Verotus uudistuu

Meillä on erilaisia veroja kuten alv, liikevaihtovero, ansiotulovero, pääomatulovero ym.
Nyt suunnitellaan tasapaino-veroa, valtiolla ja kunnilla on menot jotka pitää kattaa verotuloilla, valtio ja kunta laskee kuinka paljon tarvitaan verotuloja, sen jälkeen tasapaino verolla verot kerätään nostamalla verotusta yläpäästä ja laskemalla alapäästä siten, että valtion / kunnan talous pysyy aina tasapainossa.
Toisin sanoen puristetaan verotusta yhteen läjään silloin myös toteutuu verotuksen periaatteet veroja maksetaan aina kaikista tuloista ja tulojen noustessa myös maksukyky nousee ja veroja kerätään enemmän.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Loistavaa minä olen joskus esittänyt samaa, pääsin silloin hallituksen vieraaksi, sanoivat ettei valtiovarainministeri ymmärrä miksi verotusta pitäisi tasapainottaa, pidetään kansa peloissaan kun velkarahalla eletään, voidaan kyllä vähentää verotusta siten, että rikkaita tulee enemmän.

Äänestä

Eikö kukaan kerro välillä säätilasta tai korona esityksiä

Äänestä

Vanhanen kertoi juuri et AlkoholiVero nousee jotta 50Mil tuloja saadaan, mutta ei vastannut minulle lähettämääni kysymykseen ,Mitenkä ei osakeen omistajien osinkoveroon koskettu?

Äänestä
  • Osinkoveroja+pitää+katsoa+kahdelta+kantilta,+pienituloisella+se+nostaa+kokonaisverotusta+ja+suurituloisella+se+laskee+kokonaisverotusta.30%+alin+ja+34%+ylin+siitä+se+selviää+kun+tietää+oman+verotuksen.Minulla+pienituloisella+se+nostaa+kokonaisverotusta,+mutta+nalle+w:llä+se+laskee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osinkoveroja+pitää+katsoa+kahdelta+kantilta,+pienituloisella+se+nostaa+kokonaisverotusta+ja+suurituloisella+se+laskee+kokonaisverotusta.30%+alin+ja+34%+ylin+siitä+se+selviää+kun+tietää+oman+verotuksen.Minulla+pienituloisella+se+nostaa+kokonaisverotusta,+mutta+nalle+w:llä+se+laskee.

    Osinkovero on samansuuruinen kaikilla

    Äänestä

Niin Rahalla on Valta. Jossa poliitikot ovat vai pelinappuloita "Puolueesta riippumatta" näin se vain on. Kukaan Hallitus Ei uskalla muuttaa Verotusta niin et Rikkaat maksaisivat enemmän Veroja joilla katettaisiin muut Suomen kansalaiset,Ei todellakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Meillä on erilaisia veroja kuten alv, liikevaihtovero, ansiotulovero, pääomatulovero ym.
Nyt suunnitellaan tasapaino-veroa, valtiolla ja kunnilla on menot jotka pitää kattaa verotuloilla, valtio ja kunta laskee kuinka paljon tarvitaan verotuloja, sen jälkeen tasapaino verolla verot kerätään nostamalla verotusta yläpäästä ja laskemalla alapäästä siten, että valtion / kunnan talous pysyy aina tasapainossa.
Toisin sanoen puristetaan verotusta yhteen läjään silloin myös toteutuu verotuksen periaatteet veroja maksetaan aina kaikista tuloista ja tulojen noustessa myös maksukyky nousee ja veroja kerätään enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu