SOITTOLISTA
Soittolista tarkoittaa listaa radiokanavan soittamista uusista tai uudehkoista kappaleista. Soittolistalla pyritään takaamaan riittävä radiosoitto mielenkiintoisille uutuuksille. Se on työväline, jolla säädellään ja hallitaan radiokanavan musiikkipolitiikkaa. Uskomme, että laajan radiotarjonnan vuoksi uusien artistien esiintuominen on mahdotonta ilman järjestelmällistä radiosoittoa.
Uutuudet valitaan viikoittaiselle soittolistalle, joka jakautuu A-, B-, C-, ja D -listoihin. Nämä listat toimivat radiokiinnostavuuden pohjalta siten, että A-listan uutuudet soivat kanavalla eniten ja soittokerrat putoavat alenevassa listauksessa.
Soittolistaraati kokoontuu keskustelemaan uutuuksista maanantai-iltapäivisin ja uusi lista soi YleX:ssä torstaiaamusta alkaen. Soittolista päivitetään nettiin perjantaisin klo 13.00.
YleX:n soittolistaraatiin kuuluvat allekirjoittaneen lisäksi Tomi Saarinen (musiikkitoimittaja, X-Ryhmä), Harri Hakanen (tuottaja, X-Ryhmä) , Veli Kauppinen (musiikkitoimittaja, X-Ryhmä), Jarmo Mustonen (musiikkiassistentti) ja Ville Vilén (ohjelmajohtaja).
Heikki Hilamaa
musiikkipäällikkö
Soittolista tarkoittaa listaa radiokanavan soittamista uusista tai uudehkoista kappaleista. Soittolistalla pyritään takaamaan riittävä radiosoitto mielenkiintoisille uutuuksille. Se on työväline, jolla säädellään ja hallitaan radiokanavan musiikkipolitiikkaa. Uskomme, että laajan radiotarjonnan vuoksi uusien artistien esiintuominen on mahdotonta ilman järjestelmällistä radiosoittoa.
Uutuudet valitaan viikoittaiselle soittolistalle, joka jakautuu A-, B-, C-, ja D -listoihin. Nämä listat toimivat radiokiinnostavuuden pohjalta siten, että A-listan uutuudet soivat kanavalla eniten ja soittokerrat putoavat alenevassa listauksessa.
Soittolistaraati kokoontuu keskustelemaan uutuuksista maanantai-iltapäivisin ja uusi lista soi YleX:ssä torstaiaamusta alkaen. Soittolista päivitetään nettiin perjantaisin klo 13.00.
YleX:n soittolistaraatiin kuuluvat allekirjoittaneen lisäksi Tomi Saarinen (musiikkitoimittaja, X-Ryhmä), Harri Hakanen (tuottaja, X-Ryhmä) , Veli Kauppinen (musiikkitoimittaja, X-Ryhmä), Jarmo Mustonen (musiikkiassistentti) ja Ville Vilén (ohjelmajohtaja).
Heikki Hilamaa
musiikkipäällikkö
Vastaukset 14
Vanhimmat
itse 'soittolista' termissä ei ole mitään pahaa, jos kuuntelee miten he sen toteuttavat käytännössä voi valitettavasti todeta, että olisi ehkä ollut järkevämpää viedä 4 laatikkoa levyjä studioon jossa jokaisessa ns. A, B, C, D-listan levyt..joita sitten vuorotellen olisi tarkoitus soittaa ja laittaa pinon taaimmaiseksi - voisi hommassa olla edes hivenen järkeä - Tämä heidän musikkipolitiikka/ohjelmointi kun kuvastaa varsin amatöörimäistä osaamista sillä saralla ainakin mitä soivaan tuotteeseen tulee, voihan olla että heillä on oikeasti tieto/taitoa näissä asioissa, mutta he eivät strategisista syistä käytä näitä osaavia ihmisiä ennen vuotta 2012?! - epäilen tosin, että näin olisi. Mutta se on hyvä, että suomen kansa jaksaa elättää näitä suojatyöpaikan saaneita setiä, joilla on homma "hanskassa". Itse en menisi ikimaailmassa kirjoittamaan moista soopaa radion nettisivuille, vai kuinka monen ammattimaisesti toimivan radioyhtiön olette nähneet kirjoittaneen vastaavaa?
niin ja jos asiasta haluaa jatkaa, niin toinen stoori kokonaan on miltä itse "tuote" kuulostaa.
laatumusaa kaiketi..moniko eurooppalainen tai amerikkalainen kanava ylipäätään lähti soittamaan "BRITNEY SPEARS: Do Something" ? - ja jos lähdetään katsomaan sisältöä niin vastaavaa ryönämäärää ei ole juurikaan tullut vastaan...
perimmäinen kysymys soittolistan hallinnassa kun on lähinnä siitä, mitä soittaa ja mitä ei...eikä niinkään siitä kuinka monta listaa on..täytyy vain ihmeteellä, miten h-tissä kukaan oikeasti itseään ammattilaiseksi väittävä pystyy päästämään esim. seuraavat biisit soittoon?! luoja...en edes halua tietää minkälaisia pommeja heidän "klassikkolistoilta" löytyy
ASA: Hidastaa
JESSE MCCARTNEY: Beatiful Soul
JORI HULKKONEN: Lo-Fiction (11/4)
KARDIA: Langat
KOTITEOLLISUUS: Vieraan sanomaa (23/2)
BILMO: Tyttö tapaa pojan
CMX: Olet tässä
K-MARO: Femme Like U
KORENTO: Kaksi hylkyä
LIEKKI: Tuomitun tie
POETS OF THE FALL: Illusion & Dream
SMAK: Nousen
WITHIN TEMPTATION: Memories
*ZEN CAFE: Taivas on kirkas ja napakka
22 PISTEPIRKKO: Sister May (30/3)
69 EYES, THE: Feel Berlin
ANNIE: My Heart Beat
DISCO ENSEMBLE: We Might Fall Apart
GORILLAZ: Feel Good Inc
HEAD AUTOMATICA: Beating Heart Baby
MC PÖLY: Viaton (9/2)
STEEN1 feat. SAIMAA: Samaa uudestaan
ULTRAMARIINI: Hämmästyttävä muuttuva poika (13/4)
YUP: Minä en tiedä mitään
@junkmail: Hyvä minä
BEATS AND STYLES: Two White Monkeys
BLOODPIT: Out To Find You
LORD EST feat. MARISKA: Hellä ori
MONEYBROTHER: They're Building Walls Around Us
RUOSKA: Tuonen viemää
SIMPLE PLAN: Shut Up!
TERÄSBETONI: Taivas lyö tulta (3/2)
APOCALYPTICA feat. VILLE VALO & LAURI YLÖNEN Bittersweet
GOOD CHARLOTTE: I Just Wanna Live
INFERNAL: From Paris To Berlin
KILLERS, THE: Mr. Brightside
LIEKKI: Veljet
MAJ KARMA: Sodankylä
VELVET REVOLVER: Dirty Little Thing
VIIKATE: Pohjoista viljaa (26/1)
WITHIN TEMPTATION: Stand My Ground
ZEN CAFE: Laiska, tyhmä ja saamaton
Kirjoitit näin:
"....he eivät strategisista syistä käytä näitä osaavia ihmisiä ennen vuotta 2012?!"
Tapahtuuko vuonna 2012 jotain, mitä minä en tiedä??? Kuulostaa mielenkiintoiselta ja tahtoisin tietää lisää!
koska he eivät käytä osaavia ihmisiä tälläkään hetkellä, kaikki paitsi yksi radioammattilainen suomenmaassa tekee jotakin muuta nykyään kuin radiota suomessa juuri tietyistä syistä...arvannet tässäkohtaa mitkä ne syyt ovat?
mikäli suomessa ei tule tilannetta, missä joku ammattilaisista yksinkertaisesti putsaa pöydän eli aloittaa tyhjästä uuden tuotteen tai kokonaan uudelleen rekrytoi vanhan - mikään ei muutu todellakaan - ei vielä vuonna 2012:kaan
tämä tarkoittaa, että koko alalla raha on tiukalla ja business ei pääse kehittymään ja kaikki jotain osaava työvoima lähtee jatkossakin suomesta ulkomaille tai alkaa tehdä jotain muuta.
lienee tämä yksi radiossa toimiva ammattilainen?
tämä ammattilainen ei vastaa minkään radion musiikista, se lienee selvää, eikös vain?
vastannut kysymykseen.
/m
Ainoa johon radiossa voi luottaa on aikamerkki
Minulla olisi tarjota tähän kirjoitukseen kolme eri vaihtoehtoa, jotka ovat seuraavat:
1. Hilamaa on ollut kännissä tätä kirjoittaessaan.
2. Hilamaalla on pää käynyt ahtaaksi, on alkanut viirata, vintti pimentyä...jne...
3. Kirjoittaja ei ole Hilamaa
En oikeasti usko, että kukaan ammattilaisen tulisi oikeasti tänne kirjoittelemaan tällaista....
En muuten edes ymmärtänyt kirjoituksen pointtia...oliko tarkoitus "paljastaa suuri totuus"?
vaan teksti lienee lainattu suoraan ylex:n sivuilta
/m
Alkuperäinen kirjoittaja on Hilamaa. Tähän keskusteluun kirjoitus on kopioitu osoitteesta: http://www.yle.fi/ylex/index.php?id=564
Vai tällainen juttu tämä oli...
Voin sanoa, että alkoi suorastaan ottaa päähän tuollainen toiminta.
Ketjunaloittaja voi tästä lähtien painaa mieleensä, että toisten kirjoituksia ei tuolla tavalla aseteta esille.
Nyt asetit Hilamaan outoon valoon esittämällä tekstin täällä ikään kuin hän olisi sen tänne kirjoittanut. Häpeä!
no, oli niin tai näin Hilamaa on jo ilmeisen tottunut tähän outoon valoon, jonka loisteessa ilmeisesti tekee näitä ns. musiikkilistojaan - tiedä oliko tuosta tekstistä nyt tällä palstalla mitään haittaa, netissä alkuperäinenkin,
Ottamatta kantaa Hilamaan työhuoneen valaistukseen...korjaa, jos olen väärässä, mutta jäin ensimmäisestä postauksestasi siihen kuvaan, että sinäkin naureskelit partaasi sitä, että ammattilainen kirjoittelee tuollaisia tekstejä tällaisille palstoille.
Kyllä minä hermostuisin, jos joku nakkaisi minun "allekirjoituksella" olevan tekstin nettiin kuin minä sen olisin sinne itse laittanut ja otsikoisi tekstin vielä niin aloittaja teki.
Asiahan olisi ollut aivan eri nykyisine otsikoineenkin, jos kirjoittaja olisi kopioinninsa alkuun kirjoittanut esim. "luin Ylexin nettisivuilta seuraavaa...". No sen varmaan ymmärsitkin.
Tekstissähän sinänsä ei ole mitään outoa tai haittaavaa. Ainoastaan se olisi ollut outoa, että Hilamaa olisi itse sen (tuolla otsikolla) laittanut tänne ja se on minusta jo vähän haitallista.
Hei älykääpiö, jos et satu tietämään, niin tiedoksi että jos lainaat jonkun muun kirjoittamaa juttua niin se olisi kohteliasta laittaa lainausmerkkeihin ettei tule sekaannuksia. Tuo juttu oli suora lainaus YleX:n nettisivuilta.
Ja mitä tulee mielipiteeseeni tuosta jutusta, niin mielestäni on hyvä asia, että edes Yleisradio perustelee miksi YleX soittaa mitä soittaa ja julkaisee uutuussoittolistan netissä. Kaupallisilla kanavilla ei moista tehdä kun ei ole niin suurta painetta perustella soittolistan käyttöä. Joskus olisi kyllä kiva tietää miksi Kiss FM soittaa samoja paskabiisejä AINA.