotka jäävät vaivanaikaan!

    Äänestä

"Ulosoton organisaatio uudistuu 1.12.2020 lukien, kun nykyisistä 22 ulosottovirastosta ja Valtakunnanvoudinvirastosta muodostuu uusi valtakunnallinen virasto, Ulosottolaitos. Kesän aikana uuden viraston palvelukseen haettiin valtakunnalliseen perustäytäntöönpanon toimintayksikköön 180 ulosottotarkastajaa, jotka on nyt nimitetty virkoihin 1.12. lukien.

Ulosottotarkastajan tehtävä on uusi. Perustäytäntöönpanossa hoidetaan ulosottoperintään liittyviä tehtäviä sähköisin menetelmin, eikä tämä edellytä velallisen tapaamista. Valtaosa ulosottoperinnästä, jopa 80 prosenttia, hoidetaan 1.12. lukien Ulosottolaitoksen perustäytäntöönpanon valtakunnallisessa toimintayksikössä, jonka henkilöstö tulee sijoittumaan Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle, Ouluun, Kuopioon ja Vaasaan. "

---

Voi pahus. Itse olin ajatellut hakea ulosottotarkastajan tehtävää, koska se muka on ihmisläheistä ja siinä tapaa muka mielenkiintoisia ihmisiä. Olin ajatellut hoitaa tehtävää sivutoimisesti vähän samaan tapaan kuin aikoinaan hoidin tv-luvan tarkastamisia.

Mutta ulosottotarkastajan työ onkin jotain typerää näyttöpäätetyöskentelyä. Onko palkkakaan enää sama?

Äänestä

Sibiriahan alkaa lapista, ja huomioon on otettu rangaistustoimenpiteenä helsinkiläisen haastaminen poronhoito-alueella, että saa kävellä kotiinsa sitten.

Äänestä

Toimintaa aiotaan tehostaa ja velallisten asioiden käsittelyä nopeutetaan, näin olen ymmärtänyt. Tarkoittaako se sitten pikapäätöksiä ja aikaisempaa nopeampaa pakkohuutokauppaa? Tuloksia aletaan paukuttaa aivan eri tehokkuudella kuin ennen.
Hui!

Äänestä

Onhan se vaihtunut tämän 18 vuoden aikana 7 kertaa tuo. Vouti. Mikä tuttu?
Vähennetään kuluja valtiolta, mikä on hyvä asia. Ja aika harva nykypäivänä edes käy koko voudin juttusilla.

Itse kävin toimipisteessä, kun olin muuttanut eri kaupunkiin ja vanhan kaupungin vouti lätkäisi 8000 euron virheen. Lupasi korjata puhelimessa ja jätti tekemättä. Kävin virastossa ja homma hoitui.
No tokan virheen teki liitto ja vei 600 vaikka palkkalaskelmissa tiesivät että voudin ilmoittama summa oli erheellinen.
Sähkösesti naputeltiin voudin kanssa ja liiton virhe korjattiin.

Kuka edes käy toimistolla, ellei byrokratiasetät ja tätit mokaa???

Saadaan kuluja vähennettyä, mitä väliä jos valtio voittaa muutaman miljoonan.

Äänestä
  • Mitenköhän ulosotton tehon käy, kun ulosottotarkatajalla on entistä vähemmän aikaa vierailla velallisen luona keskustelemassa velanmaksusta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitenköhän ulosotton tehon käy, kun ulosottotarkatajalla on entistä vähemmän aikaa vierailla velallisen luona keskustelemassa velanmaksusta?

    Tuota noin, kerroppa edes yksi tapaus viimeosten 5 vuoden ajalta, jossa ulosottohenkilö olisi tehnyt kotikäynnin?!?!?!?!

    Äänestä

Jos hakee velkajärjestelyyn, antaako siihen lausunnon uo vai vouti? Vai ei kumpikaan? Eikö käräjäoikeus hakemuksen kuitenkin käsittele?
Tämäkin tuli mieleen, jos virkahenkilöt vaihtuvat lennossa aivan uusiin ja vieraisiin. Itselläni tuo tulossa tai siis velkaneuvonnan jälkeen loppuvuonna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Joulukuussa 2020 muuttuu paikalliset ulosottovirastot valtakunnalliseksi Ulosottolaitokseksi ja toimipaikkoja vähennetään reippaasti. Ulosottolaitos uudistuu 1.12.2020 alkaen. Nykyisistä 22 ulosottovirastosta ja keskushallinnosta muodostetaan valtakunnallisesti toimiva virasto, Ulosottolaitos.
Ulosottomiehinä uudessa Ulosottolaitoksessa perustäytäntöönpanossa toimivat ulosottotarkastajat.

Onko siis niin, että oma tuttu uo-henkilö muuttuu nyt sitten tuntemattomaksi tyypiksi ja asioiden hoito tapahtuu vain sähköisesti? Suomi on pitkä maa ja monelle vähävaraiselle on mahdotonta matkustaa toiselle puolelle maata henkilökohtaiseen palaveriin. Nämä paikkakunnat ovat siis esillä: Helsinki, Turku, Tampere, Kuopio, Oulu ja Vaasa.
Saavatko aikaisemmat kuntien uo-henkilöt kenkää? Voutikin on jatkossa ihan eri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu