Avoin kirje Suomen pääministerille, rouva Sanna Marinille

Anonyymi

Hyvä Sanna Marin,

otan sinuun yhteyttä, sillä pidän sinua järkevimpänä maan johtajista. En seuraa politiikkaa paljoakaan, mutta arvioni mukaan on suuresti sinun toimiesi ansiota, että Suomi onnistui välttämään uuden viruksen aiheuttaman valtavan paniikin ja siitä seuraavat epäpätevät keinot, joka ei suurimmalta osalta maailman muista maista onnistunut. Erittäin suuri kiitos sinulle siitä!

Virusten olemassaolon ja niiden tautiin johtavan vahingoittavan vaikutuksen selvitettyään, ihminen julisti Pyhän Sodan niitä vastaan. Kun kuitenkin katsotaan virusten globaalia esiintymistä, niiden vahingoittavia vaikutuksia pitäisi pitää poikkeuksena, eikä normina. Itse asiassa me ja luonto ympärillämme on täynnä viruksia, mutta silti esimerkiksi polioviruksen aiheuttamien epidemioiden aikana van yksi tai kaksi ihmistä sadasta tuhannesta sairastuu ja useimmat näistä taudeista ovat melko lieviä.

Tästä seuraakin tavallaan paradoksi – keskitämme huomiomme ainoastaan näihin poikkeuksellisiin tapauksiin, joissa viruksen kohtaaminen johtaa tautiin. Loput tapaukset eivät näytä kiinnostavan meitä lainkaan.

Eikö olekin ihmeellistä, että ”loiset” ja ”tappajat” ovat kaikkialla: kehoissamme, syömässämme ruoassa, juomassamme vedessä, hengittämässämme ilmassa, mutta elämä ei katoa mihinkään, vaan sen sijaan kehittyy jatkuvasti? Ehkä siis virusten ainoa rooli biosfäärissä ei olekaan saatanallisen taudinaiheuttajan rooli?

Virukset ovat koko ihmiskunnan selviytymisen kannalta välttämättömiä. Niiden ansiosta elävät organismit voivat sopeutua ympäristön muutoksiin. Jos poistat joitakin viruksia, jotka ovat olleet kanssamme tuhansia vuosia (esimerkiksi rokotteilla tai liiallisella desinfioinnilla), muut virukset ottavat niiden paikan ja ne eivät välttämättä ole vähemmän vaarallisia (ajattele viimeaikaisia tapahtumia, joissa virukset ovat levinneet ihmisiin linnuista ja eläimistä tai sairaalalähtöisiä infektioita).

Jokaisen ihmisen suolistossa elää noin kaksi kilogrammaa eri mikro-organismeja, mukaan lukien jopa jäykkäkouristusbakteeri. Näiden mikrobi”heimojen” suhde toistensa välillä vaihtelee, jotkut ovat ystäviä keskenään, jotkut vihollisia. Esimerkiksi influenssavirus ja koronavirus ovat ristiriidassa keskenään, mutta ensin mainittu on niistä luonnollisesti vahvempi. Paikoissa, joissa on paljon influenssaa, on vähän koronavirusta.

Vuodesta 1996 lähtien on aloitettu laaja-alaisia influenssarokotuskampanjoita ottamatta yllämainittua huomioon. Tämän seurauksena olemme onnistuneet voittamaan influenssaviruksen. Influenssa on käytännöllisesti katsoen kadonnut, mutta samalla akuuttiin hengitystiesairauteen kuolleiden määrä on noussut, erityisesti niissä maissa, joissa influenssarokotetta jaetaan kaikkein laajimmin (esimerkiksi etelä-Euroopassa).

Tästä herää kysymys – miksi ihmiset kuolevat, jos influenssa on poissa? On loogista olettaa, että koronavirukset ovat vallanneet vapautuneen tilan. Ensin näitä olivat SARS ja MERS, joiden kuolleisuus oli 30-50 prosenttia. Nyt ne on onneksi syrjäyttänyt SARS-CoV-2. Onneksi siksi, että se on vähäpatogeeninen, kuolleisuus on ainoastaan prosentin osia.

Miksi jotkut ihmiset sairastuvat ja toiset pysyvät terveinä? Se riippuu immuniteetista ja kehon kyvystä vastustaa aggressioita. Immuniteetti vuorostaan on hyvin riippuvainen psyykkeestä. Kun ihminen tuntee pelkoa, paniikkia, surua tai toivottomuutta immuunisysteemi usein heikkenee. Aiheutuu eräänlainen psykogeeninen AIDS.

Useimmat meistä ovat terveitä viruksen kantajia ja ei ole syytä olla huolissaan. Tästä päädymme johtopäätökseen – ei ole potilas nollaa, eikä ole järkeä täydellisessä eristyksessä. Virus on joukossamme, se on kaikkialla.

Ihmiskunta on nyt paniikissa ja toimii impulsiivisesti. Maailma on paniikkikohtauksen kourissa, jonka vuoksi järkevä arvio tapahtuneesta ei onnistu. Pelko valtasi koko maailman suurella nopeudella. Tämä tapahtuu ensimmäistä kertaa ja on yhteydessä modernien kommunikaatiotapojen tarjoamiin mahdollisuuksiin, joiden ansiosta koko ihmiskunta muuttuu kollektiiviseksi mieleksi ja joko saa aikaan sosiaalista optimismia ja alitajuista iloa tai päinvastoin uppoaa pelon, paniikin ja epätoivon tilaan, kuten nyt.

Koronaviruksen massatestaus tuo oman negatiivisen lisänsä myös. Kaikki käytetyt testit ovat epäsuoria ja antavat merkittävän määrän vääriä positiivisia tuloksia (erityisesti pikatestit). Testien lisääntynyt määrä johtaa väistämättä tapausten virheelliseen nousuun tilastoissa. Ainoastaan elektronimikroskoopilla tehty tutkimus voi luotettavasti havaita virusten esiintymisen, mutta tällaiset tutkimukset ovat liian kalliita ja aikaa vieviä, eikä niitä voida tehdä kuin tieteellisissä tutkimuslaboratorioissa. Näin ollen, laaja-alainen testaaminen antaa ainoastaan epäluotettavia tuloksia.

Lue lisää: https://openletters.org/fi/letters/avoin-kirje-suomen-paaministerille-rouva-sanna-marinille/

0

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ikävä sinua

        Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
        Ikävä
        27
        3583
      2. Oletko sä oikeesti varattu?

        Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
        Ikävä
        41
        2429
      3. Otavassa tapahtuu!

        Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
        Mikkeli
        36
        2244
      4. Tulemmeko hyvin

        Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
        Ikävä
        7
        2027
      5. Tiedän kuka sinä noista olet

        Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
        Ikävä
        43
        1552
      6. Rakas, kerro mulle

        Miltä se tuntuu?
        Ikävä
        38
        1469
      7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

        johonkin kaivattusi toimintaan?
        Ikävä
        127
        1292
      8. Horoskooppikysely

        Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
        Ikävä
        13
        1249
      9. Kesäseuraa

        Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
        Ikävä
        45
        1245
      10. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

        Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
        Maailman menoa
        259
        1240
      Aihe