Suosikkilainaukset Tolkien-kirjoista

🌟📝 Laitetaan tähän nyt lainaiksia Silmarillionista, Sormusten Herrasta, Hobitista ja vähän History of Middle-Earthistäkin. Laittakaa myös että mistä kirjasta ja luvusta kyseinen lainaus löytyy.

Tämä puhuttelee ympäristönsuojelijaa minussa, kuten myös sai kaipaamaan maailman näkemistä uudelleen lapsen silmin:

"Hän tunsi kaikki näkemänsä värit, kullan ja valkoisen, sinisen ja vihreän, mutta ne olivat tuoreita ja kirkkaita, ikään kuin hän olisi ensi kertaa nähnyt ne sillä hetkellä ja tehnyt niille uudet ihmeelliset nimet. Täällä ei yhsikään sydän voinut talvella kaivata kesää tai kevättä. Missään mikä maassa kasvoi ei näkynyt vikaa, sairautta tai epämuotoisuutta. Lórien oli tahraton.



He asettuivat valkoisten puiden piiriin. Juuri silloin nousi etelätuuli ja puhalsi Cerin Amrothiin ja huokaili oksistoissa. Frodo seisoi liikkumatta; hän kuuli kaukaisten merien kuohuvan rannoilla, jotka olivat jo aikaa huuhtoituneet olemattomiin ja merilintujen kirkuvan joiden suku oli kuollut ja kadonnut maan päältä.

Haldir oli jatkanut matkaa ja kiipesi nyt korkealle fletille. Valmistautuessaan seuraamaan häntä Frodo laski kätensä puunrungolle tikkaiden viereen; eikä hän koskaan ollut kokenut puun kuoren pintaa ja sen alla asuvaa elämää niin äkkiä ja selvästi. Hän tunsi iloa puusta ja sen tunnusta; ei niin kuin metsänhoitaja tai puuseppä; tämä oli iloa elävästä puusta itsestään."

(Taru Sormusten Herrasta / Sormuksen Ritarit / Lothlórien)

Usein elokuvissa tai peleissä näytetään eeppiset taistelut mutta minusta siinä minkä säilyttämisessä niistä taistellaan on arvokkaampaa.

2

775

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Höh, jospa osaisin kirjoittaakin välillä. Mutta kopioin tekstin ihan paperikirjasta.

    • Tässä lainauksessa näkyy miten haltiat näkevät ajan kuolemattomana rotuna (jonka jäsenet voi herättää Mandosissa henkiin kuolemankin jälkeen).

      "Sam istui naputellen miekkansa kahvaa sormillaan…

      … »Minä muistan kolme yötä ihan varmasti ja taidan muistaa useampiakin, mutta voisin vaikka vannoa että me ei oltu siellä (Lothlórienissa) kokonaista kuukautta. Voisi luulla että aikaa ei siellä olekaan!»
      »Je ehkä niin oli», sanoi Frodo. »Siinä maassa me olimme ehkä ajassa, joka muualla on jo mennyt. Minusta tuntuu että vasta kun Hopeajuopa oli kuljettanut meidät takaisin Anduiniin, me palasimme aikaan, joka virtaa kuolevaisten maiden läpi Suureen Mereen. Enkä minä muiska kuuta ollenkaan Caras Galadhonista, en ylä- enkä alakuuta: vain öidet tähdet ja päivien auringon.»
      Legolas liikahti veneessään. »Ei, milloinkaan ei aika hidastu», hän sanoi, »mutta muuttuminen ja kasvu ei ole kaikessa ja kaikkialla samanlainen. Haltioiden mielestä maailma liikkuu, ja se liikkuu sekä hyvin nopeasti että hyvin hitaasti. Nopeasti, sillä he itse muuttuvat vähän ja kaikki muu kiitää heidän ohitseen; se on heidän murheensa. Hitaasti, koska he eivät laske vuosien virtaa, eivät omasta puolestaan. Ohikiitävät vuodenajat ovat kuin aina toistuvia väreitä pitkän pitkässä joessa. Mutta auringon alla täytyy kaiken viimein kulua loppuun.»"

      Tämä lähinnä siksi koska se kuvaa miten erilaisia suurhaltioita Noldorin suvussa on. Temperamenttisia joka tapauksessa.

      "Noldorin ruhtinaat pitivät sitten neuvoa Mithrimissä, ja Angrod tuli sinne Doriathista tuoden kuningas Thingolin viestin. Kylmänä pitivät noldor tätä vastaanottoa, ja Fëanorin pojat vihastuivat Thingolin sanoista; mutta Maedhros nauroi ja sanoi: »Kuningas on se joka mahtaa pitää kiinni omastaan, muuten on se nimi tyhjän pantti. Thingol lupaa meille maat jossa hänellä ei ole valtaa, ei muuta. Ja jolleivät noldor olisi tulleet, ei hänellä muuta valtakuntaa olisikaan kuin Doriath. Hallitkoon siis Doriathissa, ja iloitkoon siitä että hänellä on Finwën poikia naapurinaan, eikä niitä Morgothin örkkejä jotka me täältä tapasimme. Muualla teemme niin kuin hyväksi näemme.»
      Mutta Caranthir joka ei tuntenut rakkautta Finarfinin poikia kohtaan ja oli veljeksistä rajuin ja äkkipikaisin, huusi ääneen: »Enemmän! Mitä Finarfinin pojat juoksevat täällä ja tuolla ja puhuvat pimentohaltian kanssa hänen luolassaan? Kuka teki heistä meidän puhemiehiämme? Ja vaikka he ovat tulleet Beleriandiin, älkööt unohtako että isä heillä on noldorin ruhtinas vaikka äiti on toista sukua.»
      Silloin vihastui Angrod ja lähti pois neuvonpidosta. Maedhros tosin nuhteli Caranthiria; mutta molemmista noldorin haaroista suurin osa ei pitänyt kuulemastaan ja he pelkäsivät Fëanorin poikien ilkeää luontoa joka, kuten näytti, yhtenään purkautui äkkipikaisiin sanoihin taikka väkivaltaan. Mutta Maedhros hillitsi veljiään…"

      Finarfinin lasten (jotka ovat minulle rakkaita) äiti oli sukua Thingolille mikä oli yksi ilmeinen syy heidän toimimiseensa lähettiläinä.

      (Silmarillion / Noldorin Paluu)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6304
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe