sisarsuhteet

Hei,
Olen pari vuotta vanhempi kuin sisareni ja olen hyvin hallitseva persoona. Ongelmia tuottaa se, että kuvittelen olevani aina oikeassa. Arvostelen urakalla myös miestäni. Nyt kerron näin, koska kuulin eilen suorat sanat molemmilta ja nyt omatuntoni ei jätä rauhaan. Miten opin pitämään pahat sanat sisälläni?
4423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Paras tapa käydä jossain ulkona happihypyllä jos suututtaa itseä tai kuntolenkillä ja miettiä mitä sanoo siten voi kongreettisesti tuoda esille sen mitä tarkoittaa ettei suututa muita.Siis saman asian voi kertoa erillä tavalla. Tai samaoista asioista voi keskustella ja myös itse kuunnella mikä tarkoitusperä vastapuolella on vai onko kyseessä vain väärinymmärrysten summa. Näin minä.

Äänestä

Ota rennosti! Meitä on peräti seitsemän - sisaruksia - ja olen juuri huomannut miten mukavaa kun kaikki ollaan erilaisia. Mulla on vielä minuakin pomottelevampi sisko, mutta mää tykkään siitä kuin hullu puurosta! Tottakai itse kukin "saa tarpeekseen" ja sitten raikuu ja salamat lentää, mutta yleensä kaikki kestää myös kuulla kovaakin arvostelua, ja niinkuin itsekin myönnät sinulla on omatunto joka toimii.

Jos aiot muuttua, mieti mikä oikeasti on se oikea kohta, keskity sitten siihen ja ehkä tapasi pehmenee sitten sen myötä. Jos sinulla on hallitseva piirre, se on sinun persoonallisuuttasi, joka on osa sinua. Kun olet oikeudenmukainen ja omantunnon kanssa varustettu, hallitsevuudessakaan ei ole mitään pahaa. Sano kuitenkin läheisillesi, että sinullekin voi sanoa, ja mieluummin suoraan.
Äkkinäisissä tilanteissa on hyvä kun joku edes on hallitseva ja ottaa ohjat.

Nauti omasta ominaisuudestasi ja ole se mikä olet - järki mukana - ja sydän.

Kokemusta on!

Äänestä

Pitäisikö sun nöyrtyä? Elämän edessä? Katso illalla täysikuuta ja tunne miten pieni loppujen lopuksi olet, et hiekanjyvää kummempi tässä maailmankaikkeudessa...

Äänestä

Olet ymmärtänyt omat virheesi ja puutteesi ja pystyt vielä myöntämään sen, se on jo paljon se! Pyri siihen, että jätät pahat sanat sanomatta, vaikka kuinka tekisi mieli. Sitä paitsi mitä se toisen arvostelu hyödyttää, ei se itseäsi ainakaan paremmaksi ihmiseksi tee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isosisko kirjoitti:

Hei,
Olen pari vuotta vanhempi kuin sisareni ja olen hyvin hallitseva persoona. Ongelmia tuottaa se, että kuvittelen olevani aina oikeassa. Arvostelen urakalla myös miestäni. Nyt kerron näin, koska kuulin eilen suorat sanat molemmilta ja nyt omatuntoni ei jätä rauhaan. Miten opin pitämään pahat sanat sisälläni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu