Kajaanin matkailuvaltti turisteille.
Vastaukset 15
- Anonyymi
Hieno juttu kaikenkaikkiaan. Näin sitä tehdään muissakin maissa ja kaupungeissa. Turisteja on nykyään niin vähän Kajaanissa, että tarttis tehdä kyllä ihan jotain isompaa, jotta niitä tänne saataisiin.
- Anonyymi
Palvelusektori tuli viimeisenä teollisuuden ja rakentamisen jälkeen Kajaaniinkin. Koronakin kiihdyttää palveluiden tarjonnan rappeutumista. Paperitehtaan lopetuksen jälkeen on ollut jonkinlaista tekohengitystä.
- Anonyymi
Siellä passaa Eloapinoiden ilmastoperformansseja pittää, ei liikenne häiriinny
- Anonyymi
Kyllä näin on - eloapinoita ollaan itse kukin nuoruudessa oltu, sitä vaan ei noin keski-ikäisenä tahdo muistaa tai osaa enää ajatella. Jos ei eloapinoita olisi, mahdettaisiin vielä asua kaupungissa, jossa autolla ajeltaisiin matka kuin matka, poltettaisiin röökiä joka paikassa, sotkettaisiin paikat kun ei noita roskiksia ennen noin paljoa ollut - kukahan eloapina nuokin on keksinyt, että ihan itse pitää kaupunki pitää siistinä.
Eloapinoiden ansiota on myös turvavyöpakko tai kypäräsuositukset sun muut. Niin me vaan väkisellä kehitytään ja syy on noiden piruvieköön eloapinoiden (= kriittisesti ajatteleva nuori, kantaa ottava nuori - HIENOA!!!) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä näin on - eloapinoita ollaan itse kukin nuoruudessa oltu, sitä vaan ei noin keski-ikäisenä tahdo muistaa tai osaa enää ajatella. Jos ei eloapinoita olisi, mahdettaisiin vielä asua kaupungissa, jossa autolla ajeltaisiin matka kuin matka, poltettaisiin röökiä joka paikassa, sotkettaisiin paikat kun ei noita roskiksia ennen noin paljoa ollut - kukahan eloapina nuokin on keksinyt, että ihan itse pitää kaupunki pitää siistinä.
Eloapinoiden ansiota on myös turvavyöpakko tai kypäräsuositukset sun muut. Niin me vaan väkisellä kehitytään ja syy on noiden piruvieköön eloapinoiden (= kriittisesti ajatteleva nuori, kantaa ottava nuori - HIENOA!!!)Hyviä pointteja kyllä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä näin on - eloapinoita ollaan itse kukin nuoruudessa oltu, sitä vaan ei noin keski-ikäisenä tahdo muistaa tai osaa enää ajatella. Jos ei eloapinoita olisi, mahdettaisiin vielä asua kaupungissa, jossa autolla ajeltaisiin matka kuin matka, poltettaisiin röökiä joka paikassa, sotkettaisiin paikat kun ei noita roskiksia ennen noin paljoa ollut - kukahan eloapina nuokin on keksinyt, että ihan itse pitää kaupunki pitää siistinä.
Eloapinoiden ansiota on myös turvavyöpakko tai kypäräsuositukset sun muut. Niin me vaan väkisellä kehitytään ja syy on noiden piruvieköön eloapinoiden (= kriittisesti ajatteleva nuori, kantaa ottava nuori - HIENOA!!!)Turvavyöpakko, Karjalaisen (kesk.) hallitus, ei viherpiiperöitä
Suomen ensimmäinen tupakkalaki, Miettusen (kesk.) hallitus, ei viherpiiperöitä
- Anonyymi
Kyllä oikein hyvä kävelypainotteinen kauppakatu... Nyt viimeisetkin yritykset sieltä kuolevat pois koska miksi sieltä mitään ostaa kun tavarat pitää raahata kilometritolkulla autolle... Niin unohtui nyt alueen kehittäminen jollakin vtun idealistilla. No minua ei haittaa kyllä sinne nistit ja muut pilleri petet kotiutuu varastelemaan yön ja päivän kanssa.
- Anonyymi
Höpöhöpö, ne asiakkaat jotka tänäkin päivänä käyttävät Kauppakadun palveluita, eivät tarvitse autoa, jolla ajaa oven eteen!!! Ne kävelykadusta valittajat käyttävät korkeintaan apteekkia, jos sitäkään.
Mitä helvetin tavaroita muka "pitää raahata" autolla, voi tsiisus sentään, Kenkä- ja vaatekasseja vai? JO on kunto päässyt huonoksi!
Yrityksen kuolevat pois kun nettikauppa kehittyy, sille ei voi mitään, paitsi että laittaisi jalkaa toisen eteen ja kävelisi muutaman metrin kaupoille - niin minä teen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö, ne asiakkaat jotka tänäkin päivänä käyttävät Kauppakadun palveluita, eivät tarvitse autoa, jolla ajaa oven eteen!!! Ne kävelykadusta valittajat käyttävät korkeintaan apteekkia, jos sitäkään.
Mitä helvetin tavaroita muka "pitää raahata" autolla, voi tsiisus sentään, Kenkä- ja vaatekasseja vai? JO on kunto päässyt huonoksi!
Yrityksen kuolevat pois kun nettikauppa kehittyy, sille ei voi mitään, paitsi että laittaisi jalkaa toisen eteen ja kävelisi muutaman metrin kaupoille - niin minä teen!Mitäpä vttua luulet että minä teen? Kävelen toki aina ja jätänkin auton kauemmas. Sinulla varmaan onkin kommentista päätellen sitä lääkityksen hakua apteekista ja useasti.
Valitettavasti on ihmisiä jotka ostavat tuotteita ja käyttävät palveluja! Eivätkä vain jeesustele ja möllötö penkillä päivät pitkät. Se kahvikupin osto ei yrittäjiä pidä hengissä.
- Anonyymi
Paraniko kävelykatu siihen uhratun rahan verran?
Kauppiaiden myynti laski, kun katu oli suljettu koko kesän.- Anonyymi
Ja myynnin vähenemiseenhän ei korona vaikuttanut yhtään mitään? Ihmiset ostivat vähemmän, ja ne vähätkin verkkokaupoista. Täällä vain kaikki laitetaan kävelykadun piikkiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja myynnin vähenemiseenhän ei korona vaikuttanut yhtään mitään? Ihmiset ostivat vähemmän, ja ne vähätkin verkkokaupoista. Täällä vain kaikki laitetaan kävelykadun piikkiin.
Saisko tätäkin mamujen syyks mitenkään, sehän on täällä yleisin vaihtoehto kaikkiieen.
- Anonyymi
On meill’ nyt hieno katu. Parkkipaikkojakin on, karvanoppatojotakuskeilla ei kuitenkaan ole rahaa ostoksille
- Anonyymi
Katu on hieno ja pitemmällä tähtäimellä myös koko keskusta kannattaa muuttaa kävelykaduksi, alkaa nimittäin vihervasemmisto verottamaan autoilijaa ihan isän kädestä. https://www.is.fi/autot/art-2000006674458.html
- Anonyymi
Taitaa PS olla ainoa puolue, joka tuota vastustaa, siispä sinne ääneni vaaleissa sujahtaa 😎
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091320
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 5438
- 52403
- 42400