tavallisen perheen,tavallinen tyttö,niin katoamisen voisi ymmärtääkkin,mutta Piia oli ahdasmielistä uskontoa harrastavan perheen lapsi. Tavallinen tyttö hän olikin,mutta kuuluminen uskonlahkoon,jonka jäsenten velvollisuutena oli lehden myyminen ja ihmisten käännyttäminen,mikä taasen tapahtui ovelta ovelle,ei tuo homma varmaan ollut helppoa ja jos vielä kiusattiin ja kotona oli raskasta perheen ainoana naisena,kun kotihommat kaatu Piialle. Mistä tietää ettei Heikki-isä hakenut apua uskonveljistä,koska Piia oli pääsemässä irti kaikesta,isä näennäisesti hyväksynyt ammattikoulu opinnot,mutta kuka nyt hoitaisisi kotia ja pikkuveli Kallea ja jos Piia olisi isän mukaan oppinut uusia tapoja ja muuttunut uppiniskaiseksi ja alkanut sanoa vastaan,kyseenalaistaa rooliaan perheessä ja isoveljen osuutta kotitöistä ym ja tää kaikki on jotenkin sitten räjähtänyt käsiin sinä iltana kun Piia katosi.Poistui muka riidan jälkeen kotoaan.
Jos Piia Ristikangas olisi ollut
25
1901
Vastaukset
- Anonyymi
Aloitit taas vaihteeksi tästä pakkomileteestäsi... Eihän ne puuttuneet edes Piian äidin tekemisiin.
- Anonyymi
En ole tehnyt ainottakaan aloitusta Piia Ristikankareesta millekkään palstalle.
En ole osallistuut Piia keskusteluun tällä palstalla. Piian äiti heitettiin perheestä ulos.
Mutta lähtökohta on se että jotain hänelle tapahtui tuona katoamisiltana ja se on todennäköisesti myös henkirikos. Ja en ole taatusti viimeinen ihminen joka kyseenalaistaa perheen antaman selityksen Piian katoamisillalle. Piia ryntäsi muka suutuspäissään ulos,eikö yleensä teinit mene huoneeseensa ovet paukkuen. Tv-ohjelmista ja kaukosäätimistä sinä iltana kiisteltiin ja Piia paukkas ulos vihastuneena ja sille jäi sille tielleen. Pontelanporukat-koulukiusaajat,yksittäinen ulkopaikkakuntalainen saalistaja,onnettomuus,joka haluttiin salata(Tom of Båros kirje)ym ym vaihtoehtoja on monia. Ja en ole yhtäkään Piia Ristikankare ketjua lukenut alusta loppuun,ainoastaan aina välillä viimeisiä kommentteja mm.Minfosta.
Ja eikai kukaan tosissaan usko,että jos Piian ja hänen veljensä riita olisi ollut jotenkin kohtalokas Piialle,hän olisi lyönyt päänsä ym,etteikö hänelle olis soitettu apua. - Anonyymi
JA SE ON SINÄ JOLLA ON PAKKOMIELLE.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole tehnyt ainottakaan aloitusta Piia Ristikankareesta millekkään palstalle.
En ole osallistuut Piia keskusteluun tällä palstalla. Piian äiti heitettiin perheestä ulos.
Mutta lähtökohta on se että jotain hänelle tapahtui tuona katoamisiltana ja se on todennäköisesti myös henkirikos. Ja en ole taatusti viimeinen ihminen joka kyseenalaistaa perheen antaman selityksen Piian katoamisillalle. Piia ryntäsi muka suutuspäissään ulos,eikö yleensä teinit mene huoneeseensa ovet paukkuen. Tv-ohjelmista ja kaukosäätimistä sinä iltana kiisteltiin ja Piia paukkas ulos vihastuneena ja sille jäi sille tielleen. Pontelanporukat-koulukiusaajat,yksittäinen ulkopaikkakuntalainen saalistaja,onnettomuus,joka haluttiin salata(Tom of Båros kirje)ym ym vaihtoehtoja on monia. Ja en ole yhtäkään Piia Ristikankare ketjua lukenut alusta loppuun,ainoastaan aina välillä viimeisiä kommentteja mm.Minfosta.
Ja eikai kukaan tosissaan usko,että jos Piian ja hänen veljensä riita olisi ollut jotenkin kohtalokas Piialle,hän olisi lyönyt päänsä ym,etteikö hänelle olis soitettu apua.Joka palstalla jauhat samaa etkä edes tajua mistään mitään. Eihän se riita kaukosäätimestä kuolemaa aiheuttanut, mutta Piia lähti sen takia ehkä vähän aikaisemmin mihin sitten oli menossakin ja matkalla tapahtui jotakin. Piian äiti taas lähti vapaaehtoisesti koska halusi juopotella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka palstalla jauhat samaa etkä edes tajua mistään mitään. Eihän se riita kaukosäätimestä kuolemaa aiheuttanut, mutta Piia lähti sen takia ehkä vähän aikaisemmin mihin sitten oli menossakin ja matkalla tapahtui jotakin. Piian äiti taas lähti vapaaehtoisesti koska halusi juopotella.
Sekoitat minut johonkin toiseen,toi Piian ja hänen veljensä kaukosäädin riita on yhtä vanha kuin ihmiskunta.
- Anonyymi
Etkö ikinä kyllästy kuuntelemaan omaa ääntäsi? Se joka valittaa toisen väitetystä pakkomielteestä on itse pakkomielteinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekoitat minut johonkin toiseen,toi Piian ja hänen veljensä kaukosäädin riita on yhtä vanha kuin ihmiskunta.
No mitä ihmeellistä siinä on, samaa tapahtuu monissa perheissäkin, meilläkin lapsena. Murhatuksi taas voi joutua kuka tahansa mistä tahansa syystä ulos lähtenyt, eikä sillä uloslähdön syyllä ole merkitystä jos ulkopuolinen sattumalta paikalle osunut murhaa.
- Anonyymi
Jehovat ei aina puutu tekemisiin. Monesti vaan jättävät hiljaisesti "erilaiset". Ainakin jos eivät mahdollisuuksia näe jatkaa ...
Eikä Piian opiskelu nyt ollut vielä sellaista, että olisi täysin erilleen jehovista hakenut. Työllä menestymistään ei jehovat salli (miksi pitäisikään??) mutta ei ala jota Piia meni opiskelemaan vielä ollut ollenkaan sellaista. Mistä Piia olisi siis halunnut irti?! Ei siitä ole mielestäni suoria viitteitä olemassa ...
- Anonyymi
Mustalaisporukka oli käynyt Piiaa ahdistamassa ja potkimassa jopa koulunkin pihalla, ja asuivat käsittääkseni lähellä silloin Ristikankareitten taloa. Mahdollisesti tämä kiusaaminen olisi saanut alkunsa äidin viinaveloista heille, joka tuntuu aika käsittämättömältä.
Koska havaintoja ei ole, niin joko Pontelan rauhattoman illan joku porukka taikka sitten kenties tämä mustalaisporukka on voineet yhyttää, jo ennen kuin pääsi valtatielle. Tosin ei mitään kunnon todisteita ole siitäkään, että Piia olisi pyrkinyt sinne valtatielle ja esim.liftaamaan. Ainakin periaatteessa olisi voinut olettaa että käy vaan tuulettumassa ja vaikka kiusaajatkin oli Pontelassa, niin siellä olisi voinut olla myös joku ihastuksen kohdekin, taikka niin olisi voinut olettaa ...
Tämä kyllä toivoisi todella joskus ratkeavan. Toivottavasti ei ole mitään toiveajattelua, vaan joskus vielä ratkeaisikin ...- Anonyymi
Mustalaisten jäljiltä on montakin henkirikosta selvittämättä, tämä voi olla yksi niistä. Eivätkö poliisit uskalla puuttua mustalaisten tekemisiin vai missä vika. Usein vartijatkaan ei puutu kaupoissa kun varastelevat, menevät minne tahansa maksamatta jne.
- Anonyymi
Isoa, siis useamman hengen porukkaa vastaan tosin sotii se, että monesti joku tulee järkiinsä, vähiintäänkin siinä vaiheessa jos joku täysin ulkopuolinen ja viaton surmataan. Samaten mustalaisjoukkojen tapaukset on useimmiten tietääkseni tulleet varsin nopeasti ilmi, ainakin maan eteläisissä osissa?!!
Tosin mistään juurikaan ei pysty varmaksi sanomaan, koska selvittämättömiä tapauksia kuitenkin on. Todennäköisyys että tälläinen selvittämätön tapaus kuitenkin yhden yksinäisen miehen tekemä, niin on kyllä varsin suuri. Mutta kyllähän nuo vähemmistökansanosatkin osaavat olla hiljaa, jos "sukua" pitää puolustaa, taikka niin voi monesti ainakin olla.
Olisihan sen jo todennäköistäkin, että joku olisi puhunut taikka tiennyt/kuullut jotain, jos yhtään mihinkään syylistymättömän nuoren naisen surman tietäisi. Jos yhden tekijät omaatuntoa ei yhtään kolkuta, niin (luulisi) että useamman ryhmästä sitten edes yhden ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isoa, siis useamman hengen porukkaa vastaan tosin sotii se, että monesti joku tulee järkiinsä, vähiintäänkin siinä vaiheessa jos joku täysin ulkopuolinen ja viaton surmataan. Samaten mustalaisjoukkojen tapaukset on useimmiten tietääkseni tulleet varsin nopeasti ilmi, ainakin maan eteläisissä osissa?!!
Tosin mistään juurikaan ei pysty varmaksi sanomaan, koska selvittämättömiä tapauksia kuitenkin on. Todennäköisyys että tälläinen selvittämätön tapaus kuitenkin yhden yksinäisen miehen tekemä, niin on kyllä varsin suuri. Mutta kyllähän nuo vähemmistökansanosatkin osaavat olla hiljaa, jos "sukua" pitää puolustaa, taikka niin voi monesti ainakin olla.
Olisihan sen jo todennäköistäkin, että joku olisi puhunut taikka tiennyt/kuullut jotain, jos yhtään mihinkään syylistymättömän nuoren naisen surman tietäisi. Jos yhden tekijät omaatuntoa ei yhtään kolkuta, niin (luulisi) että useamman ryhmästä sitten edes yhden ...Mustalaiset ei todellakaan paljasta toisiaan, kävisi hengen päälle, ja harvoin tunnustavat itsekään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mustalaiset ei todellakaan paljasta toisiaan, kävisi hengen päälle, ja harvoin tunnustavat itsekään mitään.
Kyllä on mustalaisissakin sellaisia, jotka poikansakin ovat paljastaneet, jos ihan turhaan ovat syyllistyneet minkäänlaiseen väkivaltaan. En siis pidä yleistämisestä, enkä myöskään tiedä onko tästä ollenkaan tässä Piian tapauksessa kysymys, jos oliskin olleet asialla.
Mutta kun vähemmistöjän väkivallassa voi olla myöskin kyse monista ja monenpuoleisista ennakkoluuloista, jotka ei "politiikasta" käy juuri ollenkaan ilmi. Uskoisin jopa että mustalaisvanhemmat on useammin ilmiantaneet jälkikasvunsa. En nimittäin tiedä sellaisia tapauksia, jossa suomalaiset vanhemmat olisi niin tehneet, mutta mustalaisten kyllä.
Ei pidä olla ja ajatellan liikaa enemmistönkään kantilta. Sori, kun meni vähän aiheesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on mustalaisissakin sellaisia, jotka poikansakin ovat paljastaneet, jos ihan turhaan ovat syyllistyneet minkäänlaiseen väkivaltaan. En siis pidä yleistämisestä, enkä myöskään tiedä onko tästä ollenkaan tässä Piian tapauksessa kysymys, jos oliskin olleet asialla.
Mutta kun vähemmistöjän väkivallassa voi olla myöskin kyse monista ja monenpuoleisista ennakkoluuloista, jotka ei "politiikasta" käy juuri ollenkaan ilmi. Uskoisin jopa että mustalaisvanhemmat on useammin ilmiantaneet jälkikasvunsa. En nimittäin tiedä sellaisia tapauksia, jossa suomalaiset vanhemmat olisi niin tehneet, mutta mustalaisten kyllä.
Ei pidä olla ja ajatellan liikaa enemmistönkään kantilta. Sori, kun meni vähän aiheesta.Ai et yleistä :)
Enpä tiedä ainoatakaan tapausta missä mustalaiset olisi ilmiantaneet toisaan, eikä niitä taatusti montaa ole, rikoksia sen sijaan tekevät moninkertaisesti kantaväestöön verrattuna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai et yleistä :)
Enpä tiedä ainoatakaan tapausta missä mustalaiset olisi ilmiantaneet toisaan, eikä niitä taatusti montaa ole, rikoksia sen sijaan tekevät moninkertaisesti kantaväestöön verrattuna.Ei niitä varmasti montaa olekaan. Mutta montako sellaista on, jossa valkolaiset on ilmiantaneet oman perheensä jäseniä?!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä varmasti montaa olekaan. Mutta montako sellaista on, jossa valkolaiset on ilmiantaneet oman perheensä jäseniä?!!
Varmasti moninkertaisesti, mutta tuskinpa kantasuomalaisten perheenjäsenet tässä tapauksessa tietäisikään jos olisi heidän tekemä.
Esim imatralaistytön murhaaja meni isänsä kanssa tunnustamaan, tiedätkö ainoatakaan tapausta missä mustalaiset olisi tunnustaneet, saati että perheenjäsen olisi ollut vaikuttamassa asiaan. Korkeintaan jos oman perheenjäsenen tappanut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmasti moninkertaisesti, mutta tuskinpa kantasuomalaisten perheenjäsenet tässä tapauksessa tietäisikään jos olisi heidän tekemä.
Esim imatralaistytön murhaaja meni isänsä kanssa tunnustamaan, tiedätkö ainoatakaan tapausta missä mustalaiset olisi tunnustaneet, saati että perheenjäsen olisi ollut vaikuttamassa asiaan. Korkeintaan jos oman perheenjäsenen tappanut.Tiedän aika tarkalleen parinkin tapausta, jossa mustalaisperheen jäsenet on antaneet jälkikasvunsa ilmi. Nämä tapaukset on varmastikin tapahtuneet ennen sinun syntymääsi, ja ne eivät ole olleet nk.valtakunnan uutisia (läheskään kaikki tapaukset eivät ole).
Eveliinan surmaaja Imatralla oli yksi aikakauden suurimmista tapauksista, kun myöskin surmaaja todettiin alaikäiseksi. Ehkä sen sikäli voi laskea sellaisiin tapauksiin, koska alaikäisen omaa tunnustusta ei pakosta otettaisi todestakaan, ilman kovia todisteita.
Tälläinen keskustelu on kuitenkin ihan turhaa. Mutta kertonee ainakin kai joillekin jotakin siitä, että eri taustaisten ja eri ryhmien sisällä voi olla erilaista ainesta. Lähimmät ihmiset kuitenkaan paljastaa kovin harvoin yhtään mitään, niin tietäessään ...
- Anonyymi
PiLin pakkomielteet Auer, Aarnio, Saara, Piia multinikkiä käyttämällä.
- Anonyymi
Jollakin on pakkomielle siitä että jollakin on pakkomielle jostakin.
- Anonyymi
Olen aloittaja,mutten ole tuo väittämäsi PiLi. Auer,Aarnio ja Saara eivät voisi vähempää kiinnosta. Pohtisit ennemmin,mitä tapahtu Saara Arvalle.
- Anonyymi
Jos tyttö on jonkin uskonnollisen perheen jäsen, ei syytä katoamiseen ole vaikea etsiä.
- Anonyymi
Ninpä, muslimit ovat sellaisia, onneksi ei kristityt eikä jehovat eikä useimmat muutkaan uskonnot, päinvastoin, väkivaltaa uskonnottomia vähemmän.
- Anonyymi
Syyllinen löytyy tästä porukasta:
- kiusaajat
- yksittäinen mies, joko Piialle jostain tuttu tai täysin tuntematon
- mustalaiset
- poika tai poikaporukka, joista ainakin jonkun isä oli korkeassa asemassa- Anonyymi
Tuskin pelkästään tytöt kiusanneet, yleensä tyttöjä kiusaa toiset tytöt ja usein poikiakin. Ehkäpä jälleen kerran etsitään syyllistä väärästä sukupuolesta. Itemurhakin aina mahdollinen, entäpä jos Piia oli vaikkapa raskaana, tuohon aikaan oli vielä häpeällisempää kuin nykyisin, mutta tuskin siitä kyse. Kiusaaminen ja eläminen erossa äidistä ollut varmaan myös raskasta, kuvissa kuitenkin näyttää onnelliselta enkä usko itsemurhaan, mutta mahdollista kuitenkin.
- Anonyymi
Sari Liinaharja, Piia Ristikankare, Anna-Katariina Leinonen... Yksi murhattu, kaksi kadonnutta, sama alue, lyhyt aikaväli, mahdollinen liftaaminen, yksi tekijä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972