miten sairas

Ihan tietämättömyyttäni kysyn, kun uteliaisuuttani eksyin tänne.

Miksi olette kiinnostuneita kaikista näistä murhista - etenkin niistä, joista on jo kulunut vuosia aikaa eikä teillä itsellänne ole mitään yhteyttä niihin, siis tarkoitan että ette sure omaisianne tai muuta sellaista.

Kertokaa minulle, miksi murha kiinnostaa?
3797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jos sanon, että ne kiinnostavat jokaista ihmistä, ainakin jollain tapaa.
Sinuakin ihan varmasti:)

Eiköhän ne ihmiset ole kautta aikain olleet kiinnostuneita erilaisista mysteereistä.
Ei siinä tarvitse olla tippaakaan sairas.

Äänestä

Katselevat ihmiset rikoselokuvia ja rikos on aina kiehtonut mieltä. Hyvän ja pahan taistelu. Raamattu on esimerkki tallaisestä kamppailusta, täynnä rikoksia ja pahantekoa. Ihminen on aina kiinnostunut miten ja miksi näin on tehty. Ei se tarkoita, että itse niin tekisi, eikä ole sairasta uteliaisuutta.

Äänestä

kun "eksyit" tänne! ;) Minua ainakin kiinnostaa oikeastaan vain selvittämättömät tapaukset. Esimeksiksi Bodomin juttu (Myös tulilahti, Kyllikki Saari) on erittäin mielenkiintoinen, koska sitä ei ole vielä ratkaistu.

Täytyy kyllä sanoa, että luettuani lehdestä Seinäjoen kidutusmurhasta, voin pahoin monta päivää. Mun mielestä ihminen, jota ei hetkauta millään lailla tuollaiset tapaukset, on tunteeton ja kylmä. Sellaisia ihmisiä on ikävä kyllä maailmassa liikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitää olla kirjoitti:

Ihan tietämättömyyttäni kysyn, kun uteliaisuuttani eksyin tänne.

Miksi olette kiinnostuneita kaikista näistä murhista - etenkin niistä, joista on jo kulunut vuosia aikaa eikä teillä itsellänne ole mitään yhteyttä niihin, siis tarkoitan että ette sure omaisianne tai muuta sellaista.

Kertokaa minulle, miksi murha kiinnostaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu