Belarus - voiko luottaa

Kevään tullen nousi taas traktorikuume. Nyt ei ilmeisesti auta muu kuin ostaa se värkki. Ostoslistalla on etukuormaajalla varustettu, alle 7000 euroa maksava traktori.

Asun Imatralla, enkä lähde hakemaan traktoria toiselta puolen Suomea, joten sen vuoksi valikoima on täällä hiukan suppea. Tuolla hinnallahan saa esimerkiksi 70-luvun alkupuolelta olevan ison Valmetin (702, 1102) tai suunnilleen vastaavan kokoisen Fiatin - ehkä jopa 80-lukulaisen. Löytyipä yksi -84 Leylandikin, joka voisi kokonsa puolesta sopia minulle paremmin kuin isot Valmetit.

Paperilla namilta näyttävä on kuitenkin -93 vuosimallia oleva 4-veto Belarus - taisi olla Agross 565. Jos en tietäisi mistään mitään, ostaisin sen kiljuen. Minua on kuitenkin varoiteltu Belaruksesta. Se on kuulemma aina rikki :(

Elanto ei ole kiinni kyseisessä traktorissa, joten ei haittaa vaikka välillä hommat keskeytyvätkin. Se kuitenkin haittaisi, jos vehkeeseen pitäisi aina ostaa varaosia tai käyttää sitä jossain korjattavana. Eli osaako kukaan Belaruksen omistaja kertoa, minkä tyyppisiä vikoja noissa on? En ole mikään ammattiasentaja, mutta jakari ja hitsivehkeetkin pysyvät kädessä. Pikkuhommia voin siis tehdä itse.

Onko kukaan kuullut Belaruksesta, joka olisi ollut yhtä viaton kuin esimerkiksi mainitut Fiat ja Valmet? Vaikkei neliveto olisi minulle välttämätön, ei siitä varmasti haittaa ole. Senkin vuoksi Belarukset kiinnostavat.
115655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Näytti olevan mallia Agros 526 4WD se Belarus.

Äänestä

Terve olihan se pelarus 825 aikonaan (10v)ja oli kaikenlaisia vikoja ajettiin vajaa 5000 tuntia.Enimmäkseen ne oli niitä öljyvuotoja niin eihän se pahalle kuulosta vaan kun niitä on jatkuvaan eri paikoissa. Sitten se oli semmonen niinku uuvenvuojen tina semmonen röhkäle ei siitä raktorin tuntu jääny ollenkaan.Et paljoo häviä jos laitat jonkun läntisen takapotkun sillä ne "pelaruksen etuset on niinkun lankarullat ei siinä neliveosta oo niin paljoo hyötyä kun jossain muussa. Niinhän se oli ettei halpaa ja hyvää oo.

Äänestä

Jos budjetti on tiukka, laittaisin itse rahat siihen Leylandiin. Kaikki kunnia Belarukselle, mutta en ostaisi.

Äänestä

Kyllä Pelastuksella koti hommat hoitaa kun täällä pyöritetään maatilojakin ei se pikku hommissa huono kone ole ja kyllä ne kestää siinä missä leylandikin kun vain huollot on ajallaan eikä tarpeettomasti rääkkää.

Äänestä
  • Ensimmäisessä viestissä fiat oli ikään kuin kategorioitu samaan kastiin belaruksen ja leukun kanssa, no huh huh ei taida samalla rahalla saada oikein minkäänlaista fiiattia ovat meinaan kovasssa huudossa.

    Äänestä

  • muajussi kirjoitti:

    Ensimmäisessä viestissä fiat oli ikään kuin kategorioitu samaan kastiin belaruksen ja leukun kanssa, no huh huh ei taida samalla rahalla saada oikein minkäänlaista fiiattia ovat meinaan kovasssa huudossa.

    En sentään niitä samaan kastiin pistänyt. Karkeasti heittäen näyttää saavan 90-luvulta Belaruksen, 80-luvulta Leylandin ja 70-luvulta Valmetin tai Fiatin. Toki muitakin merkkejä on.

    Äänestä

  • AMT kirjoitti:

    En sentään niitä samaan kastiin pistänyt. Karkeasti heittäen näyttää saavan 90-luvulta Belaruksen, 80-luvulta Leylandin ja 70-luvulta Valmetin tai Fiatin. Toki muitakin merkkejä on.

    mitä jos miettisit setorin ostoa tuolla rahallahan saa jo karhean ja tosi hyvän sillä hoituu kyllä isommatkin hommat vaikei ihan vallun veroinen olekaan.

    Äänestä

  • jos kirjoitti:

    mitä jos miettisit setorin ostoa tuolla rahallahan saa jo karhean ja tosi hyvän sillä hoituu kyllä isommatkin hommat vaikei ihan vallun veroinen olekaan.

    Sinäkin suosittelit Zetoria. Ilmeisesti siinä on siis jotain hyvää :) Kieltämättä niitä saa aika uusia edullisesti - jopa 4-vetoja olen nähnyt. Täältä ja muualta saamieni kommenttien valossa olen päättänyt unohtaa tuon Belaruksen. Muuten merkki on vielä hakusessa. Eiköhän se tule lopullisesti päätetyksi vasta kaupantekohetkellä.

    Äänestä

  • Ostin 2001 vm90 826:sen ajettu silloin 3000h ajettu 3:na talvena puuta metsästä aika iso määrä lumityöt kesällä klapikoneen pyöritystä ja tienlanausta nyt ajettu 4300h en ole vielä rikki saanut hyvä peli

    Äänestä

Meillä on maatilalla tuollainen Belarus kakkos tai oikeastaan kolmostraktorina. Ajetaan noin 250 vuodessa. Käytetään kylläkinpaljon myllyjen pyörittämiseen ulosotolla, mutta kyllä tämä on ihan hyvin pelannut. Eihän ne tahtonut kestää kaikkein raskaimmissa töissä, mutta kevyeen ja keskiraskaaseen työhön oivia pelejä. Öljyvuotoa vähän kieltämättä on ja kytkinvikaa pari kertaa.

VINKKI: Jos haluat löytää hinta/laatusuhteeltaan vielä paremman traktorin, niin katsele Zetoreita. Nekin on halpoja ja paljon mainettaan parempia.

Äänestä
  • Kyllä niissä loppuun ajetuissa Valmeteissa ja Fiateissakin vikoja riittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


AMT kirjoitti:

Kevään tullen nousi taas traktorikuume. Nyt ei ilmeisesti auta muu kuin ostaa se värkki. Ostoslistalla on etukuormaajalla varustettu, alle 7000 euroa maksava traktori.

Asun Imatralla, enkä lähde hakemaan traktoria toiselta puolen Suomea, joten sen vuoksi valikoima on täällä hiukan suppea. Tuolla hinnallahan saa esimerkiksi 70-luvun alkupuolelta olevan ison Valmetin (702, 1102) tai suunnilleen vastaavan kokoisen Fiatin - ehkä jopa 80-lukulaisen. Löytyipä yksi -84 Leylandikin, joka voisi kokonsa puolesta sopia minulle paremmin kuin isot Valmetit.

Paperilla namilta näyttävä on kuitenkin -93 vuosimallia oleva 4-veto Belarus - taisi olla Agross 565. Jos en tietäisi mistään mitään, ostaisin sen kiljuen. Minua on kuitenkin varoiteltu Belaruksesta. Se on kuulemma aina rikki :(

Elanto ei ole kiinni kyseisessä traktorissa, joten ei haittaa vaikka välillä hommat keskeytyvätkin. Se kuitenkin haittaisi, jos vehkeeseen pitäisi aina ostaa varaosia tai käyttää sitä jossain korjattavana. Eli osaako kukaan Belaruksen omistaja kertoa, minkä tyyppisiä vikoja noissa on? En ole mikään ammattiasentaja, mutta jakari ja hitsivehkeetkin pysyvät kädessä. Pikkuhommia voin siis tehdä itse.

Onko kukaan kuullut Belaruksesta, joka olisi ollut yhtä viaton kuin esimerkiksi mainitut Fiat ja Valmet? Vaikkei neliveto olisi minulle välttämätön, ei siitä varmasti haittaa ole. Senkin vuoksi Belarukset kiinnostavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu