Te, joilla on useampi sijoitettu, kertokaapa kokemuksia siitä, miten sijoitetun lapsen ikä on vaikuttanut. Eli tuliko lapsi vauvana, 3 vuotiaana jne. ja miten koette, että tuloikä on vaikuttanut hoidon helppouteen/vaikeuteen?
Sijoitetun ikä
Riina
121502
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei ehkä niinkään yksinomaan se sijoitusajankohdan ikä ole merkittävä, vaan se, mitä kotona on tapahtunut ja missä iässä. Jos ensimmäisten vuosien aikana on syntynyt kiintymyssuhdehäiriö, niin voin luvata vaikeuksia koko loppueläksi.
Vahvasti että lapset tulevat pärjäämään maailmalla.Ja sydämmestäni toivon kun se päivä tulee että haluavat muuttaa täältä omilleen etteivät unohda meitä.Ovat meille tosi rakkaita.
Anteeksi tuli vastattua vääräänpaikkaan.
Meille lapset ovat tulleet melkein suoraan sairaalasta, eli vastasyntyneenä. Hoito on olllut minusta helppoa ja luulen, että kiintyminen lapseen on nopeampaa kun yhteiselämä aloitetaan noin alusta.
lapset tulivat kumpikin 4v ja risat vanhoina.
toinen oli ollut ikänsä laitoksessa, vain vauvaiän äidillään huonoissa oloissa. kärsii pahasta kiintymyssuhde häiriöstä. mutta ei ole raivoisa.
toinen oli kolmeja puolivuotiaaksi alkoholistiäidillään ja kärsii perheväkivallan näkemisestä ja kätketystä vihasta kun ei osaanut puolustaa äitiään juoppoa puolisoa vastaan. ajatelkaa kolmivuotias!
molempien ikä on ollut tavallaan hyvä, tavallaan paha. laitoslapsen olisi taatusti ollut parempi päästä kymmenkuisena perheeseen eikä kasvaa neljäävuotta oikeusprosessikierteessä laitoksessa. vaikeaa on saada laitoslapsi perhelapseksi. oma-aloitteellisuus puuttuu täysin.
Voipa tuo oma-aloitteisuus (hyvissä asioissa) puuttua täysin kahdeksanvuotiaalta kotona (ja kylällä) kasvaneeltakin.
kyllä minusta ns. "normaali" lapselta odottaa esim. leikkiä ilman eri käskyä: leikipä nyt. odottaa, että iman eri vihjettä kysyy: mitä mä tekisin?
minusta ei ole normaalia istua liikahtamati, ääneti sohvan nurkassa 14-20.30, jos kukaan ei huomaa erikseen aktivoida.
jos voit esitellä vastaavasti toimivan tavllisen perheen lapsen, niin sitten uskon ettei lapsessa ole mitään outoa.
Olen hyvin huomannut tämän eron sijaisperheessä kasvaneen lapsen ja laitoslapsen kohdalla kun olen puhunut perheiden kanssa joille on tullut lapsia kansainvälisen adoption kautta. Osalla perheistä toinen lapsi on saanut asua sijaisperheessä ennen adoptiota ja toinen laitoksessa (toki on huomattava, että laitokset ovat näissä maissa erilaiset kuin Suomessa, hyvin askeettiset ja täynnä. Sijaisperheet joista puhun eivät toimi samalla periaatteella kuin suomessa, eli nämä sijaisperheet sijoittavat lapsen vain siihen asti kunnes lapsi pääsee adoptioon) erot ovat olleet hyvin selkeät. Sijaisperheessä olleilla lapsilla on usein kiintymysuhde kehittynyt hyvin ja lapsessa on iloisuus. Laitoslapset saattavat aluksi olla hyvin apaattisia ja esiintyy heijaamista ja muita tyypillisiä oireita.
Tai sitten ei. Myös laitoslapsissa voi olla iloisia lapsia. Tiedän kokemuksesta.
Meille sijoitettiin 3-4 vuotta sitten veljekset.Olivat 5v ja 8v.Pojat eivät ole ottanut minua äidiksi,vaan "huoltajaksi".Kutsuvat minua nimeltä,ja koska he olivat kuiteskin niinkin isoja tullessaan meille,kiintyminen aika vaikeata.Olemme enemmän kuin ystävyys suhde,lapsia joista minä huolehdin,ja välitän kovasti.Tyttö sijoitettiin meille viime kesänä,4v.alkoi heti kutsua minua äidiksi.Puhun tytölle että hänellä on 2 äitiä.Uskon että ikä oli iso tekiä siinä että hän otti meidät omakseen,kiintymys suhde syntyi niinkin nopeasti.Minulla varm.kesti kauemmin kiintyä häneen kun hänen meihin.Mutta yllätyksenä oli miten vaikea 4vuotias voi olla!Luulin että mitä nuorempi sen helpompi lapsi on.(siis terveet lapset)Ei se ikä näköjään siihen aina vaikuta!Mutta emme helisemässä ole,työtä vaan on tytön kanssa enemmän tehtävä,hän ei ole tottunut että aikuinen päättää asioista!=)
..on täälläkin ollut vaikka lapsi tuli jo kolme vuotiaana. Kiintymisessä on käynyt samoin kuin teilläkin, että lapsi varmaan kiinnittyi nopeammin kuin me. En kuitenkaan usko, että kiintyminen meihin välttämättä on ollut kovin syvää ja lähinnä on tapa kutsua äidiksi ja tulla syliin, sillä siitä puuttuu sellainen lämpö... saatat ymmärtää mitä tarkoitan.
Meidän 4 v:llä on myös ongelmia siinä, että hän pyrkii manipuloimaan meitä, eikä ymmärrä mitä on olla lapsi vaan käyttäytyy monessa asiassa kuin aikuiset. Osaa sellaisia asioita mitä aikuisten kuuluu osata, mutta ei osaa toimia lasten tavoin (ei tiedä mitä on olla lapsi). Raskasta on ollut reilun vuoden, mutta kyllä nyt näyttää rauhoittuvan jonkin verran ja aikuisriippuvaisuuskin on vähentynyt ja lapsi on oppinut leikkimäänkin.
Halusin kirjoittaa tämän vain siksi, että uskon ymmärtäväni täysin miltä teistä juuri nyt tuntuu ja vaikka jaksetaankin niin välillä on vaikea ymmärtää miten pilalle lapsen voi laittaa...
Ensin tuli 9kk:n ikäinen sikiöaikanaan alkoholille altistunut lapsi, joka oli hädintuskin 4kk:n ikäisen tasolla kehityksessään.
Lapsi on ollut ennen meille tuloaan muutaman kerran sairaalassa ja lastenkodissa, myös mummolla ja ilmeisesti yksin kotonakin.
Vaikka lapsi siis oli vauva meille tullessaan oli hänellä sekä neurologisia poikkeavuuksia, että psyykkisiä vaikeuksia, jotka nyt kohta 9-vuotiaana ilmenevät mm.ylihuolehtimisena ("onko autossa varmasti bensaa? ruokakaappi alkaa näyttää tyhjältä, pikkusiskon nukkumaanmenoaika oli minuutti sitten"), tarkkaavaisuus- ja keskittymisvaikeuksina, sekä lievänä kehitysvammaisuutena.
Toinen vauva sijoitettiin meille suoraan sen sairaalan lastenosastolta, jossa hänen biologinen äitinsä oli hänet synnyttänyt.
Hänen kanssaan on ollut koko ajan selvästi "helpompaa", vaikka hänkin on kärsinyt raskauden aikaisen alkoholin käytön vaikutuksista (mm. puhe- ja oppimisvaikeuksia, sekä impulssikontrollin heikkoutta löytyy). Kiintymyssuhde on kuitenkin vahva, joten hän voi elää elämäänsä turvallisin mielin ja luottavaisesti, osaa leikkiä ja hänen kanssaan on vanhempikin sijoitettumme oppinut jonkin verran leikkimistä.
Nyt, kun olemme toivoneet uutta sijoitettua, niin olemme koko ajan kahden vaiheilla uskallammeko riskeerata koko perheen elämän ottamalla leikki-ikäisen (meitä pidetään liian vanhoina vauvaikäisen lapsen kasvattajiksi), mutta täytyy sitten harkita, jos ja kun perhettämme kaipava lapsi löytyy.
Minusta viimevuosina tehtyjen kiintymyssuhteen kehittymiseen liittyvät tutkimukset pitäisi ottaa huomioon vauvoja ja pikkulapsia huostaanotettaessa l. Tampereen mallin mukaan : ei mielellään laitossijoituksia alle 3-vuotiaille, vaan heti perheisiin, jossa vastuuaikuinen koko ajan sama.