Riitelystä, erolla uhkailu riidellessä

Anonyymi

Mitä tekisitte tälle ongelmalle. Yleisesti meillä menee hyvin eikä riitojen ulkopuolella ole erityisiä ongelmia tai edes erimielisyyksiä. Kuitenkin lähes aina jos tulee pahempi riita, kumppani alkaa uhkailla erolla. Sillä ei ole väliä mistä aiheesta riita tulee, näitä riitoja on satunnaisesti ehkä muutaman kerran vuodessa. Tätä on ollut suhteen alusta asti ja asiasta on puhuttu monta kertaa. Kumppani kokee sen liittyvän riitatilanteessa tulevaan tunnetilaan ja sanoo, ettei voi mitään raivostumiselleen. Itse koen että hänen sanansa aiheuttavat epävarmuutta, vaikka hän riidan jälkeen onkin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tuntuu tosi pahalta, että hän mielestäni kevyesti sanoo jotain noin radikaalia. Olen monta kertaa kertonut miltä se tuntuu, mutta sama toistuu silti aina riidan aikana.

Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia ja miten olette saanut muutoksen asiaan vai oletteko?

20

504

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kokemusta vastaavasta, mutta kuulostaa todella ikävältä. Ilmeisesti et kuitenkaan itse halua erota hänestä. Kerroit että olette jo puhuneet asiasta monta kertaa eikä se auta. Ajattelisin että jollei puhe auta, on pakko tehdä jotain konkreettisempaa. Mitä jos seuraavalla kerralla pakkaat laukkusi ja menet vaikka hotelliin tai jonkun luo pariksi päiväksi. Toteat kumppanille että "kun nyt kerran eroamme, niin lähden saman tien ja sovitaan yksityiskohdista myöhemmin". Sitten odottelet siellä muualla hänen yhteydenottoaan ja anteeksipyyntöä. Varmaan soittaa parin päivän sisällä ellei heti.

    • Anonyymi

      Jopa on kumppani. Itse en tuon kaltaisen kanssa suhteeseen alkaisi, mutta epäilemättä hänellä on hyviäkin puolia koska olet tuota menoa sietänyt.

      Edellinen ehdotus on hyvä, jollakin tavoin on tehtävä selväksi, että ero tosiaan seuraa ellei tyyli muutu. Painottaisin vielä, että älä sitten anna heti periksi kun kumppani ottaa yhteyttä. Pysy aluksi kylmän asiallisena, että viesti menee varmasti perille. Odota että kumppani tuo itse esiin ratkaisuehdotuksen.

    • Anonyymi

      On kokemusta, valitettavasti. Exällä oli tapana vetää erokortti esiin aina riidan yhteydessä ja sama perustelu, ei muka pystynyt hillitsemään itseään ja sanoi mitä sylki suuhun toi suuttuneena. Aika kauan sitä katsoin, ihan liian kauan. No sitten tuli mitta täyteen erään kerran ja sanoin, että selvä erotaan vain. Yritti puhua että peruisin päätöksen, mutta en suostunut enää. Hyvä että erottiin, nykyinen kumppani on tasapainoinen eikä käyttäydy kuin uhmaikäinen tai luonnevikainen.

      • Anonyymi

        Erolla uhkailu, samoin kuin kaikki muukin turvatonta oloa aiheuttava käytös on vihoviimeistä parisuhteessa. Rakkaus on siitä kaukana, eikä kenenkään tarvitse alistua sellaiseen kohteluun.

    • Anonyymi

      Kiitos viesteistä, nyt alkaa tuntua että kumppanin käytös on hullumpaa kuin luulinkaan. En tosin ole kertonut tästä ystävillenikään, olen jotenkin hävennyt että siedän jotain noin nöyryyttävää.

      Pitäisi tietysti katkaista tilanne lähtemällä pois vaikka hotelliin. En tiedä miten kumppani siihen reagoisi, voisi kyllä soittaa hetikin perään.

      Alkaa tuntua että parasta olisi lopettaa koko suhde. Jos toinen hokee eroamisesta, kai hän sitä sitten haluaakin ainakin alitajuisesti vaikka väittääkin ettei halua.

    • Anonyymi

      Ehkä olen jonkinlainen sekopäämagneetti. Edellinenkin kumppani oli ailahteleva, useimmin kuin nykyinen ja ilman riitaakin. Tämän nykyisen kanssa menee muuten hyvin ellei olisi noita erouhkailuja riidan yhteydessä.

      • Anonyymi

        Sekopäämagneetti on aika isosti sanottu, mutta ehkä et oikein osaa vetää rajoja ja edellyttää muilta hyvää ja ihmisarvoista kohtelua. Itselleni kaikki sekoilu (emotionaalinen väkivalta, vallankäyttö) on täysin turn off, en siedä sellaista käytöstä yhtään ja teen sen erittäin selväksi heti. Tämän vuoksi sekoilevaan käytökseen taipuvaiset ihmiset eivät yleensä jää seuraani niin pitkäksi aikaa, että minkään tason suhdetta voisi syntyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se menee, selviin ongelmiin on tartuttava heti alussa. Jos hyväksyy alussa huonoa kohtelua, toinen ottaa sen itsestään selvänä jatkossakin. Nopeasti muodostuu joku vahingollinen käytäntö, eikä sitä enää huomaa itsekään ennen kuin joku ulkopuolinen huomauttaa jos sittenkään.

        Riippuu mitä viestittää ympäristölle. Jos huokuu asennetta "pitäkää mua kynnysmattona" aina löytyy joku joka on valmis tekemään sen. Eli vetää puoleensa vääränlaisia tyyppejä.

        Kiitos kommenteista, olen aina pitänyt itseäni jämäkkänä mutta todellisuudessa se pätee lähinnä työelämässä, harrastuksissa ym. Ihmissuhteissa olen antanut liikaa periksi. Vaikea myöntää itselleenkään. Ehkäpä se näkyy heti kättelyssä ja seuraani hakeutuu tietynlaisia ihmisiä.

        Kiinnostavaa, omasta mielestäni parisuhdeasioissa on helpompi vetää rajoja kuin työelämässä, koska työpaikka on välttämätön mutta parisuhde ei. Työpaikalla on joskus pakko pitää mielipiteensä omana tietonaan, mutta en tekisi sitä parisuhteessa. Lisäksi ajattelen, että vapaa-aikana pitää voida olla oma itsensä, töissä ollaan työroolissa enemmän tai vähemmän.

    • Anonyymi

      Näytä tämä ketju kumppanillesi. Voi avata hänen silmänsä.

      • Anonyymi

        Fiksu ehdotus, harkitsen tätä.

    • Anonyymi

      Kaikenlainen uhkailu riidan aikana tai muulloin on asia, jota ei voi missään nimessä hyväksyä parisuhteessa. Jos seurustelukumppani osoittaa näitä merkkejä, suhde kannattaa katkaista ennen kuin päädytään vakavampaan. Jos kuitenkin on päätynyt noin hankalan ihmisen kanssa suhteeseen, voi olla järkevää hakea jopa ammattiapua tilanteen selvittämiseen.

      • Anonyymi

        Ei nyt sentään kannata ammattiapua hakea, kyllä tuon asian saa hoidettua itsekin, vaikka tämän ketjun neuvoilla. Oikeastaan ei ole edes olemassa sellaista ammattiapua, mikä tuohon tilanteeseen sopisi. Asia ei ole tarpeeksi iso siihen, vaikka se onkin ikävää käytöstä.

        Olen pahasti samaa mieltä.
        "Yleisesti meillä menee hyvin eikä riitojen ulkopuolella ole erityisiä ongelmia tai edes erimielisyyksiä"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen pahasti samaa mieltä.
        "Yleisesti meillä menee hyvin eikä riitojen ulkopuolella ole erityisiä ongelmia tai edes erimielisyyksiä"

        Miksei voisi mennä vaikka parisuhde neuvontaan? Jos toisella vaikka on huono itsehillintä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei voisi mennä vaikka parisuhde neuvontaan? Jos toisella vaikka on huono itsehillintä.

        Ei kenenkään itsehillintä korjaannu parisuhdeneuvonnassa. Ap:n täytyy ilmaista kumppanilleen jollakin keinolla, ettei anna kohdella itseään huonosti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kenenkään itsehillintä korjaannu parisuhdeneuvonnassa. Ap:n täytyy ilmaista kumppanilleen jollakin keinolla, ettei anna kohdella itseään huonosti.

        Mitä se auttaa yksinään..joku ulkopuolinen voi olla parempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se auttaa yksinään..joku ulkopuolinen voi olla parempi.

        Tottakai se auttaa, koska se asettaa ap:n kumppanin tilanteeseen, jossa hänen on valittava alkaako kehittää parisuhdetaitojaan vai hyväksyykö sen, että suhde voi tosiaan päättyä eroon hänen oman käytöksensä vuoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Linnanjuhlat: Tiina Kaukasen asu aivan kauhea lankaviritelmä

      Ja loukkaus arvokkaita juhlia, maata, veteraaneja, Salea ja muita juhlijoita kohtaan. Siis miten joku kehtaa alittaa riman niin pahasti, koska voisi t
      Maailman menoa
      354
      3402
    2. Oho! Dannyyn liitetty Helmi Loukasmäki poseeraa sensuellissa pitsiasussa! Some kuumana: "Merenneito"

      Onko tämä sitten Suomineito vai merenneito? Helmi Loukasmäki tuli julkisuuteen Dannyn assistenttina. Nuori nainen on totuttu näkemään somessa varsin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      3082
    3. Taposta epäilty Mika Moring

      "Taposta epäilty Mika Moring on poliisin tutkimusten perusteella ajeluttanut useita naisia ympäri Suomen eri aikoina." Onko samoja Moringeja, jotka m
      Maailman menoa
      56
      3006
    4. Pitäisikö metsänomistajien siirtyä tuottamaan polttopuuta?

      Metsänomistajat saavat tätä nykyä kuitupuusta niin vähäisen hinnan että verrattuna polttopuuhun he tiensivat paremmin. Onhan polttopuulla talvella jo
      Maailman menoa
      133
      1480
    5. Olen rakastunut sinuun mies

      Niin vieläkin, eikö ole hassua. Ikävä on kova!
      Ikävä
      63
      1127
    6. Emännän rauhootus aika,

      Pörrö itse huuvellut tubessa hellustansa, nyt tämä resupekka vaatii että asiasta oltaisiin hiljaa, ensikerran sai tuheroa syntymänsä jälkeen ja kertoi
      Tuusniemi
      97
      1123
    7. Nainen, kysymys

      Oletko valmis?
      Ikävä
      69
      994
    8. 1,7 % kannatuksen lasku

      https://yle.fi/a/3-12683819 Keskustalla menee nyt entistä kehnommin. Keskusta kannatus nyt 9 % ja viimeisimmät Saarikon temput ei ehtineet vielä vaik
      Maailman menoa
      268
      888
    Aihe