Kiusaamista

Anonyymi

Roope on kiusaaja. Talon tämän hetkinen tilanne on malliesimerkki kiusaamisesta.

Useat ihmiset kuvittelevat että kiusaaminen on fyysistä, tai naaman edessä haukkumista. Mutta suurin osa kiusaamisesta on seläntakana puhumista, vääristelyä ja selkäänpuukottamista.

Viime maanantaina sellaista "ongelmaa" kuin "Kristiina ei tee mitään", ei ollut olemassakaan.

Marko sanoi yöpartiossa siitä kuinka häntä ärsytti se kun hän oli ollut tekemässä keittoa talolle, ja kristiina oli tullut paistamaan itselleen munaa, ja marko oli pyytänyt voisiko kristiina paistaa munan myös hänelle, ja kristiina oli kieltäytynyt. Siihen loppui markon läyhääminen. Marko sanoi mitä oli tapahtunut, ja siinä se. End of story.

Sen sijaan kiusaajaroope väänsi siitä ongelman, väittämällä ettei kristiina tee talossa mitään ja repi siihen mukaan joelin ja artun, väittäen näiden pelkästään makaavan makuuhuoneessa, ja muka mulkoilevan häntä, ja estämällä häntä pääsemästä keskusteluun mukaan. Kaikki tuo roopen puhe on täyttä valetta alusta loppuun saakka.

Tämä on siis tilanne, ja tämä lähtötilanne on aiheuttanut aivan samanlaisen "ongelman" kuin mitä suurimmassa osassa kiusaamistapauksista tapahtuu.

Eli se mikä ei ollut kenellekään ongelma aikaisemmin, on yhtäkkiä kiusaamisen uhrin aiheuttamaa ja kiusaaja on saanut kiusaamisrinkiin mukaansa myös ulkopuoliset, jotka eivät edes tiedä mitä oikeasti on tapahtunut.

Eli ulkopuoliset ovat leimanneet kristiinan laiskaksi sängyssä makaajaksi, vaikka hän ei sitä ole. Kiusaajaroopen osuudesta tuohon valheeseen ei kukaan puhu mitään, vaan hänestä puhutaan vain läyhääjänä, ikäänkuin se mitä roope on sanonut olisi totta ja että ainoastaan se seläntakana puhuminen olisi pahaa.

roope on valehdellut kristiinasta ja vääristellyt hänen touhujaan muille asukkaille, niin paljon että koosteen pelletkin ovat lähteneet siihen mukaan! Se on puhdasta pahuutta!

Kaikki asukkaat ovat täyttäneet ja tyhjentäneet pesukonetta.
Milloin voi täyttää pesukonetta kun se on jo täynnä, tai tyhjentää sitä kun se on jo tyhjä?
Minkäänlaisia vuoroja sen täyttämiseen ja tyhjentämiseen ei ole koskaan sovittu, koska se on kone joka pesee silloin kun joku laittaa sen päälle!
Toisinsanoen, jos roopea oikeasti asia nyppisi niin paljon, hän voisi aivan yhtä hyvin jättää koneen täyttämättä ja tyhjentämättä. Häntä ei ole kukaan siihen pakottanut, eikä varsinkaan pyytänyt.

Sen lisäksi kristiina on itse käyttänyt yhtä ainoaa mukia tai lasia päivän aikana, koska hän ei halua että kone pyörii turhaan monta kertaa, vaan hän vain viruttaa oman lasinsa ja käyttää sitä jälleen myöhemmin päivällä. Tämän hän on sanonut silloin kun asukkaat muuttivat talon puolelle. Jos joku nappaa hänen lasinsa pöydältä ja tunkee sen koneeseen kysymättä, silloin on turha inistä.

8

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lisään vielä että muistakaa katin osuus. Kati on talossa touhunnut keittiössä tähän saakka, täyttäen ja tyhjentäen pesukonetta, ja tällä viikolla hän sai siihen kiellon sasalta.

    • Anonyymi

      kristiina jatkoon kunnon tyyppi

      • Anonyymi

        Jep.... Nyt turhanpäiväinen Roope, selän takana läyhääjä ja kiusaaja ulos talosta!!!! Äänestetään kaikkia muita!!!!


      • Anonyymi

        Miten niin? Ei todellakaan voittaja ainesta. Tosin talosta puuttuu kokonaan tyyppi jolle äänen antaisin. Toivottavasti pyllähtää muutama uusi asukas


    • Anonyymi

      kristiina jatkoon

    • Anonyymi

      sami jatkoon ehdottomasti .

    • Anonyymi

      Marko ja Roope pahimmat selän takana juoruajat.

      Ihan sama kuka kolmikosta Marko, Roope, Sami lähtee.

    • Anonyymi

      Roope ei kiusaa enää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      35
      2196
    2. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1293
    3. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      56
      1278
    4. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      35
      1215
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1161
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      39
      874
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      122
      759
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      721
    9. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      55
      565
    10. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      21
      562
    Aihe