Mielipidekirjoituksesta jäi päällimmäiseksi ihmetys siitä, että mielipidekirjoituksen Hopeasilta 2 rakentamisesta kirjoittanut sdp:n valtuutettu on istunut vuosikausia kaupunginhallituksessa ja ihmettelee, miksi hanke on viivästynyt. Hänhän itse on istunut päättämässä asioista ja tehtyjen päätösten seurauksena viivästynyt hanke on karahtamassa pahasti kiville.
Hanke on soteuudistustakin ajatellen auttamattomasti myöhässä ja nyt ollaan tekemässä järjetön vuokrasopimus, jossa nykyistä Hopeasiltaa pienemmistä tiloista maksetaan enemmän.
Ei voi antaa tyylipisteitä kaupungihallitukselle tässäkään asiassa, pieleen meni kuten on mennyt kouluhankkeetkin. Päättäjät ovat tyrineet kaikki aikataulut täydellisesti.
Ei ehkä kannattaisi voivotella siitä, että joku voi valittaa. Valtuuston kokouksessahan kuultiin puheenvuoroja, mm. kok ja PaHe, siitä että nyt ei edes tiedetä päästäänkö vuokrasopimuksesta eroon vai ei, koska mitään sopimusluonnosta ei oltu päättäjille edes näytetty. Kaupunki on siis sitoutumassa vuosikymmeniksi johonkin epämääräiseen sopimukseen. Toivottavasti joku viitsii kyseenalaistaa tämän säheltämisen.
Jos etsitään syyllistä kaupungin vanhustenhuollon heikkoon tilanteeseen, kannattaa suunnata katseet päättäjiin. Heillä on ollut kaikki mahdollisuudet hoitaa asiat kuntoon ajoissa, ennen kuin avi puuttuu asioihin ja ennen kuin vuokrasopimukset päättyvät. Asiat on jätetty hoitamatta ja paniikkiratkaisun kyseenalaistajia on turha syytellä tekemättä jätetyistä töistä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hopeasilta 2 myöhästymiseen on keskeisesti vaikuttanut kj:n penseä suhtautuminen asiaan. Parkkoselle yksityistäminen tavoite nro. 1, kuten valtuuston pj. Varjollakin.
Voisi olla, että hanke saatiin taktikoidusti venymään näin pitkälle, jotta se saadaan kaatumaan kokonaan. Mahdollinen valitus kun viivästyttää sitä ehkä noin pari vuotta ja silloin ollaan jo soteuudistuksen pyörteissä, eli tällaista sopimusta ei kannata enää tehdä.
Suurin mokaaja tässä on kaupunginhallitus, jolla on ollut kaikki avaimet käsissään hallita aikatauluja. Hallitus ei taida oikein olla tehtäviensä tasalla.
Mitä tulee kaupunginjohtajaan, on varmasti niin että hän virkavastuulla toimiessaan vastustaa niitä hankkeita, johon kaupungilla ei ole varaa. Näin on käynyt muun muassa ylihintaisten koulujen kanssa. Luottamushenkilöt, hallitus etunenässä, sen sijaan ovat tehokkaasti sinetöineet Heinolan ajautumisen tulevaisuuden kriisikunnaksi.
Varjoon suojaan, laulaa Fredi.
Heinolassa ollaan näemmä jälleen tilanteessa, jossa kaupunginjohtaja ja hallitus ovat eri linjoilla siitä, miten hankkeiden kanssa tulisi edetä.
Kun virkamies esimerkiksi jättää päätöksestä eriävän mielipiteen, pitäisi hälytyskellojen soida. Sehän tarkoittaa, että virkamies ei voi seistä tehdyn päätöksen takana.
Heinolassa onkin syntynyt tilanne, jossa hallituksen linjaamien investointien seurauksena syntyvä velkaongelma on hallituksen vastuulla, ei siis virkamiesten.
Kunnallisneuvos on huolissaan siitä, mitä mm. Mäntylän asukkaat ovat epävarmuudessa, mitä heidän vuodepaikoilleen tapahtuu.
Eipä kannata olla huolissaan. Keskimääräinen oloaika palvelutalossa on kaksi vuotta ja jo sitä ennen on ajantaju hävinnyt lähes kaikilta asukkailta.
Lähinnä tämä asiaa koskee pikapuolin hoitolaitokseen sijoitettavan tytärtä. Onko hän huolissaan?