Niin eikös Klonkku ollut joskus hobitti joka jotenkin "muuttui" sellaiseksi kuin on? Kuinka vanha Klonkku on? Heti kun Bilbo oli jättänyt sormuksen Frodolle ja lähti Rivendelliin niin siellä Rivendellissä se jo sanoi olevansa vanha ja riutunut, mutta Klonkussa ei näy mitään vanhenemisen merkkejä kun ravaa poikin Keski-Maan. Älkää sitten kertoko mitä Klonkku tekee seuraavaksi kun olen vasta Sarumanin ääni-kappaleessa ettei koko kirja mene pilalle
Klonkusta?
nallukka
151507
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ei se klonkku käsittääkseni hobitti ollut vaan tavallinen ihminen tai joku sellanen ja muuttui kummalliseksi kun se eli siellä jossain kaivoksessa missä lienee...
...muistaakseni joku hobitin tapanen mut ei hobitti, eikä ihminen.
Mitä Minna sekoilee, TOTTAKAI Klonkku oli hobitti! Luepas ensi kerralla tarkemmin kun päätät ottaa kirjan käteesi.
No kirjassa Gandalf sanoo, että se (heimo) on sukua hobiteille, läheisempää, kuin vaikka kääpiöt.
Silleen olen mä mielestäni tarkkaan lukenut.
Kyllä Smeagolia voi hobitiksi sanoa. Kirjassa kaikki "hobitit" ovat itseasiassa vain yhtä hobittiheimoa, karvajalkoja. Smeagol taas kuului ryhmään joita kutsuttiin myöhemmin väkeviksi. Gandalf siis käsittääkseni tarkoittaa, että Smeagol on sukua Konnun hobiteille suunnilleen samoin kuin unkarilaiset suomalaisille. Kääpiöt taas ovat kokonaan eri lajia.
Klonkku oli hobitti, Hobitit taas ovat ihmislaji (Hobittien alkuperä on hämärä, he ovat selvästi kääpiökasvuisia ihmisiä, mutta on arvoitus miksi Iluvator teki heidät...) Hobitit eivät kuitenkaan ole ihmisistä selvästi erottuva erillinen rotu kuten kääpiöt ja haltiat. Klonkun nimi oli alunperin Sméagol, hän löysi sormuksen vuoden 2450 tietämillä. Klonkku ei enää vanhene, koska Sormus muokkasi sen kehon sellaiseksi, kuin se esiintyy TSH ja Hobitissa. Se että Bilbo ei juurikaan muuttunut miksikään johtuu siitä että hän ei ehtinyt pitää sormusta kovinkaan kauan, varrattuna Klonkkuun jolla se oli 500 vuotta. TSH kuitenkin huomauttaa että Bilbo oli hyvin säilynyt... ts. Sormus hidasti vanhenemista.
Tässä Klonkun elämä lyhyesti:
2430? Sméagol syntyy kurjenmiekka kenttien lähellä.
2450 Hän saa käsiinsä sormuksen ja kuristaa sen löytäneen Déagolin.
2470 Klonkku vetäytyy sumuvuorten alla sijaitsevaan luolaan piiloon aurinkolta. Muuton syynä lienee kuitenkin ollut Klonkun paheneva yksinäisyys ja yhteisön torjuva asenne (Sméagolin persoonallisuus häiriintyy, sormuksen vaikutus onnopeampi kuin Bilbolla, johtuen Sméagolin omantunnon tuskista).
2941 Bilbo saa haltuunsa sormuksen
2945 Klonkku poistuu Sumuvuorilta ja alkaa jäljittämään Bilboa.
3017 Klonkku jää Sauronin vankiksi, Sauron vapauttaa hänet, koska arvelee hänestä koituvan haittaa vihollisille.
3018 Klonkku kuolee, ja tuhoaa samalla sormuksen.
Ainoa todella mielenkiintoinen hahmo tiiliskivessä, jota nyt siis luen uudelleen monen vuoden jälkeen... tai no onhan noita muitakin, mutta vain pienemmissä osissa.
Tolkien ei kuitenkaan kohdellut omaa luomustaan sille kuuluvalla arvostuksella. Minun mielestäni Klonkusta olisi saanut irti vielä paljon syvällisemmän hahmon, jonka ympärille olisi voinut rakentaa enemmän.
Loppu oli minulle pettymys, odotin jotain suurempaa.
Hobitteja oli alkuaan kolmea "rotua" eli karvajalat, väkevät ja se kolmas jota en tähän hätään muista, mutta sekin kerrotaan TSH:n alussa. Smeagol oli alkuperältään väkevä, joita asusti pieni yhdyskunta Kurjenmiekkojen kenttien paikkeilla. Niinä vuosina kun Klonkku asui vuoren alla, väkevät hävisivät alueelta; joko kuolivat sukupuuttoon tai muuttivat muualle. Hobittien rodut myös sekoittuvat, vaikka roduille tyypillisä piirteitä oli havaittaivissa monissa yksilöissä.
Tottahan se on, Klonkkua olisi voinut syventää kirjassa ja siitä olisi saanut _todella_ mielenkiintoisen hahmon. Mutta toisaalta, ottaen huomioon sen että kirja lähti kehittymään Tolkienin iltasadusta omille lapsilleen ja sen, että se kirjoitettiin jossain määrin naiivilla aikakaudella, Klonkun ohueksi jäänyt rooli on ymmärrettävää. -30 ja -40 -lukujen kirjoissa ja elokuvissa paha oli paha (Klonkku tosin ei Deagolin kuristamista lukuunottamatta täysin paha ollut, ja hänhän katui sitäkin) ja hyvä oli hyvä, rajat olivat selvät. Pahiksien tietty sympatioiminen ja lähempi tarkastelu palasi kirjoihin jälleen 60-luvulla.
SÄ PIKKU HAMPPU MENIT JA KIRJOTIT MITÄ SORMUKSELLE TAPAHTUU KU MÄ EN OLE VIELÄ SIELLÄ SAAKKA!!!!OLISIT KIITOS VOINUT VAROTTAA ASIASTA-MUTTA VAHINKO TAPAHTUI JO!!!
Klokku oli myös mun suosikkihahmoni, mutta kun se paljastui siitä Lukitar-jutusta... En mä oikein enää siitä tykännyt niin paljon. Mutta olet oikeassa: hahmosta olisi saanut syvällisemmän.
Kolmas rotu/etninen ryhmä ovat helokesit, jotka ovat muita hobitteja pitempiä ja vaaleampia. He olivat uudisraivaajia ja tutkimusmatkailijoita, kun taas karvajalat ja väkevät asettuivat mielummin aloilleen. Konnun perustajien, Marchon ja Blancon, kerrotaan olleen helokeseja. Myös Rankkibukeissa huhutaan olevan helokesiverta.
täältä pesee lisää tietoa. Smeagol Klonkun piti hengissä vain pahuus ja pahat teot.
Pahuus ja pahat teot eivät pidä ketään hengissä, Smeagolin pitkä ikä johtui Sormuksesta. Smeagol oli joko harvinaisen sitkeä vastustamaan "hämärtymistä", tai sitten Sormus itse päätti pitää hänet elävien kirjoissa - nippa nappa. Sormus myös mahdollisti eräänlaisen "pika-evoluution", eli muokkasi Smeagolista yöeläimen jne.
Kyllä klonkku muuttu, mutta se ei ollu hobitti vaan tavallinen ihminen ihan aluks. Ikää en tiedä.
Mäkin oon menossa siinä kappaleessa, paitsi että sä oot varmaan jo lukenu sen ku sun viesti on jo noin vanha.