Uusi Corolla EI!

Kävin testaamassa paljon tukevaksi ja Golfintuntuiseksi vankaksi arvosteltua uutta Corollaa. Odotukset tietty melkoiset ja mielessä tuon satkun ajetun -99 Golfin vaihto uuteen.
No olipa pettymys. Samat ohuet kevyesti lätkähtävät ovet ja japsikojelauta. Toimivia toki mutta se tukevuus? Ei sitä kyllä ollut. Bridgestonen kitkat pitivät melkoista rengasääntä. Tilavaksi arvosteltu takaistuin, no jaa. Tyypillinen Corolla, jos pitää niin ihan hyvä mutta ei tällä esityksellä saada yhtään IV Golfia vaihdossa Corollaan. Istahdus omaan Golfiin ja ovi tömähti kiinni niin tukevasti, että tyytyväisyyden lämmin aalto valtasi ja Leavingsin uusin CD soimaan...
191912
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Oven kiinni tömähtäminen ns. tukevasti johtuu vain ja ainoastaan ovi pellin sisäpulelle liisteröidyn vaimennusmassan määrästä.
Yleensä kyseessä on bitumin kaltainen aine. Pellin paksuudella tai oven tukevuudella esmes kolaritilanteessa ei ole mitään tekemistä äänivaikutelmaan.

Hienoa, että olet edelleen tyytväinen Golffiisi. Uusi Passat taitaa tulla ensi vuonna ja sen jälkeen Golf joten ilmeisemmin vaihdat ennen sitä toiseen nykyisen malliseen Golf:iin.

Äänestä

No on mennyt VW:n markkinointikampanja sinuunkin läpi, sillä VW on myöntänyt ihan julksiesti, että he ovat tutkimuksissaan tulleet siihen tulokseen, että juuri oven sulkeutumis -ääni vaikuttaa selvästi siihen, että millaisen ensivaikutelman kuluttaja saa autosta. Ensivaikutelmalla on erittäin suuri vaikutus ostopäätökseen, joten nämä asiat on ja pitää hioa hyvin esim autojen kohdalla. Ja VW on kehittänytkin viime vuosina juuri tuota oven sulkeutumis -ääntä, joten kuluttajasta tuntuu heti autoon istuttaessa, että auto on jämäkkä ja tukeva ja turvallinen, vaikka ei ole ajanut sillä metriäkään tai lukenut auton törmäystestien tuloksia. Näköjään jotkut ihmiset valitsevat ihan oikeasti autonsa oven sulkeutumis -äänen perusteella.... Minäkin tunnen erään kaverin, joka valitsi heti volkkarinsa juuri tuon "tukevuuden" perusteella ja hän kertoi heti autossa käynnin jälkeen, että: "tämä on tukevan tuntuinen", vaikka ei ehtinyt istua golfissa kuin 2 min. Mutta erinomainen markkinointi-kikka volkkarilta, joka toimii!

Äänestä
  • Olet oikeassa. Miksi siis Toyotalta ei onnistu edes tuon oven sulkeutumisäänen virittäminen "tukevammaksi"? Ei se ainakaan haittaisi myyntiä...

    Äänestä

  • Autovahinkokeskuksessa voi käydä ilmaiseksi tutkimassa kolariautojen rakenteita. Tukevat autot sisältävät poikkeuksetta hintaa nostavia rakenteita tukevoittavia kalliita ratkaisuja. Ja mitä turvallisuuteen tulee niin Golf-kolareissa korvataan henkilövahinkoja vähiten luokassaan. Sen takia Golfin vakuutusmaksut ovat luokassaan ylivoimaisesti halvimmat. Uskon, että japsiauton ostopäätös tehdään kevein perustein kuten nätin värin mukaan mutta Volkkarin ostoon vaikuttavat tosiasiat.

    Äänestä

  • HarriH kirjoitti:

    Autovahinkokeskuksessa voi käydä ilmaiseksi tutkimassa kolariautojen rakenteita. Tukevat autot sisältävät poikkeuksetta hintaa nostavia rakenteita tukevoittavia kalliita ratkaisuja. Ja mitä turvallisuuteen tulee niin Golf-kolareissa korvataan henkilövahinkoja vähiten luokassaan. Sen takia Golfin vakuutusmaksut ovat luokassaan ylivoimaisesti halvimmat. Uskon, että japsiauton ostopäätös tehdään kevein perustein kuten nätin värin mukaan mutta Volkkarin ostoon vaikuttavat tosiasiat.

    No sä voit olla toki tuota mieltä auton valinnoista, mutta se nyt on vain mielipide, ei fakta... Sama homma kai se on edellisen mallin Polossa, jossa ovi tömähtää nätisti kiinni verrattuna esim Yarikseen, mutta törmäystestien mukaan Yaris on turvallisempi kuin Polo. Siis sekä etu, että sivu-törmäyksessä.

    Ja en ole huomannut ainakaan testien perusteella, että Golfissa olisi YLIVOIMAISESTI halvimmat vakuutukset, sillä erot ovat todella pienet. Esim vuoden TM 11/00 vertailussa kalleimman ja halvimman auton ero vak. maksuissa oli joitakin satoja markkoja, kun autoihin oli otettu kasko liik.vak.). Ja uskon, että uuden corollan vakuutusmaksut tippuvat, koska auto on suunniteltu pieniä kolareita varten siten, että vahingot jäävät pieniksi ja korjaukset on halpoja.

    Ja turha on mielestäni mennä johonkin autovahinkokeskukseen tukimaan auton romuja, sillä maallikko ei pysty silmin erottamaan auton oven tukevuutta ja varsikaan oven sulketumis -äänen perusteella tehty tukevuus arviointi on vieläkin turhempaa. Koitappa kolautta josku ralliatuon ovi... ei meinaan ole nätti tömähdys, mutta ovi on varmasti tukeva. Mielummin kannattaa tutkia esim törmäystestejä ja tehdä sen pohjalta arvio, että onko auto turvallinen vai ei ja onko kahden eri auton turvallisuudessa merkittävää eroa. uusi vorolla ei ole ollut vielä törmäystestissä, mutta uskon sen jatkavan samalla linjalla Yariksen kanssa.

    Äänestä

  • HarriH kirjoitti:

    Autovahinkokeskuksessa voi käydä ilmaiseksi tutkimassa kolariautojen rakenteita. Tukevat autot sisältävät poikkeuksetta hintaa nostavia rakenteita tukevoittavia kalliita ratkaisuja. Ja mitä turvallisuuteen tulee niin Golf-kolareissa korvataan henkilövahinkoja vähiten luokassaan. Sen takia Golfin vakuutusmaksut ovat luokassaan ylivoimaisesti halvimmat. Uskon, että japsiauton ostopäätös tehdään kevein perustein kuten nätin värin mukaan mutta Volkkarin ostoon vaikuttavat tosiasiat.

    Esim. Sammossa Corolla 1.6 vs. Golf 1.6 vakuutusmaksujen ero ilman liikennevakuutuksen bonusta, 50% autosammon lähtöbonuksella ilman keskeytysturvaa, Tampereella, -68 syntymävuosi:

    Corolla 4948 mk
    Golf 4818 mk
    ---------
    Erotus huimat 130 mk/vuosi.

    Nimenomaan japanilaisten autojen valintaperusteet ovat perinteisesti niitä järkisyitä. Toyotat ovat pärjänneet kolaritesteissä erinomaisesti, uusi Corolla tulee saamaan epäilemättä 4-5 tähteä Euro NCAP testissä. Edellinenkin malli oli lähellä neljää.

    Olen koeajanut ja matkustanut Boralla ja kokemukset ovat kaikea muuta kuin mairittelevia ko. merkille. Meluisa, ahdas auto, surkea takapenkki, jokainen ovi kolisi uudessa koeajoautossa, sisustus narisi, eikä tuntuma todellakaan ollut läheskään Volkkarin mielikuvamainonnan mukainen. Golf ja Bora ovat muiden Volkkarien tapaan täysin ylihinnoiteltuja tuotteita ominaisuuksiinsa nähden. Pikku Bora perusvarusteisena maksaa saman verran kuin kunnollisen kokoinen, hiljainen ja mukava Avensis. Järjetöntä.

    Äänestä

  • Joku vaan kirjoitti:

    No ehkä tuo 130 mk on jonkun mielestä ylivoimaisen edullinen vakuutus :) Tai sitten se on vain VW -lasit päässä olevan henkilön mutu-tuntuma, jonka pohjalta voi vedellä helposti suorat johtopäätökset siitä, että Golf on ylivoimasesti turvallismepi kuin corolla, koska sille tapahtuu vuosittain 130 mk:lla vähemmän onnettomuuksia...

    Äänestä

  • Sitä päätyy oven sulkeutumisäänen perusteella Mersuun, Audiin , Bemariin, Volkkariin....ei huonoja valintoja mun mielestä jos lompsa kestää ja volkkarin kohdalla se alkaa jo kestämäänkin

    Äänestä

  • Pasi kirjoitti:

    Sitä päätyy oven sulkeutumisäänen perusteella Mersuun, Audiin , Bemariin, Volkkariin....ei huonoja valintoja mun mielestä jos lompsa kestää ja volkkarin kohdalla se alkaa jo kestämäänkin

    Ehkä kuitenkin kunnon sulkeutumis ääntä odottaa juuri Volkkarissa. Kun koko talven on temppuillut lukkojen kanssa tuskin mikään hivelee korvaa enempi kuin toimiva lukko.

    Äänestä

  • PDI kirjoitti:

    Ehkä kuitenkin kunnon sulkeutumis ääntä odottaa juuri Volkkarissa. Kun koko talven on temppuillut lukkojen kanssa tuskin mikään hivelee korvaa enempi kuin toimiva lukko.

    Eikö Golffissa ole kauko-ohjattu lukko vakiona? Mulla ei ole ollut lukoissa mitään probleemia sen jälkeen kun tuli ton meganen myötä kauko-ohjain, bensaluukku on joskus umpijäässä tosin.

    Äänestä

Siis VW:ssä hyvät ajo-ominaisuudet?! Mulla kokemusta -98 TDI Passatista ja kyllä oli melko traktori-kyydit (siis tässä hintaluokassa)! Tärisee ja ääni kauhea sisälle! Tosiaan ylihinnoiteltuja kaikki nuo VW:t. No, saahan pääosin samoista osista kasatun Skodan tai Seatin huomattavasti halvemmalla... Samaa "laatua"...

Äänestä
  • Minulla itselläni on juurikin -98 TDI (110hp)Passat automaattilootalla ja hieman kyllä ihmettelen tuota kirjoittamaasi. Tärinää kyllä syntyy silloin kun moottori on kylmä tai sillä seisoo paikallaan valitsin D asennossa että se nyt vielä menee läpi. Mutta tuota äänijuttua en kyllä oikein ymmärrä. Aiemmin ajoin DTI Vectralla ja siihen verrattuna Passat TDI:ssä on kyllä hiljaisempi ja matalampi ääni. Sen kummemmin provosoimatta kun nyt toyota forumilla ollaan, mielestäni bensa Avensiksessa kuuluu sisälle kiihdytyksessä ja nopeassa ajossa kovempi moottorinääni. Ajettavuus Passatissa on mielestäni vakaa, tosin hieman liian pehmeä minun makuuni, mutta sillehän on onneksi jotain tehtävissä :).

    Äänestä

  • Jusse kirjoitti:

    Minulla itselläni on juurikin -98 TDI (110hp)Passat automaattilootalla ja hieman kyllä ihmettelen tuota kirjoittamaasi. Tärinää kyllä syntyy silloin kun moottori on kylmä tai sillä seisoo paikallaan valitsin D asennossa että se nyt vielä menee läpi. Mutta tuota äänijuttua en kyllä oikein ymmärrä. Aiemmin ajoin DTI Vectralla ja siihen verrattuna Passat TDI:ssä on kyllä hiljaisempi ja matalampi ääni. Sen kummemmin provosoimatta kun nyt toyota forumilla ollaan, mielestäni bensa Avensiksessa kuuluu sisälle kiihdytyksessä ja nopeassa ajossa kovempi moottorinääni. Ajettavuus Passatissa on mielestäni vakaa, tosin hieman liian pehmeä minun makuuni, mutta sillehän on onneksi jotain tehtävissä :).

    Valitettavasti muuten hiljaisen Tojotan äänettömyys kärsii juuri kiihdytettäessä. Näin se on ollut aina. Ilmeisesti Avestakaan ei ole saatu pois tuota "röhisevää" kiihdytysääntä. Tasaisella nopeudella Tojo moottiäänivaimennus on aina ollut luokkansa hiljaisimpia.

    Äänestä

Ihan jees ajella, pikkasen äänekäs. Musta se kojelauta on kaukana japsityylistä, silti konstailematon ja laadukkaan oloinen. Massaa vissiin tullut lisää kun 1.6 kone ei ole Corolloiden tapaan terävän tuntuinen. Ovi on ohuen oloinen, mutta kunnon kahvat on kärryyn laitettu. Mä taidan vaihtaa paljon ajetun meksuni corollaan kunhan ensin odotellaan autovero jutskan ratkaisua, jota ei varmaan lähiaikoina tule.

Äänestä

Kivahan se on, että ihmiset valitsevat autonsa pelkän oviäänen perusteella. Sehän se takaa ongelmattomat kilometrit ja vuodet. Ja Volkkarihan on kärkiauto luotettavuudessa puhuttaessa esim. 5 vuotta ja 200.000 tkm??

Äänestä

Toyota on ottanut oppia eurooppalaisista. Kun vaan ei olisi niin lastentautinen kuin eurooppalaiset saman hintaluokan pelit uutena. Japsi on kova poika kopioimaan, uudesta Corollasta sen huomaa.Vielä kun saisi kunnollisen penkinsäädön golfin tyyliin ja rattiin syvyyssäädön.Jospa VW inssit koulutaisivat Corollan inssejä pientä korvausta vastaan.

Äänestä
  • Volkkarin 20 vuotta vanhssa tekniikassa ei ole paljon aihetta kopiointiin. Ja kun laatu on todella syvältä ei Tojolla ole syytä kopioida mitään Volkkarilta.

    Äänestä

  • Anna olla, vag konserni ei ikänä.....

    Äänestä

Ettäs tiedät!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

HarriH kirjoitti:

Kävin testaamassa paljon tukevaksi ja Golfintuntuiseksi vankaksi arvosteltua uutta Corollaa. Odotukset tietty melkoiset ja mielessä tuon satkun ajetun -99 Golfin vaihto uuteen.
No olipa pettymys. Samat ohuet kevyesti lätkähtävät ovet ja japsikojelauta. Toimivia toki mutta se tukevuus? Ei sitä kyllä ollut. Bridgestonen kitkat pitivät melkoista rengasääntä. Tilavaksi arvosteltu takaistuin, no jaa. Tyypillinen Corolla, jos pitää niin ihan hyvä mutta ei tällä esityksellä saada yhtään IV Golfia vaihdossa Corollaan. Istahdus omaan Golfiin ja ovi tömähti kiinni niin tukevasti, että tyytyväisyyden lämmin aalto valtasi ja Leavingsin uusin CD soimaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu