kontakti

Miten vahvistaa koiran ja omistajan välistä kontaktia?
Vuoden ikäisen koirani arkitottelevaisuus on suht hyvää (parannettavaa löytyy luonnollisesti aina). Osaa monia juttuja, turhiakin.
Ongelma:
Aloitimme tokon ja kentällä kaikki muu on kertakaikkisen kiinnostavampaa kuin minä. Makupalat ei kiinnosta, lelukaan ei vangitse huomiota täysin tai sitten pitäisi leikittää koko ajan. Koira riuhtoo hihnassa, tempoo muiden koirien luo ja räkyttää... *nolouden huippu*. Miten siis parannan omaa toimintaani, jotta tulen koiralle ykkösasiaksi?
14900
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Meillä on alkanut 6 kk:n ikäisen sakemannin kanssa esiintyä samantapaista ja yksi ToKo-tuttu sanoi sen kuuluvan ikään.
Niinhän ne ihmiset murrosikäisinä: yrittävät esiintyä kuin ei vanhemmat olisi ollenkaan tärkeitä, kavereiden luo vaan...

Äänestä
  • ikään, etenkin urokset on siinä vuoden tietämissä aivan omissa oloissa. Niillä alkaa hormoonit hyrrätä ja ne etsii omaa paikkaa maailmassa.Suhteet omistajaan voi olla erittäin hyvät,mutta kun koiran elämässä on muutakin kun se kotipiiri. Mulla on ollut 10 koiraa ja kaikkilla on ollut siinä vuoden tietämissä `"kadonnut" vaihe. Luonnossahan koiraeläimet alkaa itsenäistyä juuri vuoden paikkeilla,kotikoiralla on jäänteitä menneisyydestä.
    Meillä on 1 v uros sakemanni ja se on ihan omissa maailmoissa kun ollaan ulkona,mutta hyvä kun on nyt tämä vaihe,kesäkuussa alkaa jälkitreenit tosissaan joten siihen mennessä aivot on taas paikallaan.
    Ihmisellä on hirvee tarve mennä muuttamaan normaalia elämänrytmiä,koska se ei miellytä omistajaa, antakaa koirien olla luonnollisia! Jos kaikki asiat on kunnossa omistajan ja koiran välillä niin suhde kestää hetken avaruus ajan.
    Minä ainakin annan koiralle mahdollisuuden olla koira eikä mikään makupaloilla sätkyilevä tekokoira.

    Äänestä

Ei muuta kuin kontakti harjoituksia, pyh sille että se kuuluu ikään sanon minä.

Hyviä harjoituksia on vaikka kuinka paljon.
Esim koira ei saa ruokaansa ennen kuin katsoo sinua silmiin, koira ei saa mennä ovesta ennen kuin katsoo sinua jne. Itse olen pennusta asti vaatinut koiralta tätä ja kontakti on siitä asti säilynyt aivan mahtavana.

Jos koiralla on jokin super lempiherkku niin vilautat sitä koiralle ja sitten kädet sivuilla niin että kummassakin nyrkissä on herkkuja. Koira luultavasti tuijottaa jompaa kumpaa nyrkkiä mutta lopulta vilkaisee sinua, silloin katso käsky ja nyrkistä namu ja sama.

Samaa voi tehdä niin että namu nyrkkiin ja nyrkki koiran eteen. Kun koira ei saa namua ja vilkaisee sinua, nyrkki auki ja katso käsky.

Ja näitä harjoituksia sitten päivittäin lyhyissä pätkissä ensin sisällä ja sitten ulkona ja lopulta siellä tokossa kun on muitakin koira läsnä.

Äläkä nolostu koirasi käytöksestä. Jos olette juuri aloittaneet vasta toisten koirien kanssa treenaamisen menee aikansa ennen kuin koira tottuu siihen. Muistathan sen tärkeimmän säännön eli toko kentällä ei ikinä haistella tai leikitä toisten koirien kanssa. Kyllä se koira lopulta hiffaa että tämä on sinun ja sen välinen juttu.

Äänestä

Koirasi on nuori, joten se todellakin saattaa johtua iästä tuo käytös. Mutta tuskin se ohi menee vain odottelemalla.

Mene ensin koirakentällä jonnekin sivummalle, jossa ärsykkeitä ei ole aivan niin paljon. Koirasi luultavasti silti himoitsee toisten luo ja nykii sinne. Sitten vaikein osuus sinulle...älä karju koiralle vaan ole täysin viilipyttynä. Älä huomioi millään lailla sen riuhtomista (paitsi tietenkin pidät sen hihnassa, ettei karkaa). Kun koira sitten jossain välissä ihmettelee sinun välinpitämättömyyttä, niin palkkaa koira katsekontaktista välittömästi!Ja tätä sitten pitäisi jaksaa vaikka kuinka ja kauan :D ensin toki kannattaa aloittaa tuo vaikka kotona ja sitten siirtyä vaikka sellaiseen paikkaan, jossa on vain yksi koira häiriötekijänä...jne..

Toivottavasti tuosta on edes jotain apua...

Äänestä

Olet jo saanut jotain hyviä neuvoja, kerron vielä oman mielipiteeni. Katsekontaktia kannattaa harjoitella PALJON. Treenaa kotona missä ei ole häiriötekijöitä, sitten kotipihalla jne. Etene hitaasti!

Olen hieman eri mieltä siitä, että koiran mielenkiinnon saa koulutuskentällä heitäytymällä entistä mielenkiinnottomaksi. Tarkoitan, että jos koira ei ole sinusta kiinnostunut vaikka heiluttelisit makkaraa kädessäsi, se ei kiinnostu sinusta sen enempää jos seisot hiljaa paikallasi.

Ymmärsin koirasi olevan vielä nuori(?) hulmake, sen mielenkiinnon saat parhaiten olemalla kiinnostavampi kuin ympäristö. Tämä voi tarkoittaa käytännössä "kylähulluksi" heittäytymistä, hypi tasajalkaa, ihmettele liioitelluin äänenpainoin (oi joi! tyyliin) maasta muka löytämääsi aarretta, käyttäydy eri tavoin kuin yleensä. Pyydä joku toinen ihminen pitelemään koiran hihnasta (hän ei saa millään lailla huomioida itse koiraa), mene pienen matkan päähän koirasta ja ala pitämään hauskaa koiran nähden. Vaikka hyppele, syö koiran makkaranpalasia ääneen huokaillen, laula, tanssi, mitä vaan mikä koirasi huomion kiinnittää. Kun koira riuhtoo, tempoo ja räksyttää päästäkseen sinun luokse, hihnan pitelijä voi tuoda sen, ja sinä kehut ja leikität ylenpalttisesti. Siinä sivussa voit heittää muutaman käskyn, "katso" (silmiin) "istu" tms. minkä koira jo osaa.

Uutta ei kannata edes yrittää opettaa ennenkuin koira pitää sinuun kontaktia. Ei kannata odottaa liikaa, ota tavoitteeksi koiran mielenkiinnon saaminen toko-kentällä varsinaisen opetuksen sijaan. Kerro odotuksesi myös ohjaajille, heillä voi olla hyviä ideoita myöskin. Siirry varsinaiseen tavoitteelliseen koulutukseen vasta vähän myöhemmin.

Äänestä
  • Meillä tuo huomioimattomuus on yleensä tehonnut, tosin voi johtua täysin siitäkin, että koirat pitävät normaalisti minuun kontaktia hyvin...paitsi silloin alussa koirakentällä. Mutta...eihän se toki kaikkiin tehoa, toiset haluavat miellyttää omistajaansa enemmän kuin toiset.

    Tästä huomioimattomuudesta vielä lisää. En tiedä onko kukaan kuullut ns. huomioimattomuuskuurista. Voisi tehota tähänkin. Eli koiraa ei huomioida yhtään ylimääräistä. Tehdään kotona pakolliset pissilenkit, annetaan ruoka, mutta koiran kanssa ei leikitä tai sille ei anneta mitään huomiota. Tämä tuntuu tehoavan aika hyvin. Tosin tuokaan ei aivan yksinkertainen juttu ole, eikä sovi kaikille koirille. Mutta tämä tästä :)

    Toivottavasti jotkut neuvot edes auttavat ja saat koiraasi kontaktin :)

    Äänestä

Jos koirani ei ottaisi minuun kontaktia ja tempoilisi sinne tänne treeneissä ja muuallakin niin viimeinen asia mitä tekisin olisin se että leikkisin viilipyttyä. Yrittäisin sen sijaan ottaa siihen koiraan sitä kontaktia keinolla millä tahansa. Meillä se alussa meni melkein niin että minulla oli koiranherkkua eli nakkeja ja niillä sitten houkuttelin, tosin ensin oli kotona rauhassa harjoiteltu.

Äänestä
  • Korvat ja miellyttämisenhalu löytyisivät sielläkin jos tekisitkin niin, että annat "muita vilkuilevan" koiran jollekulle toiselle hetkeksi tai sidot sen hetkeksi johonkin sivummalle ja menet aivan rauhassa edemmäs koirasta siihen katsomatta, epäilempä, että koirasi mieliteko vaihtuu heti siihen "toivottuun" eli sinä tulet mielenkiintoisemmaksi.
    Palaat koiran luo aivan rauhallisesti ja otat sen siitä tottikseen.
    Tuokin juttu tehdä itsestään mielenkiintoinen tarjoamalla sille palloja makkaroita y.m.s vie hieman hakoteille, eli koiranhan se kuuluisi "ansaita" palkkansa aktiivisesti yrittämällä ja jos miettii niin noin käyttäytymällähän ohjaajahan siinä on aktiivinen ja yrittää miellyttää koiraansa.
    Kokeiles

    Äänestä

  • E.A kirjoitti:

    Korvat ja miellyttämisenhalu löytyisivät sielläkin jos tekisitkin niin, että annat "muita vilkuilevan" koiran jollekulle toiselle hetkeksi tai sidot sen hetkeksi johonkin sivummalle ja menet aivan rauhassa edemmäs koirasta siihen katsomatta, epäilempä, että koirasi mieliteko vaihtuu heti siihen "toivottuun" eli sinä tulet mielenkiintoisemmaksi.
    Palaat koiran luo aivan rauhallisesti ja otat sen siitä tottikseen.
    Tuokin juttu tehdä itsestään mielenkiintoinen tarjoamalla sille palloja makkaroita y.m.s vie hieman hakoteille, eli koiranhan se kuuluisi "ansaita" palkkansa aktiivisesti yrittämällä ja jos miettii niin noin käyttäytymällähän ohjaajahan siinä on aktiivinen ja yrittää miellyttää koiraansa.
    Kokeiles

    Nnjoo, voi asian niinkin nähdä, että ohjaaja yrittää miellyttää koiraansa toimimalla aktiivisesti sen huomion saamiseksi.. Itse näen asian toisin.

    Että koiraa voisi palkita, sen pitää tehdä jotakin sen eteen, tähän asti olemme samaa mieltä? Jos koira vaan riekkuu narussa, omistajalla hermot kiristyvät koko ajan entisestään, hommasta ei tule mitään. Koira ei tee käskettyjä asioita, miten tekisikään jos se ei näe eikä kuule mitä ohjaaja sanoo.

    Heittämällä vaikka pari kyykkyyn-ylös hyppyä ohjaaja saa takuuvarmasti koiran huomion hetkeksi (paitsi ehkä jos vastaava hyppely kuuluu ohjaajan normaali rutiineihin). Koira ottaa silloin itse kontaktin ohjaajan, jolloin sen käskyttäminen ja palkitseminen on mahdollista. Kun tätä aikansa jatkaa, koira jättää muiden koirien kuikuilun vähemmälle ja alkaa odottamaan ohjaajan kanssa tehtävää kivaa.

    Ajatukseni perustuu siihen uskomukseen, että nuoren koiran koulutuksessa on tärkeää saada koira uskomaan että ohjaajan totteleminen on jotain aivan ihanaa. En muutenkaan kannata ryppyotsaista sotilaskuria koirankoulutuksessa, sellaista olen aivan tarpeeksi nähnyt, parempi jos ohjaaja pystyy pitämään hymyn huulilla myös koulutuskentällä. (Niin, en tarkoita väittää että E.A sellaista kannattaa kun minulla ei ole asiasta tietoa)

    Eipä silti, uskon että koiran laittaminen jäähylle joksikin aikaa auttaa sekin, mutta tuntuisi että homma menee aika hankalaksi, jos koiraa joutuu koko ajan sitomaan aidan tolppaan tms. Mutta esimerkiksi seuraamisliikkeen kesken voi aivan hyvin tehdä jotain yllätyksellistä jos koira alkaa kuikuilemaan muualle. Minun mielestä se ei ole koiran miellyttämistä, vaan ohjaajan viisautta jos osaa huijata koiransa uskomaan, että on parempaa seuraa kuin yksikään koira. (mikä ei nyt ehkä kuitenkaan pidä paikkaansa.) :0)

    Äänestä

  • petu kirjoitti:

    Näin toki teen itsekin, vaihdan tyyliä aina koiran mukaan.
    Enkä tarkoittanut asiaa toki niin ettei koiran huomiota voi tavotella, vaan...
    Tuo pennun nuoren koiran sitominen tolppaan lisää sen laumaviettiä eli tarkoitus on saada sen motivaatio vaihtumaan (siitä halusta moikata muita koiria) ohjaajan luo pääsemiseen.

    Kotona opetan itsekin pennulle jo itseasiassa ennen seitsemää viikkoa (omia kasvatteja niitä on hyvä käyttää "koe-eläiminä :) )ruokakupilla perusasennon, maahanmenon, sivulle tulon, istumisen luoksetulon ja oikeastaan melkein kaiken ( no eteenmenoa ei oikein voi)ennen vuoden ikää n.puolen vuoden ikäisenä kapulanpitoa.
    Sitten aletaan harjoitella jo kentällä ja sielläkin ensimmäiset kerrat on pelkästään rätti, patukka,narupalloleikkiä ja näin ehdollistetaan kenttä koiralle mieluisaksi paikaksi jossa touhutaan vaan ja ainoastaan ohjaajan kanssa.

    Lyhyt vauhdikas harjoitus ja koira viedään mielellään "saalis" (motivaatiesine jonka se on saanut "voittaa") hampaissa juosten jo autolle.
    Paras harjoitus on ollut se kun pentu/nuori koira olisi vieläkin halunnut jatkaa.

    En koskaan päästä sitä tutustumaan kentällä tai harjoitusten jälkeenkään muihin koiriin, sosiaalistamiset hoidetaan sitten muualla.

    Käytän tuota "tolppaa" tai kaveria vielä voi-luokassa (Pk) ennen koetta niin, että koira joutuu keskittymään siihen koska se oikein "pääsee" minun luokseni.

    En mene edes kauas vaan muutaman metrin päähän ja pelkästään hetkeksi ja käyn hakemassa koiran kehujen ja silitysten kanssa rauhallisesti itselleni.

    Samaa mieltä olen kanssasi myös tuosta "suoni otassa" harjottelusta, siitä ei tule mitään, uskon vahvasti että kun pinna kiristyy on paikallaan viedä koira yhden "onnistuneen" (pelkkä vaadittu katsekontakti saa riittää)suorituksen jälkeen autoon ja rauhoittua itsekin, aina pitää muistaa, että se "edellinen harjoitus tekee seuraavan" eli koiralle tulee jäädä positiivinen mielikuva harjoituksesta.

    Myös on hyvä aluksi harjoitella samanhenkisessä ryhmässä vaikkapa niin, että yksi koira kerrallaan suorittaa ja muut odottavat autossa, tällöin treenikaverit voivat puuttua mahdollisiin virheisiin ja maneereihin joihin itse on jo "sokeutunut" ja ehdottaa mahdollisia korjaavia toimenpiteitä, ohjaaja itse päättää noudattaako niitä, eikä siihen kenelläkään ole nokankoputtamista, hyvä olisikin miettiä niitä rauhassa kotosalla ennen toteuttamista.

    Kun pentuaikana koiralle se kenttä on ehdollistettu aivan huippupaikaksi pelkästään leikittämällä sitä siellä ja kun siltä aletaan "vaatimaan" liikkeitä leikin varjolla niin eipä sitä kyllä jaksa mikään muu kiinnostaa kuin se että koska se motskari sieltä taskusta oikein tulee.

    Äänestä

  • petu kirjoitti:

    Nnjoo, voi asian niinkin nähdä, että ohjaaja yrittää miellyttää koiraansa toimimalla aktiivisesti sen huomion saamiseksi.. Itse näen asian toisin.

    Että koiraa voisi palkita, sen pitää tehdä jotakin sen eteen, tähän asti olemme samaa mieltä? Jos koira vaan riekkuu narussa, omistajalla hermot kiristyvät koko ajan entisestään, hommasta ei tule mitään. Koira ei tee käskettyjä asioita, miten tekisikään jos se ei näe eikä kuule mitä ohjaaja sanoo.

    Heittämällä vaikka pari kyykkyyn-ylös hyppyä ohjaaja saa takuuvarmasti koiran huomion hetkeksi (paitsi ehkä jos vastaava hyppely kuuluu ohjaajan normaali rutiineihin). Koira ottaa silloin itse kontaktin ohjaajan, jolloin sen käskyttäminen ja palkitseminen on mahdollista. Kun tätä aikansa jatkaa, koira jättää muiden koirien kuikuilun vähemmälle ja alkaa odottamaan ohjaajan kanssa tehtävää kivaa.

    Ajatukseni perustuu siihen uskomukseen, että nuoren koiran koulutuksessa on tärkeää saada koira uskomaan että ohjaajan totteleminen on jotain aivan ihanaa. En muutenkaan kannata ryppyotsaista sotilaskuria koirankoulutuksessa, sellaista olen aivan tarpeeksi nähnyt, parempi jos ohjaaja pystyy pitämään hymyn huulilla myös koulutuskentällä. (Niin, en tarkoita väittää että E.A sellaista kannattaa kun minulla ei ole asiasta tietoa)

    Eipä silti, uskon että koiran laittaminen jäähylle joksikin aikaa auttaa sekin, mutta tuntuisi että homma menee aika hankalaksi, jos koiraa joutuu koko ajan sitomaan aidan tolppaan tms. Mutta esimerkiksi seuraamisliikkeen kesken voi aivan hyvin tehdä jotain yllätyksellistä jos koira alkaa kuikuilemaan muualle. Minun mielestä se ei ole koiran miellyttämistä, vaan ohjaajan viisautta jos osaa huijata koiransa uskomaan, että on parempaa seuraa kuin yksikään koira. (mikä ei nyt ehkä kuitenkaan pidä paikkaansa.) :0)

    Kirjotin tähän jo vastineen ja se katosi jonnekin bittiavaruuteen..

    Enivei
    Koulutan toki koirat pennuista jo (alle luovutusiän jo) ruokakupilla kontakti, istuminen maahanmeno (nää nopeiksi)ja oikeastaan melkein kaikki paitsi eteenlähetys ja ne joissa tarvitaan muita henkilöitä.

    Erikseen sitten käydään kentällä aivan leikittämässä pentua mahdollisimman korkeassa vietissä, niin että se ehdollistuu kenttään huippupaikkana.
    Nämä treenit tosi nopeita, niin että kun koira oikein kovasti haluaa tehdä se jo viedään autoon.

    Asiat yhdistetään vasta myöhemmin eli liikkeestä, kontaktista jne. koira saakin "palkakseen" leikkimisen kentällä eikä sitä kyllä enää kiinnosta siellä muut kuin se ohjaaja ja hänen omistamansa motivaatioväline, narupallo,patukka t.m.s.

    Kentällä jos haluan viettiä "laskea" (esim. paikallolo voin sille antaa myös makupaloja),
    Kuitenkin alkuperäinen ajatukseni koiran jättämisestä tolppaan hetkeksi lisää koiran laumaviettiä eli pentu tai nuori koira jota ei kiinnosta ohjaajan tekemiset voidaan saada vaihtamaan toisten koirien luo menemisen halut siihen ohjaajan luo menemisen haluun.

    Ajattelen että koiraa jota ei kiinnosta mikään ohjaajan kanssa tekeminen esitellään palkkiota tai jopa se annetaan sille yrittäen siten "lahjoa" sitä toimimaan (en tarkoita että Petu niin tekisi), tullaan epähuomiossa palkanneeksi juuri siitä evvk meiningistä.

    No voi video.. vastasin tohon viestiin jo, mutta ilmeisesti sekin katosi johonkin bittiavaruuteen. Tai sitten ilmestyy kohta, kuten E.A:n eka viesti..Onkohan sivustossa jotakin häikkää?

    Niin, piti vaan sanomani, että ollaan siis ilmeisesti aika pitkälti samoilla linjoilla. Olen itsekin tehnyt tuota, että jätin koiran ennen tottelevaisuuskokeita istuskelemaan yksin jonkin matkan päähän minusta. En osannut ajatella niin teoreettisesti, että kyseessä olisi laumavietin lisääminen, olin vaan huomannut, että koira on paremmin/innolla mukana touhussa kun on vähän aikaa "hylättynä" johonkin.

    Äänestä

Minulla on 2-vuotias paimenkoira,jonka kanssa olen käynnyt tokokentällä jo aika alusta lähtien.

Tokoilun taas alettua,varsinkin kun muita koiria saapui kentälle,niin koiralta hävisi kuulo kokonaan,haukkui,vinkui,veti remmissä,läähättää,ei kelpaa makupalat ja lelut,toisin sanoen koiraani tarkkaillen ja kirjoja luettuani koira stressaa ihan liikaa,ei se silloin opi yhtään mitään.
Silloin menen kentän reunalle ja rauhoittelen koiraani ja laitan autoon,palautumiseen menee noin 20min.
Se pahentaa stressaantumista jos karjuu ja käyttää voimakkaita pakotteita koiran ollessa siinä mielentilassa:yhdistää pakotteen ja paikan eli ei täällä ole kivaa.
Autosta koiran otettuani koira kuuntelee taas hienosti,mutta en päästä ikinä koulutuskentällä koiraa kenenkään luo "leikkimään" ja nuuskimaan,kiihdyttää turhaa koiraa,sama veto-leikit,menee ylikierroksille koulutuksessa,jos yritän käyttää saalisviettiä hyväksi,meille hyvä palkka on silloin makkara/muu herkku.
Tilaanteen "nollaaminen" on meillä auttanut huomattavasti,kiitos hyvien kouluttajien.

Äänestä
  • Sinun koirasi tapauksessa on varmasti näin meneteltäväkin.
    Juuri tällaista käytöstä estääkseni ehdollistetaan koira jo pentuna siihen, että juuri kentästä tulee se "huippupaikka".
    Itseasiassa "virhe" on tapahtunut jo silloin kun ei ole ymmärretty tehdä pennun kanssa tätä asiaa kuntoon.

    Muutenkin olen antanut itseni ymmärtää, etä tulee tarkkailla kutakin koiraa ja miettiä itse syyt minkätakia se yleensä rähjää.

    N.s pullistelevalle koiralle tepsii kun sille tehdään kerrasta selväksi ettei moinen käytös sovi, sitten on tämä epävarmuuttaan "muita rähinällään karkottava", tyyppi jolle ei sitten ne puhuttelut tuota muuta kuin lisää epävarmuutta ja konfliktia jo ohjaajan ja koiran välillekin.
    Näille on sitten jo etsittävä muita konsteja, yksi sopiva on tuo sinun mainitsemasi.

    Toisin kuin täälläkin on joku väittänyt saalisvietin käytön jotenkin korreloivan automaattisesti stressiä lisäävänä sanoisin, että iloisimman tottiksen koiralle saa jos se on jo pienenä oppinut, että ohjaajan kanssa kentällä leikkiminen on se maailman paras juttu

    Sitäpaitsi kyllä se muuten oppii korkeassakin vietissä.
    Paremmin tottelee sitten aikuisenakin juuri silloin kun on "noussut" viettiin jonkun ulkopuolisen vaikutuksesta ja normikoulutetulta katoaa korvat, mutta tuossa tunnetilassa koulutettu pitää asiaa aivan normaalina ja totelee kyselemättä, koska on oppinut, että tottelemisesta saa "vielä" suuremman palkinnon.

    Valitettavasti makupala ei kyllä vietikkäälle koiralle edusta sitä huippupalkkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jami kirjoitti:

Miten vahvistaa koiran ja omistajan välistä kontaktia?
Vuoden ikäisen koirani arkitottelevaisuus on suht hyvää (parannettavaa löytyy luonnollisesti aina). Osaa monia juttuja, turhiakin.
Ongelma:
Aloitimme tokon ja kentällä kaikki muu on kertakaikkisen kiinnostavampaa kuin minä. Makupalat ei kiinnosta, lelukaan ei vangitse huomiota täysin tai sitten pitäisi leikittää koko ajan. Koira riuhtoo hihnassa, tempoo muiden koirien luo ja räkyttää... *nolouden huippu*. Miten siis parannan omaa toimintaani, jotta tulen koiralle ykkösasiaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu