Mongoloidit.....mistä

Esihistoria
Pääartikkeli: Kiinan muinaishistoria

Varhaiset ihmiset asuttivat joidenkin todisteiden mukaan nykyisen Kiinan aluetta vanhemmalla pleistoseenikaudella, noin kaksi miljoonaa vuotta sitten, mutta todisteet tästä ovat puutteellisia.[4] Varmaa tietoa on saatu keskipleistoseenikauden ajalta, noin puoli miljoonaa vuotta sitten. Tältä ajanjaksolta on löydetty Homo erectus -ryhmään kuuluneen Pekinginihmisen fossiili lähellä Pekingiä sijaitsevasta luolasta. Pekinginihminen osasi käyttää tulta ja kykeni valmistamaan yksinkertaisia kivityökaluja.[4][5][6] Nykyihminen levisi Kiinaan viimeistään nuoremmalla pleistoseenikaudella, noin 80 000 vuotta sitten, mutta nykyihmisiä on saattanut elää alueella jo tätä ennen.[4]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Homo_erectus


Neoliittinen kausi alkoi kiinassa luultavasti noin 9000 vuotta sitten, jolloin ihmiset eivät olleet enää pelkästään metsästäjä-keräilijöitä. Ihmiset alkoivat viljellä kasveja ja kesyttää eläimiä asteittain pitkällä ajanjaksolla. Maanviljely ja karjatalous on tämän hetken käsityksen mukaan kehittynyt Kiinan alueella itsenäisesti, riippumatta Länsi-Aasian kehityksestä. Jo neoliittisella kaudella alkoi kehittyä kiinalainen kulttuurikokonaisuus.[7] Kiinan alueella vaikutti neoliittisella kaudella ainakin kolme erillistä kulttuurialuetta, joiden keskukset sijaitsivat Pohjois-Kiinassa Keltaisenjoen keskivaiheilla ja Weijoen laaksossa, Jangtsen alajuoksun laaksossa ja sitä ympäröivillä rannikoilla, sekä Kaakkois-Kiinan rannikolla.[7] Merkittävimpiä neoliittisen kauden kulttuureista olivat Jangtsen varrella sijainnut Longshanin kulttuuri ja pohjoinen Yangshaon kulttuuri.[7][5][6]
080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Esihistoria
Pääartikkeli: Kiinan muinaishistoria

Varhaiset ihmiset asuttivat joidenkin todisteiden mukaan nykyisen Kiinan aluetta vanhemmalla pleistoseenikaudella, noin kaksi miljoonaa vuotta sitten, mutta todisteet tästä ovat puutteellisia.[4] Varmaa tietoa on saatu keskipleistoseenikauden ajalta, noin puoli miljoonaa vuotta sitten. Tältä ajanjaksolta on löydetty Homo erectus -ryhmään kuuluneen Pekinginihmisen fossiili lähellä Pekingiä sijaitsevasta luolasta. Pekinginihminen osasi käyttää tulta ja kykeni valmistamaan yksinkertaisia kivityökaluja.[4][5][6] Nykyihminen levisi Kiinaan viimeistään nuoremmalla pleistoseenikaudella, noin 80 000 vuotta sitten, mutta nykyihmisiä on saattanut elää alueella jo tätä ennen.[4]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Homo_erectus


Neoliittinen kausi alkoi kiinassa luultavasti noin 9000 vuotta sitten, jolloin ihmiset eivät olleet enää pelkästään metsästäjä-keräilijöitä. Ihmiset alkoivat viljellä kasveja ja kesyttää eläimiä asteittain pitkällä ajanjaksolla. Maanviljely ja karjatalous on tämän hetken käsityksen mukaan kehittynyt Kiinan alueella itsenäisesti, riippumatta Länsi-Aasian kehityksestä. Jo neoliittisella kaudella alkoi kehittyä kiinalainen kulttuurikokonaisuus.[7] Kiinan alueella vaikutti neoliittisella kaudella ainakin kolme erillistä kulttuurialuetta, joiden keskukset sijaitsivat Pohjois-Kiinassa Keltaisenjoen keskivaiheilla ja Weijoen laaksossa, Jangtsen alajuoksun laaksossa ja sitä ympäröivillä rannikoilla, sekä Kaakkois-Kiinan rannikolla.[7] Merkittävimpiä neoliittisen kauden kulttuureista olivat Jangtsen varrella sijainnut Longshanin kulttuuri ja pohjoinen Yangshaon kulttuuri.[7][5][6]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu