Ihan uteliaisuuttani kyselen, kun veneitä vielä paljon vedessä, mutta alkaa olemaan aika vähän liikkeessä.
Itse ajattelin parin viikon päästä
Galuppi, milloin ajattelitte lopettaa kauden?
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo syyskuun puolivälin myrsky sai nostamaan veneen suojaan myrskyä edeltävänä iltana eikä ole tullut uudelleen laskettua vaikka se on lähtökunnossa koko ajan ollut, niin tänään tuli suoritettua makeavesiajo ja moottorin kausihuolto, rungon pesu ja tavaroiden tyhjennys. On vielä taivasalla mutta viikon päästä varmaan sisälle.
- Anonyymi
Tammi. helmikuussa, jos jäät niin vaatii. Viime talvena vene nousi maaliskuussa pohjan laminointiin. Joskus on tuo vesikin aika kova elementti, kun tulee huonosti aaltoon.
- Anonyymi
Kelien mukaan, mutta eiköhän tässä pari kuukautta ole vielä purjehdusaikaa. Kausi alkoi vasta juhannuksesta ja paljon ollut muuta menoa, mutta nyt syksyllä ehtii paremmin merelle.
- Anonyymi
Lämpöä, tuulta meriveden lämpöä on vielä rutkasti tarjolla, pimeys vaan alkaa nopeasti lisääntymään ja hieman rajoittamaan kaikkea puuhastelua.
Vielä muutama viikko merellä. - Anonyymi
Vaikea sanoa. Ennen joulua varmaan. Ellei sitten satu tavallista lämpimämpi syksy.
- Anonyymi
Kuljetus tilattu ensi viikolle, tekisi mieli lykätä mutta yöpakkaset voi tulla muutaman viikon sisällä sarjana ja oma satama tosi suojainen ja tyyni. Lauantaina menee jo nollaan yöllä lounaisrannikolla
Tänään nousee puoliltapäivin.Hyvää syksyä kaikille.
- Anonyymi
Ajattelin lopettaa kauden kesäkuussa, mutta en saanut aikaiseksi. Taisi kausi loppua muinaistulien yöhön ellei tässä vielä innostu. Tarttis varmaan tehrä jotain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2664654Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232590Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951282
- 471169