Paras kohta

Laitan mielipiteeni tähän, koska koen että koskettaa suurempaa osaa lukijoita.
Sähkönsiirtohinnasta.
Mielestäni kansan pitäisi nousta sanomaan vakava sanomansa tähän.
Tietäessäni, että samalla perheellä voi olla alueella useita kohteita, joihin on sähkösopimus ja verkkoyhtiö laskuttaa jokaisesta tämän monen sadan sähkösiirron hinnan vuodessa. Jotenkin kuvottavaa suorastaan ja tiedän, että näihin ei juuri ole suurtakaan matkaa tarvinnut siirtoverkkoa vetää, toiseen ei lainkaan. Mitä taas tulee tähän verkon uusimiseen ei todellakaan ole tapahtunut yhtään mitään. sitä vastoin tiedän, että yhtiö jakaa vuosittain valtavat osingot.
Jokainen vähänkin ymmärtävä osaa päätellä, että jokin on pahasti vailla. Kun vielä ajatellaan, että sähkön tarve on ihmisille elämiseen kuuluva asia, ei mikään ylellisyystuote.

Luin kirjoituksen, jossa eläkeläinen joutuu luopumaan lähes kaikista muista asioista eli vaikuttaa valtavasti kulukseen. Hän ei ole yksin, sillä varmasti moni eläkeläinen joutuu samaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Laitan mielipiteeni tähän, koska koen että koskettaa suurempaa osaa lukijoita.
Sähkönsiirtohinnasta.
Mielestäni kansan pitäisi nousta sanomaan vakava sanomansa tähän.
Tietäessäni, että samalla perheellä voi olla alueella useita kohteita, joihin on sähkösopimus ja verkkoyhtiö laskuttaa jokaisesta tämän monen sadan sähkösiirron hinnan vuodessa. Jotenkin kuvottavaa suorastaan ja tiedän, että näihin ei juuri ole suurtakaan matkaa tarvinnut siirtoverkkoa vetää, toiseen ei lainkaan. Mitä taas tulee tähän verkon uusimiseen ei todellakaan ole tapahtunut yhtään mitään. sitä vastoin tiedän, että yhtiö jakaa vuosittain valtavat osingot.
Jokainen vähänkin ymmärtävä osaa päätellä, että jokin on pahasti vailla. Kun vielä ajatellaan, että sähkön tarve on ihmisille elämiseen kuuluva asia, ei mikään ylellisyystuote.

Luin kirjoituksen, jossa eläkeläinen joutuu luopumaan lähes kaikista muista asioista eli vaikuttaa valtavasti kulukseen. Hän ei ole yksin, sillä varmasti moni eläkeläinen joutuu samaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu