Minkä rikollisryhmän arvostaisette korkeimmalle? Itse arvostan NBK:ta.Perusteluna on et eivät häiritse muita ihmisiä kuin surkeita paskahousuja,jotka ovat itse tyrineet asiansa.Ja tuntemani henkilöt ovat kavereilleen reiluja.
mitäs mieltä?
utelias
71110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Se toimii kaikkia paskhousuja vastaan ja menestyksellä. :)
Naurettavaa pelleilyä tuollainen "kerhotoiminta", yks "välkyimmistä" on pomo ja sanelee toiminnan säännöt.Muut sitten tekevät mitä käsketään. Onneksi suurin osa päätyy linnaan, ennemmin tai myöhemmin. Kai niille on jäänyt "tarhavaihe" päälle lapsuudesta. Mikä muuten on helpoin teko, mitä ihminen voi toiselle tehdä? V.tappaa, siihen pystyy kuka vain, mutta ihmisen kasvattaminen vauvasta, kunnon aikuiseksi onkin vaikein.
miksiköhän sitä pitäisi sitten jotain h*vetin rosvojoukkoa arvostaa?
Kaikki nämä ns. rikollisryhmät on alinta sakkaa, siltojen miehiäkin halveksuttavampia...
Vähilläkin lahjoilla voi päästä elämään leveästi toisten tienaamilla rahoilla, jos on kuuliainen puolueelle.
todistaa että hoitoon sinä kuulut,jos et jo ole lukkojen takana.
..aitoja uskon veljiä&sisaria. Yleensä sitten kun olette leikkinne leikkineet ja elämä on umpikujassa niin saadaan teitä auttaa ja hoivata Rakkaudella!
Niin varmaan kavereilleen muttei kenellekään muulle. Turhia pullistelijoita kaikki vitun lennokkikerhot. Siellä sitä sitte ollaan linnassa ja vedetään kiljua ku ei muuta ole. -Ja ollaan niin kovaa äijää.
Itse arvostan niitä jotka ei jää kiinni!=)