Ulkokanit / sisäkanit...

No heippati kaikille.

Sellaista olen tässä alkanut mietiskelemään, että kerran ulkona ei saa kaneja pitää talvisin ollenkaan, koska ne jäätyy ja sairastuu ja on laitonta, kuinka sitten on mahdollista, että kun asuin vielä tuolla maalla, kaikilla naapureilla, joilla oli kaneja, ne olivat ulkona kesät talvet, eikä niistä yksikään jäätynyn, sairastunut tai kuollut ja pakkanen puri parhaimmillaan -30'C.

Kaikki ulkokanit olivat itseasiassa paljon terveempiä kuin meidän omat sisäkanit, onhan tietysti joitain rotuja, jotka ovat hentoja, esim joku kääpiökani (joita meilläkin oli tuolloin) sen ymmärrän ettei sellanen pieni taatusti pakkasta kestäisi, mutta muuten...

Huomasin, kun maalta muutin tänne "kaupungin hulinaan", täällä on kaikki kiellettyä ja laitonta. Monet asiat ovat toisin kuin tuolla maalla kotipaikkakunnallani...

Tämä viesti ei ole tarkoituksena aiheuttaa yleistä pahennusta, nostaa kenenkään kiukkua, kerroin vain asiasta omakohtaisella kokemuksella, enkä kenenkään kiusaksi.
Kiitos
81657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tietääkseni pitää kania kesät talvet ulkona, jos on siihen vaadittavat olosuhteet.
Tiedän pari kasvattajaakin, joiden kanit on 24/7 ulkona. Heillä on hermeliinejä, kääpiöluppia ja jotain jättikaneja (mm ranskanluppaa).

Ja, kääpiökani ei ole rotu. :D Kääpiökaneja ovat hermeliini, leijonanharjas, kääpiöluppa ja pienenlemmikki kanirotu, eli kääpiöjänis. :)
Katsopa www.kaniyhdistys.com

Äänestä
  • joo mäkin tiedän että maalla pidetään kaneja ulkona kesät talvet ja niin on mun äitikin nuorena tehnyt.omasta kanistani tulee kyllä sisäkani mutta jos haluaa ja kanilla on läämmin pesä niin miksei sitä voisi ulkona pitää?!? ja niin tottakai se riippuu vähän kanin rodustakin..

    Äänestä

Ei mun tietääkseni ole laitonta pitää kania ulkona, mutta sillä pitää silti olla ihan hyvät oltavat siellä, elin lämmin koppi jne. Ja pitäähän sitä käydä sielläkin hoitamassa.

Asun itse edelleenkin maalla, ja meillä on kissa. Ärsyttää se, kun saarnataan siitä ettei kissoja saisi pitää vapaina ulkona, koska tekevät sitä ja tätä. Tiedän että otan riskin kun päästän hänet ulos, mutta alue jossa asun on kuitenkin aika turvallista (petojen, ihmisten ja liikenteen suhteen). Lisäksi kissani on elänyt terveenä pian 9 vuotta ja on hyvässä kunnossa ja nauttii elämästä. Kaupungissa en uskaltaisi näin tehdä.

Mielestäni kaikkien eläinten, jotka vain pystyvät ulkona elämään, pitäisi saada siellä olla ainakin kesäisin. Kaikki pienimmät jyrsijät eivät talvea kestä, eivätkä kylmiä ilmoja keväällä/syksylläkään, mutta ulkonahan ne on tarkoitettu elämään eikä sisällä! Ei ulkona oloa korvaa mikään määrä liikuntaa ja virikkeitä sisällä, eivät ne ole luonnollisia.

Toivottavasti itse saisin asua sen verran maalla aina, että voisin tarjota eläimilleni mahdollisimman luonnonmukaiset olosuhteet, jotka eivät tosiaan tarkoita häkki/sisäelämää ympäri vuoden.

Äänestä
  • (pahoittelen kirjoitusvirheistä, olen suomenruotsalainen) nykyään taajamaassa on itse asiassa laitonta pitää kissa vapaana.
    Maalla vapaana oleminen vielä laillista :) (meilläkin kissat vapaana, ovat ulkokissoja (asuvat kanilassa) mutta asumme maalla, olemme siis lailliisia)

    Äänestä

  • belluschka kirjoitti:

    (pahoittelen kirjoitusvirheistä, olen suomenruotsalainen) nykyään taajamaassa on itse asiassa laitonta pitää kissa vapaana.
    Maalla vapaana oleminen vielä laillista :) (meilläkin kissat vapaana, ovat ulkokissoja (asuvat kanilassa) mutta asumme maalla, olemme siis lailliisia)

    Tässä puhuttiin KANEISTA, ei KISSOISTA. :D

    Mut asiaan, eikais se nyt laitonta ole pitää kania ulkona?? Se on, jos kania pitää ilman mitään koppia ulkona. Mutta jos on kaikki asianmukaset kopit ym, niin mikäs siinä. :)

    Äänestä

  • Suurihopea. kirjoitti:

    Tässä puhuttiin KANEISTA, ei KISSOISTA. :D

    Mut asiaan, eikais se nyt laitonta ole pitää kania ulkona?? Se on, jos kania pitää ilman mitään koppia ulkona. Mutta jos on kaikki asianmukaset kopit ym, niin mikäs siinä. :)

    Kania ei Suomessa saa pitää talvella ulkona. Tai no, saa jos on riittävän lämmintä. Laki vaatii, että kanin pitopaikan lämpötila on 18 - 23°C ja asian voitte tarkastaa lainsäädännöstä:

    http://www.mmm.fi/el/laki/F/f23.html#Liite 5 Jyrsijät ja kaniinit

    Tuota jos lukee kuin piru raamattua, niin alkaa kesälläkin on taatusti päiviä, jolloin kanin tulisi olla sisällä.

    Äänestä

  • Kaniherra kirjoitti:

    Tähän voisi tietysti vielä lisätä, että kukin kaninomistaja voi varmaan mielessään miettiä missä maailmalla kani elää luonnonvaraisena ja millaiset talvet niissä maissa mahtaa olla. Kertoo kyllä paljon siitä missä olosuhteissa niitä tässäkin maassa tulisi pitää.

    Ja jos kani Suomen talvessa selviäisi, niin olettaisin, että muutama karannut kani olisi jo ehtinyt villiintyä tässäkin maassa. Mutta eipä niitä tuolla metsissä kovin paljon vastaan tule.

    Äänestä

Ittsellä kääpiluppakorvia vuoden ympäri pihalla ja kyllä pärjää! Pupuilla on toki koppi johna on lämmitys, eli pupujen oma patteri johna on suoja edessä jottei puput polta itteäänsä. Eli niillä on vapaa kulku kalterihäkistä lämmitettyyn koppaan, ja sen lisäksi ne ovat talvet lasitetulla terassilla johon ei siis sada tai tuule.
Niillä on myös toisessa kodissani tiivis puuhäkki johna on patteri (häkissä on porattu reikä jotta ilma vaihtuu). Kesällä ovelle voi vaihtaa kalterin, tosi näppärä!

Näin ei puput ainakaan palellu vaikka olisi talvet ulkona.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

X-maalaistyttö kirjoitti:

No heippati kaikille.

Sellaista olen tässä alkanut mietiskelemään, että kerran ulkona ei saa kaneja pitää talvisin ollenkaan, koska ne jäätyy ja sairastuu ja on laitonta, kuinka sitten on mahdollista, että kun asuin vielä tuolla maalla, kaikilla naapureilla, joilla oli kaneja, ne olivat ulkona kesät talvet, eikä niistä yksikään jäätynyn, sairastunut tai kuollut ja pakkanen puri parhaimmillaan -30'C.

Kaikki ulkokanit olivat itseasiassa paljon terveempiä kuin meidän omat sisäkanit, onhan tietysti joitain rotuja, jotka ovat hentoja, esim joku kääpiökani (joita meilläkin oli tuolloin) sen ymmärrän ettei sellanen pieni taatusti pakkasta kestäisi, mutta muuten...

Huomasin, kun maalta muutin tänne "kaupungin hulinaan", täällä on kaikki kiellettyä ja laitonta. Monet asiat ovat toisin kuin tuolla maalla kotipaikkakunnallani...

Tämä viesti ei ole tarkoituksena aiheuttaa yleistä pahennusta, nostaa kenenkään kiukkua, kerroin vain asiasta omakohtaisella kokemuksella, enkä kenenkään kiusaksi.
Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu