Valitus rantatontin myynnistä kaupunginhallituksen jäsenelle

Anonyymi

Taannoin Heinolan kaupunginhallitus päätti myydä kunnan arvokasta maaomaisuutta, vastoin kaupunginjohtajan esitystä, etuosto-oikeudella alehintaan.
Päätöksestä jätettiin oikaisuvaatimus, koska asiassa oli mm. jääviyteen liittyviä epäselvyyksiä.
Hallitus odotetusti hylkäsi oikaisuvaatimuksen ja asia eteni hallinto-oikeuteen, kannattaa lukea valituskirjelmä osoitteesta, se on esityslistan liitteenä:

https://kokoukset.heinola.fi/dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20205485-1

Valitus on mielestäni erinomainen ja kertoo ainakin itselleni aika karua kieltä. Kannattaa lukea, niin näkemykset avartuvat.
Valituksesta käy ilmi myös miten alkuperäiselle vuokralaiselle kävi ja miten vuokra-ilmoituksen kanssa alun perin meneteltiin - sitä ei pahemmin mainostettu..

Valtuutetut, hallituksen jäsenet mukaanlukien, on äänestetty hoitamaan kunnan ja kuntalaisten asioita niiden edun mukaisesti, eli ei oman edun mukaisesti.

Millä tavoin edistää KUNNAN tai KUNTALAISTEN etua, jos arvokas rantatontti myydään etuosto-oikeus myöntämällä, edullisesti, kaupunginhallituksen jäsenelle?

Hyödyttääkö kaupunkia, että se saa satoja tuhansia euroja vähemmän myyntituloja, kuin reilulla ja avoimella huutokaupalla saisi?

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näköjään valitus on poistettu esityslistan liitteestä?
      Aiemmin se näkyi siellä. Aika erikoista!

      • Anonyymi

        Kannattaa pyytää valitus luettavaksi kaupungin kirjaamosta.
        Se on julkinen asiakirja ja tuulee luovuttaa pyytäjälle.


      • Anonyymi

        Minäkin kävin alunperin lukemassa valituksen. Aika erikoista, että se on nyttemmin otettu pois. Ei oikein vahvista kuvaa kaupungin päätöksenteon avoimuudesta!

        Noh, valitus oli pitkä ja sisälsi paljon asiaa. Ehkä osa siinä esiin tuoduista asioista on niin kiusallisia, että se on otettu pois netistä.

        Kyse on kuitenkin julkisesta asiakirjasta, joka on lain mukana annettava sitä pyytävälle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin kävin alunperin lukemassa valituksen. Aika erikoista, että se on nyttemmin otettu pois. Ei oikein vahvista kuvaa kaupungin päätöksenteon avoimuudesta!

        Noh, valitus oli pitkä ja sisälsi paljon asiaa. Ehkä osa siinä esiin tuoduista asioista on niin kiusallisia, että se on otettu pois netistä.

        Kyse on kuitenkin julkisesta asiakirjasta, joka on lain mukana annettava sitä pyytävälle.

        Esityslistalla valitus oli. Miksei pöytäkirjassa?
        Eikö asia kuulu kuntalaisille, vaikka näiden omaisuuden myynnistä on kyse?


    • Anonyymi

      Muitakin herran jääviyksiä pitäisi tarkastella. Kuitenkin Heinolan hovirakentajan toimitusjohtaja. Klikki joka näyttää epäeettiseltä.

    • Anonyymi

      Kyselinkin juuri toisessa ketjussa, miten tämä asia on edennyt.
      Mistäköhän tämän valituksen voi saada luettavaksi?
      Seurasin viimeisintä tonttihuutokauppaa netistä ja siinä hinnat kyllä nousivat todella korkeiksi.
      Koronan aiheuttaman loma-asuntobuumin vuoksi näiden valituksen alaisten tonttien hinnat olisivat todennäköisesti nousseet huutokauppaamalla vastaavasti kuin niiden hinnat vallitsevassa tilanteessa, jossa kysyntä ylitti tarjonnan. Hävisiköhän kaupunki tässä useamman satatuhatta euroa?

      • Anonyymi

        Kuka kaupungintalolla suojelee Ilkka Jaakkolaa?
        Kuuluuko tämäkin uimahallin remontti epäselvyyksiin.


    • Anonyymi

      Montakohan hoitajaa saisi mäntylään tai Hopeasiltaan rahalla, jonka olisi saanut myymällä tontit eniten tarjoavalle?
      Veikkaan, että pariksi vuodeksi ainakin viisi hoitajaa lisää. Mitä mieltä demarit ja kokoomus tästä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe