Olin töissä eräässä siivousalan yrityksessä. Ylläpitosiivoojana.
Meillä oli ns. tiimi, joka hoiti tietyn alueen. Tiimissä oli n. 10 työntekijää. Jos joku tiimistä sairastui, tiimin piti hoitaa tämän sairastuneen ihmisen työt yhdessä. Työaika 8 h ei saanut kuitenkaan ylitttyä. Eli piti hoitaa omat hommat ja lisäksi saikuttavan työntekijän hommat. Jos meni yliaikaa, siitä ei maksettu palkkaa. Mutta yli mennyt aika korvattiin siten, että sai lähteä joku päivä aikaisemmin. Siis sen ajan mitä oli tehnyt yliaikaa.
Ongelmana oli se, että näitä saikku juttuja tuntui olevan jatkuvasti. Toinen ongelma oli se, että usein muut tiimin jäsenet ilmoittivat, että eivät ehdi auttamaan, koska oma alue on muutenkin niin tiukka, etteivät pysty edes sitä tekemään. Kolmas ongelma oli se, että omakin alue on niin tiukka, ettei pysty koskaan lähtemään aikaisemmin, vaikka olisikin tehnyt tätä ilmaista ylityötä.
Irtisanouduin.
Mitä mieltä tälläisestä toiminnasta?
Mitä mieltä tälläisestä toiminnasta?
3
209
Vastaukset 3
- Anonyymi
Tästä olisi pitänyt tehdä juttu jo alussa esimiehelle.
Annetussa työajassa tehdään sen mukaista laatua.
- Anonyymi
Ikuinen ongelma, varsinkin jos on keikkasiivooja eikä vakituisena missään tehtaalla yms. Ei niitä ole ikinä ajoitettu oikein ja esimiehen pitäisi tulla itse tuuraamaan silloin, jos työntekijät ei riitä, mutta eihän ne ikinä tule. Ja hänen esimiehensä pitäisi kanssa silloin tarvittaessa tuurata hänen muita tehtäviään.
Ennen kun oli firmat pienemmät ja itse aloitettu, esimiehet osasi ja tiesi työstä jotin eikä olleet ulkopuoleta palkattuja, niin ne esimiehet tuli kanssa tuuraamaan hommia. Nyt suurin osa heitä on ylipalkatttuja ulkopuolisia virkamiehiä, myyntijohtajia tai muita vastaavia, joten eivät tule auttamaan.
Vartijointi ala taitaa vielä olla harvoja, missä esimies tai esimiehen sijainen tuuraa kaikki saikutukset ja poissaolot. Mutta siellä ei voikaan vartijointifirma vain jättää tulematta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591220
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571148Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1331122Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7990- 96950
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5805Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27741- 44734
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it192696- 71669