ENTÄ SITTEN ?

Entä sitten, kun Suomi on eronnut EU:sta. Kun Suomi on eronnut Eurosta. Kun Suomen rajat on tukittu. Kun Suomen taivas on tilkitty ilmaston muutokselta. Kun on Suomi ja suomalaiset ovat irti kaikesta ja kaikilta vaikutuksilta. Vielä kun pääsisi irti Suomen historiasta. Irti todellisuudesta. Entä sitten ?
2680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Rajat kiinni

Äänestä
  • Ai kun on kerran laitettu?

    Äänestä

Suomi ei eroa EUsta. Suomen rajat eivät mene kiinni. Puupääpersut ovat ja pysyvät nahkurin orsilla. Oliko sitten vielä muuta?

Äänestä

Noihin kysymyksiin tuskin saamme persuilta vastauksia. Kun eivät tiedä eivätkä osaa. Taisivat haukata taas p.....aa. Väkivaltaa ja rikollisuutta siellä kyllä osataan.

Äänestä
  • Paikalliselle jaskalle aivan liian vaikea asia selvitettäväksi. Ei riitä tajunta sellaiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paikalliselle jaskalle aivan liian vaikea asia selvitettäväksi. Ei riitä tajunta sellaiseen.

    persut ei käsitä kattokaas kun ne käy äiteen luona syömässä kuoripottuja ,,sitten lähtee itkien että ennen oli kaikki paremmin. mitä jos nyt palattas sinne rannanjärven aikaan näin kärjistettynä? toki persujen oli aluksi hyvä olla noin matalan ä-ö ihmisinä mutta äkkiä tulis kuitenkin suomen ja sen ulkopuolisen yhteiskunnan tuottamaan hyödykettä ikävä..ja tuontipuolisoita

    Persuedustaja eu:sa meinas, että ilmastonmuutos on taivaan herran käsissä. Joka kertoo paljon älyn lahjoista ja edustajan laiskuudesta.

    Kun joillekin se älytason nostaminen on niin kivuliasta ja niin vaikeaa, kuten sillä herralla. Ottaa amerikaanoista mallia ja lesoo jostain kuolleesta puusepästä, jonka nimissä on juutalaisiakin vainottu kerettiläisinä vuosituhansia.

    Äänestä

Persut+huutaa+”Suomi+takaisin”.++Takaisin+Ruotsin+ja+Venäjän+yhteyteen.+Aikaan+jolloin+elettiin+säätyjen+vallan+alla.+Aikaan+jolloin+90+%+kansasta+köyhyydessä+ja+kurjuudessa,+ilman+äänioikeutta.

Äänestä
  • Saattaa hyvin olla, että persuhuutajat ei tunne Suomen historiasta edes tuon vertaa.

    Äänestä

No sitten suomi tekisi kauppaa esim Britannian ja venäjän kanssa. Kuten myös muun maailman kanssa. Esim kiinan. Ja tietysti myös eu:n kanssa.

Tulleista huolimatta kauppa kävisi, ei eu:n jäsenyys mikään ainoa mahdollisuus ulkomaankauppaan oo. Ihan hyvin kävi kauppa esim 80 luvullakin, kun meillä oli bilateraalinen kauppasopimus Neuvostoliiton kanssa, ja Saksaan myytiin esim paperia.

Euron tilalle tulis luonnollisesti markka.

Kun suomen rajat olis ns tukittu, niin vahvistettaisiin rajavartiostoa niin ettei maahan pääsisi salaa. Varmuuden vuoks voisi rakentaa symbolisesti näyttävän näköisen korkean aidan maarajoille, ja lisätä huomattavasti myös meri alueiden valvontaa.

Maanpuolustuksesta vastaisimme tietysti itse. Eli mihinkään sotilasliittoon ei liityttäis.

Ulkomaanmatkoilla sais tietysti käydä, esim naapurissamme Venäjällä, tai missä vain, ei tää mikään suljettu maa olis. Paitsi kolmannen maailman turvapaikanhakijoilta. Niitä ei otettais yhtään.
Suomen turvapaikkakiintiö olis siis nolla.

Mitään taivasta ei tietenkään voi tukkia edes teoriassa, täytyyhän sitä ilman saada virrata. Merkillinen ehdotus.
Mutta Sitä vastoin ilmastonmuutos ei oo mikään todellinen ilmiö, eli siitä ei puhuttais mitään.

Kaikki maahan sopeutumattomat/valtaväestöstä liian paljon poikkeavat mamut karkoitettaisiin maasta pois.

Suomeen voisi muuttaa vain siirtolaiskiintiön/pisteytyksen kautta, samanlainen kuin esim Kanadassa, Australiassa ja UK:ssa on.

Punavihervasemmistolaiset ja suvakit karkoitettaisiin maasta, tai laitettaisiin esim vankileireille.

Suomen historiasta ei tietenkään voi päästä irti. Järjenvastainen ajatus. Historia on, mikä se on. Sehän on osa suomalaista kulttuuria.

Ja juuri historiallisista syistä ruotsin kielen asema virallisena kielenä lakkautettaisiin, ja se saisi samanlaisen vähemmistökielen aseman kuin saame.

Todellisuudesta ei oo tietenkään tarvetta päästä irti.
Tällä hetkellä Suomessa tosin eletään jossain monikulttuurisuutta ja eu:ta ylistävässä punavihervasemmistolaisessa liberaalissa maailmanparantaja kuplassa. Ei se mielestäni mitenkään realistinen maailmankuva oo.

Suomesta tulisi siis jälleen itsenäinen valtio.

Äänestä
  • Jos luettelon tekijä on jonkin sortin persu, niin vastaus kertoo halusta Natsi-Saksan ja Pohjois- Korean malliin. Malliin jolle demokratia ja ihmisoikeudet ovat täysin vieras käsite. Malli, jossa tieteelliset tosiasiat kielletään ja vapaa kaupankäynti estetään. Malli, josta varmaan jokainen terve kapitalisti ja porvari tahtoo pakoon. Jäljelle jää rautamarkkaa pyörittelevät köyhät persut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos luettelon tekijä on jonkin sortin persu, niin vastaus kertoo halusta Natsi-Saksan ja Pohjois- Korean malliin. Malliin jolle demokratia ja ihmisoikeudet ovat täysin vieras käsite. Malli, jossa tieteelliset tosiasiat kielletään ja vapaa kaupankäynti estetään. Malli, josta varmaan jokainen terve kapitalisti ja porvari tahtoo pakoon. Jäljelle jää rautamarkkaa pyörittelevät köyhät persut.

    Luettelon tekijä on persujen puoluetoimiston työntekijä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luettelon tekijä on persujen puoluetoimiston työntekijä.

    Ilmeisimmin sitten Aadolffi itse.

    Äänestä

Persut huutaa Suomi, Suomi, eivätkä ole edes eläneet, kun vanhat punavihreät puolueet ovat heille tämän maan ja sen hyvinvoinnin rakentaneet. Istuvat valmiissa pöydässä ja tinttailevat, kuin teini-ikäiset, vaatien viikkorahaa.

Äänestä
  • eipä taitaisi suomi yksin pärjätä,englanti on kuitenkin kansainvälisesti mahti valtio moni suuryritys on pitänyt konttoriaan siellä. toki persujen on hieman vaikea käsittää elämän realiteettejä..mutta senhän nyt aikuiset ymmärtää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eipä taitaisi suomi yksin pärjätä,englanti on kuitenkin kansainvälisesti mahti valtio moni suuryritys on pitänyt konttoriaan siellä. toki persujen on hieman vaikea käsittää elämän realiteettejä..mutta senhän nyt aikuiset ymmärtää

    Lueppas 2.10. Klo 21.04 kirjoittamani vastaus uudelleen, erityisesti sen 2 ekaa kappaletta, niin vastaus esittämääsi probleemaan selviää.

    Jos menee yli ymmärryksen, niin selvennän vähän:

    tietänet varmaan, että neuvostoliittoahan ei enää oo, ja että sen seuraaja (kuten edeltäjäkin) on venäjä.

    Kaupankäynti ei tunne rajoja. Jos sulla on sellaista myytävää, mikä ostajaa kiinnostaa, niin kyllä kauppa käy tulleista huolimatta.
    Ei siihen eu:ta välttämättä tarvita. Esim venäjän kauppaa ajatellen eu jäsenyydestä on ollut lähinnä vain haittaa.

    Maiden väleilläkin voi olla kahdenkeskisiä kauppasopimuksia.

    Saisimme luultavasti paremman kauppasopimuksen esim usan kanssa ilman eu jäsenyyttä.

    Ja esim kiinalaisia ei suuremmin kiinnosta, onko suomi eu:n jäsen vai ei.

    Kuten ei esim brasiliaa/turkkiakaan.

    Eikä tietysti britanniaakaan.

    Eu maiden, esim saksan kanssa teimme kauppaa vuosi kymmeniä ilman eu ( / eec ) jäsenyyttäkin.

    Tiivistän: Väitteet kaupankäynnin tyrehtymisestä ilman eu jäsenyyttä on ns "Bull shittiä".

    Eu on nykyisellään lähinnä poliittinen unioni, jossa suomi on maksumiehen roolissa.

    "Palkkioksi" jonkinlaisesta valheellisesta turvallisuuden tunteesta eu jäsenenä "suuren ja mahtavan" venäjän naapurimaana joudumme jatkuvasti vastaanottamaan kansainvaellusta afrikasta/lähi idästä.
    Sieltä ei tulijat lopu...

    Hintana eu-jäsenyydestä tietysti myös se, että emme voi enää itse määrätä suurimmasta osasta asioistamme entiseen malliin.

    Ota ne "punavihervasemmisto/kokoomus lasit " pois päästä, niin menee ehkä paremmin jakeluun...

    suomi on logistisesti erittäin huonossa paikassa jos jää yksin. mikä on sitten euroopan suhtautuminen suomen tuotteisiin eron jälkeen koska suomen tuotteista iso osa kulkeutuun eu.n sisäisessä kaupassa. veikkaan tulleja? ehkä myös jos hullu kansa saisi markan takaisin mikä olisi tuotteiden kurssi sekä tuonnissa että viennissä,bruttokansantuote keikahtaisi päälaelleen no mutta tätähän on hyvin vaikea käsittää ihmisen joka huutaa kadulla talvisota paita päällä ..rajat kiinni...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lueppas 2.10. Klo 21.04 kirjoittamani vastaus uudelleen, erityisesti sen 2 ekaa kappaletta, niin vastaus esittämääsi probleemaan selviää.

    Jos menee yli ymmärryksen, niin selvennän vähän:

    tietänet varmaan, että neuvostoliittoahan ei enää oo, ja että sen seuraaja (kuten edeltäjäkin) on venäjä.

    Kaupankäynti ei tunne rajoja. Jos sulla on sellaista myytävää, mikä ostajaa kiinnostaa, niin kyllä kauppa käy tulleista huolimatta.
    Ei siihen eu:ta välttämättä tarvita. Esim venäjän kauppaa ajatellen eu jäsenyydestä on ollut lähinnä vain haittaa.

    Maiden väleilläkin voi olla kahdenkeskisiä kauppasopimuksia.

    Saisimme luultavasti paremman kauppasopimuksen esim usan kanssa ilman eu jäsenyyttä.

    Ja esim kiinalaisia ei suuremmin kiinnosta, onko suomi eu:n jäsen vai ei.

    Kuten ei esim brasiliaa/turkkiakaan.

    Eikä tietysti britanniaakaan.

    Eu maiden, esim saksan kanssa teimme kauppaa vuosi kymmeniä ilman eu ( / eec ) jäsenyyttäkin.

    Tiivistän: Väitteet kaupankäynnin tyrehtymisestä ilman eu jäsenyyttä on ns "Bull shittiä".

    Eu on nykyisellään lähinnä poliittinen unioni, jossa suomi on maksumiehen roolissa.

    "Palkkioksi" jonkinlaisesta valheellisesta turvallisuuden tunteesta eu jäsenenä "suuren ja mahtavan" venäjän naapurimaana joudumme jatkuvasti vastaanottamaan kansainvaellusta afrikasta/lähi idästä.
    Sieltä ei tulijat lopu...

    Hintana eu-jäsenyydestä tietysti myös se, että emme voi enää itse määrätä suurimmasta osasta asioistamme entiseen malliin.

    Ota ne "punavihervasemmisto/kokoomus lasit " pois päästä, niin menee ehkä paremmin jakeluun...

    Milloin Suomen historiassa on mahtanut olla aika, jolloin Suomi on saanut määrätä asioistaan ”entiseen malliin”, tai hakea vähintään hyväksyntä muilta mailta. Pelkästään jo Suomen valtiollinen itsenäistyminen vaati kansainvälisen hyväksynnän. Siitä kiitos tovereille Lenin ja Stalin.
    Tämä meidän vapaa kapitalistinen talousjärjestemä ei kauan Suomessa haise, jos aivokääpiöpersut pääsisi asioita Suomessa säätämään. Valmiissa pöydässä on vaan niin helppo huudella, kun ei ole mitään vastuuta.

    Tämä täysin hypoteettinen teoreemahan tuntuu kiihdyttävän punavihervasemmistoa liittolaisineen suorastaan raivon valtoihin.

    Vai että kiitos tovereille Lenin ja Stalin....

    Voihan v.... Kaikkea sitä kuuleekin/ siis saa lukea. Ja vielä vuonna 2020...

    No, onhan Suomessa sananvapaus...

    Mut ihmettelen, että mistä ihmeestä, ja miksi juuri nyt, te mahd vuosikausia kapitalistia/oikeiston kannattajaa näytelleet, jonkinlaiset takinkääntäjät, tai mitkä lie korpikommunistit ootte oikein tulleet oikein esiin, ja ennen kaikkea, missä olette viime vuosikymmenet lymyilleet..

    Huomaa kyllä että jäi 100 v sitten ns puhdistukset pahasti kesken tässä maassa, kun jäi tuo aate niin voimakkaasti itämään. Edes Neuvostoliiton romahdus ei punikkisukujenne marxistista ajattelutapaanne lopettanut.

    Vuosikausia teeskentelitte olevanne oikeiston kannattajia, ja kun Suomeen tuli punavihervasemmisto hallitus, todellinen luonteenne/ideologianne on herännyt henkiin.

    Nyt ootte paniikissa, kun sosialismista oppinsa ammentava maan hallitus ajaa korona kriisin siivittämänä maan talouden kohti lamaa...

    Vaalitappiota tulevissa kunnallis/eduskuntavaaleissa ihan aiheestakin peläten näätte jotain painajaisia persujen hallitsemasta suomesta...

    Joudutte ehkä taas kääntämään takkinne...

    Tai ehkä kyseessä joku uusi, punavihervasemmistolaisten maailmanparantaja-ilmastohysteerikkojen jostain netistä omaksuma ideologia..

    Luultavasti just sitä samaa porukkaa, joka eilen (sunnuntai) tukki uutisten mukaan katuja Helsingissä jossain mielenosoituksessa, kannattaa ilmastoanarkismia, ja jopa suomessakin asti kannattaa usan blm - liikettä, äänestää luultavasti vihreitä, kannattaa homo avioliittoja, jne.

    Ja nyt kysymyksesi käsittelyyn....
    Huom, jopa 80 luvulla, kun suomea pidettiin länsimaissa ns suomettuneena, melkeinpä NL:n alusmaana, "Kekkosen aikana", saimme määrätä mm pakolaisten vastaan ottamisesta, monenlaisista pikkuasioista, esim nuuskan myynnistä , yms.
    Nykyään käytännössä kaikki asiat määrätään eu direktiiveillä että näin on toimittava koko Eu:ssa, myös Suomessa, vaikkei käytännössä toimiskaan täällä.

    Ja suomi eu:n malli oppilaana noudattaa pilkuntarkasti kaikkia direktiivejä yms eu byrokratiaa, ja äänestää kiltisti juuri niinkuin isommat maat määräävät.

    Ennen Suomessa piti maantieteellisistä syistä kuunnella itä naapuriamme.
    Pystyimme määräämään kuitenkin viime kädessä itse sisäisistä asioistamme.

    Enää ei. Nykyisellään EU muistuttaa koko ajan entistä enemmän ex-itänaapuriamme, CCCP:tä.

    EU on tullut tavallaan Neuvostoliiton tilalle näille entisille NL:n nöyristelijöille.
    Sosialistien haave toteutui, liityimme osaksi totalitääristä, sosialistista valtioliittoa.

    Tosin emme olleet ennen NL:n jäsen, emmekä lähettäneet sinne rahaa jäsenmaksun muodossa, tai tukeneet sen pankkeja..🤔

    NL ei määrännyt joka asiaamme pilkun tarkasti, kuten esim naapurimaassamme Virossa.

    Noin 500 v olimme osa ruotsia, se oli varmaan ns "svedupellejen" mielestä suomen kulta aikaa...
    Mutta ei täällä silloinkaan orjallisesti kaikkea noudatettu, mitä valtakunnan pääkaupungissa säädettiin. Suomi on laaja maa, ja siihen aikaan ei tietenkään ollut mitään nykyajan tiedonvälitys/-käsittely tekniikkaa.

    100 v ajan olimme autonominen osa venäjää.
    Varsin itsenäisesti täällä asioista päätettiin.

    Voitaneen kuitenkin sanoa, että suunnilleen välillä itsenäisyysjulistus-eu jäsenyys, suomi määräsi asioistaan pääpiirteissään ihan itse.

    Eli esim vajaat 30 v sitten suomi oli itsenäinen, mutta ei täällä missään eristyksissä ulkomaailmasta eletty kuitenkaan..

    2 maailmansodan jälkivuosikymmeninä NL:n uhkailuista/vaatimuksista huolimatta säilytimme kuitenkin koko ajan itsemääräämisoikeutemme.

    Sehän se on itsenäisyyden ideakin. Että voi/uskaltaa itse päättää asioistaan.

    Ei jonkun isomman valtion/valtioliiton osana olo mitään aitoa itsenäisyyttä oo.

    Siis tiivistäen: suomi oli itsenäinen itsenääisyysjulistuksesta siihen asti, jolloin eu:sta päätettiin tehdä valtioliitto.

    Vaikkakin jouduimme välillä kuuntelemaan mitä isommissa maissa päätettiin,niin olimme itsenäisiä ja päätimme lähes kaikista asioista "entiseen malliin".

    Itsemääräämisoikeutemme takaa viime kädessä puolustusvoimat.

    Ja jos oikein pitkälle mennään historiassa, niin vaikka ennen 1300 lukua emme olleet yhtenäinen kansakunta, suomen alueella asui lähinnä vain Suomen eri murteita puhuvia heimoja, esim hämäläiset/karjalaiset, niin jos ns hiuksia aletaan halkomaan, voitaneen sanoa, että ainakin sillon Suomessa voitiin päättää ihan itse omista asioista. Viikingit(ruotsi) ajettiin pois, kuten myös novgorodilaiset (venäjä.). Kauppaa tosin tehtiin joka suuntaan jo silloin.

    Huom, ei suomessa nykyään mikään vapaa kapitalistinen talousjärjestelmä oo.
    Kyllä tää aika sosialistinen järjestelmä on. Enemmän samantyylinen tää on kuin Kiinassa, jos esim USA:an vertaa.

    Ja huom, ei persut sen tyhmempiä oo kuin muutkaan. Naurettavan ylimielinen väite. Tyypillistä punavihervasemmistolaista propagandaa...

    Eli nykyisessä punavihreiden rakentamassa ja kansainvälisesti pärjäävässä, sekä yhteistyökykyisessä Suomessa on hyvä asua ja elää. Ja tällä linjalla on syytä jatkaa ja unohtaa kaikki puheet eristäytymisetä kansainvälisestä yhteisöistä, YK:sta ja EU:sta. Vain niiden kautta voidaan pitää lainsäädäntö ja ihmisoikeudet hallinnassa.

    eikö persuille voisi antaa ahvenanmaan omaksi persulandiaksi

    Ahvenanmaa ei ole myytävänä. Persujen koti on itärajan tuolla puolella, siellä mistä nämä pitkät vastauksetkin tulevat valmiina roskapostituskäyttöön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä täysin hypoteettinen teoreemahan tuntuu kiihdyttävän punavihervasemmistoa liittolaisineen suorastaan raivon valtoihin.

    Vai että kiitos tovereille Lenin ja Stalin....

    Voihan v.... Kaikkea sitä kuuleekin/ siis saa lukea. Ja vielä vuonna 2020...

    No, onhan Suomessa sananvapaus...

    Mut ihmettelen, että mistä ihmeestä, ja miksi juuri nyt, te mahd vuosikausia kapitalistia/oikeiston kannattajaa näytelleet, jonkinlaiset takinkääntäjät, tai mitkä lie korpikommunistit ootte oikein tulleet oikein esiin, ja ennen kaikkea, missä olette viime vuosikymmenet lymyilleet..

    Huomaa kyllä että jäi 100 v sitten ns puhdistukset pahasti kesken tässä maassa, kun jäi tuo aate niin voimakkaasti itämään. Edes Neuvostoliiton romahdus ei punikkisukujenne marxistista ajattelutapaanne lopettanut.

    Vuosikausia teeskentelitte olevanne oikeiston kannattajia, ja kun Suomeen tuli punavihervasemmisto hallitus, todellinen luonteenne/ideologianne on herännyt henkiin.

    Nyt ootte paniikissa, kun sosialismista oppinsa ammentava maan hallitus ajaa korona kriisin siivittämänä maan talouden kohti lamaa...

    Vaalitappiota tulevissa kunnallis/eduskuntavaaleissa ihan aiheestakin peläten näätte jotain painajaisia persujen hallitsemasta suomesta...

    Joudutte ehkä taas kääntämään takkinne...

    Tai ehkä kyseessä joku uusi, punavihervasemmistolaisten maailmanparantaja-ilmastohysteerikkojen jostain netistä omaksuma ideologia..

    Luultavasti just sitä samaa porukkaa, joka eilen (sunnuntai) tukki uutisten mukaan katuja Helsingissä jossain mielenosoituksessa, kannattaa ilmastoanarkismia, ja jopa suomessakin asti kannattaa usan blm - liikettä, äänestää luultavasti vihreitä, kannattaa homo avioliittoja, jne.

    Ja nyt kysymyksesi käsittelyyn....
    Huom, jopa 80 luvulla, kun suomea pidettiin länsimaissa ns suomettuneena, melkeinpä NL:n alusmaana, "Kekkosen aikana", saimme määrätä mm pakolaisten vastaan ottamisesta, monenlaisista pikkuasioista, esim nuuskan myynnistä , yms.
    Nykyään käytännössä kaikki asiat määrätään eu direktiiveillä että näin on toimittava koko Eu:ssa, myös Suomessa, vaikkei käytännössä toimiskaan täällä.

    Ja suomi eu:n malli oppilaana noudattaa pilkuntarkasti kaikkia direktiivejä yms eu byrokratiaa, ja äänestää kiltisti juuri niinkuin isommat maat määräävät.

    Ennen Suomessa piti maantieteellisistä syistä kuunnella itä naapuriamme.
    Pystyimme määräämään kuitenkin viime kädessä itse sisäisistä asioistamme.

    Enää ei. Nykyisellään EU muistuttaa koko ajan entistä enemmän ex-itänaapuriamme, CCCP:tä.

    EU on tullut tavallaan Neuvostoliiton tilalle näille entisille NL:n nöyristelijöille.
    Sosialistien haave toteutui, liityimme osaksi totalitääristä, sosialistista valtioliittoa.

    Tosin emme olleet ennen NL:n jäsen, emmekä lähettäneet sinne rahaa jäsenmaksun muodossa, tai tukeneet sen pankkeja..🤔

    NL ei määrännyt joka asiaamme pilkun tarkasti, kuten esim naapurimaassamme Virossa.

    Noin 500 v olimme osa ruotsia, se oli varmaan ns "svedupellejen" mielestä suomen kulta aikaa...
    Mutta ei täällä silloinkaan orjallisesti kaikkea noudatettu, mitä valtakunnan pääkaupungissa säädettiin. Suomi on laaja maa, ja siihen aikaan ei tietenkään ollut mitään nykyajan tiedonvälitys/-käsittely tekniikkaa.

    100 v ajan olimme autonominen osa venäjää.
    Varsin itsenäisesti täällä asioista päätettiin.

    Voitaneen kuitenkin sanoa, että suunnilleen välillä itsenäisyysjulistus-eu jäsenyys, suomi määräsi asioistaan pääpiirteissään ihan itse.

    Eli esim vajaat 30 v sitten suomi oli itsenäinen, mutta ei täällä missään eristyksissä ulkomaailmasta eletty kuitenkaan..

    2 maailmansodan jälkivuosikymmeninä NL:n uhkailuista/vaatimuksista huolimatta säilytimme kuitenkin koko ajan itsemääräämisoikeutemme.

    Sehän se on itsenäisyyden ideakin. Että voi/uskaltaa itse päättää asioistaan.

    Ei jonkun isomman valtion/valtioliiton osana olo mitään aitoa itsenäisyyttä oo.

    Siis tiivistäen: suomi oli itsenäinen itsenääisyysjulistuksesta siihen asti, jolloin eu:sta päätettiin tehdä valtioliitto.

    Vaikkakin jouduimme välillä kuuntelemaan mitä isommissa maissa päätettiin,niin olimme itsenäisiä ja päätimme lähes kaikista asioista "entiseen malliin".

    Itsemääräämisoikeutemme takaa viime kädessä puolustusvoimat.

    Ja jos oikein pitkälle mennään historiassa, niin vaikka ennen 1300 lukua emme olleet yhtenäinen kansakunta, suomen alueella asui lähinnä vain Suomen eri murteita puhuvia heimoja, esim hämäläiset/karjalaiset, niin jos ns hiuksia aletaan halkomaan, voitaneen sanoa, että ainakin sillon Suomessa voitiin päättää ihan itse omista asioista. Viikingit(ruotsi) ajettiin pois, kuten myös novgorodilaiset (venäjä.). Kauppaa tosin tehtiin joka suuntaan jo silloin.

    Huom, ei suomessa nykyään mikään vapaa kapitalistinen talousjärjestelmä oo.
    Kyllä tää aika sosialistinen järjestelmä on. Enemmän samantyylinen tää on kuin Kiinassa, jos esim USA:an vertaa.

    Ja huom, ei persut sen tyhmempiä oo kuin muutkaan. Naurettavan ylimielinen väite. Tyypillistä punavihervasemmistolaista propagandaa...

    Suomalaisille on täysin selvää, että persuja ei voi syyttää että me suomalaiset saamme elää ja nauttia Suomen hyvinvoinnista ja sosiaalisesta turvasta. Lapsilisistä, toimeentulotuesta, työelämän oikeuksista, työttömyysturvasta, eläkkeistä, julkisesta terveydenhuollosta, koulutuksesta, ja monista muista asioista ja palveluista, jotka ovat punavihreän yhteistyön tulosta.
    Tähän on yksinkertainen ja kattava fakta, että näitä suunsoittajia ei ole ollut edes olemassa, kun Suomi on rakennettu.
    Valkosinimustia persuja suomalaiset voivat kuitenkin syyttää siitä, että istuvat Sipilän hallituksessa ja Audien takapenkeillä leikkaamassa ja heikentämässa suomalaisten hyvinvointia ja rikastuttamassa entisestään rikkaita. Siihen ole järkeä tarvittu.

    Noin se on meille suomalaisille näyttäytynyt. Persut pitävät suomalaisia kusitolppana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eipä taitaisi suomi yksin pärjätä,englanti on kuitenkin kansainvälisesti mahti valtio moni suuryritys on pitänyt konttoriaan siellä. toki persujen on hieman vaikea käsittää elämän realiteettejä..mutta senhän nyt aikuiset ymmärtää

    Ei pärjää Britanniakaan omillaan, siinähän se just onkin. Asuin itse Britanniassa toistakymmentä vuotta, joten siltä pohjalta tunnen heikäläisten mielenliikkeitä jossain määrin. Brexitin taustalla on (muun muassa) Brittien epäonnistuminen imperiuminsa menettämisen käsittelemisessä. Monet heistä kuvittelevat edelleen olevansa merkittävimpiä pelureita maailmassa - he aidosti uskovat pystyvänsä esim. tekemään kauppasopimuksia tasavertaisina vaikkapa USA:n tai Kiinan kanssa (tai Brexitin tapauksessa tasavertaisena 27 maan blokin kanssa). Todellisuus kuitenkin on se, että USA:a ja Kiinaa vastaan tarvitaan isommat paukut, ja Euroopan valtioista kun on kyse, siihen päästään vain EU:n yhteistyöllä. Muuten vaa'ankieli ei ole lähelläkään tasapainoa ja USA ja Kiina pääsevät sanelemaan yksittäisille maille tai pienemmille blokeille pelisäännöt, mistä ei hyvä seuraa. Eurooppalaiset arvot nykypäivänä ovat kuitenkin vielä terveemmällä pohjalla kuin Kiinan puoluediktatuuri tai Amerikan sekopäisyys, ja niitä arvoja kannattaa puolustaa ja olla sen tuiskeessa valmis kompromisseihin erimielisyyksien edessä yhteisen voiman nostamiseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Entä sitten, kun Suomi on eronnut EU:sta. Kun Suomi on eronnut Eurosta. Kun Suomen rajat on tukittu. Kun Suomen taivas on tilkitty ilmaston muutokselta. Kun on Suomi ja suomalaiset ovat irti kaikesta ja kaikilta vaikutuksilta. Vielä kun pääsisi irti Suomen historiasta. Irti todellisuudesta. Entä sitten ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu