Poliisi vuotaa tutulle tietoja

Tuli vastaan keissi, jossa ulosotossa oleva henkilö sai laittoman irtisanomisen vuokra-asunnosta. Asunnon omistaja alkoi uhkailla vastoin mitään laillista perustettua vuokralaista, ei noudata lakisääteistä irtisanomisaikaa (tässä tapauksessa 6 kk), vaan vaatii asunnon haltuunsa kahden kuukauden kuluttua. Mitään järkipuhetta ei kuunnellut, eteni asiassa niin, että lopulta oli poliisipartio oven takana aivan puskista. Ja vuokrasopimuksen aikana.

Kun asiasta keskusteltiin vuokranantajan kanssa, niin lipsautti, että on saanut tutulta talousrikoksia tutkivalta poliisilta tiedon, että vuokralainen on uo:ssa. Vuokranantajan pääsyy irtisanomiseen on ulosotto. Mitään velkasaatavia tai asunnon rästimaksuja ei ole.

Onko laillista, että poliisi vuotaa kansalaisen taloustietoja tällä tavoin? Poliisi on siis virassa oleva tutkija. Saako poliisi ylimalkaan kertoa kansalaisen henkilökohtaisia asioita ulkopuoliselle ihmiselle eli tässä tapauksessa vuokranantajalle?
251259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

No ei todellakaan saa lörpötellä tuolla tavalla, miten asia edes liittyy siihen poliisiin, no ei mitenkään. Ja vuokranantajlla ei ole mitään syytä irtisanoa soppari, uo ei ole se syy. Toki yksityinen vuokranantaja voi keksiä jotain muuten joten tuossa on ystäväsi heikoilla, mutta toki pitäänoudattaa irtisanomissääntöjä eli tuossakin mentiin metsään ja pahasti.

Korvaushakemuksia kehiin sit nyt..

Äänestä

Kyllä saa, mutta jos kyseessä on maahanmuuttaja(mamu), niin silloin poliisilla on vaitiolovelvollisuus, jonka rikkomisesta tulee minimirangaistus 2 vuotta ehdotonta, sekä irtisanominen poliisin virasta ilman paluuta takaisin.

Äänestä

Tässä tapauksessa vuokranantaja ei tiennyt ulosotosta mitään, asia oli vasta tullut käsittelyyn. Eikä ollut ollut mitään syytä alkaa tonkia hyvän vuokralaisen asioita, kaikki maksut ja vastuut ovat olleet päivitettynä. Siksikin asia tuli outoon valoon, kun vuokranantajan suhtautuminen muuttui kuin napista kääntäen melkein päivässä. Edellisellä viikolla kutsui kyläilemään ja seuraavalla pani haastemiehen ovelle.
Kyseessä on seniori-ikäinen vuokralainen, joka on nyt todella hädissään.

Tämä vuokranantajan tuttava poliisi lähetteli tekstiviestejä, jossa uhkaili asujaa ensin ja sitten aamulla ovelle pasahti poliisipartio. Syy se, että vuokranantaja halusi tulla tarkistamaan asunnon kunnon (yhtäkkiä), koska asukas on "epämääräinen ja ulosotossa". Asiaa mutkisti vielä sekin, että vuokralainen oli koronakaranteenissa. Melkoista virkavallan ylilyöntiä.

Äänestä
  • 😆 Ei jumalauta mitä menoa

    Äänestä

  • Luultavasti poliisit eivät huvikseen kiertele ihmisten ovilla. Kyllä siinä vuokranantajan ja vuokralaisen sukset ovat ensin menneet ristiin ja poliisilta on pyydetty lakiin perustuvaa virka-apua. Virka-avun syy ei voi olla laiton irtisanominen, vaan huoneenvuokralaissa kerrottu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luultavasti poliisit eivät huvikseen kiertele ihmisten ovilla. Kyllä siinä vuokranantajan ja vuokralaisen sukset ovat ensin menneet ristiin ja poliisilta on pyydetty lakiin perustuvaa virka-apua. Virka-avun syy ei voi olla laiton irtisanominen, vaan huoneenvuokralaissa kerrottu.

    Poliisi antaa virka-apua pyydettäessä, mutta virka-avun pyytäjä on aina itse vastuussa toimenpiteen laillisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poliisi antaa virka-apua pyydettäessä, mutta virka-avun pyytäjä on aina itse vastuussa toimenpiteen laillisuudesta.

    Onkohan noin ? Asuntoon voisi silloin pyrkiä vaikka varas, jolle poliisi antaa virka apua asuntoon pääsemiseksi. Eiköhän virka-avun pyytäjän ole kerrottava mihin lakiin hän vetoaa ja syy pyyntöön .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkohan noin ? Asuntoon voisi silloin pyrkiä vaikka varas, jolle poliisi antaa virka apua asuntoon pääsemiseksi. Eiköhän virka-avun pyytäjän ole kerrottava mihin lakiin hän vetoaa ja syy pyyntöön .

    Juuri näin. Kyllä poliisi aina varmistaa pakkotoimen laillisuusperustan ennen virka-avun antamista erityisesti jos sitä annetaan yksityiselle. Poliisilaki sääntelee asiasta. Mihinkään vuokraisännän laittomiin yllätystarkastukseen sitä ei todellakaan saa.
    Eikä vuokraisäntä mitään haastemiestä ovelle lähetä. Kyllä sen tekee käräjäoikeus, kun häätöhaaste on sinne toimitettu.

    Aika paljon on siis taas aloituksessa mätäkuuta mukana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkohan noin ? Asuntoon voisi silloin pyrkiä vaikka varas, jolle poliisi antaa virka apua asuntoon pääsemiseksi. Eiköhän virka-avun pyytäjän ole kerrottava mihin lakiin hän vetoaa ja syy pyyntöön .

    Aikoinaan 90-luvulla asuessani Singaporessa tuli Suomesta puhelu, jossa mies kertoi olevansa tv-luvan tarkastaja poliisin ja huoltomiehen kanssa menossa asuntooni sisälle, koska en ole maksanut lupamaksua. Sanoin, että jos se on mielestänne laillista, niin sitten menette, mutta jättäkää joku paperi asuntoon todisteeksi käynnistänne. Ei sieltä mitään paperia ainakaan löytynyt, joten en tiedä olivatko käyneet.

    Lisää mätäkuuta.

    TV-lupatarkastajalla ei koskaan ollut mitään oikeutta tehdä mitään vastentahtoisia tarkastuksia kenenkään asuntoon. Laissa valtion televisio- ja radiorahstosta kyllä oli pykälä virka-avusta, mutta kun varsinaista oikeutusta mihinkään kotietsintään ei lupatarkstajalle ollut, ei myöskään poliisin kanssa sellaista voitu suorittaa.

    Legendoja liikkuu siitä, kuinka aktiivisimmat TV-lupatarkastajat koittivat ikkunoista paikantaa television loistetta tai oven läpi tai avatun oven kautta kuulostella TV:stä tulevia ääniä. Eivät TV-lupatarkastajat tyhjillään oleviin asuntoihin mitään tarkastuksia kuitenkaan tehneet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aikoinaan 90-luvulla asuessani Singaporessa tuli Suomesta puhelu, jossa mies kertoi olevansa tv-luvan tarkastaja poliisin ja huoltomiehen kanssa menossa asuntooni sisälle, koska en ole maksanut lupamaksua. Sanoin, että jos se on mielestänne laillista, niin sitten menette, mutta jättäkää joku paperi asuntoon todisteeksi käynnistänne. Ei sieltä mitään paperia ainakaan löytynyt, joten en tiedä olivatko käyneet.

    Joopa, joo. Samanlainen mätäkuun juttu kuin aloittajan kertomus. 1990 luvulla luvattomasta tv:n katselusta seurasi tarkastusmaksu ja taannehtiva, enintää vuoden tv lupa siltä ajalta, mitä tv:tä oli käytetty ilman lupaa.
    Kotietsinnän poliisi voi suorittaa, jos epäillään rikosta mistä seuraa vähintään kuusi kuukautta vankeutta. 1990 luvulla luvaton tv:n katselu ei ole ollut rikos vuosikymmeniin.

    Eihän tuossa jutussa kerrottukaan, että lupatarkastaja meni asuntoon vaan puhelinsoitosta, jonka joku henkilö sai ulkomailla asuessaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän tuossa jutussa kerrottukaan, että lupatarkastaja meni asuntoon vaan puhelinsoitosta, jonka joku henkilö sai ulkomailla asuessaan.

    Että siis (ihan noin kertomuksen mukaan):
    1. TV-lupatarkastaja tarkastuskierroksellaan (joita he siis tekivät alueille, joilla oli talouksia, joista ei ollut tehty TV:n käyttöilmoitusta) havaitsi, että asunnossa ei olla kotona
    2. TV-lupatarkastaja hankki paikalle huoltomiehen ja poliisin
    3. TV-lupatarkastaja hankki asunnon omistajan matkapuhelinnumeron tai vaihtoehtoisesti kaiveli Singaporen puhelinluettelosta asunnon omistajan Singaporen-puhelinnumeron
    4. TV-lupatarkastaja ilmoitti Singaporeen, että tekee tarkastuksen, johon TV-lupatarkastajalla ei ole mitään valtuutta, poliisin ja huoltomiehen avulla.

    Mainittakoon vielä, että ainakin 1990-luvun puoleen väliin asti matkapuhelimet olivat verrattain harvinaisia niin Suomessa kuin Singaporessakin, ja ulkomaan roaming hillittömän kallista. On varsin arvelluttavaa onko TV-lupatarkastajalla ainakaan ennen aivan 1990-luvun loppua ollut ainakaan työnantajan puolesta matkapuhelinta tai varsinkaan oikeutta tehdä sillä kalliita ulkomaanpuheluja.

    Ja sinä et tässä tapahtumainkulussa näe yhtään mätäkuuta? Noh, muut näkevät.

    Tämän kirjoittajan kustannuksella on pilailtu.

    Äänestä

Sähkönsiirtovelat iskee yllättäen.

Äänestä

Sain nähtävikseni ne poliisin uhkailuviestit, siis sen talousasioita tutkivan. Ja kyllä niissä on aika outo sävy, vuokralaista syytetään ja ahdistellaan, jopa se 2 kk:n irtisanomisaika on mainittu. Kun siihen vastattiin, että 2 kk on laiton, tuli vielä useampi ja täysilaidallinen uhkauksia ja vaadittiin muuttamaan "oli aika mikä tahansa".

Olin yhteydessä käräjäoikeuteen ja sieltä vastattiin, että vuokranantaja (ja poliisituttunsa) toimivat täysin lakia vastaan. Vuokrasopimusta voi jatkaa siihen kuuten kuukauteen, mutta käytännössä tilanne on nyt erityisen vaikea. Mummo pelkää asua tutussa asunnossa ja haluaa pian pois. Ei seniorit ole tottuneet poliisien yllättäviin vierailuihin. Tuskin nuoremmatkaan.

Äänestä
  • Käräjäoikeus ei todellakaan anna mitään tällaisia lausuntoja mistään laillisuudesta eikä ole mikään oikeusaputoimisto. Lisää mätäkuuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käräjäoikeus ei todellakaan anna mitään tällaisia lausuntoja mistään laillisuudesta eikä ole mikään oikeusaputoimisto. Lisää mätäkuuta.

    Käräjäoikeuteen voi soittaa ja kysyä asioista. Näin tehtiin, koska vuokraaja pelästyi pahanpäiväisesti ja luuli tehneensä jotain väärää. Siis kysyä aina voi jos epäilee asioiden laitaa. Jo vieraan virkavallan kanssa alkaa mennä huumori, niin paljon on näitä valepoliiseja vanhuksia kiusaamassa.

    Tämän jutu tärkein pointti on, että ulosoton asiakkuus on edelleen sellainen stigma, että jopa viranomainen alkaa käyttäytyä toisin kuin muille. Tiedän tämän taloustutkijan/poliisin nimen ja asuinpaikan, joten jos tarvetta tulee ne tiedot lähtevät eteenpäin. Eikö virkamiehen salassapitovelvollisuus kansalaisen asioista ole poliisillakin itsestäänselvyys, ihan samoin kuin se ettei terkkarinlääkäri juoruile naarurin sairauksista marttakerhossa? Tietosuojavaltuutettu saattaisi olla kiinnostunut tästäkin, mene ja tiedä.

    Tietenkään suurin osa palstalla kysymyksiä ja mielipiteitään esittävistä eivät ole juristeja. Monet asiat ovat erittäin vaikeita ja tuomioistuimissakin niistä äänestettäisi.
    Virkamiehen/poliisi salassapito on joko vaitiolovelvollisuutta, tai vaitiolo-oikeutta.
    Niistä säädetään Poliisilaissa ja laissa viranomaisen toiminnan julkisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käräjäoikeuteen voi soittaa ja kysyä asioista. Näin tehtiin, koska vuokraaja pelästyi pahanpäiväisesti ja luuli tehneensä jotain väärää. Siis kysyä aina voi jos epäilee asioiden laitaa. Jo vieraan virkavallan kanssa alkaa mennä huumori, niin paljon on näitä valepoliiseja vanhuksia kiusaamassa.

    Tämän jutu tärkein pointti on, että ulosoton asiakkuus on edelleen sellainen stigma, että jopa viranomainen alkaa käyttäytyä toisin kuin muille. Tiedän tämän taloustutkijan/poliisin nimen ja asuinpaikan, joten jos tarvetta tulee ne tiedot lähtevät eteenpäin. Eikö virkamiehen salassapitovelvollisuus kansalaisen asioista ole poliisillakin itsestäänselvyys, ihan samoin kuin se ettei terkkarinlääkäri juoruile naarurin sairauksista marttakerhossa? Tietosuojavaltuutettu saattaisi olla kiinnostunut tästäkin, mene ja tiedä.

    Höpönlöpön. Käräjäoikeuden sihteeri ei tietenkään ole mikään aineellisten asioiden ilmainen oikeusaputoimisto. Korkeintaan käräjäprosessista voit kysyä neuvontaa.
    Jos käräjäoikeudesta vastailtaisiin mihin tahansa lakikysymyksiin, niin kaikkihan soittelisivat vain sinne lakiasioissaan, ja käräjäkanslistit hukkuisivat neuvonpyyntösoittoihin. Aina vain lisää mätäkuuta tulee.

    Mitä ulosottotietojen salassapitoon tulee, niin sinulle on jo todettu, että niissä on paljon julkista tietoa. Katso ulosottokaaren (705/2007) 1:30-31 §. Koska tällainen tiedonhaku selvästi tuottaa vaikeuksia, niin lainaan sinulle:

    "30 §
    Rekisteritietojen julkisuus

    Ulosottorekisteriin talletetut tiedot, joista voidaan antaa 31 §:n 1 momentissa tarkoitettu todistus, ovat julkisia, ja muut rekisterin tiedot salassa pidettäviä.

    31 §
    Todistus ulosottorekisteristä

    Jokaisella on oikeus saada ulosottoviranomaiselta nimeämäänsä henkilöä ulosottoasian vastaajana koskeva todistus ulosottorekisteristä. Todistukseen merkitään pyynnön esittämispäivää edeltäneiden kahden vuoden aikana talletetut seuraavat tiedot: (19.6.2019/778)
    [...]
    1) hakijan ja vastaajan nimi sekä vastaajan syntymäaika ja kotikunta;
    2) ulosottoasia, sen vireilläoloaika ja passiivisaatavaksi rekisteröinti;
    3) hakijan saatavan määrä ja hakijalle tilitetty määrä;
    4) estetodistuksen laatu ja päivämäärä.
    Todistus annetaan tulosteena ulosoton tietojärjestelmästä. Jollei 1 momentissa mainittuja rekisterimerkintöjä ole, myös siitä annetaan todistus."

    Äänestä

Vuokra-asuminen ja osake-asuminen ovat itsemurhia. Noitakäräjät voivat koska hyvänsä heittää ihmisen pellolle, kuolemaan.

Suomen tapaisessa mielisairaassa maassa oikeusvaltio on korkeamman tason yhtälö.
Sivistys WTF.

Äänestä

Näin sanoo Poliisilaki.

"43  §
Vaitiolovelvollisuus
Poliisin henkilöstöön kuuluvan virkamiehen vaitiolovelvollisuudesta on voimassa, mitä valtion virkamieslain (750/94) 17 §:ssä säädetään. Sama vaitiolovelvollisuus on sillä, joka on työsopimussuhteessa poliisiin, ja sillä, joka hänelle myönnettyjen poliisivaltuuksien nojalla tai muutoin suorittaa poliisitehtävää.

Poliisin henkilöstöön kuuluva tai muu 1 momentissa tarkoitettu henkilö ei saa tehtäviensä hoitoon kuulumattomalla tavalla käyttää hyödykseen eikä luvatta muille ilmaista sellaisia henkilön yksityisyyteen kuuluvia seikkoja, jotka hän on saanut tässä tehtävässään tietoonsa ja joiden ilmitulo voi aiheuttaa henkilölle vahinkoa tai haittaa.

Vaitiolovelvollisuus ei kuitenkaan estä asian ilmaisemista viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle yhteisölle, jolla säädetyn tehtävänsä vuoksi on tarve saada tieto muutoin salassa pidettävästä seikasta taikka henkilön luotettavuudesta tai sopivuudesta. Tietoja turvallisuuden kannalta merkittävään tehtävään pyrkivän tai siinä olevan henkilön luotettavuuden varmistamiseksi voidaan tarpeellisessa laajuudessa luovuttaa myös yksityiselle yhteisölle tai henkilölle.

Vaitiolovelvollisuus ei myöskään estä ilmaisemasta sellaisia tietoja, joiden ilmaiseminen on yksittäistapauksessa tarpeen hengelle tai terveydelle vaarallisen tapahtuman, vapauteen kohdistuvan rikoksen taikka huomattavan ympäristö- tai omaisuusvahingon välttämiseksi.

Mitä 1, 2 ja 4 momentissa säädetään, on voimassa myös palvelussuhteen poliisissa päätyttyä.

Poliisin henkilörekisteriin talletettujen tietojen luovuttamisesta teknisen käyttöyhteyden avulla muille kuin poliisille sekä henkilörekisterien käyttämisestä luotettavuuslausuntoja annettaessa säädetään poliisin henkilörekistereistä annetussa laissa. "

- Siis kyseessä oli vuokralaisen luotettavuusongelma? Mummoikäisen?
Velkaantuminenko on rikos ja köyhyys vaarallista yhteiskunnalle? Johan on.

Äänestä

Joko täysin keksitty juttu tai sitten jotain hyvin olennaista unohdettu kertoa.

Äänestä
  • Iso nippu väärinymmärrystä ja sekoilua yhdistettynä vähän suureen luuloon oman oikeudellisen tiedon tasosta. Googlella etsitään poliisilaki ja poliisin rekisterejä koskevat pykälät vaikka niillä ei ole asian kanssa juurikaan tekemistä.

    Äänestä

Erikoinen kysymys. Ymmärtääkseni tällainen asia ei mitenkään liity siihen, missä joku ihmisinen tekee työtään - oli se sitten poliisina, palomiehenä taikka vaikka sairaanhoitajana.

Ulosottoviranomaisten nimet ovat julkisia ja kuka tahansa voi käydä tarkistamassa kuka kyseisessä organisaatiossa työskentelee.

Ei varmasti kuulu viranomaisten salassapitovelvollisuuden piirin tuollaiset asiat. Esimerkiksi jos ensihoitaja näkee kahvitunnilla että kahvilan kassalla työskentelee Pena, niin tämä ei kuulu salassapidettäväksi tiedoksi. Ensihoitaja voi hyvillä mielin kertoa vaimolleen, että siellä se Pena näytti olevan töissä kahvilan kassalla.

Kaikki viranomaisten kuulemat ja näkemät asiat eivät tietenkään ole salassapidettäviä. Jos poliisi näkee vapaa-ajallaan koiralenkillä naapurin Harrin uuden blondin kanssa, niin hän voi tästä varmasti kertoa vaimolleen. Tai jos ulosottomies näkee, että Vantaalle on avattu uusi Prisma, niin tästäkin voi varmasti kertoa eteenpäin.

Viranomaisena työskentely ei tee ihmisestä mitään salassapitoautomaattia. Salassapidettävät asiat on erikseen säädetty lakiin ja jos joku epäilee, että niitä on rikottu, voi viranomaisten toiminnasta kannella.

En ymmärrä miksi joku tällaista asiaa selvittelisi jossain keskustelupalstalla. Eikö se olisi jo vähän noloa ulosottomihillekin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Tuli vastaan keissi, jossa ulosotossa oleva henkilö sai laittoman irtisanomisen vuokra-asunnosta. Asunnon omistaja alkoi uhkailla vastoin mitään laillista perustettua vuokralaista, ei noudata lakisääteistä irtisanomisaikaa (tässä tapauksessa 6 kk), vaan vaatii asunnon haltuunsa kahden kuukauden kuluttua. Mitään järkipuhetta ei kuunnellut, eteni asiassa niin, että lopulta oli poliisipartio oven takana aivan puskista. Ja vuokrasopimuksen aikana.

Kun asiasta keskusteltiin vuokranantajan kanssa, niin lipsautti, että on saanut tutulta talousrikoksia tutkivalta poliisilta tiedon, että vuokralainen on uo:ssa. Vuokranantajan pääsyy irtisanomiseen on ulosotto. Mitään velkasaatavia tai asunnon rästimaksuja ei ole.

Onko laillista, että poliisi vuotaa kansalaisen taloustietoja tällä tavoin? Poliisi on siis virassa oleva tutkija. Saako poliisi ylimalkaan kertoa kansalaisen henkilökohtaisia asioita ulkopuoliselle ihmiselle eli tässä tapauksessa vuokranantajalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu