Tukholma NYT

Tällaisia ovat Tukholmassa pelkoa aiheuttavat jengit!

SIINA EKBERG | 02.10.2020 | 23:55- päivitetty 02.10.2020 | 15:20

Poliisin materiaaliin pohjaava katsaus antaa kuvan 30:stä Ruotsin pääkaupunkiseudun rikollisryhmästä.

Aftonbladet uutisoi Tukholmassa ja sen ympäristössä toimivien rikollisjengien toiminnasta ja siihen osallistuvista henkilöistä. Katsauksessa, joka perustuu poliisin tiedustelumateriaaliin, on mukana 30 Tukholman jengimaailmassa toimivaa rikollisjärjestöä.

Katsauksessa nimetään 676 jengiläistä, joista 674 on miehiä ja kaksi naisia. Joukossa on johtajia ja heidän alaisiaan, myös niin sanottuja juoksupoikia. Mukana jengeissä on 36 alaikäistä, joista nuorin on 13-vuotias.

https://www.verkkouutiset.fi/tallaisia-ovat-tukholmassa-pelkoa-aiheuttavat-jengit/#439b70a4
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eilisessä Sannikan tv-ohjelmassa poliisien liiton puheenjohtaja ryhdikkäästi ilmaisi, että on tehtävä paljon toimia ettei tilanne Suomessa pääse muodostumaan samanlaiseksi kuin Ruotsissa.
Tärkeimpänä nyt on poliisien määrän lisääminen, jotta juttuihin on käsiä nopeasti puuttumaan ja tutkintaa hoitamaan.
Rikollisuudelle menetettyjä alueita on vaikea tai mahdoton jälkikäteen saada takaisin.

Äänestä

Totta kai saadaan jos tosissaan halutaan, luulen ettei suomessa anneta mennä lähellekkään tuohon pisteeseen.

Jyrätään tuollaiset maan tasalle ja asutetaan ne ihmiset niin ettei pääse muodostumaan häiriö tekijöitä.

Äänestä
  • Niinkö, no milloin fria tider alkaa kirjoittelemaan virolaisista rikollisistaan jotka huseeraavat pohjoismaissa isobritaniassa Espanjassa ja narkkirikollisuudestaan jonka lonkerot ulottuvat Suomen katiska oikeudenkäyntiin. Fria tider on eestiläinen äärioikeiston populisti julkaisija netissä. Sillä ei ole edes oikeutta toimita sanomalehtenä Ruotsissa, tuskin Suomessakaan.
    Luulenpa että Ruotsin poliisi ei ole antanut yhtään julkilausumaa tälle netti julkaisijalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinkö, no milloin fria tider alkaa kirjoittelemaan virolaisista rikollisistaan jotka huseeraavat pohjoismaissa isobritaniassa Espanjassa ja narkkirikollisuudestaan jonka lonkerot ulottuvat Suomen katiska oikeudenkäyntiin. Fria tider on eestiläinen äärioikeiston populisti julkaisija netissä. Sillä ei ole edes oikeutta toimita sanomalehtenä Ruotsissa, tuskin Suomessakaan.
    Luulenpa että Ruotsin poliisi ei ole antanut yhtään julkilausumaa tälle netti julkaisijalle.

    On sillä Ruotsin valtion lupa, kun se on saanut verkkotunnuksen .se.
    Sen saa ainoastaan hakemuksesta samoinkuin .fi-tunnuksenkin, joista viestintävirasto tms. päättää.

    Sinun ymmärrys netistä on aivan perCstä, joten muukin läppäsi on samaa luulotteluluokkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tällaisia ovat Tukholmassa pelkoa aiheuttavat jengit!

SIINA EKBERG | 02.10.2020 | 23:55- päivitetty 02.10.2020 | 15:20

Poliisin materiaaliin pohjaava katsaus antaa kuvan 30:stä Ruotsin pääkaupunkiseudun rikollisryhmästä.

Aftonbladet uutisoi Tukholmassa ja sen ympäristössä toimivien rikollisjengien toiminnasta ja siihen osallistuvista henkilöistä. Katsauksessa, joka perustuu poliisin tiedustelumateriaaliin, on mukana 30 Tukholman jengimaailmassa toimivaa rikollisjärjestöä.

Katsauksessa nimetään 676 jengiläistä, joista 674 on miehiä ja kaksi naisia. Joukossa on johtajia ja heidän alaisiaan, myös niin sanottuja juoksupoikia. Mukana jengeissä on 36 alaikäistä, joista nuorin on 13-vuotias.

https://www.verkkouutiset.fi/tallaisia-ovat-tukholmassa-pelkoa-aiheuttavat-jengit/#439b70a4

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu