En tiedä yhtään mitä tehdä..
Ystävälläni on kissa ja hän asuu erittäin pienessä yksiössä. Kaikki yrittivät puhua että ei se kissa siellä yksiössä voi hyvin. Hankki kuitenkin. Alussa kissa paskoi joka paikkaan kunnes ystäväni vihdoin osti sille kunnon pissalaatikon.
Olen kuunnellut sitä touhua jo jonkin aikaa ja alan olla erittäin huolissani kissan rankaisu keinoista. Kissa tekee ilmeisesti erittäin paljon pahaa, tiputtelee aina tavaroita, kynsii joka paikkaa jne, ystäväni rankaisee kissaa sulkemalla sen vessaan moneksi tunniksi jopa kokonaiseksi yöksi, ensin näytettyään kissalle niskasta riepotellen miksi se sinne joutuu "häpeämään".
Ystäväni oli ollut kissan kanssa ulkona ja pelästynyt koiraa. Ystäväni oli ajatellut nostaa sen syliin ja kissa oli raapaissut pahasti kädestä. Minusta täysin ymmärrettävää pelästyneeltä kissalta. Ystäväni mielestä kissan täytyy oppia että se oli väärin, niimpä hän sulki sen vessaan eikä antanut sille ruokaa.
Olen monta kertaa iakaisemminkin kuullut lauseen se ei saa ruokaa päivään koska sotki tai tiputti jonkun esineen.
Olen niin ahdistunut hän on paras ystäväni ja varmaan olen ainoa kuka tietää tästä vessaan sulkemisesta. Olen sanonut monta kertaa ja hokenut ettei se ole oikein, ei silti mitään muutosta.
Ystäväni ei ole edes leikannut kissaa vaikka se on lähes jatkuvasti kiimassa, leikkaa kuulemma sitten kun saa rahaa.
Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? en kuitenkaan halua että kissa kärsii..
Ystävälläni on kissa ja hän asuu erittäin pienessä yksiössä. Kaikki yrittivät puhua että ei se kissa siellä yksiössä voi hyvin. Hankki kuitenkin. Alussa kissa paskoi joka paikkaan kunnes ystäväni vihdoin osti sille kunnon pissalaatikon.
Olen kuunnellut sitä touhua jo jonkin aikaa ja alan olla erittäin huolissani kissan rankaisu keinoista. Kissa tekee ilmeisesti erittäin paljon pahaa, tiputtelee aina tavaroita, kynsii joka paikkaa jne, ystäväni rankaisee kissaa sulkemalla sen vessaan moneksi tunniksi jopa kokonaiseksi yöksi, ensin näytettyään kissalle niskasta riepotellen miksi se sinne joutuu "häpeämään".
Ystäväni oli ollut kissan kanssa ulkona ja pelästynyt koiraa. Ystäväni oli ajatellut nostaa sen syliin ja kissa oli raapaissut pahasti kädestä. Minusta täysin ymmärrettävää pelästyneeltä kissalta. Ystäväni mielestä kissan täytyy oppia että se oli väärin, niimpä hän sulki sen vessaan eikä antanut sille ruokaa.
Olen monta kertaa iakaisemminkin kuullut lauseen se ei saa ruokaa päivään koska sotki tai tiputti jonkun esineen.
Olen niin ahdistunut hän on paras ystäväni ja varmaan olen ainoa kuka tietää tästä vessaan sulkemisesta. Olen sanonut monta kertaa ja hokenut ettei se ole oikein, ei silti mitään muutosta.
Ystäväni ei ole edes leikannut kissaa vaikka se on lähes jatkuvasti kiimassa, leikkaa kuulemma sitten kun saa rahaa.
Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? en kuitenkaan halua että kissa kärsii..
Vastaukset 14
Vanhimmat
Parasta ottaa yhteyttä johonkin eläinsuojeluhenkilöön, tai jos ei pokka piisaa niin etsi kirjastosta kissan kasvatusta koskevia kirjoja ja käske lukea. Tai jos tunnet jonkun joka pystyy puhumaan tälle ihmiselle kuinka kissaa kohdellaan oikein niin hommaa sellanen paikalle. Ilmeisesti se elukka on saanu jo niin pysyviä henkisiä vammoja, ettei siitä ainakaan sen ihmisen kanssa eläjäks ole. Ehkä joku muu siitä vielä oikeella kohtelulla pystyy hyvän ystävän saamaan...
Puhu ystävällesi oikeanlaisesta kissanpidosta ja selitä mitä kissa ymmärtää ja mitä ei. Jos tämä ei ei tehoa, uhkaa eläinsuojeluvalvojalla. Tämän luulisi jo tehoavan.
Kissaa ei saa rankaista niin että se ei ymmärrä miksi se vessaan teljetään. Kissaa ei voi teljetä pieneen koppiin ilman vettä ja ruokaa. Kissalla tulee varsinkin yksiössä olla paljon virikkeitä, mm. kiipeilypuu. Sitä ei saa rankaista siitä jos sen on pihalle raahannut tottumattomana ja se pelästyy.
Miten mahtaa olla madotus ja rokotuspuoli kunnossa? Entä kunnollinen ruoka? Marketin ruuillahan kissa ei kauaa terveenä pysy. Ole kiltti ja puhu ystävällesi, vaikka tulisikin sanottua vähän pahasti. Se on velvollisuutesi, koska voit vaikuttaa tuon katin elämään.
Olen puhunut niiiiiin monta kertaa. POikaystävälläni oli kissa n vuoden kun tapailimme (se jouduttiin lopettamaan kasvaimen vuoksi) joten olen aika varma että ymmärrän edes jotain kissoista. Olen monesti lukenut siitä kuinka kissa ei ymmärrä mitä se on tehnyt väärin, varsinkin jos sitä rankaistaan myöhemmin kun itse tapahtuma on tapahtunut.
Tuntuu vaan että ystävälleni ei oikein mene päähän mikään mitä sanon, kirjoja olen jo kehoittanut lukemaan. Tuskin on madotukset tai rokotukset kunnossa kun ei ole edes saannut sitä kissaa leikkattua puoleen vuoteen.
En tiedä mitä se saa ruuaksi, varmasti halvinta marketti ruokaa koska ystäväni on melko vähätuloinen. Siitä siis on melko turha huomuttaa, kunhan saisi edes sen puolen kuntoon ettei kissaa rääkkättäisi ilman syytä!
Kannattaa tosiaan ottaa yhteyttä oman paikkakunnan eläinsuojeluvalvojaan. Hänellä on vaitiolovelvollisuus siitä, kuka ilmoituksen on tehnyt.
Hulluja riittää!!! Voi saakeli että riepoo mieltä lukea jatkuvasti tyhmien ihmisten tyhmyydestä. Eihän se välitä kissastaan!!!! Ei rakasta, ei ymmärrä...paras kaveri niin emmää voi sanoa kun katon vierestä ja ihmettelen! Sanot sille, tee jotain!! Sen kissan takia. Ei kirjat auta. Ei se muutu kirjaa lukemalla tai puhumalla. Yritä ouhua se ympäri, jotta luopuis kissasta. Eihän tuosta mitään tule. Voi helkkari vieköön, kun niin monet eläimet joutuu kärsimään ihmisten välinpitämättömyydestä ja idioottimaisuudesta. Toivottavasti suurin osa lemmikkieläimistä saa hyvän ja normaalin kohtelun. Meillä erittäin hyvän.
jos ystäväsi ei kerran ymmärrä puhetta, niin rohkeasti vain otat yhteyttä eläinsuojelu valvojaan, tiedät varmasti että se on oikea tapa hoitaa asiaa. eläinsuojeluviranomaisella tosiaan on vaitiolovelsollisuus. toki on vaikeata soittaa kun tämä ihminen on ystäväsi ja sinulle tulee siitä paha olo ja mahdollisesti ystävällesikin mutta ajattele sen kissan oloja, sillä ne kurjat tuntemukset vasta ovat. :) onnea yritykseen! :)
Kissa ihan ehdottomasti pois omistajalta!!!
Ei tuollainen peli vetele!!!
Haluaisin ystäväsi osoitteen, jotta voisin käydä vähän "kurittamassa" häntä huonosta käytöksestä. Tai ainakin ilmoittaa hänestä viranomaisille!!!
Kuulostaa siltä, ettei ystäväsi ole perehtynyt kissoihin yhtään. Ystäväsi haluaa selvästi alistaa itseään heikompaa. kissaa ei voi kouluttaa kuten koiraa, sillä kissa ei ole laumaeläin eikä näinollen pyri miellyttämään ketään. Ystäväsi kissa kärsii ja pahasti. Kissaa ei voi eikä saa rankaista, se vain alkaa välttää rankaisijan seuraa.
Tuo on ilmiselvää rääkkäystä, vaikkei ystäväsi sitä tiedostakkaan. Tee kaikkesi sadaksesi kissa pois häneltä, vaikka ystävyys siitä kärsisikin. Itse olen joutunut joskus samaan tilanteeseen ja sain kuin sainkin kissan pois "ystävältäni". Tämän tempauksen jälkeen hän ei nimittäin ollut enää ystäväni. Sain kyllä kärsiä tilanteesta, mutta kärsin tietäen kissan paremmasta elämästä...kannatti kyllä.
Mitä enemmän kissaa kiusaa, sitä enemmän se tekee kaikkea "luvatonta".
Kissa on älykäs eläin, ihminen ei välttämättä ole.
Ei se ole ystävä jos suuttuu siitä että yrittää auttaa viatonta luontokappaletta. Mua alkoi ihan etomaan, kun en voi käsittää miksi kissaa pitää rankasta siitä että se pudottaa jotain. Miellä kissat pudotteleee jatkuvasti jotain ja sanon vaan että EI SAA. Se yleensä on tehonnut vaikka meneehän ne tekemään sen uusiks heti kun silmä välttää. Jos saisin "ystäväsi" osoitteen, ilmoitaisin heti eläinsuojeluviranomaisille!!
Ei mielestäni sieltä ihan pahimmasta päästä, mutta rääkkäystä ja kissan huonoa kohtelua kuitenkin.
Jos ystäväsi asuu pienessä yksiössä, epäilen että kissalla on tekemisen puute. Ystäväsi ei selvästikään ymmärrä kissaansa eikä sen tarpeita. Sen kanssa pitäisi viettää aikaa ja järjestää sille virikkeitä, se on kissanomistajan vastuu aivan yhtä paljon kuin ruokkiminen ja muu terveydestä huolehtiminen!!
Hänelle kannattaisi yrittää ensin puhua järkeä kissanhoidosta ja siitä miten kissaa pitäisi rankaista. Hänen kissansa tekee todennäköisesti pahaa esim. sen takia, ettei sillä ole muutakaan tekemistä. Eikä tuolla vessaan lukitsemisella kissa kyllä koskaan ymmärrä tekevänsä siinä mitään väärää. Se ei vain voi käsittää miksi joutuu vessaan telkien taa ilman ruokaa ja juomaa.
Voisit ystävällesi sanoa että miltä hänestä tuntuisi jos hän sattuisi pudottamaan kotona lautasen ja siitä hyvästä sinä lukitsisit hänet päiväksi pieneen komeroon istumaan ilman ruokaa ja juomaa etkä suostuisi kuuntelemaan hänen anomuksiaan päästä ulos.
Jos sinun puhumisesi ei auta, hommaa paikalle eläinsuojeluvalvoja. Kerro hänelle, miten kissaa on kohdeltu. Se reppana ei ehkä enää koskaan kykene luottamaan ihmiseen eikä käyttäytymään yhtä rohkeasti ja luottavaisesti ihmistä kohtaan kuin hyvin kohdeltu kissa.
Teetpä mitä tahansa, asiaan sun pitää puuttua ja huolehtia että kissan olot paranevat!
Miksi joku ottaa kissaa, jos ei tiedä mitään? Pentukissa varmasti sotkee ja rikkoo paikkoja..voi elämä, miten ajattelemattomia ihmisten pitää olla.
Oletko soittanut eläinsuojeluvalvojalle? Haluaisimme tietää, onko kissa vielä siellä kaverisi luona..:(
No, aloitin nyt sillä että kerroin ystävälleni muiden ihmisten mielipiteitä asiasta ja kuinka väärin hän toimii. Sanoin että jos hän lainaa kirjastosta kirjoja ja lopettaa eläimen kohtelun huonolla tavalla en ota yhteyttä eläinsuojeluviranomaisiin. En tiedä tehosiko uhkaus, mutta olen melko varma että saan myös kuulla jos kohtelu jatkuu samana jonka jälkeen aion ilmoittaa viranomaisille. Eli annetaan nyt vielä mahdollisuus perehtyä oikeasti sen kissan hoitoon ja jos on siihen kykenemätön uskon että on oikeutettua ilmoittaa jollekkin joka ymmärtää paremmin.
En tiedä onko tätä mainittu, mutta Helena Telkänrannan Matka kissan mieleen-kirjan voisit ostaa ystävällesi lahjaksi. Joskus positiivinenkin lähestymistapa voi auttaa, varsinkin jos ensin on saanut toisen olon uhatuksi. Ikäänkuin palkitset hänet, että hän kuunteli. Mirjamin kissanhoito-opas valaisee kuinka vaativaa kunnollinen kissanhoito on.
Sano eka sun kamulle että ilmotat eläinsuojeluun jos se ei lopeta,ja jos muutosta ei näy eikä kuulu,niin ilmota sitten!