Olin kerran idealisti ja halusin puolustaa suomea.

Olin kerran "tyttö" joka uskoi, että kannattaa suojella suomea ja yrittää saada tänne hävittäjiä puolustamaan KAIKKIA. koska kalusto oli vahentunutta pidin uudempaa edes jonkinlaisena puolustuksena joka antasi edes jonkinlaisen pelotteen, heiveröisenkin.
Rakastin lentokoneita, etenkin rakastin kasitasolentokoneita. vanhat lentokoneet, rakastin niitä.
Intohimoni ajoi minut ajmaan suomeen hävittäjälentäjiä ja se vakaumaus, että oiekasti ne ovat puolustukselle tärkeät.
Ajoin asiaan ja asia eteni.
En nähnyt eturintamlla ketään.
Eturintamalla ei tosiaan ollut ketään. Toimittajat innostuivat, keskustelupalstan eturintamalla olin minä.
Kun asa oli muakmas varma riensivät muut mukaan, kun tuli esittelyt minä olinkin saanut huoraidentiteettivarkauden kontolleni. Sensijaan muut kirjoittelivat kirjoja ja kävivät katsomassa hävittäjiä.

Minä sain kiitoksesksi huora leiman ja muut kunnian.
Ketään ei vaivautunut edes kertomaan kuka hyökkäyksen takana oli.

Joten huomaan kadottaneeni maanpuolustusintoni.
Huomasinkin isänmaani olevan petturin joka lyö lujaa niitä jotka tekevät jotain sen eteen.
Huomasinkin, että jopa entinen avrusmies naureskeli huoraidentiteettivarkaudelle.

Jos saisin tietää kuka teki teon, voisin vielä antaa anteeksi suomelle.
En ole koskaan halunnut purkaa vihaa syyttömiin. Mutta minun on tehtävä joku johtopäätös suhteessa kotimaahani.