Toisella vanhemmalla on uusperhe jossa myös puolisisaruksia. Uusperhe ollut vasta puolisen vuotta ja muutto tapahtui todella nopeasti. Lapsi ehti nähdä uuden "vanhempansa" muutaman kerran ja puolisisarukset 2 krt ennen uuden perheen sisäänmuuttoa. Lapsi viettää ajan 50/50 kummankin vanhemman luona. Onko kuinkakin normaalia että lapsen biovanhempi alkaa puhumaan lapselle toisesta biovanhemmasta yhtäkkiä tämän nimellä eikä esim. kutsu isäksi/äidiksi vaikka kahdenkesken olisivat. Miksi yhtäkkinen muutos? Lapsi hieman ihmeissään muttei asiasta ole toiselta vanhemmalta kysynyt.
Toisen vanhemman nimi lapselle puhuessa
32
61
Vastaukset
- Anonyymi
Minusta ainakin on ihan normaalia puhua ihmisestä kutsumanimellä . Olisi tosi outoa sanoa isäksi tai äidiksi jos ei minulle itselle sitä ole. Voisi kai sanoa lapselle puhuttaessa sinun äitisi tai isäsi.
- Anonyymi
Äiti on aina äiti, isä on aina isä. Jos isä haluu hylätä lapsensa ja lähtä sutturan mukaan ei se suttua ole lapselle muu kuin perheenrikoja. Meillä sanottiin aikanaan isän sutturaa lehmäksi ja likaiseksi naaraaksi, ja lapset omaksuivat sen hyvin. Nyt lapset ovat aikjuisia ja käyttävät vieläkin noita nimitksiä isänsä sutturoista.
Siis kukaan meistä ei hyväksy sitä naakkaa elämäämme, eikä isäkään ole enää isä vaan etunilellä sanotaan jos tulee tavetta mainita siitä ihmisestä mitään.
Meillä ei sutturoita olla koskaan hyväksytty, onneksi ei ole kuin se yksi joka rikkoi lastemme perheen, joten mies kärsii eniten onneksi ja kanttura sotki kaiken myös miehen elämän. Miellä on iahna uusi elämä utet lisääntyi huimasti kun jäi yksin lasten kanssa, onneksi, ja mies parka, menetti kaiken, onneksi ja maksoi hyviä elareita. Hih.- Anonyymi
Sä se et yli pääse tosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sä se et yli pääse tosta.
Ei kukaan pääse yli jos mies viedään.
- Anonyymi
Äiti on aina äiti, isä on aina isä. Jos äiti haluu hylätä lapsensa ja lähtä häntäheikin mukaan ei se sika ole lapselle muu kuin perheenrikoja. Meillä sanottiin aikanaan äidin miekkosta siaksi ja likaiseksi urosseksi , ja lapset omaksuivat sen hyvin. Nyt lapset ovat aikjuisia ja käyttävät vieläkin noita nimitksiä äitinsä miekkosista.
Siis kukaan meistä ei hyväksy sitä karjua elämäämme, eikä äitikään ole enää äiti vaan etunilellä sanotaan jos tulee tavetta mainita siitä ihmisestä mitään.
Meillä ei miekkosia olla koskaan hyväksytty, onneksi ei ole kuin se yksi joka rikkoi lastemme perheen, joten nainen kärsii eniten onneksi ja sonni sotki kaiken myös nainen elämän. Miellä on iahna uusi elämä utet lisääntyi huimasti kun jäi yksin lasten kanssa, onneksi, ja nais parka, menetti kaiken, onneksi ja maksoi hyviä elareita. Hih. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äiti on aina äiti, isä on aina isä. Jos äiti haluu hylätä lapsensa ja lähtä häntäheikin mukaan ei se sika ole lapselle muu kuin perheenrikoja. Meillä sanottiin aikanaan äidin miekkosta siaksi ja likaiseksi urosseksi , ja lapset omaksuivat sen hyvin. Nyt lapset ovat aikjuisia ja käyttävät vieläkin noita nimitksiä äitinsä miekkosista.
Siis kukaan meistä ei hyväksy sitä karjua elämäämme, eikä äitikään ole enää äiti vaan etunilellä sanotaan jos tulee tavetta mainita siitä ihmisestä mitään.
Meillä ei miekkosia olla koskaan hyväksytty, onneksi ei ole kuin se yksi joka rikkoi lastemme perheen, joten nainen kärsii eniten onneksi ja sonni sotki kaiken myös nainen elämän. Miellä on iahna uusi elämä utet lisääntyi huimasti kun jäi yksin lasten kanssa, onneksi, ja nais parka, menetti kaiken, onneksi ja maksoi hyviä elareita. Hih.Totta, olet niin oikeassa. Erinomainen kirjoitus, kannattaa ottaa opiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan pääse yli jos mies viedään.
Ja varsinkaan, jos sen äijän menettää eläimille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja varsinkaan, jos sen äijän menettää eläimille.
Onko sun miehen syönyt krokotiili, käärme tai leijona???? No se on karmeeta. Hui.
- Anonyymi
Lapsesi on yhtä hulluja, kun sinäkin, heh, heh.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sun miehen syönyt krokotiili, käärme tai leijona???? No se on karmeeta. Hui.
Ei, kun naakat , lehmät ja muut naudat, niin ja lahnat söi miehen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsesi on yhtä hulluja, kun sinäkin, heh, heh.
Miten laspet voi olla hulluja jos suttura vie ehidän isän ja pakottaa ettei saa olla tekmisissä meidän kanssa ja lapset pitää jättää? Oletko sinä rikkoja myös kun puolustat suturoita ja halveksit jätettyjä lapsia ja rakasta exää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten laspet voi olla hulluja jos suttura vie ehidän isän ja pakottaa ettei saa olla tekmisissä meidän kanssa ja lapset pitää jättää? Oletko sinä rikkoja myös kun puolustat suturoita ja halveksit jätettyjä lapsia ja rakasta exää?
Minusta sinä ja lapsesi olette vakavasti häiriintyneitä, ja asenteesi ihan syvältä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten laspet voi olla hulluja jos suttura vie ehidän isän ja pakottaa ettei saa olla tekmisissä meidän kanssa ja lapset pitää jättää? Oletko sinä rikkoja myös kun puolustat suturoita ja halveksit jätettyjä lapsia ja rakasta exää?
Itse se läksi omasta tahdosta, ei ketään väkisin minkään viedä, sen rakkaus loppui sinuun, ja rakastu toiseen.
Turha syyttää muita miehesi tekemisistä.
Mikä rakas se Exä on jos petti ja läksi toisen matkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten laspet voi olla hulluja jos suttura vie ehidän isän ja pakottaa ettei saa olla tekmisissä meidän kanssa ja lapset pitää jättää? Oletko sinä rikkoja myös kun puolustat suturoita ja halveksit jätettyjä lapsia ja rakasta exää?
Onneksi olen pysolokiaa lukeneena törmännyt monesti tuollaisiin imihiin ,jotka ovat katkeroituneet omassa elmässään , ja haukkuvat siitä muita ihmisiä. Niinkuin sinä. Sinun kannatta mennä hakemaan apua tuohon mielentilaan, elmäsi helpottaa kun saat puhua ja saat apua. iedän että nyt suretaa ja mieli on musta, mutta uskon että sivä toivut ja pääset tuosta syytöskierteestä. Voit toki tännekkin purkaa ajtuksesi, en syyttele sinua tiedän mitä käyt läpi. Sydämesi on vaan niin särkynyt ja se heijastaa koko mielentilaan. Tsemppiä avun hakemiseen se kyllä kannattaa.
- Anonyymi
On kyllä sellainen sotku ettei tuosta mitään tule. Jätä se.
- Anonyymi
Puolikkaita ihmisiä?????? Oho, mites siinä niin on käynyt? Meillä kaikki ovat kokonaisia. Onneksi ei sutturat ole iskeneet meille vielä että saamme olla se ainoa oikea ydinperhe. Kaikki ovat kokonaisia ja ei ole häirikkönaakkoja eikä suttuorita haisemassa meillä. Miksi olisi, mun mies nauraa näille jutuille täällä kun sutturat oikein sveltää elämäänsä. Nauramme koko porukka täällä mitä pulikkas ihminen on. Onko meillä koirapuoli vai talopuoli, ei nekin ovat kokonaisia.
Kertooks joku mitä suttura tarkoittaa puolikkaalla ihmisellä?- Anonyymi
Missä puhutaan puoli- ihmisistä?
Terv, puolirotuisen koiran omistaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä puhutaan puoli- ihmisistä?
Terv, puolirotuisen koiran omistajaKoira voi olla monirotuinen, myös ihminen voi olla monirotuinen, ihmisessäkin voi olla latinoa, eurooppalaista ja afrikkalaista sekaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä puhutaan puoli- ihmisistä?
Terv, puolirotuisen koiran omistajaTässäkin ketjussa jos vaan viiitsit lukea.. vai osaatko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässäkin ketjussa jos vaan viiitsit lukea.. vai osaatko?
Ei ole mitään puolirotuisista puhetta, sinä olet rasisti.
- Anonyymi
Minusta kaikki kommentoineen näyttävät olevan jollain tavoin mielipuolia. Ei mulla muuta. Soon moro!
- Anonyymi
Joo, sutturat on mielipuolia tekojensa tähden. Ei saa tehdä huorin, eikä saa viedä toisten omaa. Ölä riko kenenkään perhettä. Eivät taida olla rippikoulussa mukana, kun eivät ymmärrä oikeaa ja väärää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, sutturat on mielipuolia tekojensa tähden. Ei saa tehdä huorin, eikä saa viedä toisten omaa. Ölä riko kenenkään perhettä. Eivät taida olla rippikoulussa mukana, kun eivät ymmärrä oikeaa ja väärää.
Joo, häntäheikit on mielipuolia tekojensa tähden. Ei saa tehdä huorin, eikä saa viedä toisten omaa. älä riko kenenkään perhettä. Eivät taida olla rippikoulussa mukana, kun eivät ymmärrä oikeaa ja väärää.
Ei kaikki käy kyseistä ” koulua” jotkut käy Koraani koulun ja toiset ei mitään.
- Anonyymi
Kyllä uutta äitipuola pitää sanoo äidiksi. On halventavaa jos miehen lapset ei sitä ymmärrä. Miehen uusi vaimo on miehen lapsten äiti ja sisso.
Lapsille pitää sanoo että entinen äiti on se vanha äiti ja uusi äiti on se joka kavataa että sitä pitää sanoo ädiksi.
Huonosti kasvattettuja jos lapset ie'v tsano äidiksi vaan kähyttäää etunimellä, halventavaa uutta äitiä kohtaan.- Anonyymi
Kyllä uutta isäpuolta pitää sanoo isäksi . On halventavaa jos naisen lapset ei sitä ymmärrä. Naisen uusi mies on naisen lasten isä ja sisso.
Lapsille pitää sanoo että entinen isä on se vanha isä ja uusi isä on se joka vkasvattaa , että häntä pitää sanoo isäksi .
Huonosti kasvattettuja , jos lapset ei sano isäksi vaan kähyttäää etunimellä, halventavaa uutta isää kohtaan.
- Anonyymi
meidän uusioperhe ei toimi kunmiehen lapset ja entinen exä häiriköi koko ajan. Kiusaa meitä ja haukkuu meitä. Mistä johtuu? Lapset ovat häiriköitä kotona ja kouoloussa ja kiusaa mun lapsia jotka ovat menestyviä koulussa ja kauniita, ovat kateellisia heille. Surullista että pitää sitten viattomia kiusata.
Exä kurkkii ikkunoista meille ja kävelee tuossa kadulla vhatimassa haluisi tulla meille muttei pääse, meis nauraa että kumma akka.- Anonyymi
meidän uusperhe ei toimi , kun naisen lapset ja hänen entinen exä häiriköi koko ajan. Kiusaa meitä ja haukkuu meitä. Mistä johtuu? Lapset ovat häiriköitä kotona ja koulussa ja kiusaa mun lapsia jotka ovat menestyviä koulussa ja kivoja , ovat kateellisia heille. Surullista että pitää sitten viattomia kiusata.
Naisen exä lähettelee viestejä meille ja kävelee tuossa kadulla vahtimassa haluisi tulla meille muttei pääse, nainen nauraa että kumma ukko.
- Anonyymi
Monet miehet etsii vanhaa naista. Nyt on muotia että nainen on 40 v vnhempikun mies. Miksi? Vois olla miehen mummo jo.
- Anonyymi
Monet naiset etsii vanhempaa miestä. Nyt on muotia , että mies on 30-40 vuotta vanhempi , kun nainen. Miksi? Mies vois olla naisen isä tai isoisä.
- Anonyymi
No joo, tulipa paljon juttua muttei mitään järkevää. Meidän suhde siis päättyi jo 6 vuotta sitten eikä ollut sitä haluamaanne kolmatta pyörää.
- Anonyymi
Aika moni aikuinen ei kykene hoitamaan keskinäisiä asioitaan ilman että lapset vedetään asiaan mukaan. Se on sääli, koska kaikki tuo kulkee lasten hartioilla vaikka heidän pitäisi saada elää lapsen elämää. Aikuiset ovat joskus niin helvetin itsekkäitä.
- Anonyymi
Aika moni aikuinen "lastensuojelun"! viranomainen ei ITSE kykene
hoitamaan keskinäisiä asioitaan vanhemman, lapsen isän kanssa
ilman että lapset vedetään asiaan mukaan. Se on sääli, koska kaikki
tuo kulkee lasten hartioilla vaikka heidän pitäisi saada elää lapsen
elämää. Lastensuojelun viranomaiset ovat joskus niin helvetin
itsekkäitä vieraannuttaessaan lapset isästään- ja suvustaan omassa
viranomaismenettelyssä- perätön lausuma lapsen olosuhteista!!!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445269Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243450Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992850Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui572672- 1722338
- 252137
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271889Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661855Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391