Minulla ei ole koko lehteä, mutta sain nettitutulta aluksi sivujen 31-32 aukeamaristikon, jossa laatijana on Ilmo Juhani Liljeroos -tiimi ja kuvittajana Heli kärkkäinen.
Ihan vertailun vuoksi tutkin ristikon teknistä toteutusta verraten siten ennen kaikkea IS Viikonloppu 10.-11.10.2020 kovisristikkoon. Siitä vertailu on sivustollani.
Sanasto on hyvää. Pääkuvalauseet ovat hauskoja. Ristikko on tiimin ristikoille tyypillinen siinä, että alkuun pääsee melko helpolla, mutta ristikossa on siellä täällä hankalampia kohtia. Muutaman vihjeen logiikka jäi epäselväksi, mutta ymmärtääkseni rakoin ristikon oikein. Ehkä pitää joskus tarkistaa ja pyytää vinkkejä.
Punainen Pelikaani 6/2020
121
1770
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä huomaa, ettei ole lehteä, kun 31-32 on mielestäsi aukeama. Onko tässä joku pointti, että kommentoit lehtiä, joiden asiakas et edes ole? Keskustelu tuntuu kuitenkin yleensä siirtyvän sinuun ja onnistut loukkaantumaan jostakin. Sinä pysyt kannassasi, että nämä jutut pitää kertoa, vaikka sitten omien kirjoitus- ja asiavirheiden kanssa. Virheet, epätarkkuudet, sokkeloisuudet ja liian pienet keskipituudet ja runsaat piilokirjaimet on karsittava suomalaisista ristikoista. Niitä ei kerta kaikkiaan ole pakko sietää. Miksei ristikoita tarkasteta paremmin?
- Anonyymi
Eikö kahden sivun ridtikkoa kutsuta yleensä aukeamaristikoksi?
- Anonyymi
Kovikseen keskimääräistä (n. 5,75) selvästi alhaisempi ratkaisusanojen keskipituus ja keskimääräistä (keskiarvo IS:n koviksissa on n. 9%) paljon suurempi (14,3 %) piilokirjainten osuus ei tässä ristikossa vaikuttanut ristikon haastavuuteen. Vaikeuteen vaikuttaa eniten vihjeitys.
Kahden vihjeen logiikka on minulla hakusessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö kahden sivun ridtikkoa kutsuta yleensä aukeamaristikoksi?
Sivut taisin laittaa väärin (sivunumerot olivat leikkautuneet rajatessa pois). 30-31 oikeat sivunumerot.
Ymmärrän, että näin haastavassa rakenteessa sen, että ratkaisusanojen keskipituus väkisin laskee eikä se ole lopulta kovin ratkaiseva asia.
Mutta kun Jaskakin niitä laskeskelee ja kertoo aina välillä, mikä ristikossa on valiotasoa tai lähellä sitä, on niitä tullut itsekin tältä näkökulmalta tarkasteltua. Tässä asiassa Jaska huomioi myös nelikirjaimisten sanojen osuuden, mitä en ole yleensä laskenut. Piilokirjainten määrään Jaska ei kiinnitä huomiota.- Anonyymi
Tapio-Huuhaa kirjoitti:
Ymmärrän, että näin haastavassa rakenteessa sen, että ratkaisusanojen keskipituus väkisin laskee eikä se ole lopulta kovin ratkaiseva asia.
Mutta kun Jaskakin niitä laskeskelee ja kertoo aina välillä, mikä ristikossa on valiotasoa tai lähellä sitä, on niitä tullut itsekin tältä näkökulmalta tarkasteltua. Tässä asiassa Jaska huomioi myös nelikirjaimisten sanojen osuuden, mitä en ole yleensä laskenut. Piilokirjainten määrään Jaska ei kiinnitä huomiota.Jaska ei ole mikään auktoriteetti. Samanlainen päsmäri kuin sinäkin. Parempitapainen vain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaska ei ole mikään auktoriteetti. Samanlainen päsmäri kuin sinäkin. Parempitapainen vain.
Otan nyt tämän säikeen haltuuni, koskaminulla on rahaa ostaa koko lehti. En myöskään arvostele laatijoita halpamaisilla sanan pituus ja piilokirjain niuhotuksella.
Anonyymi kirjoitti:
Otan nyt tämän säikeen haltuuni, koskaminulla on rahaa ostaa koko lehti. En myöskään arvostele laatijoita halpamaisilla sanan pituus ja piilokirjain niuhotuksella.
Ei niitä teknisiä seikkoja ollut tarkoitus tähän säikeeseen laittaa, mutta kun joku oli niihin viitannut ("... liian pienet keskipituudet ja runsaat piilokirjaime..."), tuli mainittua. Jos ei olisi viitannut, olisin jättänyt tiedon vain omille sivuilleni. Eivät ole olennaisia seikkoja ristikossa vaan pikemminkin kuriositeetteja. Itselleni lähinnä mielenkiintoisia suhteessa ristikon rakenteen haasteisiin.

Teit siis juuri päinvastoin kuin mitä pitäisi tehdä tuollaista kommenttia lukiessa.
- Anonyymi
Hyvä se 30-31 ristikko. Paria vohjettä sai pohtia jälikäteen, mutta mitään ei jäänyt epäselväksi. Vinkkejä voi n antaa chatissa.
- Anonyymi
Koska säie on hallussani, haluan kiittää sivun kolme laatijaa Petri Lehtistä mainiosta ristikosta! Ei yhtään moitittavaa piilokirjaimista tai sanan pituuksista. Aivan täydellinen suoritus!

Mutta kysymys kuuluukin että mitä se Jojensuun Mussu oikein meinaa kun niin kysyvästi kuvassa katsoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska säie on hallussani, haluan kiittää sivun kolme laatijaa Petri Lehtistä mainiosta ristikosta! Ei yhtään moitittavaa piilokirjaimista tai sanan pituuksista. Aivan täydellinen suoritus!
Sivun 4 ristikko on niin ikään pelkkää terästä. Tästä edes Tapio ei kyllä löytäisi moitteen sanaa, jos pystyisi lehden ostamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivun 4 ristikko on niin ikään pelkkää terästä. Tästä edes Tapio ei kyllä löytäisi moitteen sanaa, jos pystyisi lehden ostamaan.
Tällaista kritiikkiä lukiessaan laatijoiden tekee varmasti mieli jatkossa panna parastaan.
- Anonyymi
Tapio
Teknistä tarkastelua nyt ei pidä ottaa mollauksena, sillä se vain kertoo tekniset faktat. Niihin tuli paneuduttua Jaskan ja Ristikkoakatemian vaikutuksesta. Ristikko voi olla haastava ja kiva, vaikka ei täytä tiettyjä laadintateknisiä kriteerejä. Piilokirjaimet ovat ongelma vain, jos niistä aiheutuu ratkontaan kohtuutonta epävarmuutta. 30-31 sellaista kohtaa ristikossa ei ole, vaikka piilokirjainten määrä on poikkeuksellisen suuri.
30-31 on haastava pääkuvalauseiden kudelma, minkä otin huomioon. Jos haastavassa rakenteessa pyrkii pitämään valioluokan sanapituuden, sanasto voi kärsiä. Näin kävi itselle tokassa ristikossa. Vuokilalla oli joskus mutkikas sanakudelma, mistä seurasi alhainen ratkaisusanojen keskipituus. Kunnon sanasto on tärkeämpi seikka kuin keskim. sanapituus.
Pyrkiminen pitkiin sanoihin voi joskus helpottaa ristikkoa, koska kerralla tulee paljon varmoja kirjaimia.
Keskim. lyhyet sanat voivat houkutella vaikeuttamaan ristikkoa suurella määrällä kikkailuja. Toisaalla jollekulle oli jäänyt ymmärtämättä kuusi vihjettä. Jouduin itse pohtimaan joitakin vihjeitä useaan otteeseen.
Yritän välttää kysymistä, sillä minun kysymyksiini suhtaudutaan toisin kuin monen muun kysymyksiin. Tämän ristikon kohdalla onnistuin. Mutta muistutan, että vihjeissä, joita olen ottanut esille, on usein ollut ongelmia myös minua kokeneemmilla ratkojilla. Täällä yksi henkilö asettaa itsensä ratkojana Jaskan ja monen muun kokeneen ratkojan yläpuolelle, mikä tuntuu ikävältä.- Anonyymi
Näytä missä joku on asettanut itsensä paremmaksi ratkojaksi kuin Jaska?
Sinä itse mollaat laatijoita jatkuvasti - se on kovin ikävää ja noloa huomioon ottaen oman laatijalokemuksesi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näytä missä joku on asettanut itsensä paremmaksi ratkojaksi kuin Jaska?
Sinä itse mollaat laatijoita jatkuvasti - se on kovin ikävää ja noloa huomioon ottaen oman laatijalokemuksesi.Epäsuorasti eräs tai eräät henkilöt ovat asettuneet Jaskan yläpuolelle. Eräs henkilö mollasi minua, etten tiettyjä vihjeitä heti ymmärtänyt. Samat vihjeet, jotka ovat itselle olleet haastavia, ovat olleet mm. Jaskalle ja eräille muille minua kokeneemmille ratkojille olleet vaikeita. Jos minä sain mollauksen, epäsuorasti myös Jaska ja eräät muut saivat mollauksen. Epäsuorasti eräs henkilö asettui lähes kaikkien Sanariksen foorumiin kirjoittaittavien ratkojien yläpuolelle.
Oma laadintani on vaatimatonta, mutta ymmärrän varsin hyvin laadintakysymyksiä. En itse osaa tehdä kuin rakenteellisesti ja sanastollisesti lähinnä tyypillisiä Lehdon tason ristikoita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epäsuorasti eräs tai eräät henkilöt ovat asettuneet Jaskan yläpuolelle. Eräs henkilö mollasi minua, etten tiettyjä vihjeitä heti ymmärtänyt. Samat vihjeet, jotka ovat itselle olleet haastavia, ovat olleet mm. Jaskalle ja eräille muille minua kokeneemmille ratkojille olleet vaikeita. Jos minä sain mollauksen, epäsuorasti myös Jaska ja eräät muut saivat mollauksen. Epäsuorasti eräs henkilö asettui lähes kaikkien Sanariksen foorumiin kirjoittaittavien ratkojien yläpuolelle.
Oma laadintani on vaatimatonta, mutta ymmärrän varsin hyvin laadintakysymyksiä. En itse osaa tehdä kuin rakenteellisesti ja sanastollisesti lähinnä tyypillisiä Lehdon tason ristikoita.Epäsuorasti totean, että olet kovin väärässä logiikkasi kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epäsuorasti totean, että olet kovin väärässä logiikkasi kanssa.
Joka tapauksessa sellainen muiden ratkojien yläpuolelle asettuminen, mitä tällä sivustolla joku tai jotkut ovat harrastaneet, on varsin vastenmieleistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka tapauksessa sellainen muiden ratkojien yläpuolelle asettuminen, mitä tällä sivustolla joku tai jotkut ovat harrastaneet, on varsin vastenmieleistä.
Sivun viisi ristikossa Sanaris sortuu erittäin huonoon laadun tarkistukseen. Virheet on toki myönnetty mutta silti olen lähinnä järkyttynyt. Miten ristikkolehtiä työkseen tekevät voivat päästää tälläistä julkaisuun.
Sivun kuusi ristikko on jälleen sitä mainostettua Sanarislaatua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivun viisi ristikossa Sanaris sortuu erittäin huonoon laadun tarkistukseen. Virheet on toki myönnetty mutta silti olen lähinnä järkyttynyt. Miten ristikkolehtiä työkseen tekevät voivat päästää tälläistä julkaisuun.
Sivun kuusi ristikko on jälleen sitä mainostettua Sanarislaatua.Viime aikoina virheiden määrä on vähentynyt. 5/2020 oli lähellä virheettömyyttä. Se aioakin virhe oli vähäinen. Pikkuhuolimattomuudet varmaankin seurausta siitä, että materiaalia tulee monelta henkilöltä. Vääriin paikkoihin sijoitetut vihjeet on kyllä aika iso moka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viime aikoina virheiden määrä on vähentynyt. 5/2020 oli lähellä virheettömyyttä. Se aioakin virhe oli vähäinen. Pikkuhuolimattomuudet varmaankin seurausta siitä, että materiaalia tulee monelta henkilöltä. Vääriin paikkoihin sijoitetut vihjeet on kyllä aika iso moka.
Sivun seitsemän ristikko on taas tuttua Sanarislaatua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivun seitsemän ristikko on taas tuttua Sanarislaatua.
Sivulla kahdeksan oli puolen sivun kokoinen Vuokilan tuotos, joka oli myös oiva tekele. Joutui jo vähän miettimäänkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivulla kahdeksan oli puolen sivun kokoinen Vuokilan tuotos, joka oli myös oiva tekele. Joutui jo vähän miettimäänkin.
Oho sivulla yhdeksän onkin Markku Mäkelän piirroksia. Onneksi hetekan päällä olevilla naisella ja miehellä on peitto päällä. Silti siitä tajuaa mitä on meneillään 😜
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oho sivulla yhdeksän onkin Markku Mäkelän piirroksia. Onneksi hetekan päällä olevilla naisella ja miehellä on peitto päällä. Silti siitä tajuaa mitä on meneillään 😜
Miksi Mäkelän pitää ristikoissa aina harrastaa peiton heilutusta? Eikö oikeassa elämässä tapahdu riittävästi vai onko hän addiktoitunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Mäkelän pitää ristikoissa aina harrastaa peiton heilutusta? Eikö oikeassa elämässä tapahdu riittävästi vai onko hän addiktoitunut.
Seksi ja seksuaalisuus ovat osa normaalia elämää. Jopa jossain elämän vaiheessa voimakkain ohjaava vietti. Miksi sitä pitäisi välttää ristikoissa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seksi ja seksuaalisuus ovat osa normaalia elämää. Jopa jossain elämän vaiheessa voimakkain ohjaava vietti. Miksi sitä pitäisi välttää ristikoissa?
Tämäkin oli mukavaa ratkottavaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Mäkelän pitää ristikoissa aina harrastaa peiton heilutusta? Eikö oikeassa elämässä tapahdu riittävästi vai onko hän addiktoitunut.
Voiko alakulman kuvasta loukkaantua? Esim. Salkkareissa, jota lapsetkin katsovat, tulee alkuillasta seksiä, jota aikuinen nainen harrastaa alaikäisen kanssa. Senioripariskunnan puuha peiton alla näkymättömissä on positiivista maailmankuvaa. Huikea ristikkopiirros tavalliselle sanalle. KIITOS!

Ymmärthän, että arvostelijalla ei ole varaa ostaa lehteä. Hän haukkuu mielikuvista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärthän, että arvostelijalla ei ole varaa ostaa lehteä. Hän haukkuu mielikuvista.
Sain sivun kymmenen valmiiksi. Taas Ekin tuotos. Ei millään pahalla, mutta vaikuttaa siltä, että Eki täyttää lehden bulkilla ja muut tekevät ns. raskaan työn eli kolmoset. Olen ajatellut tätä usein vuosien varrella, mutta en ole sitä esille ottanut. Varmaan ihan järkevää taloudellisesti. Ekin tyyli on tosin niin tunnistettava, että hänen tuotoksensa on helppo ratkoa.
- Anonyymi
Ei bulkki Ekin kohdalla mielestäni huonolaatuisuutta tarkoita vaan vain helpohkoa ristikkoa. Kyllä minäkin tämän ilmiön tunnistan. Joskus Eki on määritellyt vaikeusasteen omille ristikoilleen pahasti yläkanttiin.
Ekin riimipiilikset ja käärme ovat kyllä minusta hauskoja poikkeuksia. Anonyymi kirjoitti:
Ymmärthän, että arvostelijalla ei ole varaa ostaa lehteä. Hän haukkuu mielikuvista.
Ratkoin ristikon. Ei se alalaidan kuva nyt paha ollut vaan se oli tehty kohtuullisen hyvällä maulla. Ei ollut vastenmielisellä tavalla pornahtav. Seksi sinänsä ei ollut asian esittämiseksi tarpeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sain sivun kymmenen valmiiksi. Taas Ekin tuotos. Ei millään pahalla, mutta vaikuttaa siltä, että Eki täyttää lehden bulkilla ja muut tekevät ns. raskaan työn eli kolmoset. Olen ajatellut tätä usein vuosien varrella, mutta en ole sitä esille ottanut. Varmaan ihan järkevää taloudellisesti. Ekin tyyli on tosin niin tunnistettava, että hänen tuotoksensa on helppo ratkoa.
Sivun kymmenen ristikko oli minusta kuitenkin kakkonen eli se, mitä luvattiin - toisin kuin eräs 2 1/2 merkitty ristikko, jossa vihjeityksessä ei ole mitään kovismaisuutta.
- Anonyymi
Tapio
Minä en ole ratkonut kuin sen 30-31 sivujen ristikon. Mutta klen myönteisenä sen, että otetaan kantaa myös vihjeiden sisältöön ja kuvitukseen. Se on aitoa keskustelua. Toki seassa saattaa olla ironiaa ja parodiaakin, mutta sekin voi kohtuullisesti käytettynä olla piristävää. Ainakin täällä pitää yrittää opetella niitäkin ymmärtämään. Itse teen välillä virhetulkintoja. - Anonyymi
Tapio
Raha ei ole PuPe:n osatamattomuuden syy.
En osta PuPea kahdesta syystä:
a) en voi sen ongelmia käsitellä Sanariksen foorumissa. Jos Sanarikselle lehdestä maksan, pitää minulla olla oikeus sen ongelmista kysyä Sanariksen foorumissa. Tämä on periaatekysymys.
b) jos lehden ostaa, pitäisi jokainen tehtävä ratkoa (sokkokrypto pois lukien), mihin en halua itseäni sitouttaa - on joo pakkomielle ratkoa aloitetut ristikot. Jotkut tehtävät veisivät ihan liikaa aikaa (kokemusta asiasta on) .
Mutta osittain ratkottuja voisin yrittää ratkoa loppuun asti, jos niitä nyt joku vielä lähettelisi.- Anonyymi
Ratkoin sivun 11 ristikon ja tämä kyllä jätti vähän pahan maun. Kyseessä on nimittäin ns. ratkojaristikko. Niistä en niin kovasti perusta, mutta kai niitäkin pitää jokunen lehdessä olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ratkoin sivun 11 ristikon ja tämä kyllä jätti vähän pahan maun. Kyseessä on nimittäin ns. ratkojaristikko. Niistä en niin kovasti perusta, mutta kai niitäkin pitää jokunen lehdessä olla.
Sivun 12 kommentti on näköjään poistettu. Ekin sukunimeä ei näköjään saa täällä mainita. Iso veli valvoo. Sivun 13 ristikko ei ole em. laatijan ja vaikka samat tähdet onkin, oli paljon työläämpi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivun 12 kommentti on näköjään poistettu. Ekin sukunimeä ei näköjään saa täällä mainita. Iso veli valvoo. Sivun 13 ristikko ei ole em. laatijan ja vaikka samat tähdet onkin, oli paljon työläämpi.
Ehkä muu syy, sillä kyllä tässä säikeessä on muutamaan kertaan em. herran sukunimi esillä, tosin säilyneissä kommenteissa on vain sukunimi esillä. Mahdoton ymmärtää, mikisi kommentteja on poistettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä muu syy, sillä kyllä tässä säikeessä on muutamaan kertaan em. herran sukunimi esillä, tosin säilyneissä kommenteissa on vain sukunimi esillä. Mahdoton ymmärtää, mikisi kommentteja on poistettu.
Toinen Vaalamon kakkonen sivulla 14 oli myös mainio. Siinä oli edellisen sivun tapasn teemana väri. Oikein onnistuneita kahden tähden ristikoita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen Vaalamon kakkonen sivulla 14 oli myös mainio. Siinä oli edellisen sivun tapasn teemana väri. Oikein onnistuneita kahden tähden ristikoita.
Sivun 15 ristikko on taas EV:n tuttua käsialaa. Täyttyi nopeammin kuin kaksi edellistä. Yksi itselleni tuntematon sanan käyttö. Aina oppii uutta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivun 15 ristikko on taas EV:n tuttua käsialaa. Täyttyi nopeammin kuin kaksi edellistä. Yksi itselleni tuntematon sanan käyttö. Aina oppii uutta!
Ratkoin ensimmäisen piilosanan ja oli oikein mukava. Näissä ei näy tekijä niin voimakkaasti kuin ristikoissa. EV:n tavuristik
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ratkoin ensimmäisen piilosanan ja oli oikein mukava. Näissä ei näy tekijä niin voimakkaasti kuin ristikoissa. EV:n tavuristik
li vaikeahko.
- Anonyymi
Minulla on joitakin lehden ristikoita s. 15 jäi yksi pieni ongelma. Ks. tämän säikeen kanssa saman niminen säie sivustollani (se on merkattu #19891).
- Anonyymi
En varmasti katso. Jos et laita kysymystä tänne, jäät ilman vastausta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En varmasti katso. Jos et laita kysymystä tänne, jäät ilman vastausta.
Ongelmana on nyt vain se, että vihjeeseen liittyy kuva. En voi täällä linkittää kuvaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelmana on nyt vain se, että vihjeeseen liittyy kuva. En voi täällä linkittää kuvaan.
No voihan sen kuvatakin, mutta en tiedä, mitä vihjeessä lukee
Onko vihje
AMAR
TAI
HBUS
TAI
SMOS
vai
AMAR
TAI
H BUS
TAI
S MOS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voihan sen kuvatakin, mutta en tiedä, mitä vihjeessä lukee
Onko vihje
AMAR
TAI
HBUS
TAI
SMOS
vai
AMAR
TAI
H BUS
TAI
S MOSEn ole nyt lehden äärellä mutta voisiko siinä lukea?
MARA
TAI
BUSH
TAI
MOSS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole nyt lehden äärellä mutta voisiko siinä lukea?
MARA
TAI
BUSH
TAI
MOSSTuo antaa selityksen. Minua kyllä hämäsi se, että osa sanaväleistä oli ylipitkiä sitä ajatellen, että kirjaimet tulee lukea peräkkäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo antaa selityksen. Minua kyllä hämäsi se, että osa sanaväleistä oli ylipitkiä sitä ajatellen, että kirjaimet tulee lukea peräkkäin.
Eli ensimmäisenä ajatuksena oli jälleen laatijoiden virhe eikä oma osaamattomuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli ensimmäisenä ajatuksena oli jälleen laatijoiden virhe eikä oma osaamattomuus.
En minä laadintavirhettä epäillyt, mutta kuvituksessa ei varmuudella ottanut selvää, mitä laatija tarkoitti. Halusin sen ensiksi selvittää. Kuvitusta hieman kritisoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minä laadintavirhettä epäillyt, mutta kuvituksessa ei varmuudella ottanut selvää, mitä laatija tarkoitti. Halusin sen ensiksi selvittää. Kuvitusta hieman kritisoin.
Kyllä kuvittajan pitää laittaa teksti niin, että siitä käy yksiselitteisesti ilmi, mitä laatija tarkoittaa. Ei kuvittajan tehtävä ole vaikeuttaa vihjeitä lisää epämääräisellä tekstillä. Mannisen teksti ei ole aina niitä selvimpiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kuvittajan pitää laittaa teksti niin, että siitä käy yksiselitteisesti ilmi, mitä laatija tarkoittaa. Ei kuvittajan tehtävä ole vaikeuttaa vihjeitä lisää epämääräisellä tekstillä. Mannisen teksti ei ole aina niitä selvimpiä.
Oli sinulla tuon helpohkon vihjeen avaimet hallussa, et vain keksinyt. Kaksi vaihtoehtoa tulkita asia ei ole kovin paljon. Ei ollut tekstaajan vika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli sinulla tuon helpohkon vihjeen avaimet hallussa, et vain keksinyt. Kaksi vaihtoehtoa tulkita asia ei ole kovin paljon. Ei ollut tekstaajan vika.
Minua nyt kiusaa tuollaiset epämääräisyydet enemmän kuin vaikka sinua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minua nyt kiusaa tuollaiset epämääräisyydet enemmän kuin vaikka sinua.
En miettinyt ratkaisua ennen kuin kysyin, kumpi on oikea tulkita. En nyt vain pidä tällaisesta epämääräisyydestä, miksi se kiusaa minua keskivertoratkojaa enemmän.
- Anonyymi
Ristikko sinänsä oli oikein kiva. Hyvät pääkuvalauseet.
- Anonyymi
Olisi hyvä, kun kerran kehutaan, kehutaan oikeasta asiasta. Tuo kehu ei osunut, kun siinä ristikossa ei ole lauseita.
Kun haukutaan, sen ei pitäisi johtua omasta laiskuudesta. "En viitsinyt miettiä, ennen kuin joku kertoi minulle, kumpi kahdesta tavasta miettiä on oikea." Siis alleviivasi sinulle vastauksen. Et ole edes lehden asiakas, vaan sinulle lähetetään sivuja ja sitten kehtaat täällä kerjätä apuja omiin pulmiisi.
Tämän takia myös lehden vastauksia turhaan paljastellaan täällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi hyvä, kun kerran kehutaan, kehutaan oikeasta asiasta. Tuo kehu ei osunut, kun siinä ristikossa ei ole lauseita.
Kun haukutaan, sen ei pitäisi johtua omasta laiskuudesta. "En viitsinyt miettiä, ennen kuin joku kertoi minulle, kumpi kahdesta tavasta miettiä on oikea." Siis alleviivasi sinulle vastauksen. Et ole edes lehden asiakas, vaan sinulle lähetetään sivuja ja sitten kehtaat täällä kerjätä apuja omiin pulmiisi.
Tämän takia myös lehden vastauksia turhaan paljastellaan täällä.Nyt tuli pitkään aikaan hyvä kirjoitus Tapion käytöksestä! Hän ei valitettavasti ota onkeensa, koska hän yrittää vain aidosti auttaa. Haluaa nostaa ristikoiden tasoa haukkumalla laatijoita päivätyönään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi hyvä, kun kerran kehutaan, kehutaan oikeasta asiasta. Tuo kehu ei osunut, kun siinä ristikossa ei ole lauseita.
Kun haukutaan, sen ei pitäisi johtua omasta laiskuudesta. "En viitsinyt miettiä, ennen kuin joku kertoi minulle, kumpi kahdesta tavasta miettiä on oikea." Siis alleviivasi sinulle vastauksen. Et ole edes lehden asiakas, vaan sinulle lähetetään sivuja ja sitten kehtaat täällä kerjätä apuja omiin pulmiisi.
Tämän takia myös lehden vastauksia turhaan paljastellaan täällä.Tuo pääkuvalause liittyi Vaalamon ristikkoon s. 13. Jostakin syystä pidempi Vaalamon ristikon kommenttini on poistettu. Kun edeltävä kommentti poistettin, pääkuvalauseisiin liittyvä kommentti muuttui käsittämättömäksi. Vaalamon ridtikkoon liittyy pieni laadintatekninen huomio, jota näemmä en täällä voi jostakin syystä esittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi hyvä, kun kerran kehutaan, kehutaan oikeasta asiasta. Tuo kehu ei osunut, kun siinä ristikossa ei ole lauseita.
Kun haukutaan, sen ei pitäisi johtua omasta laiskuudesta. "En viitsinyt miettiä, ennen kuin joku kertoi minulle, kumpi kahdesta tavasta miettiä on oikea." Siis alleviivasi sinulle vastauksen. Et ole edes lehden asiakas, vaan sinulle lähetetään sivuja ja sitten kehtaat täällä kerjätä apuja omiin pulmiisi.
Tämän takia myös lehden vastauksia turhaan paljastellaan täällä.En minä pyytänyt vastausta vaan ainoastaan vihjeen selvennystä. Vinkki vastauksen logiikkaan tuli pyytämättäni. Olen edelleen sitä mieltä, että tekstaus pitäisi yksisellitteisesti olla se, mitä ristikon laatija on tarkoittanut. Epämääräinen tekstaus ei minusta ole oikea keino vaikeuttaa ratkontaa.
Toki oli laiskuutta, kun pyysin selvennystä.
- Anonyymi
Poistetun kommentin sisältö löytyy tämän säikeen kanssa saman nimisestä säikeestä sivuillani kommentista, joka on merkitty #19895, jos jotakuta kiinnostaa, mitä poistettu kommentti sisälsi.
- Anonyymi
Tulkaa sivuilleni, tulkaa! Minä olen mukava ihminen ja sivuillani ei ole sensuuria lähes ollenkaan. Tulkaa siis sivuilleni. Ne ovat paljon paremmat kuin mitkään muut. Siellä ei edes haise pahalle.
- Anonyymi
Arto Kuivasen ristikon sanastonon jälleen kerran Aulis-tasoa. Tuntemattomia tuotemerkkejä ja yksi pellesana. Antaa kyllä vastauksen vihjeeseen, mutta tosielämässä en kyllä löydä erityisesti klovneille suunnattuja hiustenhoitolaitteita.
- Anonyymi
Sanan jatkaminen toisella sanalla ei aina johda mielekkääseen lopputulokseen. Tavallisen laitteen eteen laitettava ammattiryhmään viittaava sana ei tee laitteesta tietyn käyttäjäryhmän laitetta. Onko mattokauppiaalla mattokauppiaspakettiauto – tuskin. Kyllä mattokauppias käyttää ihan tavanomaista pakettiautoa eikä varta vasten omaa ammattiaan varten tehtyä kulkuneuvoa.
Kritisoimaani vihjettä ja ratkaisusanaa on Sanariksen foorumissa kritisoinut nimimerkki Pelikani (kommentti no 14):
"Olenko ainoa, jonka mielestä Arto Kuivasen ristikossa (s. 18-19) ei ole mitään järkeä? Esim. vihjeet ”galleria miehiksi” ja ”hauskuuttajan hiuksille” ja näiden ratkaisut. Läpeensä typeriä!"
Galleria minusta kyllä toimii kuten suurin osa vihjeistä. Laatija liikkuu usein yhdyssanoissa oivaltavien sanojen ja epäsanojen harmaalla alueella. Nyt minun mielestäni mentiin selvösti epäsanojen puolelle.
- Anonyymi
Lehden päätoimittajan suhteen on sama ilmiö kuin ennenkin eli kohtasin saman ollessani vuositilaaja. Osa ristikoista on merkattu paljon vaikeammaksi kuin ristikko on. Sivun 22 ristikko on korkeintaan 11/2 -tason vaikeustason ristikko. Suomen Kuvalehdessä kävisi yhden tähden ristikosta. Tällaisena se on turhaa täytettä.
- Anonyymi
Tällaisena ristikko on itse asiassa tuotevirhe. Sivun 22 ristikko pitäisi olla samaa vaikeustasoa kuin IS:n saman laatijan kovisristikot. Ristikko ei ole lähelläkään sitä vaikeustasoa.

Mikä ilon ja onnen päivä! Olet keksinyt päässäsi virheen - vieläpä tuote sellaisen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ilon ja onnen päivä! Olet keksinyt päässäsi virheen - vieläpä tuote sellaisen.
Päinvastoinhan on kyse. On surullista, että tilanne ei vuodesta 2017 ole tässä suhteessa parantunut lainkaan. Saadusta kritiikistä ei ole välitetty moneen vuoteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päinvastoinhan on kyse. On surullista, että tilanne ei vuodesta 2017 ole tässä suhteessa parantunut lainkaan. Saadusta kritiikistä ei ole välitetty moneen vuoteen.
Mitäpä jos tuote on juuri sellainen kuin tekijät haluavat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä jos tuote on juuri sellainen kuin tekijät haluavat?
Ainakaan asiakkaiden mielestä tuote tuskun on kunnosda - sen osoittaa tämän säikeen toisen arvioijan eräs kommentti. Asiakas ei voi olla tyytyväinen, jos hän odottaa 2 1/2 tähden ristikkoa, mutta vaikeustaso onkin 1 1/2. En minäkään vuonna 2017 ollut tyytyväinen ja olen asiasta em. vuonna maininnutkin.

Siis kaksi muutamasta tuhannesta on tyytymätön? Nostetaan tyytymättömien määrä vaikkapa 80:een. Onko duuri joukko tyytymätön?
- Anonyymi
Sivun 28 2 1/2 merkitty rustikkonon huisin paljon vaikeampi. Mielestöni ainakin 3- IS:n asteikolla.Tässä jäi töysin ymmärtänättä LUIGIN VOITELUAINE ja OLLUT MONESTI MURTOHOMMISSA ehkä ymmärsin. Piilokirjain kummassakin, joten ratkaisut vähän arvauksia.
- Anonyymi
Varmaan tuo sivunumero on väärin, kun kaikki muukin tuossa tekstissä on niin pielessä. Sivulla 28 ainakin minun lehdessäni on kolmen tähden ristikko. Sinun lehdessäsi... ai niin, sinullahan ei ole lehteä.
- Anonyymi
Olio ja sisu kyseessä oleviin kohtiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olio ja sisu kyseessä oleviin kohtiin.
Niin olin laittanutkin. Sisu on tietenkin jäänmurtaja, mutta ei tullut heti mieleen. Mutta tuo Luigi tuo mieleen vain Super Mario pelin, jota en ole koskaan pelannut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin olin laittanutkin. Sisu on tietenkin jäänmurtaja, mutta ei tullut heti mieleen. Mutta tuo Luigi tuo mieleen vain Super Mario pelin, jota en ole koskaan pelannut.
Luigi on yleensä italialainen ja öljy italiaksi on olio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luigi on yleensä italialainen ja öljy italiaksi on olio.
Ok, asia selvä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok, asia selvä.
Tosi kiva, kun et ole lehden asiakas ja aiheutat täällä turhia paljastuksia ymmärtääksesi itse kaiken. Tämäkin lanka alkaa olla aikamoisen pitkä. Mitä seuraavaksi haluat varmistaa?
Mitä muuten tarkoittaa "Eräs Lähteenmäen ristikko oli 17 kpl PuPen pahin"? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi kiva, kun et ole lehden asiakas ja aiheutat täällä turhia paljastuksia ymmärtääksesi itse kaiken. Tämäkin lanka alkaa olla aikamoisen pitkä. Mitä seuraavaksi haluat varmistaa?
Mitä muuten tarkoittaa "Eräs Lähteenmäen ristikko oli 17 kpl PuPen pahin"?Yhden Lähteenmäen ristikon loppuun asti ratkomninen vei enemmän aikaa kuin minkään muun ristikon. En muista numeroa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi kiva, kun et ole lehden asiakas ja aiheutat täällä turhia paljastuksia ymmärtääksesi itse kaiken. Tämäkin lanka alkaa olla aikamoisen pitkä. Mitä seuraavaksi haluat varmistaa?
Mitä muuten tarkoittaa "Eräs Lähteenmäen ristikko oli 17 kpl PuPen pahin"?Eipä täällä nyt kuin minä joistakin vihjeestä ole kysellyt. Tuli itseänikin ajatellen yksi turha tarkistuskysely. Ei noista nyt suurempaa haittaa tullut.
En minä pyytänyt kertomaan ratkaisusanoja. Vinkit logiikan löytämiseen olisivat riittäneet. Niin minä itsekin pyrin toimimaan.
- Anonyymi
Lähteenmäen ristikkoon minulta pyydettiin apua, mutta en osannut auttaa. Kun keltapohjaisiin pääkuvasta johdettuihin sanoihin laittoi luontevat ratkaisusanat, ensimmäisen sanan kanssa emme saaneet risteäviä ja eräitä lähiaueella olevia muita sanoja toimimaan.
Olen Lähteenmäet yleensä selvittänyt, joskin monet hyvin tuskallisesti ja jotkut hieman neuvoja kysellen. Eräs Lähteenmäen ristikko oli 17 kpl PuPen pahin.- Anonyymi
Laitoin sivunumeron vahingossa väärin. Salokankaan ristikko on sivulla 24.
- Anonyymi
Apua pyydettiin edellisen numeron ristikkoon. Tämänkin lehden tavuristikko saattaa olla meikäläiselle ylipaha.
- Anonyymi
ILJ-tiimin yhden sivun kolmosen sivunumero leikkautui pois. Sen sain täyteen ja luulen ratkoneeni oikein. KAANNIS? en ratkoessani hoksannut. Siinä ei ole piilokirjainta ja ristevät uskon ratkoneeni ne oikein. En halua, että kukaan ratkaisusanaa paljastaa, mutta ymmärtämisvinkkejä voi antaa.
- Anonyymi
Ymmärrätkö aluksi, että käytät aina väärää lyhennettä?
- Anonyymi
En ymmärtänyt täydellisesti kysymystä mutta tarkoititko että mitä laitetaan NISKAAN?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ymmärtänyt täydellisesti kysymystä mutta tarkoititko että mitä laitetaan NISKAAN?
Ok. Tähän liittyvää ajatuskulkua ei tullut testattua, kuten ei eräitä muitakaan jekkuja. Olisi kyllä selvinnyt, jos olisi systemaattisesti käynyt läpi jekut, mutta ei suoralta kädeltä.
Yhtä vasemman alareuna kuvaa en hahmota (huutaa. tietyllä tavalla alla). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok. Tähän liittyvää ajatuskulkua ei tullut testattua, kuten ei eräitä muitakaan jekkuja. Olisi kyllä selvinnyt, jos olisi systemaattisesti käynyt läpi jekut, mutta ei suoralta kädeltä.
Yhtä vasemman alareuna kuvaa en hahmota (huutaa. tietyllä tavalla alla).Taisin hahmottaa kuvsn. Asia selvä.
- Anonyymi
IJL:n ristikon slangisanoihin ei minun lisäkseni Jiikoo ihastunut. Mitäs muut?
Enkä kuka tunnustaa, että tulkitsi aluksi alemman pääkuvan väärin?- Anonyymi
Kun tietäisi, mitä sanoja ne ovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun tietäisi, mitä sanoja ne ovat.
Niitä en kerro, mutta itse piti tarkistaa ne urbaanisanakirja. com-sivustolta. Slangisanat ovat ratkaisun ydinsanastoa.
Alemmassa pääkuvassa jekku on siinä, että hätäisellä katselulla kuva saattaa tuntua olevan 90 astetta vasemmalle käännetty. Nettituttu meni minun laillani harhautukseen. Hauska valokuvaharhautus.
"Pääfoorumilla" joku kyseli vihjeestä "karku-
piikki Intiasta". Siellä siihen apua ei voi saada, mutta voin vinkata- Anonyymi
Tapio. Vinkkasin, kun kysys otettiin esille siellä.
Olen ratkonut tästä numerosta suurimman osan ristikoista. Hakonen ei ollut tällä kertaa kovin paha.
Etukäteen vaikeimmat ristikot edessä. Niitä olisi kiva ratkoa yhdessä. En ole aloittanut Viitamäen, Pitkälän ja Lähteenmäen ristikkoa.
Lähteenmäen ristikko saattaa olla myös siinä mielessä epäreilu ratkottava, että siinä on sanastoa, jota ei Suomessa yleensä käytetä. Tosin tällä kertaa kukaan ei ole oudosta kielestä huomauttanut.- Anonyymi
Tapio
S 29 on pieni huolimattomuusvirhe.
Seuraavasta vihjeestä puuttuu yksi *, sillä ratkaisusanassa on kuusi kirjainta muttain vain viisi *-merkkiä. Mihinkähän se pitäisi lisätä.
LIITTÄÄ ***O*IN*
Ilmoitin asiasta virhepalvelussa.- Anonyymi
Äh tuo meni väärin. Se ***... ei liittynytkään ylempään ratkaisusanaan vaan alempaan. Ratkaidusanoissa saisi olla pienet välit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äh tuo meni väärin. Se ***... ei liittynytkään ylempään ratkaisusanaan vaan alempaan. Ratkaidusanoissa saisi olla pienet välit.
Joskus aiemminkin sama asia on tuottanut ongelmia IS:n ristikossa. Vihjeet saisivat erottua kunnolla, jos sama vihje ei liity kahteen ratkaisusanaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joskus aiemminkin sama asia on tuottanut ongelmia IS:n ristikossa. Vihjeet saisivat erottua kunnolla, jos sama vihje ei liity kahteen ratkaisusanaan.
On vihjeiden välillä hieman väliä, joten katsoin vain huolimattomasti. Hyvä ristikko. Toistaiseksi ymmärtämättä on vain vihje
II- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On vihjeiden välillä hieman väliä, joten katsoin vain huolimattomasti. Hyvä ristikko. Toistaiseksi ymmärtämättä on vain vihje
II-Senkin keksin. Ei Pitkälän ristikoksi ollut erityisen vaikea.
- Anonyymi
Näemmä poistettiin jostakin syystä Pitkälän ristikon kommenttini. Ks. sivustoltani kommentti #20064 saman nimisestä säikeestä.
- Anonyymi
Olisi kiva saada kommentti siitä, mitä ihmettä väärää "tekoäly" nyt taas löysi kommentista. Siinä oli milestäni vain asiallista analyysiä.
- Anonyymi
Viitamäen ristikko on pahis. Saattaa jäädä minulta kesken. Siinä on tällä hetkellä keskellä vasemmalla ja oikealla ylhäällä aukkoja.
Ristikko ei ole vähäisessäkään määrin kokonaisuutena mielenkiintoinen. Se on vain joukko yksittäisiä eri tasoisia vihjeitä. Positiivista on se, että jekkuilua on maltillisesti. - Anonyymi
Positiivista Viitamäen ristikossa on se, että rakennejekkuilua ei itse asiassa ole lainkaan. Vihjeitys perustuu assosiaatioihin. Ristikon vihjeitys on sukua Mirja Pihlajamäen ja Brigitta Kalvan vihjeytykselle. Laatija harhautti väärille ajatuskuluille vaikka kuinka monta kertaa. Ihan kaikkien vihjeiden ideat eivät avautuneet ristikon ratkettua.
- Anonyymi
Seuraavia joutui miettimään.
PARASTAMME!
En ole vielä ymmärtänyt
"HAITALLISEN"
En ole varma, miksi vihjeessä on sitaatit.- Anonyymi
PARASTAMME! idean luulen keksineeni. Voisin auttaa ratkomisessa, mutta eipä sitä kukaan kaipaa. Tätä kirjoittaessa Lähteenmäki on ratkomatta.
- Anonyymi
Sain melkein ratkottua Lähteenmäen tavuristikon, mutta koilliskulma kesken. En löytänyt ketään Carl-nimistä iittiläistä kauppiasta, joka jollakin tavalla liittyy Helsingin nykyiseen nimistöön.
- Anonyymi
Wikipediassa on Carl, joten heistä kyse ja siten Pasilan kaupunginosasta.
Olen nyt ratkonut kaikki ristikot sokkokryptoa lukuun ottamatta. Olen sen ratkonut vain kerran. En tykkää arvaamalla aloittamisesta. enkä osaa hahmottaa riittäväsi kirjainten paikkoja niitä kirjoittamatta.
Koko lehdestä taitaa olla enää yksi vihje ymmärtämättä. Voin tarvittaessa auttaa siten paljonkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wikipediassa on Carl, joten heistä kyse ja siten Pasilan kaupunginosasta.
Olen nyt ratkonut kaikki ristikot sokkokryptoa lukuun ottamatta. Olen sen ratkonut vain kerran. En tykkää arvaamalla aloittamisesta. enkä osaa hahmottaa riittäväsi kirjainten paikkoja niitä kirjoittamatta.
Koko lehdestä taitaa olla enää yksi vihje ymmärtämättä. Voin tarvittaessa auttaa siten paljonkin.Tapio
S. 26 SAMA VIIDES EKANA vihjeen idea vain hakusessa, koska viides alussa ei tule järkevää sanaa.
- Anonyymi
Tapio
Ei sitten mitkään arvaukset meinaa sokmokryptossa toimia. Saisko A-kirjaimen?- Anonyymi
Tapio
No 2 on yleisin, joten sillä perusteella 2=A. Laitoin koordinaatit. K8-14 jos laittaa OLIIVIT, tulee U-Y11 AIOT?, joten siihen ei saa sanaa.
Tämä on enemmän sudokun kaltainen tehtävä kuin sanaristikko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapio
No 2 on yleisin, joten sillä perusteella 2=A. Laitoin koordinaatit. K8-14 jos laittaa OLIIVIT, tulee U-Y11 AIOT?, joten siihen ei saa sanaa.
Tämä on enemmän sudokun kaltainen tehtävä kuin sanaristikko.Tapio
Eniten käytetty kirjain onkin no 22. Eniten käytetty kirjain on yleensä A, kuten nytkin. Sain ratkottua. Kun alkuun pääsi, loppu oli tosi helppoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapio
No 2 on yleisin, joten sillä perusteella 2=A. Laitoin koordinaatit. K8-14 jos laittaa OLIIVIT, tulee U-Y11 AIOT?, joten siihen ei saa sanaa.
Tämä on enemmän sudokun kaltainen tehtävä kuin sanaristikko.Tapio
Oliivit on väärä ratkaisusana. Myös AIOT? on väärin, joten noista ei ole kenellekään muuta apua, että noissa kohdin virheratkontojen ongelmat tulevat helposti esiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapio
Oliivit on väärä ratkaisusana. Myös AIOT? on väärin, joten noista ei ole kenellekään muuta apua, että noissa kohdin virheratkontojen ongelmat tulevat helposti esiin.Kun on tiedossa yksi varma kirjain ja pari virheellistä ratkontaa, sokkokrypto kannattaa yrittää ratkaista, jos osallistuu palkintokisoihin. Uskoisin, että se on vähiten ratkottu tehtävä, joten voiton osuminen kohdalle on todennäköisempää kuin muiden tehtävien kohdalla.
Monet jättävät myös sanakehikon ja käärmeen ratkomatta. Ne ovat minusta kivoja tehtäviä.
- Anonyymi
Tapio
Tämän numeron tehtävät eivät ole pahimmasta päästä, mutta luulisi, että niistä jotain kysyttävää olisi. Kun nyt sokkokryptokin tuli selvitettyä ihan kaikki olen ratkonut ja melko todennäköisesti myös kaikki oikein. Toki virheitäkin on voinut tulla, joten vannomatta paras. Tässä säikeessä ei tainnut koko lehdestä tulla kuin muutama oma kysymys. Minnehän kysymysten esittäjät ovat täältä hävinneet?
- Anonyymi
Ristikkokansa täyttelee Pekan ja Heikin helppoja ristikoita niin ei tarvitse kysellä keneltäkään mitään. Eipä tartu viruksetkaan kun ei ole kontakteja. Toisekseen Pelikaaneja ratkovat on jo niin professionaaleja ettei niin vaikeita ristikoita kukaan keksi rakentaakaan etteikö ne olisi helppoja nakkeja ammattiratkojille.

Tuo ei ihan pidä paikkansa, nimittäin
a) kyllä ongelmakohtia jälkikäteen kysellään, joskaan ei nykyisin niin paljon kuin ennen
b) osa lehden ostaneista jättää suosiolla vaikeimmat tehtävät & eräät erikoistehtävä ratkomatta
Osa ratkojista on toki ammattilaisia, koska ovat ristikonratkonnan Suomen mestareita. Joskus heilläkin on ihmeteltävää.
Näemmä entistä ystävääni ja kiistakumppaniani kiusasi Mannisen kuvittamassa EV:n ristikossa kirjainvälien epämääräisyys ihan yhtä paljon kuin minuakin. Jukkiskaan ei siis niistä tykännyt.
Ristikoiden käsittelyn ilmapiiri on Punaisen Pelikaanin osalta pahasti myrkyttynyt. Sanariksen foorumissa ei juuri kukaan kehtaa kysyä mistään ongelmakohdasta.
Eipä niitä tässäkään säikeessä eikä chatissa ole suuremmin käsitelty.
Voisko tätä myrkyttynyttä ilmapiiriä jotenkin parantaa?- Anonyymi
Tapuo Löhteenmäen ristikossa ärsyttää se,että siinä on sana, jonka merkityksen tuntee ehkä vain Lapissa asuva. PURJOTA ei löydy mistään. Ei voi edellyttää, että kaikkialla osataan sitä Lapin murretta, jota laatija osaa. Tällainen on pahempaa kuin Lehdon Intian pikkukylien käyttö ratkaisusanoina.
- Anonyymi
Google-haku ei suoraan vienyt mihinkään. Katsoin urbaanisanakirja.com-sivustolta. Löyryi, mutta etoaa tällaiset vihje-ratkaisu-parit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Google-haku ei suoraan vienyt mihinkään. Katsoin urbaanisanakirja.com-sivustolta. Löyryi, mutta etoaa tällaiset vihje-ratkaisu-parit.
Tämä diis koski 1/2021. Tuli laitettua vahingossa väärään säikeeseen.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä802799Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2931610Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461517- 871361
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4011339Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3961273Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381017Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2979Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329854Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254832