Moilasten comeback

Hanna ja Miro ovat jo lähestymässä vanhuuden päiviä. Mirolta ovat hiukset jo vähän harvenneet, mutta mustat edelleen. Hannan hiukset ovat menettäneet vähän komeaa punaista väriään ja ovat haalenneet. Mutta tytär, Amanda, on kaunis kuin enkeli. Vaaleat pitkät kiharaiset hiukset. Silmät ovat äidiltä perityt vaalean violetit. Kauniin hoikka vartalo, aktiivisen urheilun tuloksena. Menninkäisen korvat ovat hiusten alla piilossa, sillä Amanda häpeää niitä hieman. Mutta sehän kuuluu murrosikään. Ei saa olla erilainen muista.

Hanna ja Miro päättivät olla hankkimatta lisää lapsia. Ei Amanda vaikea ollut hoitaa, kiltti ja oppivainen lapsi. Mutta lapsihan voisi jäädä ilman vanhempia, jos he vanhenisivat nopeasti.

Amandalla on hieman vaikeuksia Kaunialan nuorten kanssa. Hän ei tunnu löytävän ketään joka olisi samalla aaltopituudella. Kunnes eräänä päivänä kotiin tullessaan, hän tapasi Orlandon, Luoteen Orlandon kävelemässä heidän kotinsa ohi. Nuorilla synkkasi heti. Amanda on jo ihastunut Orlandoon, Orlandokin ehkä Amandaan. Ensisuudelmia ei ole vielä vaihdettu, mutta eiköhän seurustelu pian ala. Amanda ainakin aikoo hurmata Orlandon niin että tältä menee polvetkin alta.
11570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

tää oli TOOOSI hyvä!!!
näitä lisää näitten tylsien kysymysten sekaan ni kyllä päivä piristyy...
ja nää ei oo liian pitkii ni nää on TOOOSI hyviä!!!

Äänestä
  • kirjotin ton vähän hassusti ku ei aivot oikee raksuta...mutta sait varmaa selkoo tosta?!

    Äänestä

Tekoäly tyypit jotka ei varsinaisesti asu missään on kyllä aika onnettomia. Jostain syystä melkein jokainen tekoälyjuippi on epämuodostumia(Väinämö Lievonen, Viki Lievonen jne.). Ei millään pahalla.

Äänestä

Näitä tarinoita on tosi kiva lukee!!!

Äänestä

niin et voisiks sä tehä jonkun oman sivun jossa kerrot näitä tjn? Ku ei tää varsinaisesti edes kuulu tänne...

Äänestä
  • tässä kerran olin lopettamassa näiden kirjottelun kun ajattelin että nämä ottaa joita kuinta päähän. Mutta minkälaiset viestit tänne sitten kuuluu? Otsikkona on vaan The Sims. Ei ole sanottu mitä saa kirjottaa ja mitä ei. Oman sivun tekisin, mutta kun en osaa tehdä. Siinä on ongelma myös.

    Äänestä

  • audela kirjoitti:

    tässä kerran olin lopettamassa näiden kirjottelun kun ajattelin että nämä ottaa joita kuinta päähän. Mutta minkälaiset viestit tänne sitten kuuluu? Otsikkona on vaan The Sims. Ei ole sanottu mitä saa kirjottaa ja mitä ei. Oman sivun tekisin, mutta kun en osaa tehdä. Siinä on ongelma myös.

    siis etkö muka tiedä mitä The Sims meinaa? Se on peli. Tämä on keskustelu paikka. Joten täällä luultavasti kuuluisi puhua pelistä The Sims...
    Kirjoita niitä juttujasi jonnekkin kirjoitus-ksekusteluun jos et osaa omia sivuja tehdä.

    Äänestä

  • oonha** kirjoitti:

    ..tämä on The Sims-pelin keskustelupaikka, tottakai täällä saa kertoa omista pelikokemuksistaan. Minkälainen palsta tämä sitten olisi, jos kysellään vain rahakoodeja ja apua ongemiin? On mukavaa, että jotkut edes piristävät tätä palstaa.

    Kiitos Audela sinulle, kun jaksat piristää päivää!

    Äänestä

  • Se liittyy simssiin ja sen pelaamiseen

    Äänestä

  • oonha** kirjoitti:

    siis etkö muka tiedä mitä The Sims meinaa? Se on peli. Tämä on keskustelu paikka. Joten täällä luultavasti kuuluisi puhua pelistä The Sims...
    Kirjoita niitä juttujasi jonnekkin kirjoitus-ksekusteluun jos et osaa omia sivuja tehdä.

    ...!!!!!!

    Äänestä

  • Sim kirjoitti:

    ...!!!!!!

    se viesti johon tällä viestillä vastasin on tarkotettu oohna pooh-nalle:lle (keksin jatkoa nimelle...)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

audela kirjoitti:

Hanna ja Miro ovat jo lähestymässä vanhuuden päiviä. Mirolta ovat hiukset jo vähän harvenneet, mutta mustat edelleen. Hannan hiukset ovat menettäneet vähän komeaa punaista väriään ja ovat haalenneet. Mutta tytär, Amanda, on kaunis kuin enkeli. Vaaleat pitkät kiharaiset hiukset. Silmät ovat äidiltä perityt vaalean violetit. Kauniin hoikka vartalo, aktiivisen urheilun tuloksena. Menninkäisen korvat ovat hiusten alla piilossa, sillä Amanda häpeää niitä hieman. Mutta sehän kuuluu murrosikään. Ei saa olla erilainen muista.

Hanna ja Miro päättivät olla hankkimatta lisää lapsia. Ei Amanda vaikea ollut hoitaa, kiltti ja oppivainen lapsi. Mutta lapsihan voisi jäädä ilman vanhempia, jos he vanhenisivat nopeasti.

Amandalla on hieman vaikeuksia Kaunialan nuorten kanssa. Hän ei tunnu löytävän ketään joka olisi samalla aaltopituudella. Kunnes eräänä päivänä kotiin tullessaan, hän tapasi Orlandon, Luoteen Orlandon kävelemässä heidän kotinsa ohi. Nuorilla synkkasi heti. Amanda on jo ihastunut Orlandoon, Orlandokin ehkä Amandaan. Ensisuudelmia ei ole vielä vaihdettu, mutta eiköhän seurustelu pian ala. Amanda ainakin aikoo hurmata Orlandon niin että tältä menee polvetkin alta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu