Kannattaako jatkaa kun

Anonyymi

ongelmia on miehen puolella niin paljon. Exä on hankala ja heidän lapset ovat kauheita, huutelevat, sotkevat ja kiukkuavat ja häiriköivät. Olen niin tottunut siihen omien lasten kanssa kun he ovat niin ihania ja rauhallisia, ja osaavia. Olen kypsynyt miehen lasten oikutteluun ja riehumiseen, mut se on onni ettei he asu meillä, se vielä puutskin, en jaksasi. Nyr olen täällä kun ovat niin harvoin meillä että saa olla paljon myös rauhassa.
Jotenkin tuntuu, etten kuulu tänne mutta olen miehen kanssa en tahtonut sen lapsia. Omia on sen verran että riittää.
Ehdotin miehelle ettei ottasi lapsiaan kun kerran kuussa, ettei olisi omia avaimia että tulee koska haluaa, vaan sitten kun me haluamme. Äitä ei tarvis olla.
Olen töissä joten rankkaa on kasvattaa kauheeta laumaa ja tehdä hommia. Mitä teen en haluu jättää niitä pulaan, mutta en jaksa. Kasvatusvasutuuni on kamala

10

134

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä tiedät mitä sinun pitäisi tehdä. Et voi tehdä muutosta kuin omalta kohdaltasi.

    • Anonyymi

      Miten sinä jaksat tehtailla samanlaisia trolli aloituksia päivästä päivään , kuukaudesta kuukauteen , vuodesta vuoteen, kun sinulla ei edes ole miestä eikä miehen lapsia, olet yksinäinen vanha nainen , juuttunut menneisyyteen katkerana.

    • Anonyymi

      Kannattaako jatkaa kun ongelmia on NAISEN puolella niin paljon. Exänikin on hankala mutta naiseni lapset ovat kauheita, huutelevat, sotkevat ja kiukkuavat ja häiriköivät. Olen niin tottunut siihen omien lasten kanssa kun he ovat niin ihania ja rauhallisia, ja osaavia. Olen kypsynyt NAISENI lasten oikutteluun ja riehumiseen, Ja ne vielä asuu meillä, en jaksa noita naiseni lapsia , täällä saa harvoin olla rauhassa.
      Jotenkin tuntuu, etten kuulu tänne mutta olen NAISENI kanssa , en tahtonut sen lapsia. Omia on sen verran että riittää.
      Ehdotin naiselleni et hänen exänsä ottais hänen lapset ja ne kävis vain kerran kuussa, ettei olisi omia avaimia että tulee koska haluaa, vaan sitten kun minä haluan . ISÄ ei tarvis olla.
      Olen töissä joten rankkaa on kasvattaa kauheeta laumaa ja tehdä hommia. Mitä teen en haluu jättää naistani pulaan , mutta en jaksa. Kasvatusvasutuuni on kamala

    • Anonyymi

      Niinpä, ei kannata jos rikkoo toisen perheen. Se harmittaa ja surettaa koko loppuelämän. Kannattaa etsiä se mies ihan vapaista miehistä, niitä on. Toisilla naisilla vaan on taipumus rikkoa toisten perheet kun ei jaksa etsiä miehiä.

      Surullista että tämmöistä vielä on.

      • Anonyymi

        Niinpä, ei kannata jos rikkoo toisen perheen. Se harmittaa ja surettaa koko loppuelämän. Kannattaa etsiä se NAINEN ihan vapaista NAISISTA, tai eronneista ja leskistä, niitä on baarit ja yökerhot pullollaan Toisilla miehillä vaan on taipumus rikkoa toisten perheet kun ei jaksa etsiä NAISIA

        Surullista että tämmöistä vielä on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, ei kannata jos rikkoo toisen perheen. Se harmittaa ja surettaa koko loppuelämän. Kannattaa etsiä se NAINEN ihan vapaista NAISISTA, tai eronneista ja leskistä, niitä on baarit ja yökerhot pullollaan Toisilla miehillä vaan on taipumus rikkoa toisten perheet kun ei jaksa etsiä NAISIA

        Surullista että tämmöistä vielä on.

        Niinpä niin. Entäs ne jotka löytyvät onnen erottuaan. Vapaan on valinnut, mutta lapset on silti olemassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin. Entäs ne jotka löytyvät onnen erottuaan. Vapaan on valinnut, mutta lapset on silti olemassa.

        Ei kannata rikkoa perheitä. Lapset on isälle erittäin tärkeitä, suttura on aina se viimeinen, eksätkin menee sutturoiden edelle ketkä rikkooo perhietä. Siinä ei rikoa perhettä vaan mieskin menee rikki kun suttura pakottaa häntä hylkäämään lapsensa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata rikkoa perheitä. Lapset on isälle erittäin tärkeitä, suttura on aina se viimeinen, eksätkin menee sutturoiden edelle ketkä rikkooo perhietä. Siinä ei rikoa perhettä vaan mieskin menee rikki kun suttura pakottaa häntä hylkäämään lapsensa.

        Ei kannata rikkoa perheitä. Lapset on äidille erittäin tärkeitä, häntäheikki on aina se viimeinen, eksätkin menee häntähessujen edelle ketkä rikkooo perhietä. Siinä ei rikoa perhettä vaan nainenkin menee rikki kun häntähessu pakottaa häntä hylkäämään lapsensa.


    • Anonyymi

      Jätä se

    • Anonyymi

      Anna kenkää....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe