Mopopojat ym

Eikö poliisi saa niitä kuriin? Jatkuva pörinä ja käry,liikenteen häiriköinti ym.hautausmaalla rellestää pikkupojat iltaisin? Seurakunnalle tiedoksi,toivottavasti siellä on valvontakamerat.
39980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

No ei poliisi taida oikein hautuu maalla ehtiä päivystämään. Mopopojat ovat aina olleet ja varmaan alottajankin nuoruudessa 1960 luvulla. Pärinää se vaan on.

Äänestä
  • Älä silitä liikaa.

    Äänestä

Toivoisi sivukylille usein ratsioita.pliis poliisi.

Äänestä

Tuota, ihan tiedoksi. Onko tullut mieleen että hautausmaalle on juuri haudattu heidän ( mopo poikien ystävä) ?? Ehkä käyvät sen takia siellä. Ja hyvä että kunnioittavat hyviä tapoja. Taidat itse olla unohtanut sukulaistesi haudoilla käymisen?

Äänestä
  • Täysin samaa mieltä olen. Siellähän ne käy. Antakaa mopo poikien olla ja tätä ääntä on kuultu kautta aikojen, eikä yhtään häiritse.

    Äänestä

  • Selityshän se on toikin.

    Äänestä

Olen myös nähnyt,kun 10v pojat potkii kirkon kellariikkunat ja kivittävät kirkkoa ym.kuseksivat haudoille.

Äänestä
  • Toi on jo sairasta.

    Äänestä

Ja mummot meteliöi aamuyöstä.

Äänestä

Putkaan vaan kaikki häiriköitsiät ym öykkärit

Äänestä

Yksi vitsaus nämäkin mopopellet. On muuten kuuroutumisen vaara, kun ajaa wiljamin parkkihalliin, kun nämä nuorisolaiset siellä päristelee.

Äänestä

Mopopojat ovat mukavia. Kaikki Orimattilan mukavat päättäjät siis miespuoliset ovat olleet mopopoikia. Veikkaan että mukava kaupungin johtajakin on ollut mopopoika siellä Inarissa.

Äänestä
  • Mistä kohtaa mukavia?

    Äänestä

Jatkuvaa häiriötä aiheuttavat.

Äänestä

Mopo pojat ovat mukavia. Tässä toissa iltana yksi poika mopoineen pysähtyi suojatien eteen kun minä vanha ihminen menin rollaattorilla tien yli. kirjaston kohdalla. Kättä heilautin tälle nuorelle.

Äänestä
  • Aina joku keksii jotain valittamista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aina joku keksii jotain valittamista

    Joskus syystä.

    Äänestä

Kerron miksi minua kiusataan netissä.Huume porukka takana kaikissa Facebook kuvissa ja kirjoituksissa.Ilmoittakaa siis aina kaikki mitä näette poliisille.

Äänestä

On se sukkelaa kun aina jaksetaan valittaa mopo pojista vaikka se kuuluu suurimman osan nuorten oloon ja eloon. Yks ja toinenkin on ollut mopoilla kaahannut. Alottajakin varmaan mutta se oma ikä kun alkaa olla lähellä 60- vuotta niin alkaa maailmassa kaikki näyttään vaikeelta. Ijät ja ajat on ollu mopoilevia poikia ja tulee olemaan. Turhaa ruikutusta. Jos ei viihdy keskustassa niin voi muttaa Arttijärvelle tai Hennaan siellä ei niin paljon ole meteliä-

Äänestä

Yhden mustan (hytillisen) traktorimönkijä-kuskin lempipuuhaa on rallata jymyn mäellä hiekat frisbeegolfin pelaajien päälle. On meinaa koko metsä pölyssä! Ei taida olla tälläkään jantterilla parempaa tekemistä. Kiitti pölyistä..köh..köh...

Äänestä
  • Traktorimönkijöillä ajaa vaan homppelipojat, ettei nuttura mene sekaisin.

    Äänestä

Vika on vanhemmissa, nyky kakaralle kun ei uskalleta sanoa mitään ettei se pahoita mieltä ja haasta vanhempia oikeuteen.

Äänestä
  • Taitaa olla aika tiukka piposta porukkaa jos ei mopo poikia siedä mopo poikia on aina ollut ja tulee olemaan mopo pojat kuuluu kesään

    Äänestä

Tämä ei ole etsimäni ketju, mutta paras minkä löysin.

Mitä enemmän keskustelua nuorista seuraan, sitä enemmän minua ihmetyttää että onko ne nämä samat aikuiset, jotka on sitä mieltä että teinit pitäisi häätää pois milloin mistäkin. Kaupoista ne häädetään ja minun oikeustajullani tämähän on ihan laitonta!

Sitten on tapahtumia, jossa tarkoituksella poistetaan "kokoontuvia nuoria" ihan poliisinkin toimesta. Jotenkin kuin nuorisojoukko tapahtumassa olisi joku ongelma... joka lakkaisi olemasta vain sillä että se häädetään pois.

Eli... jäi miettimään juhlia ja tapahtumia, joissa olen ollut eikä siellä nuoret ole riehuneet. Mikä on meno nykyään että voiko heitä kenenkään 50-vuotisjuhliin kutsua vain onko juhlapaikan seinät sen jälkeen täynnä graffiteja?!! Häh?

Mitä hurjemmaksi tämä keskustelu "nuorten väkivaltaisuudesta" menee, sitä enemmän toivoisin että nuoret otettaisiin OSAKSI YHTEISKUNTAA. Se voisi auttaa, mä oikeasti uskon niin.

Äänestä

Uutisissa: "Lahden sivistyslautakunta pyytää kaupungilta tilannekatsauksen HUOLTA herättäneistä kokoontumisista."

Mitä huolestuttavaa on siinä että nuoriso haluaa tavata toisiaan. Ehkä niille pitäisi JÄRJESTÄÄ joku paikka, missä ne voisi T.A.V.A.T.A. toisiaan. Toistuvasti uutisessakin painottetaan että tää on ok.

Minusta ongelma on se ILMISELVÄ eli nuorisolle ei ole enää missään mitään paikkaa. Kaikkialta nuoriso poistetaan, niin tämä on itsestään selvä seuraus.

Joku vielä valitti tätä paikkaa että MIKSI ja minäkin siellä tykkäsin olla. Mä viihduin siellä. Se on hyvä paikka oleilla, vaikken sinne jäänytkään hengailemaan.

Että jos kaupungiin jää vain YKSI paikka minne voi mennä, niin miksi on ihme että miksi siellä on ihmisiä? Oisko...OISKO siksi että nuoret on poistettu aivan K.A.I.K.K.I.A.L.T.A. muualta.

Että ne kaikki normaalit notkumispaikat on estetty, niin jää enää joku v* massiivinen parkkipaikka... enää jäljelle. Sitten oppii että sinne voi mennä ja tottuu että siellä on muutkin, niin voi p*rkele sinne MINÄKIN menisin.

Pitäiskö kysyy että miksi aikuiset kävi Onnelassakin. Olisiko siitä pitänyt huolestua?

Äänestä
  • ...Mä rupesin miettimään sitä miten (ilmeisesti) nykyisin panostetaan jo ala-asteella sitä että lapsi olisi jotenkin itseohjautuva. On valitettu ettei lapset osaa tehdä mitään ellei niitä pakoteta tekemään. Ainakin just oli tuolla somessa sitä että syy siihen että teini on aina vain kotona kännykkäkädessä johtuu siitä ettei sille ole osoitettu mitään järkevää tekemistä.

    Sitten kun ne toimii ihan itsenäisesti, niin tulee haloo ja pitää poliisit kutsua paikalle. Täähän on siis vain tapaaminen ja OLESKELUA ilman että siinä on ohjattua toimintaa. Että nuoriso on ongelma, kun ne ei... toteuta jonkun määräämää suunnitelmaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    ...Mä rupesin miettimään sitä miten (ilmeisesti) nykyisin panostetaan jo ala-asteella sitä että lapsi olisi jotenkin itseohjautuva. On valitettu ettei lapset osaa tehdä mitään ellei niitä pakoteta tekemään. Ainakin just oli tuolla somessa sitä että syy siihen että teini on aina vain kotona kännykkäkädessä johtuu siitä ettei sille ole osoitettu mitään järkevää tekemistä.

    Sitten kun ne toimii ihan itsenäisesti, niin tulee haloo ja pitää poliisit kutsua paikalle. Täähän on siis vain tapaaminen ja OLESKELUA ilman että siinä on ohjattua toimintaa. Että nuoriso on ongelma, kun ne ei... toteuta jonkun määräämää suunnitelmaa?

    ...Ja mä tarkoitan sitä että jos ne kerran kykenee siinä VIIHTYMÄÄN ilman että aikuinen on määrännyt siihen mitään toimintaan, niin miksi se olisi ongelma? Ne kykenee siinä oleilla ja viihtyä ilman että aikuinen puuttuu asiaan.

    Mä siis aloin miettiä - tai no siis aiemman uutisoinnin takia olen jo koko päivän miettinyt - että mitä tuolla nyt kukaan SAA olla tekemässä. Kaikella kulkemisellakin pitää olla joku tarkoitus ja kaikki pitää tehdä "oikeaoppisesti". Sitä juuri nyt sitten mietin että MITEN siellä parkkipaikalla nyt saa olla ilman että sut/mut häädetään sieltä pois. Mä en edes kaupassa kyennyt olla jotenkin "oikeaoppisesti" ilman että minut haluttiin sieltä pois. Mitään väärääkään en silti siellä IKINÄ tehnyt.

    Se tuli nyt mulla sitten mieleen, kun teinit on siinä parkkipaikalla, ja joku keksi alkaa pitää sitä ongelmalla. Ollaan taas "väärällä tavalla". Mietin saako rullalautailla tai edes hengittää. Autollahan siis SAA mennä ja pitääkin ja mieluiten päivittäin, vaikka noin muutoin olisi asiakkaalle parempi käydä vain kerran viikossa. Kaupassa on PAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAKKO käydä päivittäin tai vartija hakkaa sut. Että ei se niinku asvaltin kulumisesta voi olla kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    "tai vartija hakkaa sut."

    ...Uskomattomia h*moja noi kyllä nykyään. Törmäsin tapaukseen missä joku näistä nillitti että asiakkaiden PITÄISI ottaa aina ostoskori, vaikkei menisi ostamaan kuin yhden asian. Ja tän se sanoi IHAN KUIN muka tuollaista olisi noudatettava!! Sairasta.

    Älkää nyt h*ntit luulko.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    ...Paljon ne h*mot sillä leikkuu, kun kaikkien on/oli ennen pakko käydä kaupassa. Meikäkin, kunnes siirryin kotiinkuljetuksiin, se sairaan simputuksen takia. Ja niin on MONI muukin todennut.

    Aika ankeaa on nettikirjoittelu, jos ootte muut seuranneet. Onko vartija-järkkärit tietoisia lainkaan miten teistä todellakin puhutaan? Ja onko olo että kehtaatte näissä olosuhteissa alkaa valitta JOS... vaikka käy näin että siellä on sellaisia asiakkaita, joilla on myös SÄÄNTÖJÄ ja oikeutus alkaa hakata niitä, joiden naama ei miellytä. Muistutan ettei niillä järkkäri-vartijoillakaan koskaan ollut. Niin se SYY, SYYYYYYYYYYYYYY, mutta kun ei ollut mitään syytä koskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    ...Joku vartija (kivan oloinen kylläkin) kommentoi uutisisa sen IsonOmenan ja muiden draamojen jälkeen että EI pelota kulkea yksin öisin, mutta miettii sitä että se kaveri ei välttämättä tule sitten nopeasti avuksi.

    Ja tästä just mä aloin sitä miettiä että h*moilla on pamput ja radiopuhelimet ja h*mot siellä silti osa pelkää? Mitä te pelkäätte? Itseännekö vaiko karmaa? Ja PELKO ja uhka, siis on ollut teidän perustelu tähänkin asti että joku ristiriitahan tässä on. Joko te ootte pelkureita tai sitten te valehtelitte ja teitte rikoksen pahoinpidellessänne sen.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    ...Paljon ne h*mot sillä leikkuu, kun kaikkien on/oli ennen pakko käydä kaupassa. Meikäkin, kunnes siirryin kotiinkuljetuksiin, se sairaan simputuksen takia. Ja niin on MONI muukin todennut.

    Aika ankeaa on nettikirjoittelu, jos ootte muut seuranneet. Onko vartija-järkkärit tietoisia lainkaan miten teistä todellakin puhutaan? Ja onko olo että kehtaatte näissä olosuhteissa alkaa valitta JOS... vaikka käy näin että siellä on sellaisia asiakkaita, joilla on myös SÄÄNTÖJÄ ja oikeutus alkaa hakata niitä, joiden naama ei miellytä. Muistutan ettei niillä järkkäri-vartijoillakaan koskaan ollut. Niin se SYY, SYYYYYYYYYYYYYY, mutta kun ei ollut mitään syytä koskaan.

    ...Aijuu ja vielä tohon että saisko noi BAAREIHIN tarkoitetut nutipäät pois ruokakaupasta? Nää käyttäytyy kuin saisi jättää pihalla porukkaa vaatetuksen mukaan, mutta oliko idea jättää... ihmiset ILMAN RUOKAA vaatteiden takia? Siis että väärät kengät, et saa ruokaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    ...Paljon ne h*mot sillä leikkuu, kun kaikkien on/oli ennen pakko käydä kaupassa. Meikäkin, kunnes siirryin kotiinkuljetuksiin, se sairaan simputuksen takia. Ja niin on MONI muukin todennut.

    Aika ankeaa on nettikirjoittelu, jos ootte muut seuranneet. Onko vartija-järkkärit tietoisia lainkaan miten teistä todellakin puhutaan? Ja onko olo että kehtaatte näissä olosuhteissa alkaa valitta JOS... vaikka käy näin että siellä on sellaisia asiakkaita, joilla on myös SÄÄNTÖJÄ ja oikeutus alkaa hakata niitä, joiden naama ei miellytä. Muistutan ettei niillä järkkäri-vartijoillakaan koskaan ollut. Niin se SYY, SYYYYYYYYYYYYYY, mutta kun ei ollut mitään syytä koskaan.

    ...Mä olen todellakin tota SYYYYTÄ ihmetellyt, kun jo silloin -2007 se S-marketin vartijat simputti minua. Mikä ihmeen SYYYYYY teillä voi olla?

    ja 10 vuotta Lahdessa, kaikissa siellä eri kaupoissa eikä KERTAAKAAN vartija käynyt mun päälle. Jotain on pahasti pilalla Orimattilan vedessä.

    Että se syyy?

    Meikä on kysellyt ja tuskin teillä olisikaan mitään antaa, koska kun rehellisesti nyt mietitään, niin mikä ihmeen syy todellakaan voisi olla? Ei musta ole KOSKAAN ollut kaupassa mitään haittaa tai harmia.

    ja mä mietin niitä vartijoita, jotka mun päälle käy ja sekin yksi ihan sanoi sitten sen ääneen (radiopuhelimeensa) että hänet oli sinne usutettu väärillä tiedoilla. Eli h*ro kuule`? Et sä viitsisi lopettaa noitten perättömien ilmiantojen tekoa, kun on ilmeistä että tiedät MITÄ ne vartijat tekee sellaisille, ok? Välkkypää.

    Ja ei, en mä ole Emmi, enkä koskaan ollutkaan. Eikä työkkäsin hiillostus muuta mitään, kun mä vain en ole KOSKAAN mitään huumeita käyttänyt. Ok? Tajuatko sä l*tka miten k*sessa sä olet. Ja JOO, mä tiedän, koska mä oivalsin siitä että sä yritit mulle tuputtaa huumeita, eikös niin? Ja miksi sä niin olisit tehnyt? Eiks niin?

    Että mä johonkin asti ymmärrän että muo seurataan, itse epäilyhän ei ole väärin, mutta kun h*ro tekee väärän ilmiannon ja luulee pääsevänsä siitä eroon, niin siinä meni pieleen. Siinä meni Vipelläkin pieleen. Siinä meni teillä kaikilla. Mä kun en ole Emmi, enkä koskaan ollutkaan. Ei oikein toimi toi teidän tekniikka.

    Ei, sillä ei ole MITÄÄN väliä mitä sä oletat. Ok? Se ei auta, se ei pelasta suo. On 100% laitonta pahoinpidellä ihminen sairauden takia, sairauden, joka ei edes ...aiheuta... mitään... ongelmia... tai häiriötä. Sä vain luulit että mä käyttäisin päihteitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    ...Ja onko vielä joku järkkäri/vartija/kassa, joka ei muka tietäisi olevansa osallisena järjestäytyneeseen todistajien r*iskaamisen ja pahoinpitelyyn?

    Ja kun tässäkin on niin että toi kaikki touhu on täysin turhaa. Että teillä meni niinku tosi pahasti pieleen. Mä joka ikinen kerta siellä ihmettelin teidän käytöstä, mä ihmettelin sen viimevuotisen sähkömiehen käytöstä ja mä ihmettelin 20 vuotta sitten sen työkkärin käytöstä. Että kun te ette niinku lainkaan tiedä edes kuka mä olen ja teillä menee sitten hermo... kun en ole kuka luulette. Että yli 20 vuotta??

    Miksi mä joudun yli 20 VUOTTA teidän kanssa kinaamaan näin älyttömistä asioita eikä kukaan puupää teistä opi?

    Aina ne yrittää ja yrittää ja yrittää. Miksi? Miksi te olette ikinä vaivautuneet?

    Totta? Totta on varmaan ainoastaan mun olemus. En mä voi kyllä tasan mitään muuta keksiä, mutta kun todellakin mut on ihan diagnosoitukin vuonna 2007 ja aivoskannaukset ollut ja vastaavaa, niin te niinku nolaatte itseänne sillä just että nimenomaan siihen mun olemukseeni nyt vetoaisitte, koska varmasti kaikki mun paperit nähneet tuolla vannoo että olen tällainen, vaikkeivät olisi ikinä muo nähneetkään. Miksi ne alkaisi kiistämään lääkärin lausuntoa?

    Yli 20 vuotta? ja nyt yli 10 vuotta ihan yhteenpötköön. Onko sellainen sanonta kuin "olla heikoilla hangilla".

    Ja mä TIEDÄN. Että kun mä kuitenkin olen hyvin vakavasti sairas ja ollut ihan himassa koko elämäni, niin vielä viime vuonna h*ora sossusta soittelee mulle ja kyselee ihan s**tanan järjettömiä juttuja? Postipisteellä 2022 hyvinkin dramaattisesti raivosi mulle että mulla "viiraa päässä" ja olipa sekin kyllä tosi outo raivonpuuskahdus, koska... meikä on ILMISELVÄ. Meikä on AINA... ollut ilmiselvä. Mulla oli vakavia ongelmia jo peruskoulussa. Mun on todella vaikea niinku tätä teidän puolesta nähdä että miten te olette tän kaiken ikinä ajatelleet, kun ei sekään mulle raivoava h*ora edes tiennyt että joo OLEN mielisairas ja hyvin vakavastikin ja ollut todellakin käytännössä halvaantunu läpi elämäni, että et sitten niinku SITÄ huomannut... mun koko elämää?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    ...Ja vielä niinku rautalangasta, vaikka mun mielestä teidän olisi pitänyt tää kyllä tajuta jo vuosikausia sitten.

    Olen siis traumatisoitunut ja vammautunut. Syy on ilmiselvästi lapsuudessani ja pääasiassa omissa vanhemmissani. Oli syyt mitkä tahansa, niin terveydenhoito katsoi sormien välistä kaikkea ja antoi asioiden jatkua, vaikka mä kirjaimellisesti oireilin koko lapsuuteni. Ei ollut aikaa ettei olisi ollut jotain ongelmaa. Siksikin on erikoista ettei puututtu, kun oli kuitenkin tiedossa että niitä ongelmia aina oli.

    No, mähän sain jo lääkäriltä suosituksen hoitoihin, mutta mun PERHE sen sitten etsi. Jännä että onnistuivat. Sitten mä olen jo kuitenkin lasten ja nuorenpsykologin juttusilla, mutta tää oli joku korruptoinut ja sen tietää siitä lopusta, kun mä alan päästä asiaani, niin se sekosi! Ja saman sekoamisen on KAIKKI tehneet poliisia ja KKV:tä myöten. Mä olen jo oppinut. Ollaan niin diipadaapa ja mukavia jutellaan :) mutta kun mä siinä sitten OMATOIMISESTI alan todellakin asioita puhua, niin se toinen hätääntyy ja raivolla äkkiä estää minua.

    Mun varsinainen, myöhemmin saamani, oikea traumaterapeutti aina kirosi sitä toista psykologia. Mä käytiin aina läpi niitä eri juttuja mitä se toinen teki ja mun uusi selitti aina ne kohdat että missä se teki väärin. No, mutta vasta näin aikuisena mä olen oikeasti SUUTTUNUT. Mä kun muistan en valtavan sielua syövän ahdistuksen ja mä siinä jo yritän kertoa. Mä YRITÄN. Mulla on vaikeuksia ilmaista itseäni ja mä jo siinä niin hienosti skarppaan ja mä yritän kertoa mitä mun kodissa tapahtuu, ja se aidosti hätääntyi se (huono)psykologia ja estämällä esti. Mä yritin jatkaa, mutta se korotti ääntänsä ja alkoi puhua mun päälle. TOSI... omituista käytöstä psykologilta... jolle mä yritin kertoa alaikäisenä mun kotioloista.

    Outoa, mutta kun on näitä muitakin nyt tullut läpi elämäni päälleni, niin mä en enää niin ihmettele. On vain tosi jännä että te suojelette lasten hyväksikäyttöä. Karu aihe nimittäin, ja tällä lailla viranomaisten tasolla näitä tapauksia peitellään?

    No, mutta... piti siitä sanoa että mä kun olen (postipisteen h*orasta huolimatta) ollut aivan alaikäisestäkin asti ILMISELVÄN sairas, niin onhan sitä pitänyt kaikkien kaikkialla yrittää jotenkin selittää että miksi mä olen niin tolkuttoman sekaisin ja ilmiselvän poikkeava. Muo jo ihan pikkulapsena mainittiin poikkeavaksi ja mä muistan tän. Joku siitä mun vanhemmille huomautti ja ne naureskellen heitti siitä vitsiä ja kai pääsi sillä tilanteesta eroon.

    Että... mä olin tosi outo jo pikkulapsena ja kaikki oli ilmiselvää siinä jossain mun ollessani teinikäinen ja kun meikää ei pystytä piilottaa, niin mun käyttäytyminen on jouduttu jotenkin muutoin selittää. Jo LÄÄKÄRI oli sitä mieltä että oireiluni on psyykkistä. Muutkin koki, mutta niin se vain jatkui että kukaan ei syystä tai toisesta puutu tilanteeseen ja mä lopulta vasta täysikäisyyden oikeuksilla itse pääsin muuttamaan pois.

    Että... sen pari vuotta mä vielä olin Orimattilassa ja siinä viimeiset vuodet mä jo yritin tätä ihmisen väärää luuloa muuttaa, mutta kaikki oli vain tosi aggressiivisia. Se Bena, joka aidosti niinku "kävi päälleni". En tiedä miksi se niin suuttui. Kaikki aina saa ihan hervottoman raivarin että voisitteko hörypäät vähän jotenkin miettiä sitä omaa käytöstä, ok? Te sadistisesti aina hyökkäätte mun päälle, MIKSI?

    Ja mä muutan pois ja Lahdessa muo kohdellaankin sitten jo paremmin <3 muttei mun elämä vain ollut menossa minnekään (voin silti paremmin, vastoin kuin h*ro Heidi-sossu väitti) ja palasin Orimattilaan VAIN korjaamaan niitä kiinnikkeitä, jotka oletin olevan syy siihen ettei mun siivet ottanut alleen, jokin piti minua aina maassa ja mä tulin tuhoamaan ne köydet.

    Ja sen että palaan, te jatkatte sitä sadistista vainoa ja vielä 10 vuoden päästä te ette edes tienneet että mä olen mielisairas, mikä on suorastaan jo ihme!!

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    "mun PERHE sen sitten etsi." > eSti

    "...Olin 13-vuotias*, kun lääkäri on kirjoittanut:
    "Mielestäni ***:n oireilu tuntuu psyykkisperäiseltä."
    "Kouluterveydenhoitajan seuranta ilmeisesti tärkeä, siellä käy mielellään. Myös koulupsykologi voisi tavata ***:n, perhe ei tosin tällaiselle tunnu kokevan tarvetta tässä vaiheessa."

    Mun äiti muuten taisi saada raivarin näitä lausuntojen hakemisesta :DDD Idea ei ollut mun omani, vaan se mun hyvä, oikea traumaterapeutti kehotti minua sitä tekemään eli pyytämään mun potilasraportit elämäni ajalta. Ne tietenkin karsi siihen mukaan vain aiheeseen liittyvät, mutta tuo esimerkkini oli siellä mukana. Mä en ollut sitä ennen tiennyt että lääkäri oli jo tuolloin yrittänyt saada mulle hoitoa. Edes MINÄ en tiennyt tuosta, niin aika hyvin mun vanhemmat on sen salannut!

    Sitten myöhemmin tosin paljon myöhemmin, vissin nyt sen 10 vuotta sitten, äiti alkoi jotenkin puhua tämän tyyppisesta aiheesta. Mä tiedän äitini ja sen tavan puhua, niin mä koin sen aika suorana mulle. Se siis alkoi haukkua sitä mitä p*skaa sinne raportteihin laitetaan, se PAHEKSUI ja niin painotti sitä että siitä voi syntyä väärä mielikuva. ja se toisti tätä ja katsoi minua merkitsevästi, joka oli aika erikoinen piirre, koska tää aihe ei liittynyt mitenkään minuun enkä ollut ollut osallisena siihen keskusteluun. Miksi äiti niin painotti sitä että VOISI MUODOSTUA VÄÄRÄ MIELIKUVA ja katsoi minua niin painokkaasti?

    Aiheena kuitenkin oli noi raportit ja jotenkin mielessäni (en tiedä näkyikö kasvoillani, mutta) nauroin sille että siitä olisi tullut jotain ongelmia vanhemmilleni että mä tein tuon haun.

    Mä olen muuten tuosta jo kertonut mutta ainakin jotkut niistä jutuistani poistettiin täältä. Sitä mä ihmettelin myös. Eli... kun mä lähdin niitä potilasraporttejani pyytämään, niin joku vanhempi rouva niin iloisesti jutteli mulle siellä puhelimessa :) Se nyt on vain mukava asiakkaalle, joten en sitä sen enempää heti ajatellut, mutta olihan se ehkä vähän liian tuttavallista. Sitten kun päästiin asiaan, niin kerroin aiheeni ja se ääni siellä puhelimessa veti henkeä ja siitä KUUUULI että se oli järkyttynyt. Sen ääni ei enää palautunut iloiseksi. Ja TÄTÄ tyyppiä ja noita olosuhteita mä siis eniten olen miettinyt että jos on mun äidille sitten jotenkin tullut ilmi että nää - just nää - tiedot on sitten kaivettu esiin vuosien jälkeen.

    ja siitä shokista, niin olin myös tiedot pyytänyt muista sairaaloista, koska ne piti tehdä kaikista erikseen ja tää Orimattilan versio oli ainoa, joka hätääntyi. Muut oli juuri kuten viranomaiselta oletankin eikä missään vaiheessa heillä ollut mitään ääneen värisemistä siinä.

    Mä olen hidas (ja myös ollut tietenkin sairas) ja vasta tässä päälle 40 vuotiaana mä lopulta olen alkanut näitä palasia saada yhteen ja tajunnut miten ne V.I.R.A.N.O.M.A.I.S.E.T. on olleet tässä osallisena. Siksikin on aika surullista, jos mun eilinen juttu poistettiin vain sen takia että sanoin että siellä on rikollisia viranomaisissa. Niinku duh!! Tottakai siellä on!

    Ja niin ne raivolla tuolla kinaa että on muka VAARALLISTA alkaa levittää ihmisille sellaisia ajatuksia että poliisissa olisi rikollista ja mä en ainakaan oman elämäni kokemuksella tajua että mitä vaaraa siitä muka olisi? Kuka siitä hyötyy että näitä rikoksia peitellään. Että jos pelätään uhreja... niin... eikö niillä jo olevilla sitten ole väliä? Minulla?

    Ja juu, mun painopiste on alkanut siirtyä vahvasti sinne viranomaisiin. Jep. Here we come! Ja mä olen todellakin alkanut näkemään noita erilaisia kohtia, joissa se on VIRANOMAINEN. Ok? Että minne asti tää menee? Aarnio? :DDD No, kato kun ei muo haittaa. Mä sanoin sen jo ajat sitten. Se oli kevät 2022, kun kerroin julkisesti että teidän täytyy vain mut tappaa ja siitä muo onniteltiin huoli-ilmoituksella ;P Turhaa, niin turhaa.

    Mä olen... todella... todella... ihmetellyt teidän sinnikkyyttänne. Tajuatteko? ;P Että mihinköhän asti mä tätä nyt kaivan, kun mun päälle käy esim. joku KKV ja Poliisi? Lasten s**** h*väksikäyttö? Huh? Mä olen tullut tässä vakuuttuneeksi että viranomaiset vain käyttää noita pikkunilkkejä eli narkkareita. Ei ne nilkit tunnu tajuavan mitään ja ne on vain tyyliin hyllyntäyttäjiä, ei tärkeissä viroissa. Tiiättekö, kun mulla alkaa tää sumu tästä valjeta hiljalleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    ...Mun ekaa lääkärindiagnoosiini on jotenkin tosi oudosti mainittu toi hetki, kun aloitin traumaterapian. Sen lääkärin jutuissa oli muutenkin yksittäisiä outouksia, mutta siitä siis jää mielikuva ettei se tajua ollenkaan että miten h*lvetissä mä sinne traumaterapiaan siirryin. Se ihmettelee sitä että kuin äkkiä se on sinne oikein siirtynyt vai mitä on tapahtunut. Mä taas en kokenut asiassa olevan mitään erikoista. Mä olin jutellut (täysi-ikäiseksi tultuani) lukion kuraattorilla mun lapsuustraumoista ja tää kuraattori oli minut ohjannut traumaterapeutille ja se nyt vain sattui olemaan Lahdessa. En mä kokenut sitä omituiseksi, mutta ehkä siellä oli jotain outoa.

    Muo oikein vaivaa, kun mitä enemmän mä mietin, niin siellä todellakin saattoi olla jotain outoa. Ensinnäkin sen mun ekan kuraattorikerran jälkeen se jo sanoi että se ohjaa mut traumaterapeutille. Mä sitten kerran sen satuin näkemään ja kyselin tästä traumaterapeutista ja se ainakin siinä pahoitteli syvästi että oli unohtanut koko asian ja hoiti sitten asiat heti sen jälkeen.

    Mä vain mietin että oliko TÄSSÄ se joku outo mutka, jonka takia psykiatri sitten myöhemmin luuli että mun orimattilassa ollut psykologi olisi siirtynyt vain Lahteen. Ilmeisesti mulle olisi ensisijaisesti pitänyt osoittaa joku paikallinen psykologi ja tää kuraattori oli ajatellut olevan parempi saada mut pois täältä. Ehkä.

    Tää tuli taas vähän ajankohtaiseksi, kun satuin tämän saman jutun kirjoittamaan tänne ja heti sen viestin perään joku passiivis-aggressiivisesti... tai no??
    Äsh! Mä haen sen, niin saa muutkin analysoida itse. Se kirjoitti: "
    Tädillä riittää tarinaa. Valetta sanon." ja jos kukaan tätä foorumia tietää, niin täällä ei hirveästi kommentoida, joten mä aina hätkähdän, kun on jotenkin viesti kuin oikeasti kommentoiden. Toi myös tuli YÖLLÄ, mikä oli täysin tavatonta! Minä olen ainoa, joka yöllä täällä kirjoittelee. Toi oli niinku eka (ja lähes ainoa) kerta, kun kukaan muu kuin minä täällä kirjoitti yöllä eli varmaan oli tosikin tärkeää sitten?

    Juu eli alla lievästi muokattu copy-aste. Toinen kirjoitti yöllä 01:46 ja välissä on se mun viestini, jota se kommentoi.

    2024-02-25 01:46:56

    Anonyymi kirjoitti:
    "Kalle Jokisella ei vain ollut aikaa ollessani teini. Se seisoskeli Erkontien paikkeilla ja menin rupattelemaan. Se ei ollut vastaanottavaisella tuulella, koin tulleeni torjutuksi ja poistuin. Outoa että se siinä vain seisosteli, mutta ehkä sillä oli joku "operaatio", koska tosi oudostihan se siinä oli. Ei siinä muita ihmisiä näkynyt lähettyvillä.

    Ymmärsin yskän että hän on nyt jotenkin kiireinen, vaikkei siinä mitään näkynyt. Huono maku tästä silti jäi. Se on se perustunne ettei kenelläkään koskaan ole aikaa kuunnella minua. Onhan minulla nyt sanottavaa ollut! Kukaan ei vain halua kuulla. Koulukuraattorikin kielsi minua puhumasta, kun olin häneltä vartavasten ajan saanut. Ei asiani olisi edes ollut niin corea, mutta hän vain ohjasi minut traumaterapeutille... ja senkin unohti. Menin siitä häneltä myöhemmin kysymään ja hän pahoitteli unohtaneensa asian!"

    Tädillä riittää tarinaa. Valetta sanon.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    "mun PERHE sen sitten etsi." > eSti

    "...Olin 13-vuotias*, kun lääkäri on kirjoittanut:
    "Mielestäni ***:n oireilu tuntuu psyykkisperäiseltä."
    "Kouluterveydenhoitajan seuranta ilmeisesti tärkeä, siellä käy mielellään. Myös koulupsykologi voisi tavata ***:n, perhe ei tosin tällaiselle tunnu kokevan tarvetta tässä vaiheessa."

    Mun äiti muuten taisi saada raivarin näitä lausuntojen hakemisesta :DDD Idea ei ollut mun omani, vaan se mun hyvä, oikea traumaterapeutti kehotti minua sitä tekemään eli pyytämään mun potilasraportit elämäni ajalta. Ne tietenkin karsi siihen mukaan vain aiheeseen liittyvät, mutta tuo esimerkkini oli siellä mukana. Mä en ollut sitä ennen tiennyt että lääkäri oli jo tuolloin yrittänyt saada mulle hoitoa. Edes MINÄ en tiennyt tuosta, niin aika hyvin mun vanhemmat on sen salannut!

    Sitten myöhemmin tosin paljon myöhemmin, vissin nyt sen 10 vuotta sitten, äiti alkoi jotenkin puhua tämän tyyppisesta aiheesta. Mä tiedän äitini ja sen tavan puhua, niin mä koin sen aika suorana mulle. Se siis alkoi haukkua sitä mitä p*skaa sinne raportteihin laitetaan, se PAHEKSUI ja niin painotti sitä että siitä voi syntyä väärä mielikuva. ja se toisti tätä ja katsoi minua merkitsevästi, joka oli aika erikoinen piirre, koska tää aihe ei liittynyt mitenkään minuun enkä ollut ollut osallisena siihen keskusteluun. Miksi äiti niin painotti sitä että VOISI MUODOSTUA VÄÄRÄ MIELIKUVA ja katsoi minua niin painokkaasti?

    Aiheena kuitenkin oli noi raportit ja jotenkin mielessäni (en tiedä näkyikö kasvoillani, mutta) nauroin sille että siitä olisi tullut jotain ongelmia vanhemmilleni että mä tein tuon haun.

    Mä olen muuten tuosta jo kertonut mutta ainakin jotkut niistä jutuistani poistettiin täältä. Sitä mä ihmettelin myös. Eli... kun mä lähdin niitä potilasraporttejani pyytämään, niin joku vanhempi rouva niin iloisesti jutteli mulle siellä puhelimessa :) Se nyt on vain mukava asiakkaalle, joten en sitä sen enempää heti ajatellut, mutta olihan se ehkä vähän liian tuttavallista. Sitten kun päästiin asiaan, niin kerroin aiheeni ja se ääni siellä puhelimessa veti henkeä ja siitä KUUUULI että se oli järkyttynyt. Sen ääni ei enää palautunut iloiseksi. Ja TÄTÄ tyyppiä ja noita olosuhteita mä siis eniten olen miettinyt että jos on mun äidille sitten jotenkin tullut ilmi että nää - just nää - tiedot on sitten kaivettu esiin vuosien jälkeen.

    ja siitä shokista, niin olin myös tiedot pyytänyt muista sairaaloista, koska ne piti tehdä kaikista erikseen ja tää Orimattilan versio oli ainoa, joka hätääntyi. Muut oli juuri kuten viranomaiselta oletankin eikä missään vaiheessa heillä ollut mitään ääneen värisemistä siinä.

    Mä olen hidas (ja myös ollut tietenkin sairas) ja vasta tässä päälle 40 vuotiaana mä lopulta olen alkanut näitä palasia saada yhteen ja tajunnut miten ne V.I.R.A.N.O.M.A.I.S.E.T. on olleet tässä osallisena. Siksikin on aika surullista, jos mun eilinen juttu poistettiin vain sen takia että sanoin että siellä on rikollisia viranomaisissa. Niinku duh!! Tottakai siellä on!

    Ja niin ne raivolla tuolla kinaa että on muka VAARALLISTA alkaa levittää ihmisille sellaisia ajatuksia että poliisissa olisi rikollista ja mä en ainakaan oman elämäni kokemuksella tajua että mitä vaaraa siitä muka olisi? Kuka siitä hyötyy että näitä rikoksia peitellään. Että jos pelätään uhreja... niin... eikö niillä jo olevilla sitten ole väliä? Minulla?

    Ja juu, mun painopiste on alkanut siirtyä vahvasti sinne viranomaisiin. Jep. Here we come! Ja mä olen todellakin alkanut näkemään noita erilaisia kohtia, joissa se on VIRANOMAINEN. Ok? Että minne asti tää menee? Aarnio? :DDD No, kato kun ei muo haittaa. Mä sanoin sen jo ajat sitten. Se oli kevät 2022, kun kerroin julkisesti että teidän täytyy vain mut tappaa ja siitä muo onniteltiin huoli-ilmoituksella ;P Turhaa, niin turhaa.

    Mä olen... todella... todella... ihmetellyt teidän sinnikkyyttänne. Tajuatteko? ;P Että mihinköhän asti mä tätä nyt kaivan, kun mun päälle käy esim. joku KKV ja Poliisi? Lasten s**** h*väksikäyttö? Huh? Mä olen tullut tässä vakuuttuneeksi että viranomaiset vain käyttää noita pikkunilkkejä eli narkkareita. Ei ne nilkit tunnu tajuavan mitään ja ne on vain tyyliin hyllyntäyttäjiä, ei tärkeissä viroissa. Tiiättekö, kun mulla alkaa tää sumu tästä valjeta hiljalleen.

    "mielessäni (en tiedä näkyikö kasvoillani, mutta) nauroin"

    ...Äiti siis tuntui olevan mulle vihainen ja kun aihe oli tällainen, niin mä yhdistin 1+1. Mä silti ihan chillisti vain olin siinä naama peruslukemilla ja ainakin yritin pitää pokkaa ja olla kuin ei mitään olisi koskaan edes tapahtunut :DDD

    En tiedä saiko äiti mitään mun ilmeestä, mutta mä ainakin pyrin siihen etten aio missään vaiheessa sanoa mitään, vaikka miten yritettäisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    ...Vipe, mikä meininki?

    Nyt on ongelma se että mun pää on täynnä ajatuksia (ja musiikkia) mutten voi/osaa/saa siitä mitään tänne laittaa. Joutuu tällaiset tosi mystisen viestin taas laittaa.

    No, mutta jotenkin haluan silti ilmaista että... :DDDD
    Viranomaisille siis ...ettei vain menisi väärään osoitteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    ...Okei, nyt mä keksin miten mä sen ilmaisen. Eli viranomaiset koittaa muo haudata ja vääntelee niitä omia vipujaan yrittäen saada asiat näyttämään jotain. No... kun ei se auta, eli siis poista ongelmaa = minua.

    Moi.

    Ei auta. Ei toimi. Ette te pysty. Ette muo. Mä olen jo 40-vuotias joo joo. Mutta te operoitte muita... te ette pysty... MUO.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Eikö poliisi saa niitä kuriin? Jatkuva pörinä ja käry,liikenteen häiriköinti ym.hautausmaalla rellestää pikkupojat iltaisin? Seurakunnalle tiedoksi,toivottavasti siellä on valvontakamerat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu