Miten tulla toimeen sen kanssa että jää yksin elämässä.?

Aina on toivoa, niin kauan kun on elämää..


Eipä sillä tiedän kyllä miltä tuntuu, hieman yli 20- vuotiaana olin varma että en tule löytämään kumppania, kun en ole kauneusihanteisen mukainen.


Nyt olen lähemmäs keski- ikäinen eikä kumppania ole, se on täytynyt käsitellä ja elää niillä korteilla mitä on. Toki rakkaus on kaikista suurinta ja tärkeää, mutta ei parisuhde ole kaikilla se elämän keskipiste, voi keskittyä muihin asioihin.

Esim. harrastuksiin ja ystäviin, opiskeluun.. niihin asioihin joista iloitsee ja nauttiin.

Yritä kasvaa ulos kuorestasi. Astu mukavuusalueesi ulkopuolelle.

Noh, haasteesi on löytää enemmänkin nainen josta tykkäät.
Kyllä niitä lapsettomia v35 lähestyviä helppoja löytyy. Jos hyväksyt elätys roolin.

Jos taas etsit parisuhde harjoituskumppania sinun on oltava hus hus menneisyydestä.
Haastavaa se on, mutta muita mahdollisuuksia sinulla ei ole.

Kyllä on mahdollisuuksia löytää sinulle sopiva kumppani. Olet vielä nuori, älä lannistu, usko itseesi ja elä avoimin silmin.

Kannattaa katsella vanhempia rouvia ;)

Olet onneton tuon asian takia koska arvotat tyttöystävän niin korkealle elämässäsi. Lue Raamattua vaikka netistä. Menneet sukupolvet eivät ole mitään idiootteja kuten monien todellisten idioottien mielestä ovat (ovat ilmeisesti itsekseen oivaltaneet painovoiman ja löytäneet DNA:n). Ei Jumalaan ole turhaan uskottu. Et koskaan pääse tuosta tunteesta eroon ja pitämästä itseäsi luuserina, jollet opi uusia arvoja. Minun arvoissani tyttöystävä on täysin turha. Minulle ainoa arvokas parisuhteen muoto on kristillinen avioliitto. Kaikki muu on iljettävää ja saastaista ja vie kadotukseen, enkä tarvitse niitä, ja vain Jumalalle kelvoton ihminen sellaisia harjoittaa. Tällaisia ovat kaikista suhteista varmaan n. 90%.

Ja vielä lisä perspektiiviä elämääsi: joka päivä ihmisiä kuolee ennenaikaisesti ja kokee julmia kohtaloita. Mieti vaikka joukkoraiskattujen tyttöjen kohtaloa maailmalla. Kuolevat monesti saamiinsa vammoihin. Missä on heidän poikaystävänsä? Ovatko sinun asiasi huonommin? Ei kitistä turhista.

Olet vasta 28. Otahan rennosti. Sulla on oikeasti aikaa vielä pariin kolmeen pitkään avioliittoon ja moneen risaiseen eroon. Sinuna nauttisin nyt hetken vielä poikamieselämästä, sitä sulle tulee ikävä joku päivä.