Erkki Vuokila otti kovisristikkoon itselleen haasteen. Ristikko on ulkoreunoiltaan täysin suorakaide neljällä pitkällä sanalla. Ristikossa ei ole pääkuvaa, mutta kun neljä pitkää sanaa ovat samasta teemasta, ne ovat ikään kuin pääkuvan vastine.
Muista teknisistä seikoista kerron sivuillani tarkemmin.
En ole koko ristikkoa vielä ratkonut, mutta vaikuttaa silti, että hän olisi haasteessaan onnistunut. Minua kiinnostaa se, miten hyvin laatijat ovat onnistuneet itse itselleen asettamissa haasteissa.
IS Viikonloppu 17.-18.10.2020
8
152
Vastaukset
Ristikossa on ainakin kolme henkilöä kertoo ihmetelleensä vihjettä LADATA eikö sen pitäisi olla pikemminkin LANATA. Ehkävihjeessä on jokin jekku, jota emme ole hoksanneet. Pitää vielä miettiä.
- Anonyymi
Kielitoimiston sanakirjan käyttöä ei näemmä voi liikaa mainostaa. Siis pohjamutiaan myöten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kielitoimiston sanakirjan käyttöä ei näemmä voi liikaa mainostaa. Siis pohjamutiaan myöten.
Näemmä. Sitä merkitystä harvoin sanaan liitetään.
- Anonyymi
Haastava rakenne kyllä tällä kertaa johti siihen, että vaikeustaso vastannee enemmän Maanantaikeskistä kuin kovista. Hyvin laadittu ristikko, jossa ei ole yhtään huonoa sanaa. Tuskin kenellekään jäi enää epäselvyyksiä.
- Anonyymi
Ei vain minua vaan montaa muutakin ratkojaa vähän närästää viihdealan vihjeet - niistä ei eräs ristikonratkonnan moninkertainen suomenmestarikaan pidä. Samaa on Ilmo Juhani Liljeroos - tiimin ristikossa, mutta ehkä enemmän kuin Vuonilan ristikoissa. Hidasteita lähinnä ne kuitenkin vain ovat.
- Anonyymi
Siis kummalla enemmän, Liljeroosilla vai Vuonilalla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis kummalla enemmän, Liljeroosilla vai Vuonilalla?
Yhä mysteeri tämä kysymys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhä mysteeri tämä kysymys.
Olen saanut vaikutelman, että llmo Juhani Liljeroos -tiimin ristikoissa on enemmän tv-sarja-, elokuva- ja musiikkitriviaa kuin Ekin ristikoissa. Mitään tilastoa tuskin kukaan asiasta on tehnyt. Tälle asialle on minua kärkkäämmin suhtautuvia henkilöitä. Kuinka moni pitää tällaisista vihjeistä ei kukaan tiedä. Kukaan ei ainakaan suuremmin ole niitä kehunut - en nyt ainakaan muista yhtään kehua. Kun niitä laitetaan, kai jotkut niistä pitävätkin. Joskus ovat menneet kyllä pahasti överiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607502Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232936- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311153
- 76849
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52745