Et löydä tai saa naista, jonka kanssa on niitä kuuluisia tunteita ja kemiaa. Et sitten millään, vaikka olet yrittänyt.
Huomaat olevasi 40 , olet eronnut edellisestä suhteesta eikä uutta kumppania löydy vaikka yrität, tai et ole vielä löytänyt sitä ensimmäistäkään. Tunnet mukavia naisia ja tapaat uusiakin , mutta kenenkään kanssa ei natsaa sillä lailla.
Yksinäinen vanhuus ei siinnä silmissä kiehtovana, mitä teet? Yritätkö solmia suhteen jonkun mukavan naisen kanssa yhteisymmärryksessä tilanteesta?
Huomaat olevasi 40 , olet eronnut edellisestä suhteesta eikä uutta kumppania löydy vaikka yrität, tai et ole vielä löytänyt sitä ensimmäistäkään. Tunnet mukavia naisia ja tapaat uusiakin , mutta kenenkään kanssa ei natsaa sillä lailla.
Yksinäinen vanhuus ei siinnä silmissä kiehtovana, mitä teet? Yritätkö solmia suhteen jonkun mukavan naisen kanssa yhteisymmärryksessä tilanteesta?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Eikös kemiaa voi olla monenlaista, vahvaa seksuaalusta tai sellaista arkista sielujen ja ajatusten yhteneväisyyttä. Ihanne olisi tietysti se, että olisi sekä että. Mutta pelkkä fyysinen vahva vetovoima ei useinkaan riitä hyvään suhteeseen. Hyvä yhteinen ajatusmaailma ja huumorintaju taas riittää, jos se seksipuoli ei ihan eri taajuudella keskenään ole.
Itse en siis kaipaa välttämättä henkeäsalpaavaa seksuaalusta kemiaa vaan sitä muuta yhteenkuuluvuutta. Jos sitä vaan ei löydy, niin olen yksin, en vaan "jonkun" kanssa. En siis ikinä ole ollut kenen kanssa tahansa välttääkseni yksin olon. Mutta sinulla on kertomasi mukaan mielenkiintoisia tuttuja, joten tuota yhteenkuuluvuutta varmasti joidenkin kanssa löytyy, vaikka järjen vievää himoa ei olisikaan.
Näin juuri on minulle käymässä... mutta en lähde suhteeseen vain seksin vuoksi, kyllä suhteessa täytyy olla rakkautta...
Osaan kyllä olla yksinkin, jopa nautinkin siitä...mutta tottakai kumppanin kanssa vanheneminen on se mitä toivoisin...
Mutta ehkä olen juuri se tyyppi joka rakastuu vain kerran elämässään, ja sen olen jo kokenut...
Voin kyl ol yksinkin.
Mut oon niin ihastunut yhteen naiseen, en oo ikin menny kenestäkää näi sekasin.
Mut en tiedä onk hän liian hyvännäköinen ja upee mulle. Siis mul menee jalat alta aina ku näen hänet ja pääs alkaa humisee ja kroppa tärisee, mahan pohjasta kourasee ja pillus tuntuu.. Jo pelkkä ajattelu. Tää on oikeestaan tosi huono tilanne mulle et ennenku oltaisiin edes tutustuttu ni oon näin ihastunut. Se ainaki mua vähä haittaa tutustumisessa ku sit oon liian ihastunut enkä pysty olemaan niin oma itteni.
Samoja fiiliksiä välistä. Jos kumppania ei löydy lähiaikoina, täytyy kai alkaa miettiä vaihtoehtoja. Parisuhde kaverilliselta pohjalta tai jotain. Siinä pitää molempien sitten puhua asiat rehellisesti, ettei joku esitä rakastunutta.
Että mitähän v**tua. Kulissiliitostako sä haaveilet? Eikö ihmiset osaa enää elää itsenäisesti yksikseen...
Siinä tilanteessa oon jo. Mielummin oon nyt itsekseni ja elän elämääni kuin haihattelen unelmien prinsessan perään. Hauskaa voin pitää mutta se että panostaisin kehenkään enää täysillä vaatisi kyllä aikamoisen naisen.
En asu pk-seudulla joten naismarkkinatkaan ei ole erityisen laajat. Jonku aikaa sitten vielä haaveilin typeränä mutta se johti etäsuhteeseen ja lopulta eroon kun yhteistä asuinpaikkaa ei olisi löytynyt.
Minä ajattelen, ettei yksinään olemisessa ole mitään vikaa. Muut ovat enemmän toiveikkaita sen suhteen, että jonkun löytäisin, kuin minä itse.
Nautin myös vapaudesta, itsenäisyydestäni. Arvostan itseäni enkä luovu niistä ennen kuin oikeasti rakastun. Mieluummin yksin.
Kuuluisia tunteita?
No ei kai kukaan lähde suhteeseen ellei ole tunteita.
Viihdyn hyvin itsekseenkin enkä eti ketään väkisin.
Nyt oon kyl super ihastunut mut en oo tehnyt aloitetta. 😑
Oikean naisen tapaaminen on lottovoitto. Miten niin et saa. Oletko yrittänyt vai "yrittänyt". Eikö ole molemminpuolista, no tee asialle jotain muuta kuin haikeiden silmäysten luontia. Sodassa ja rakkaudessa on kaikki sallittua..
Etkö löydä sopivaa naista. Mistä olet etsinyt, oletko pitänyt silmät auki vai odottanut ihmettä. Käytkö kerran vuodessa deiteillä ja yhtä usein tapahtumissa, istutko bileissä takavasemmalla kaverin kanssa ettei vain kukaan huomaa.
Mä en oo koskaan käynyt baarissa enkä missään bileissä. 🙄
Kaupas ja töis vaan käyn. Ja metsäs lenkkeilen. 😅
Jos oon ihastunut niin katselen vaan. 🤦♀️😔
Ap : Lottovoitto se on tosiaan, ei osu kaikkien kohdalle ikinä.
En lähtisi sanomaan, että kaikki on sallittua. Yritän elää aiheuttamatta muille harmia. Yrittäminen on hyvä kysymys, muutama kerta tulee mieleen jolloin olisi pitänyt olla rohkeampi. Ei senkään arviointi ole aina helppoa, ettei mene häiriköinnin puolelle.
Aktiivinen pitää olla, eikä jäädä sivuun ihmettelemään. Yleensä jos jonnekin tulee mentyä, jutteleekin siellä muiden kanssa. Voi mennä kieltämättä ennestään tuttujen puolelle vahvasti. Treffitkin on tuttuja, liiankin tuttuja voisi jopa sanoa. En niistä ole löytänyt kuin juttuseuraa.
Moni vastaaja on todennut olevansa mielellään yksinkin. Hämmästyttävää, itse en haluaisi viettää loppuelämää sinkkuna vaikka yksinoloa kestänkin. Nyt on turha vetää tästä johtopäätöstä, että olisin läheisriippuvainen. En ole silti erakkokaan eikä ystäviä aina tavoita, kaikilla omat aikataulut.
Olen jo jonkin aikaa harkinnut jonkinlaista "kaveriliittoa", jos löytyy toinen samaa haluava.
Sehän on sun valintasi, eikä siinä ole väärää tai oikeaa. Myös kaveripohjalta voi onnistua ja tunteita tulla, niin kuin niitä myös menee. 😆
Samalla tavoin kenenkään ei tarvitse perustella parisuhteettomuuttaan tai muitakaan valintoja. Vanhuuteen on neljästäkympistä vielä onneksi matkaa.
Ymmärrän hyvin ettet halua elää ilman kumppania, itsekin kokisin sen tyhjänä ja myös turhana. Jollain tavalla tuhlausta elää yksin.
Ei kannata liikaa pelätä häiriköimistä ja antaa sen estää lähestymistä. Kyllä aikuinen nainen osaa näyttää, jos ei siitä tykkää ja silloin pitää tietenkin lopettaa. Kaikki ei ole sallittua, mutta mikä ei ole kiellettyä, on sallittua. Vai mitä.
Ap: Vanhuuteen voi olla vielä matkaa, mutta en välittäisi herätä tilanteeseen jossa olen eläkkeen kynnyksellä ja tajuan jääväni yksin kotiin pyörimään mahdollisten sairauksieni kanssa. Tuskin siinäkään kohtaa löytyy kumppania sen helpommin ja jaksaako enää etsiäkään samalla lailla kuin nyt vielä. Vuodet vierii yllättävän ripeästi.
Kaveripohjalta voi tulla romanttisia tunteita, mutta olisiko niin paha vaikkei tulisikaan. Voisiko elämänsä jakaa muillakin perusteilla, näitä mietin. Elämä ei ole mustavalkoista ja joka ikinen ei löydä tai saa haluamaansa kumppania. Pitääkö silloin olla yksin jos löytyisi toinen samanalainen?
Kenenkään ei tarvitse perustella valintojaan, aloitin tässä keskustelun ja voi osallistua jos tuntee kutsumusta.
Ap: Tyhjää ja turhauttavaa tämä on, vaikka kuinka olisi muutakin elämänsisältöä. Ihminen tarvitsee toista ihmistä lähelleen, näin ajattelen enkä tässä viittaa seksiin.
Kai sitä pitäisi lähestyä rohkeammin, itseäni on joskus estänyt pelko ettei toinen koe itseään ahdistetuksi. Jossain määrin estää myös pelko, että syntyy jonkinlainen kohtaus. On vaikea päätellä varmasti mitä toinen haluaa. En lähtisi kovin radikaaleja vetoja tekemään vaikkei olisikaan suoraan kielletty. Tiedä sitten olenko arkaillut liiallisesti.
Eihän tähän mitään yksiselitteistä ohjetta tai vastausta ole... suhteita on monenlaisia, mikä tyydyttää yhtä, saattaa toisessa aiheuttaa ihmettelyä... tärkeintä löytää kumppani joka jakaa ajatuksesi ja toiveesi...
Itse haaveilen rakkaudesta isolla ärrällä enkä tyydy vähempään. Tietenkään en sitä välttämättä löydä, mutta onneksi elämässä on muutakin tekemistä ja muitakin ihmissuhteita. Rakkauden puutos todella satuttaa, mutta kaverisuhde tuskin tätä kipua levittäisi, päin vastoin.
Onnellisimmat vanhukset ovat muuten heitä, jotka viettävät aktiivista elämää ja joilla on monipuoliset verkostot. Jos laskee kaiken puolison ja/tai lasten varaan, voi olla edessä tosiaankin se yksinäinen vanhuus.
"Ennen tosiaan kuvittelin rakkauden olevan sitä sellaista kovaa intohimoa ja jotain suuria tunteita. Mutta se ei ollut rakkautta. Se oli intohimoa, adrenaliinia ja endorfiiniä ja myös sitä pelkoa."
Kyllä rakkaus on voimakas tunne, voimakkain ihmisen tunne. Ja siihen sisältyy intohimo, mitä pelkäämistä siinä on.
Ap: Monipuoliset verkostot on tärkeä lisä. Silti ne verkostot eivät jaa kanssasi elämää kodissa ja heilläkin usein on omat läheiset kotona. Itse taas mietin ettei ehkä kannata laskea liikaa ystäväverkostojen varaan. Aika yksin siinä kotona vanhana pyörit jos muut ovat parisuhteellisia, näin käytännön kannalta jos ajattelee.
Taidan elää sitten parisuhteetta. Kompromisseja voi suhteessa tehdä, mutta läheisyyttä ja vetovoimaa sekä yhdistäviä asioita täytyy olla.