Eipä helpolla uskoisi,
kun on luullut kuulleensa kaiken,
kuinka olet huonompi kuin muut,
mutta tiedäthän,
totuus on alakulon tuoja,
yleensä vihainen onnesta,
joka ei kosketa sinua.
Tahtoisi taas tietää,
miksi kaikki sinua kiertää.
Etkö olekaan mestari?
Eikö mieltäsi hivelekkään onni?
Suurta suuttumusta,
mutta ei mustinta,
sillä ystäväsi olivat vain
koristeita taivaalla,
pystyivät elämään sinun mielikuvassa.
Miksi pitää voima väärin käyttää,
ei voi pelastaa maailmaa,
pitää vain yrittää,
niellä palavaa sisintä tuskaa.
Kun pieni poloinen vielä rämpi,
sitä suunnattomasti hävetti,
kuinka kaikki salasivat siltä totuuden
ja näin sai tuska kasvaa yksin.
Maailmaan kasvanutta ei saa kiduttaa,
kiduttajakin voi vielä Jumalaansa koskettaa,
ei vaan taida kukaan tietää,
miksi paha aina luo itseään.
Me etsimme mielihyvää täältä,
jahtaamme aarteita täällä,
mutta voitko yhä muistaa,
sen ajan jolloin kärsin.
Murtaudutaan läpi -
toiselle puolelle.
Oliko yksi meistä,
todellinen,
tähän uneen vaipuminen,
vaati edes yhden uhrin.
Ystävään vaan uskoa saattaa,
muttakun se hylkää,
ei onnellisuuden sydämeen enää kukaan nojaa,
sillä minä osaan olla ilkeämpi kuin
tuhat sutta yhdelle ihmiselle.
kun on luullut kuulleensa kaiken,
kuinka olet huonompi kuin muut,
mutta tiedäthän,
totuus on alakulon tuoja,
yleensä vihainen onnesta,
joka ei kosketa sinua.
Tahtoisi taas tietää,
miksi kaikki sinua kiertää.
Etkö olekaan mestari?
Eikö mieltäsi hivelekkään onni?
Suurta suuttumusta,
mutta ei mustinta,
sillä ystäväsi olivat vain
koristeita taivaalla,
pystyivät elämään sinun mielikuvassa.
Miksi pitää voima väärin käyttää,
ei voi pelastaa maailmaa,
pitää vain yrittää,
niellä palavaa sisintä tuskaa.
Kun pieni poloinen vielä rämpi,
sitä suunnattomasti hävetti,
kuinka kaikki salasivat siltä totuuden
ja näin sai tuska kasvaa yksin.
Maailmaan kasvanutta ei saa kiduttaa,
kiduttajakin voi vielä Jumalaansa koskettaa,
ei vaan taida kukaan tietää,
miksi paha aina luo itseään.
Me etsimme mielihyvää täältä,
jahtaamme aarteita täällä,
mutta voitko yhä muistaa,
sen ajan jolloin kärsin.
Murtaudutaan läpi -
toiselle puolelle.
Oliko yksi meistä,
todellinen,
tähän uneen vaipuminen,
vaati edes yhden uhrin.
Ystävään vaan uskoa saattaa,
muttakun se hylkää,
ei onnellisuuden sydämeen enää kukaan nojaa,
sillä minä osaan olla ilkeämpi kuin
tuhat sutta yhdelle ihmiselle.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voimistelen usein onnellisuuden nojapuilla,
halusin pienenä rimppakinttuna etenkin voimistelijaksi,
mutta kärsivällisyyden
käsivoimat eivät riittäneet.
Nyt kärsivällisyyden käsivoimani riittävät paremmin ja nojaan niillä
syviin nojapuihin onnellisuuden laaksossa..
joka toinen..hetki!
miettien hetken..nojaanko vain yhteen nojapuuhun,
vaiko kahteen yht'aikaa.
niiden väli on turhankin leveä,
mutta kurottaudun
ja kosketan.
Silti. Joka tapauksessa. Kaikesta huolimatta.
Vähän väliä. Aamulla. Päivällä. Illalla. Yöllä.
Ja Nyt.