Moikka! 13-vuotias tytteli täällä kyselee. Eli tänään (pe 2.10.2020) koulussa tosiaan pyörryin. Ensimmäisellä tunnilla meillä oli kaksi tuntia liikuntaa. Juostiin 1500 metriä, ja juoksin koko matkan kävelemättä. Opettajani, joka on myös luokanvalvojani, kehui tulostani ja olin hyvällä tuulella. Yhtäkkiä tunsin etten saa henkeä ja ajattelin, että se on normaalia. Kaikkihan juoksemisen jälkeen läähättävät. Tämä jatkui kuitenkin kauan, ja hengitin raskaita hengityksiä tiheään tahtiin suuni kautta. Paras kaverini kysyi, onko kaikki hyvin, ja vastasin että on. Seuraavana meillä oli pesistä ja läähätin edelleen (tässä vaiheessa juoksustani oli mennyt jo 15 min). Annoin kuitenkin asian olla ja menin mukaan peliin. Juuri kun juoksin maaliin, tunsn outoa kihelmöintiä nenässäni ja sormissani. Tosi nopeasti kihelmöintiä oli koko kehossa, ja hengittäminen oli edelleen vaikeaa. Sitten alkoi huimata enkä kuullut kunnolla mitä minulle sanottiin. Ystäväni taas huomasi, että kaikki ei ole ok. Hän kertoi opettajalle, joka kyseli minulta kaikkea turhaa paskaa. Esim. söitkö aamulla, onko sulla jotain sairauksia ja onko näin käynyt joskus aiemmin. Vastasin kysymyksiin ja hän antoi repustaan Siripiriä (oli muuten vitun pahaa). Hän myös luokanvalvojanani sanoi, että jos hengitys ongelma jatkuu, menisin kertomaan hänelle. Sitten liikkatunti loppui, ja meillä oli mantsaa. Mantsan tunnilla istuin taas parhaan kaverini vieressä, ja minua alkoi huimata. Silmissäni sumeni ja pääni kaatui pöydälle; pyörryin noin 1,30 minuutiksi kai. Mantsan ope käski terkkarille, jossa sain vettä tosi paljon ja menin sellaiseen lepohuoneeseen. Sanoin, että olen loputkin koulupäivästä vain koulussa. Seuraavana oli sitten matikkaa. Vieläkin muuten hengitys oli vaikeaa. Kesken tunnin luokanvalvojani ilmestyi luokkaan, ja pyysi minua käytävälle juttelemaan. Hän oli kuullut terkkarilta pyörtymisestä ja taas kyseli. Hän kertoi, että minulla oli ehkä astma, amnesia tai joku muu sairaus. Sitten hän vei minut autollaan kotia. Eli siis; onko minulla nyt astma tai amnesia tai joku sairaus!?? Haluan selvennystä, kun lv ei kertonut enempää!
Pyörtyminen koulussa
5
926
Vastaukset
- Anonyymi
Eikö sinun vanhemmat tuosta varanneet aikaa lääkärille, että selviäisi mikä on? Ihan syystä opettaja huolestui, mutta hän ei voi sinua lääkärille viedä, se on vanhempien asia tai menee lastensuojeluilmoitukseksi, jos sinun terveyttäsi ei hoideta huoltajiiesi puolesta.
Rasituksesta ja sen jälkeen pyörtyileminen saattaa johtua esim. sydänlihaksen tulehduksesta, joka ei ole elinikäinen vamma, jos sen tarkistaa ja hoitaa lääkärikäynnillä.
Nuorille varsinkin tuo on vaarallinen, koska he vaikuttavat muuten terveiltä pidemmän aikaa kunnes tulehdus on liian paha.
Pyörtyminen muutenkin meinaa sitä, että verestä ei tule happea tarpeeksi aivoihin ja jos syytä ei tutkita, joku kerta saatat pyörtyä niin, että lyöt pääsi ja saat aivovaurion. Se ei tule olemaan mukavaa elämää.
Ota opettajasi turhaa paskaa kysymykset ja huoli tosissaan ja vaadi lääkärille pääsyä. Rasituksesta ja sen jälkeen alkavat tuollaiset oireet ei ole mikään leikin asia, varsinkin nuoren kohdalla ja riskeeraat koko loppu elämäsi, jos sitä ei nyt selvitetä ajoissa. - Anonyymi
Oon 16v poika ja 14vuotiaana mä menetin tajuntani koulun jälkeen. Olin koulussa kävellen, kun pyörästä oli kumi puhki ja juoksin kotia kohti, kun oli kiire. Juoksin silloin paljon. Juoksu oli oikeestaan harrastus. Jaksoin usein monta kilsaa ilman kovaa hengästymistä ja ihmettelin, että miksi helvetissä nyt tuntuu niin raskaalta. Pysähdyin liikennevaloihin todella väsähtäneenä ja aioin kaivaa energiajuoma pullon repusta, kun pimeni. Heräsin siihen, kun joku mummo taputtelee mua kasvoille. Yritin nousta ylös ja vakuuttelin olevani kunnossa vaikka en itsekään uskonut itseäni. Lopulta pääsin ylös käyttämällä liikennevalotolppaa tukena ja kävelin kotiin. Kun tulin kotiin ja lysähdin heti eteisessä olevalle nojatuolille vanhemmat kysyivät heti olenko kunnossa. Kun kerroin heille niin he päättivät, että mut pitää tutkia lääkärissä vaikka selvästi he pitivät sitäkin mahdollisena, että kyseessä olisi pelkkä lintsausyritys joka nyt vaan olisi viety vähän liian pitkälle. Lääkärissä katsoivat ja eivät löytäneet mitään, mutta sanoivat, että kova energiajuoman juonti joka siis oli mun yksi riippuvuus ja on edelleen saattoi aiheuttaa sydämelle jonkin rytmihäiriön. Etenkin, kun mun suvussa on taipumusta. Isä, isän äiti, äidin isä ja äidin isoisä ovat kärsineet sydänvioista. Ainakin he. Ja mulla on todettu esim korkee verenpaine vaikka elän energiajuomia lukuunottamatta terveellisesti. Että saattaa johtua sinunkin pyörtyminen sydämestä.
- Anonyymi
Sydän on se yleisin syypää pyörtymisiin, varsinkin rasituksessa. Unohdin kokonaan tuon energiajuoma homman kun nuorilla on aikaisemmin sydänlihastulehdus ollut yksi iso syyllinen.
Oli syy lopulta mikä tahansa, niin kannattaa se sydän tarkistaa ja tarkkailla.
- Anonyymi
Tuo raskas hengitys viittaa alkavaan astmaan. On ihan tutuntuntuisia oireita. Itse sairastin astmaa joskus, mutta pääsin siitä eroon aikuisiän kynnyksellä. Astma on lyhykäisyydessään keuhkoissa oleva "pysyvä" tulehdustila, mitä hoidetaan suun kautta hengitettävillä lääkkeillä. Lääkkeitä on karkeasti ottaen kahta lajia, hoitavia ja avaavia. Hoitavia käytetään jatkuvasti, mutta avaavia otetaan silloin, kun astmakohtauksen ensimerkit ovat nähtävissä. Eli hengityksen muuttuminen raskaaksi, yskänpuuskat. Nämä lääkket laajentavat keuhkoputkia nopeasti, ja helpottavat hengitystä. Sairaus todetaan lääkärissä, eli sinne kannattaa hakeutua. Samalla tosin kannattaa selvittää, että taustalla ei ole mitään muuta sairautta.
- Anonyymi
Minultakin meni taju koulussa koska olin nukkunut yön huonosti oon 11v Eino ja Ulvilalainen poika pyörryin (19.11.2024) koulussa olin yön aikana lukenut kirjaa jossa oli yli neljäsataa sivua mä pyörryin kun meillä oli menossa kolmas tunti koulussa eli matikkaa olin välitunnilla huomannut että oli huonoolo ja tuntui siltä kuinka veri olisi pysähtynyt ja mulla tuntui siltä että oli aivotärähdys ja nestehukka sekä tuntui siltä että verensokeri olisi tosi matalalla vaikka mulla ei ole diabetestä tunnilla kävi niin että kun heikkotti liikaa niin mun pää osui pöytään ja siinä samassa mun maailma pimeni olin jotain 5 tai 6 minuuttia pyörryksissä ja kun mä heräsin olin meidän luokan sohvalla terveydenhoitaja oli käynyt katsomassa mutta en saanut selville mitä silloin kävi enkä ikinä kertonut että luin kirjas koko yön ne olivat kysyneet otiksä sun lääkkeen aamulla ja sen ootko syönyt aamiaista mutta oli vaikea vastata No jokatapauksessa terveydenhoitaja sanoi että pitäisi lähteä kotiin koska terveydenhoitaja oli saanut mun iskään yhteyttä mutta mun äiti oli töissä yhä mä lähdin pyörällä kotiin kotona menin heti sohvalle lepäämään mun isällä oli vapaa päivä silloin ja niin meidän ei tarvinnut lähteä lääkäriin koska mun iskä oli lääkäri ja menin vasta torstaina kouluun ja en mennyt jalkapallo treeneihin silloin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14813137Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729591Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h949084Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k137705Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386704Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1476124Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153114En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911179Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71123YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl84980